Lika [Jatkotarina vol. I]

[Drakojan]

Joo, näköjään on vaihtunut. Miksi kaikki kirjoittavat nämä joko A) Krapulassa B) Väsyneenä) C) Aineissa D) Muuten vain sekaisin? :D Tähän on muuten todella hauskaa heittää kummallisimpia tilanteita mitä keksii, ja nähdä miten muut niistä selviävät. Lisää rohkeutta vain tapahtumiin!

[Kolmastoista]

Joo, näköjään on vaihtunut. Miksi kaikki kirjoittavat nämä joko A) Krapulassa B) Väsyneenä) C) Aineissa D) Muuten vain sekaisin? :D

Koska deadline? :D
Ai... hetkinen... joko? Saiko valita vain yhden noista?

[mister??!!]

Mun dead line on tasan viikon päästä :3

[halko]

Miksi kaikki kirjoittavat nämä joko A) Krapulassa B) Väsyneenä) C) Aineissa D) Muuten vain sekaisin? :D

No mistäs sä luulet et me se inspis saadaan :<

[Da Big Boss]

Juu, aika huono siitä tuli. Ei tullut mitään inspistä kirjoittaa, oikeasti ei tehnyt edes mieli tehä tarinaa. Ei mahda mitään :<

[Yrsa]

Minkä ihmeen takia sitten teit?

[Kolmastoista]

Minkä ihmeen takia sitten teit?

Koska deadline. Veikkaisin ainakin näin :P

[Da Big Boss]

Enmää voinut antaa tarinan olla kesken yli kahta viikkoa D: Ei kai se nyt niin huono ollut? :<

Se inspis puuttui täysin, mutta parasta yritin. Ei mahda mitään, kyllä mää sitä korjata vielä voin. Ei Drakojankaan sitä vielä tuohon ekaan viestiin ole postannut.

[Kolmastoista]

Jeh, ei se miunkaan osuutta sinne "vielä" ole saanut laitettua.

Ei tuo miun mielestä mitenkään poskettoman huono esitys ollut. Tekstistä vain näkyi läpi turhan selvästi kirjoittamisen pakko, eikä fiilistä saanut juonesta irti ihan niin paljoa kuin kunnolla panostamalla olisi ollut mahdollista.
Persoonanvaihdos häiritsi myös hieman, mutta ei se mitään.
Juoni eteni mielenkiintoisella tavalla, ja sehän tässä tärkeintä kuitenkin on :3

[Drakojan]

Ainiin, pitäisikö ne sinnekkin laittaa? :D Noh, tehdäänpä se nyt... Jos korjailet tuota vielä, niin voin päivittää sen sitten ekaan viestiin.

[susivaara]

...korruptuneita
...korruptunoitumiselta.
...korruptunoitunut

Jos yhtä sanaa on pakko toistaa lukuisia kertoja,
voisiko sitten edes tarkistaa, että oikeinkirjoitus
ja suomenkieli on kunnossa.

[Lassek]

Kielinatsivaistoni kihisee...

Korruptio tarkoittaa suomessa ainoastaan vallanpitäjien, virkakoneiston ym. höllää moraalia. Tässä yhteydessä voi sanoa "turmelus", "mädännys", jne. Paitsi jos väkisin ei halua, jolloin sana on korruptio/korruptoida/korruptoitunut.

[Da Big Boss]

Argh, pitää selittää miksi tuli niin huono tarina. 1. Väsytti. Teki mieli mennä nukkumaan, joten kielioppi ei päässyt parrasvaloihin. 2. Ei ollut inspistä ja intoa. Selittää tarinan tylsyyden ja itsensä toistamisen.

Ei mahda mitään, saa kelvata tuo.

[mister??!!]

"E e Elair" tämä sanoi huokaisten hiljaa. "Elair" kostaja toisti perässä ja käveli pois mietteliään näköisenä. Elair katsoi täriseviä käsiään ja vajosi polvileen. Hänen pääsään kaikuivat sanat "kaikki enemmän tai vähemmän korruptoituneita". Hän hautasi päänsä käsiinsä. Hänen teki mieli karjua ja juosta metsään mahdollisimman kauas kaikesta korruptoituneesta. Hänen hengityksensä alkoi olla raskasta.

Sitten tuli hiljaista. Kukaan tai mikään ei rikkonut tätä hiljaisuutta minuutteihin. Lopulta Elair nousi seisomaan ja käveli leiriä kohti.
Hänen sisimpäänsä kalvoi vieläkin kaikkien näiden sairaiden kuolleet katseet. Hänen sisimpäänsä kalvoi häpeä. Häpeä siitä että hän oli paennut taistelupaikalta raukkamaisesti. Kävellessään yhä useampien kuolemaantuomittujen ohi hänen sisimpänsä valtasi viha. Viha tätä suurta likaa kohtaan joka oli aiheuttanut tämän kaiken.

Elair käveli sen kostajan luo jonka jo valmiiksi tunsi ja kysyi "Miksi te oleskelette tälläisessa kauhun keskipisteessä?"
Tämä kostaja kääntyi Elairia kohti ja vastasi "Jos palaisimme takaisin sivistykseen meitä pidettäisiin saastaisina taudinkantajina . Muut tuntisivat meitä kohtaan inhoa ja ehkä jopa hieman pelkoakin. Mieluummin kuolemme tällä metsän hiljaisuudessa kuin kaikkien inhoamina hylkiöinä. Sinunkin pitää lähteä täältä mahdollisimman pian."

Elair jatkoi leirin kiertämistä ja näki saman warlockin kuin oli nähnyt aikaisemminkin temppelissä.
"mItä teet täällä? Et näytä sairaalta" Elair kysyi tältä.
"Olen täällä vapaa ehtoisesti ja autan sairaita parhaani mukaan." Warlock sanoi rauhoittavalla äänen sävyllä.
Elair käveli pois.

Elair halusi tutkia leirin ympäristöä ja kiersi leiriä.
Äkkiä tämä huomasi maassa pienen suonsilmän näköisen liejun.
Hän käveli lähemmäs. Yhtäkkiä Elairin jalkoihin tarttui jokin ja alkoi veää tätä liejuun. rimpuillen ja potkien Elair yritti irti.
Mutta nämä suuret lonkeron ja käden risteytykset vetivät Elairia aina vain syvemmälle ja syvemmälle.
Vaikka Elair yritti Huuta apua kukaan ei kuullut tai kyennyt auttamaan

[Da Big Boss]

Melko hyvää tekstiä, ainakin sinun tasolta. Muutenkin, hyvää tekstiä.

Kirjoitusvirheitä ja aivopieruja kummiskin löytyi, jotka voisit korjata.

[Kolmastoista]

Jännä.
Nimetön, nurglen tautien riivaama kostaja tappoi useita lajitovereitaan, jotka yrittivät tappaa kaaoksen puolelle kääntyneeksi luulemansa Elairin, vain pelastaakseen nyt Elairin?
Takana täytyy nyt kyllä olla jokin todella salaperäinen salaliitto, ei sitä mikään muu selitä. :3

[Da Big Boss]

Olihan siihen tullut semmoinen aivopieru koko juoneen mitä piti tulla, minun huomaamatta.

Jännää.

Da edit: Tuli mieleen kun taas luin tuota, niin Warlockit ovat sotimiseen ja aggressiiviseen taikomiseen erikoistuneita seerejä, niin harvemmin ne on linjojen takana sairaanhoitajana.

[Andy the great]

Hetkinen....nythän on....MINUN vuoroni.
Kai tässä pitää aloitella ja katsoa mitä syntyy..

[Jodi91]

Da edit: Tuli mieleen kun taas luin tuota, niin Warlockit ovat sotimiseen ja aggressiiviseen taikomiseen erikoistuneita seerejä, niin harvemmin ne on linjojen takana sairaanhoitajana.

Nimenomaan, erikoistuneita. Löytyy heiltä varmasti myös taitoja moneen muuhunkiin aktiviteettiin kuin salamojen heittelyyn. Ja kun taisteluita ei ole tarjolla niin miksi ei käyttää taitojaan vaikkapa juuri tovereiden auttamiseen?

[Andy the great]

Haloja!
Tässä olisi osani, ei kenties mistään parhaimmasta päästä, mutta toivottavasti kelpaa :o.

Luku 5

Elair vajosi kaulaansa myöten saastaiseen ruskeaan liejuun, ja rupiset kädet tarrautuivat yhä lujemmin kiinni hänen hentoon, sätkivään vartaloonsa.
“Apua, apua, auttakaa nyt joku, pyydän!”, huusi Elair paniikin siivittämin voimin, mutta hänen huutonsa kantautuivat kuuroille korville, kukaan ei edes vaivautunut kääntämään katsettaan häntä kohti.
Elairin silmät alkoivat kostua kyynelistä ja hänen hiljaiset huutonsa alkoivat muuttua epätoivoiseksi nyyhkytykseksi, vastenmielinen lonkero kietoutui hitaasti Elairin kaulan ympärille ja limaista maiskutusta muistuttavan äänen saattelemana vetäisi rimpuilevan eldarin syvälle ruskeaan ja haisevaan suohon.

Elair nousi epävarmasti huojuen pystyyn ja haukkoi äänekkäästi henkeään, yhä shokissa hän riuhtoi kylmää ilmaa ympärillään ja huusi peloissaan nimettömille kauhuille, joita ei enää ollut. Sen sijaan Elairia ympäröi nyt musta tyhjyys, jossa satunaiset tähdet välkkyivät sairasta tumman vihreää valoa ympärilleen ja kellertävät komeetat sinkoilivat korkeuksissa, jättäen jälkeensä verenpunaisina hohtavia vanoja, jotka toivat edes jonkinlaista valoa pohjattomaan pimeyteen, joka näytti kaatuvan ahdistavasti Elairin päälle kuin fyysinen hyökkäys. Sekavassa tilassaan Elair jatkoi heikkoa huitomistaan oman itkunsa säestämänä ja oli jo vähällä irrottaa punaisena hehkuvan henkikivensä, kun pimeydessä kajahti valtavaa limaista lässähdystä muistuttava ääni. “Älä pelkää pieni eldari, isoisä kyllä suojelee sinua täällä”, lausui limainen ääni tyhjyydestä ja Elair pysähtyi niille sijoilleen. Hän pysyi hetken täysin liikkumatta, todellisuus alkoi vihdoinkin tehdä tietään hänen mieleensä ja Elair tajusi etteivät hänen ohutta vartaloaan enää kiskoneet likaisten epäsikiöiden kädet, eikä hän enää ollut synkässä metsässä keskellä sairaiden leiriä vaan jossakin aivan muualla, mutta missä? Elair irrotti hitaasti vapisevan kätensä pois hehkuvan henkikivensä päältä ja käänsi katseensa sinne mistä erikoinen ääni oli kaikunut. Kaksi valtavaa täysin valkoista silmää tuijotti Elairia pimeyden keskeltä ja niiden alapuolella leijui terävä hampainen kita, joka nuoleskeli jatkuvasti jättimäisiä suupieliään vaaleanpunaisella pahasti mädäntyneellä kielellään. Elair kavahti säikähtäneenä taaksepäin ja hapuili käsillään vaistomaisesti vyöltään shurikenkiveriään, kuitenkaan löytämättä sitä, sen sijaan hän tajusi olevansa kokonaan vastenmielisen ruskean lian peitossa, joka sai Elairin pelkäämään entistäkin enemmän, aivan kuin koko hänen taistelutahtonsa oltaisiin murskattu tässä kirotussa paikassa.

“Kuten jo sanoin sinun ei tarvitse pelätä minua”, sanoi suu räkäisellä äänellä, “tänään olet jo kolmesti käynyt lähellä kuolemaa pieni eldari ja joka kerta on isoisä sinut siltä pelastanut, tiedätkö miksi?”
“Koska saastaisuuden herra tietää, että kuolema on turha!”, ääni jatkoi, “mitä sinusta, teistä jää jäljelle sen jälkeen, kun olette kuolleet? Aivan ei mitään, ei yhtikäs mitään, ruumiinne muuttuvat ja mätänevät maan tomuksi, saavutuksenne kaatuvat ja tuhoutuvat, muutaman vuosisadan kuluttua kukaan ei edes muista, että olit olemassa ja sinusta jäävät jäljelle vain heikko sielusi ja haaleat muistosi, jotka katoavat tuhansien muiden samankaltaisten joukkoon.” “Kuoleman jälkeen, et ole mitään, et yhtään mitään ja mahtava isoisä tietää sen ja siksi pelasti sinut, hän tietää, että vain elossa olet todella onnellinen ja, että kuollessasi tunnet vain tuskaa ja kärsimystä, kyllä tautien herra tietää!”

Elair kuunteli tyrmistyneenä olennon julistusta kuolemasta ja puristi yhä tiukemmin henkikiveään, joka alkoi tuntua kuumemmalta. “Mutta edes mädän lordi voi suojella sinua jatkuvasti karulta kohtaloltasi, joka on kaikkien kuolevaisten osana, ei ellet sitten kuulu kokonaan hänelle”, räkäinen ääni lausui sanat maireasti ja Elairin sydän sykähti, oliko olemassa keino, jolla kuoleman voisi välttää? Limainen ääni jatkoi, “kyllä kuoleman voi välttää, ymmärsit aivan oikein, mahtava isoisä pystyy voimillaan mihin tahansa!” “Mutta käyttääkseen ylitsevuotavan anteliaita voimiaan isoisä tarvitsee sinulta vain yhden ainoan pikkuriikkisen esineen, joka oikeastaan on ollut sinulla aina vaan taakkana, et edes tule huomaamaan sen katoamista, saatikka kaipaamaan sitä…”
“Mikä se on?”, kuiskasi Elair niin hennosti ja hiljaa, että hädin tuskin edes kuuli omaa ääntään.
Olennon likainen suu vääntäytyi massiiviseen hymyyn ja se kuiskasi takaisin, “Henkikivesi.” “Aivan niin, vain tuon pienen esineen rinnastasi, anna se isoisälle ja tulet olemaan kuolematon!” “Vain tuon pienen hinnan hän pyytää vapaudestasi, monet ovat jo tehneet tämän saman vaihtokaupan eivätkä he ole katuneet sitä, lahjoita sielusi ja elät ikuisesti, onnellisena isoisän helmassa, tai kieltäydy ja kuole onnettomana, katuen päätöstäsi!” “Valinta on sinun!”

Elair ei tiennyt mitä tehdä, hänen sydämensä hakkasi tuhatta ja sataa ja hänen sisällään herännyt nautinto oli saanut hänen henkikivensä hehkumaan tulikuumana.

Mutta lopulta Elair käänsi katseensa jälleen hymyileviin kasvoihin, hän oli tehnyt päätöksensä.