Dark imperial.

[Andy the great]

Ohoh olipa hyvä tarinaa, jatkoa vaan tulemaan, hyvää settiä kyllä.

[[Acid]]

Jees, uutta tuppaa, vähän pitempi pätkä, kun niin kauan kesti tehdä niin. Otetaan nyt oikein isolla kauhalla! :D Toivottavasti jaksatte lukea?! ..Tekstissä odotettavissa: kirjoitusvihreitä, sanavääntöja ja huonoa huumoria (sitä ei tosin ole mutta...) Jeps, toiv. mukaan ette pety mun Dark eldareihin??? :D Enjoy!



LUKU 2 C osa: Orjan ”elämä”

Kuulin kuinka hissin mekanismit alkoivat hurista ja kolista yläpuolellani. Katselin ympärilleni, tunsin kuinka pala nousi kurkkuuni ja alkoi pyrkimään ulos. Kaikkialla oli kuivunutta verta ja muutama ruumiinosakin, seiniin oltiin kirjoitettu verellä viestejä :”Tänne kaikki päättyy ja sinä et siihen voi vaikuttaa”. Haju yhdistettynä hirvittävään groteskiin ympäristöön alkoivat olla liikaa. Aloin jälleen vaipua paniikkiin, tunsin kuinka seinät hivuttautuivat lähemmäs minua. Epätoivo oli huumaavaa. Kyyristyin keskelle hissin lattiaa ja seinillä olevat kirjoitukset alkoivat lukea itseään toistellen sanaa ”Loppu, loppu, loppu”

Samassa hissinovi aukeni ja sisään tulvi punertavaa valoa. ”Nouse ylös, rakki. Sinulle on töitä!” kuulin jonkun huutavan minulle. Valo palautti minut taas tähän maailmaan. Nousin seisomaan, vatsani ei pitänyt tästä ja oksensin viimeksi syömäni ruoan ulos. ”No niin, nythän sinä paskiainen tempun teit!” ääni huusi taas ”Vauhdilla tänne sieltä. Äläkä tuhri koko lattiaa sitten, jos vain mitenkään kykenet siihen säälittävä orja!” Silmissäni lenteli tähtiä ja jalkani eivät tahtoneet totella minua, silti jotenkin pakottauduin liikkeelle. Hoipertelin ääntä kohti, kaksikymmentä metriä selvittyäni, huomasin tumman hahmon. En saanut vieläkään kunnolla saanut selvää näkemästäni, sillä tähdet silmissäni eivät vieläkään olleet lopettaneet lentoaan. ”No niin jo oli aikakin. Etkä sinä raukka parka enää edes yökkäile.” tumma hahmo edestäni leperteli. Ääni oli soinnukas ja se kuului selvästi naiselle. ”Voisinko saada juotavaa?” Pyysin, liikuttaen vain vähän suutani, sillä tunsin vieläkin oksennuksen maun. "Mitä!" Nainen kysyi, kuin loukkaantuneena. "Pyydätkö sinä, orja. Minua, mestariasi, palvelemaan?" Hän jatkoi yhtä tyrmistyneenä.”Hmm? Totta kai, ota tästä.” Nainen antoi minulle pullon jotain epäilyttävästi vihertävää nestettä. Otin pullon enkä edes vaivautunut kysymään mitä se oli saati katsomaan naista kun pirullinen virne ilmestyi tämän naamalle. Maku oli hirveä, kuin olisit juonut oksennusta, taas. Saatuani koko litkun alas, en tiedä miksi join sen kaiken, tunsin hurjan väännön vatsassani ja vajosin lattialle kiemurtelemaan tuskasta. Sattumalta katsoin ylös ja huomasin naisen nautinnollisen irvistyksen. Saatoin jopa kuulla hänen hengityksensä hieman kiihtyneen, tai sitten se oli vain mielikuvitustani. Kipu oli sietämätön, oli kuin kaikki sisuskaluni olisivat olleet tulessa. ”Noniin, nouse ylös” Nainen kehotti pehmeällä äänellä ”Nouse ylös sinä hyödytön rääpäle!” Nainen huusi ja potkaisi minua. Potkun osuessa, kipu vatsassani jostain syystä katosi, nainen kehotti minua uudestaan nousemaan ylös!

Keräsin itseni. Juomalla ei ollut toivottua vaikutusta, oksennuksen maku oli vain pahentunut. Koitin tasata tilannetta päässäni. Makasin pimeyden eldarien klaanin päämäjän lattialla ja päässäni oli haava, se tosin tuntui huolistani pienimmältä. Seuraavaksi tulivat kaikki kysymykset joihin en vieläkään ollut saanut vastausta. "Luultavasti en koskaan saakkaan" ajattelin. Aloin vähitellen aavistaa mitä tapahtuisi, "ne tappavat minut, ensin kiduttavat ja sitten tappavat. No yritetään pysyä hanggissä niin pitkään kuin vain voin." ajattelion ja melkein nauroin ajauksen turhuudelle. Kuinka väärässä olinkaan.

Vatsani oli yhtäkkiä parantunut ja kipu haavassa, jonka naisen potku oli aiheuttanut, oli siedettävä joten nousin ylös. Huomasin edessäni kasvot joita olisi voitu pitää millä mittapuulla tahansa kauniina. ”Kas, sinähän olet kova kaveri? Sinunlaistasi me täällä hieman kaipasimme.” nainen sanoi ja katseli minua kiireestä kantapäähän. ”Hmm, saatat sopia tehtävään? Mikäli otat sen vastaan? Aivan kuin sinulla olisi vaihtoehtoja, raukka parka.” Nainen sanoi ja purskahti ilkeään nauruun. "Sinulla ei nimittäin ole. Olet meidän vankinamme ja orjanamme. Toimit täsmälleen niinkuin sinulle sanotaan." Nainen sai vielä sanotuksi naurunsa lomasta.

Naisen nauraessa katselin häkeltyneenä hänen kroppaansa. Se oli erittäin sopusuhtainen ja siro, lähestulkoon täydellinen ja kokonaan mustan, piikikkään panssarin peitossa. Panssarin jokaisen levyn reunaa kiersi punainen koristelu ja toiseen olkasuojaan oli tehty yksinkertainen risti. Huone, tai oikeastaan käytävä, olisi ollut erittäin tavallinen, jolleivät katosta roikkuneet lamput olisivat tuottaneet pelkästään punaista valoa. Se alkoi jo sattua päähäni. Nainen oli lopettanut nauramisensa ja huomasi kiertelevän katseeni. ”Ah niin, olin melkein unohtaa. Tervetuloa Hajonneen sydämen-klaanin hallinnolliseen keskukseen!” Nainen julisti. ” Toivottavasti pääsi ei tule kipeäksi tästä valosta. Sillä se on ainoa jota tulet näkemään!” Nainen alkoi taas nauraa ja lopetti hetken päästä ”Jos suvaitset seurata minua, niin johdan sinut työpisteellesi? Ai niin, eihän sinulla, jumalasi hylkäämällä ihmissaastalla, vieläkään ole vaihtoehtoja!” Nainen sanoi ja lähti kulkemaan käytävää pitkin ilkeän naurun saattelemana. Jäin seisomaan paikalleni. Tuijotin eteeni, Vasta nyt ymmärsin miksi hississä kaikissa kirjoituksissa olitiin niin paljon huudettu toivottomuuden perään. Täällä sinä et maksanut mitään. Sinulla ei ollut muuta hintaa kuin se, minkä orjakauppias antoi. Siinä kaikki. "Hä, tules nyt." nainen huikkasi jostain kauempaa. En vieläkään liikahtanut. Nainen tuli luokseni, tarttui hiuksiini ja repi minut matkaansa.

Matka oli melko pitkä ja koko sen ajan nainen riepotteli minua hiuksistani. Juuri sen verran, että ne eivät irronneet, muttan kumminkin niin, että tunsin sen. Matkan aikana nainen selosti minulle kaiken mitä kuului tehäviini. Eniten hän korosti sitä seikkaa, että minun pitäisi totella kaikkia annettuja käskyjä! Ja kun nainen ei selostanut tätä hän mutisi jotain omalla kielellään. olin selvästi erottavinani katkeran äänensävyn. Olin suurimman osan elämästäni viettänyt kaartissa, joten luulin, että käskyjen noudattaminen ei tuottaisi liikaa ongelmia. Huomasin pelonkin väistyvän uteliasuuden tieltä. Vihdoin tulimme metalliselle ovelle, johon oltiin maalattu pieninä paloina oleva sydän. Nainen avasi sen ja kulki sisään ensimmäisenä. Huone oli valtava! Monta kymmentä metriä korkea, ainakin viisitoista leveä ja vähintään kaksikymmentä metriä pitkä. Huonetta valaisivat lukuisat soihdut ja kynttilät, lisäksi oli monia punaisia lamppuja, joista päänsärkyni vain paheni. Huoneen katto oli paksun savukerroksen peitossa niin, että sitä oli edes vaikeaa erottaa. Huoneen reunaa koristivat lukuisat syvennykset ja häkit, joissa oli orjia, tai kuin pimeyden eldarit heitä kutsuivat palkollisia, erittäin vähissä vaatteissa. Keskellä huonetta oli pitkä pöytä jonka ääreen olivat lukuisat pimeyden eldarit kokoontuneet juhlimaan jotakin. Siisteys ja ruokatavat oltiin hylätty hauskanpidon ja sikailun tieltä. Pöydän toisessa päässä levittäytyi lava.

Yhtäkkiä kuului kova torvi fanfaari, jokin asia jota en uskonut kuulevani täällä. Kaikki muu toiminta pysähtyi, lavalle työnnettiin kidutuslevy. Tai siksi pimeyden eldarit sitä kutsuivat, se on kuin teloitys peti. Uhri sidtaan remmeillä kiinni petiin ja peti nostetaan pystyyn niin, että yhri on seisovassa asennossa. Tälläinen kapistus siis seisoi nyt lavalla, selin yleisöönsä. Sitten lavalle asteli hirvittävä hahmo. Se oli yltäpäältä arvissa ja kuivuneessa veressä. sen pää oli jastan syystä muuttunut suipoksi. Se kantoi mukanaan monia veitsiä ja muita leikkaus välineitä. Olento pysähtyi teki pienen kumarruksen yleisölle joka odotti innokkaana. Se kääntyi ja pyöräytti pedin ympäri.

Silloin ymmärsin koko kaameuden. Lavalle tuodussa makasi valtavan kokoinen mies. Isompaa en ollut eläessäni nähnyt. Mieheen oltiin tatuoitu imperiumin tunniksia ja rukouksia keisarille. "Astares" kuiskasin kunniotuksen vallassa. Vasten mielisen näköinen olio aloitti kaamean, täysin koreografiattoman, ’tanssin’. Joka pyörähdyksellä hän leikkasi palan jääkäristä ja joka kerta jääkäri parkaisi kivusta. Katselin tätä esitystä kauhun ja inhon vallassa. Joka leikkuu kerralla pala imperiumin hienointa lihaa putosi lattialle. Hauis, ulkosääri, mahtavat rintalihakset olio sillpusi ensin neljään osaan ja vasta sitten leikkasi ne irti jääkäristä. Verta oli kaikkialla. Tätä kauhunäytelmää kesti melkein puoliminuuttia. jolloin iljettävä olio päästi mariinin irti ja leikelty ruho putosi lattiaan. "Viimein se kuolisi" ajattelin inhon ja pelon vallassa. Sitten näin kuinka jääkäriä leikellyt olio kaivoi jotain taskustaan. PIeni kuutio oli vain muutaman sentin levyinen ja korkuinen. Sen olio sitten kohotti jääkärin päälle. Kuulin parkaisun, kuin viimeisen kielto yrityksen. Hetken oli aivan hiljaista, katselin pöytä seuruetta ja huomasin kaiken muun toiminnan keskeytyneen. Heidän kaikkien naamalle oli piirtynyt nautinnollinen hymyn. Saman hymyn mikä oli piirtynyt naisen naamalle kun tämä oli katsellut minua myrkyn otteessa. Sitten he puhkesivat suosion osoituksiin.

En voinut käsittää millainen rotu tekisi tällaista toiselle. He näyttivät nauttivan toisen elävän olennon kivusta ja kärsimyksestä. Pelkäsin heitä, jokainen elävä olento pelkäsi.

ps. Parempi termi yhä hakusessa! Ehdoituksia otetaan vastaan...

[laurentius]

ps. Parempi termi yhä hakusessa! Ehdoituksia otetaan vastaan...

Kerron sulle nyt ystävä hyvä yhden elämän viisauksista. On asioita joita ei voi sanoa. Tai siis suomeksi nyt ainakaan. Tämä ah niin ihana ja karu suomen kieli on ikävä ;< Ei dark eldareita tai vaikka mariineja voi kääntää suomeksi toimivasti. Ne tökkivät aina

Ja älä hitto jos kerrankin kuulen sun sanovan pimeän eldarit minulle, saat turpaasi! (huom. Edellinen on kommentti on vitsi ja pitää ymmärtää sellaisena, tunnen henkilön irl ja näin)

[NäinOn]

Jatkoa vain!

Oikein mukavaa luettavaa, sekä kiinnostava juoni.

[[Acid]]

Niin jatketaan taas. Älkää peljätkö, tästä ei muutu mitään porno stooria, (ellei niin haluta... :D)... Joo nyt lopetan ton virnuilun niille..

LUKU 2 OSA D: Orjan ”elämä”

Ensimmäinen päivä oli kammottava. Minua oli solvattu lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla, lyöty mitä erikoisimmilla aseilla, potkittu ja päätäni oltiin hakattu seinään. Minut oli pantu nuolemaan pöydältä tippunut ruoka sekä kuuraamaan hissit ja kolme häkkiä mihin vangit olivat ’tapaturmaisesti’ kuolleet. Kipu ja rasitus nouisivat jopa pelon yli. Kun vihdoin sain kaiken tämän tehtyä tuli nainen, sama joka oli johdattanut minut saliin, luokseni: ”Noniin, nyt on aika käydä levolle. Seuraa minua!” hän käski. Olin jo sen päivän aikana oppinut, että jos halusin selvitä edes hengissä, olisi vain viisainta totella mitä he sanoivat. Eräs naisvanki oli kieltäytynyt kaksinkeskeisestä ’keskustelusta’ pimeyden eldarin kanssa ja nyt osa häntä roikkui häkissä kahlittuna käsistään kattoon ja osa maassa pieninä paloina. Ensin eldarit olivat leikkelleet naisen jalat. Hitaasti, pala palalta, niin, ettei pieninkään tuskan hiven pääsisi karkuun. Lopulta kun naisen jalat oli silvottu lopullisesti. Pimeyden eldarit raiskasivat naisen ruumiin, sen vielä jollain konstilla ollessa hengissä.

Olin seurannut tapahtumaa sivummalta. Se oli hirvittävää katseltavaa ja kuunneltavaa. Verta ja lihan paloja tippui lattialle, osan pimeyden eldareit jopa söivät. Koko tämän ajan nainen kirkui, huusi keisariaan apuun, ylipäätään ketä tahansa! Katsahdin ympärilleni, kaikki orjat vain jatkoivat puuhiaan, kuin mitään linnunlentoa kummallisempaa olisi tapahtumassa. Eräs vanhemmista orjista tuli luokseni täydentääkseen ämpärinsä ja kuiskasi: ”Älä kuule yritä mitään. Ole kuin mitään ei tapahtuisi. Pidä huolta vain omasta henkikullastasi, se on ainut mitä voit omistaa täällä. Äläkä missään nimessä ala leikkimään sankaria. Nähdään orjien kerroksessa, asun parakki kolmosessa.” Ukko täytti ämpärinsä ja lähti jatkamaan tehtäviään. Katsahdin ympärilleni ja kun olin varma, että kukaan ei huomannut, oksensin lattialle.

Seurasin Pimeyden eldaria aina hissille asti. Epäonnekseni se oli eri hissi millä olin tullut ylös, paloin halusta tavata tohtorin. Hän osaisi parantaa minut. Psyykkeeni oli hajalla. Nainen painoi jotain nappia seinässä ja hissin ovet aukenivat. ”Noniin, tämä vie sinut suoraan orjien kerrokseen, etsi jostain parakki kolmonen, siellä sinä tulet loppuelämäsi viettämään, mikä ei tosin taida olla kovin pitkään. Noniin astu nyt sisään, säälittävä ihminen!” Astuin hissiin nainen painoi nappia uudestaan ja hissin ovet sulkeutuivat. Samalla hetkellä kun ovet kuuluvasti loksahtivat yhteen, lyyhistyin seinää vasten silkasta uupumuksesta.

Olin tehnyt töitä vain vaivaiset 3 Terran tuntia, mutta pelko ja kipu olivat saaneet ajan tuntumaan kuin olisin rehkinyt yli vuorokauden. Samalla muistin ukon, joka oli tullut täyttämään ämpäriään. Hän eli kolmannessa parakissa, tai niin hän oli väittänyt. Nainen oli sanonut, että minun paikkani oli myös siellä. Tapaisimme pakosta. Tajusin odottavani sitä tapaamista.

Ovet aukenivat ja edessäni aukeni ihmeellinen maisema. En ensin edes kunnolla ymmärtänyt olevani vieläkin samassa rakennuksessa vaikka vain alempana, huomattavasti alempana. Tila näytti tavalliselta kerrostalolähiöltä, josta kaikki ylimääräiset kadut ja kujat oltiin poistettu. Siellä oli vierivieressä harmaita monikerroksisia taloja, joka kerrosta kiersi eräänlainen parveke johon huoneistoiden ovet antoivat. Parvekkeita reunustivat rautakaiteet. Jokaisen talon seinään oltiin maalattu numero. Ensin en nähnyt pimeyden eldareita missään, heitä ei partioinut kadulla, eikä missään ollut vartiotornien kaltasia rakennuksia. Mutta kun annoin katseeni harhailla talojen katoille, huomasin heidät. Talojen katot oltiin aidattu korkeilla metalliverkoilla, joiden yläosa oltiin taivutettu eteenpäin estämään ylipääsy. Näiden aitojen takana sitten pimeyden eldarit hiljaa vartioivat orjiaan.

Kuljin haltioituneena eteenpäin, en osannut käsittää. Tämähän vaikutti aivan kunnolliselta ja helpolta elämältä, tuntui kuin kaikki pelot olisivat olleet turhaa, ei orjia kohdeltu niin pahasti tai mielivaltaisesti kuin huhut antoivat olettaa. Olin yllättynyt. Kadulla kasvoi tasaisin välein puita ja kukkia. Kaikki näytti niin idyylimäiseltä. Kuljin yhä eteenpäin ja ihmettelin miksi ihmiset juoksivat vastaan, sitten joku törmäsi minuun. Kaaduimme molemmat maahaan. Mies, tai itse asiassa vielä poika, katsoi minuun hölmistyneenä ja huusi jotain jota en kuullut ympärillä olevan melun vuoksi. Palasin tähän maailmaan kertaheitolla. Orjat juoksivat kauhuissaan karkuun jotain. Poika nousi ja jatkoi juoksuaan. En tiennyt mitä tehdä, valmistani idylli murskattiin välittömästi. Tajusin kun joku riuhtaisi minua olkapäästä ja huusi jotain, en saanut vieläkään selvää sanoista juuri alkaneen kirkunan ja muun melun vuoksi, mutta ymmärsin silti mitä minulta haluttiin. Nousin ylös ja aloin juosta virran mukana. Seurasin erästä örkkiä hetken, sitten tunsin kun jokin lensi hurjaa vauhtia pääni yli. Seuraavassa hetkessä se oli iskeytynyt örkin niskaan ja hirmu lensi vielä vähän matkaa eteenpäin ja osui kuolleena maahan. Katsoin ympärilleni, orjia alkoi kaatua, huuto loppua ja helinä voimistua. Pyörähdin ympäri. Pimeyden eldarit kulkivat pitkin pääkatua ja tulittivat kaikkea liikkuvaa. Heidän keskellään oli jokin hirvittävä olio. Sitä oltiin leikelty ja sen kasvot oltiin skalpeerattu irti ja laitettu uudelleen kiinni muutamalla niitillä, se näytti jostain syystä tutulta. Se nauroi koko ajan!

”Tule nyt hullu pois sieltä! Kuulin jonkun huutavan” Tajusin seisovani paikallani, keskellä tietä. ”Tule nyt, muuten ne tappaa sut!” Käänsin vain päätäni mutta jalkani eivät vieläkään totelleet. Olin jähmettynyt niille sijoilleni. Pelko alkoi taas kasvaa. Tunsin kuinka se kiemurteli aivoihini kuin käärme joka vain odottaa oikeaa aikaa iskeä. ”Vauhtia nyt!” Sanat kuulostivat kaukaisilta. Käänsin katseeni huutajaan. Vanha nainen, joka piti erään huoneiston ovea auki, huusi minulle. ”Nyt tänne sieltä! Käykää nyt joku hakemassa tuo pois tuolta. Pimeyden eldarit näyttivät huomanneen minut ja alkoivat nyt lähestyä. He nauroivat minulle. Pilkkasivat minua.

Ne piirittivät minut. Vilkaisin oven suuntaan, missä nainen oli ollut, ovi oli nyt kiinni. Lukittu. Olin Pimeyden eldareiden keskellä, enää ei ollut mitään minne paeta. Katselin heitä silmät kauhusta suurina, olin ollut mukana mielestäni useilla taistelukentillä, mutta mikään ei tuntunut olevan yhtä pelottavaa ja painostavaa kuin tämä. Pimento eldarit olivat aivan hiljaa ympärilläni, katselivat minua. He kaikki näyttivät samalta. Musta panssari jonka reunoja kiersi punainen koristelu, yhdellä taas samanlainen pelkistetty risti olkasuojuksessa. Sitten rinki ympärilläni avautui hieman. Aukosta astui esiin näkemäni hirvittävä, leikelty hahmo. Se tuli yhä lähemmäksi, katselin sitä kasvavan inhon vallassa. Päästyään luokseni se alkoi tutkimaan minua, kuin arvioiden. Sen pyöriessä ympärilläni vilkaisin sen skalpeerattua naamaa. Äitini kasvot piirtyivät siihen! Tunsin järkeni valon alkavan hiljalleen sammua. Miten ne kasvot olivat voineet ilmestyä. Tällä hetkellä. Tunsin kuinka jalkani alkoivat pettää, aloin hiljalleen vajota shokkiin. Äitini kasvot, Äidin kasvot, hokivat ajatukset päässäni eivätkä ne tahtoneet lähteä pois. Äidin kasvot, miten ne täällä olivat, äiti oli kuollut vuosia sitten. Vai oliko? Katsoin uudestaan ja kyllä, äitihän se siinä. Olin hajota riemusta. Äiti oli tullut pelastamaan minut. Kasvot lähenivät, hymyilin niille, kun ne olivat aivan lähellä minua, ne muuttuivat. Näin äitini kasvot veressä, mutanoituneina ja torahampaisena. Kavahdin taaksepäin, kauhusta miten niin ystävälliset kasvot muuttuivat niin äkkiä sellaisiksi? Sitten kasvot alkoivat vaihtua, Tart, Ed, Kessu, Jane, kaikki ihmiset joita olin joskus pitänyt ystävinäni, lähimmäisinäni, rakkaana. Muuttuivat kuolleiksi, mutanteiksi tai demoneiksi silmieni edessä.
”Otetaan mukaan.” Kaikki kasvot sanoivat käheällä sihisevällä äänellä.

ps. Haluuko joku tätä lukea vielä. Sillä jatkoa tulee vaan jos sitä pyydetään... (kommentteja)
pps. Nyt kestää seuraavan pläjäyksen tulossa. On kampanja kavereiden kans menossa, joten siihen pitää kirjoitella juttuja. toiv. mukaan jaksatte odottaa. (Ei olla viel päätetty tuleeko siitä raporttia tänne, ehkä)
ppps. Jos jotakuta kiinnostaa niin voisin laittaa armeijan taustan tänne? Siis saako niin edes tehdä? Vai onko sille jokin oma palstansa?
pppps. Oli vaan pakko laittaa viel tää...

[Sikari-Saku]

Kyllä minä ainakin luen tätä. Eli jatka vaan alkaa käydä kiinnostavaksi tämä tarina.

[Vilkku92]

Luen tarinaa ja jatkoa en pistä pahakseni.

[Nazgúl]

Juu, lukijakuntaa varmasti piisaa, osa vain hiljaisempaa sakkia. Ja laitapas simmonen raportti kampanjasta tänne, oikealle alueelle tietty :D

[[Acid]]

Jees, jatkoa piisaa kyllä, kunhan sitä ehdin kirjoittelemaan...
Ja raporttia tulee myös, mutta ensin porukalla sovitaan kuka tekee ja mitä... :D

[laurentius]

pps. Nyt kestää seuraavan pläjäyksen tulossa. On kampanja kavereiden kans menossa, joten siihen pitää kirjoitella juttuja. toiv. mukaan jaksatte odottaa. (Ei olla viel päätetty tuleeko siitä raporttia tänne, ehkä)

Ei Acid, ei. Jätän pelaamatta jos sen tänne laitat!

[[Acid]]

MIksi ei??? ei me kuvata sun naamaa... älä pelkää... vai pelkäätkös häviäväsi??? ;D

[laurentius]

MIksi ei??? ei me kuvata sun naamaa... älä pelkää... vai pelkäätkös häviäväsi??? ;D

Kyllä pelkään häviäväni ;<

[[Acid]]

No eihän tässä nyt tän pitempään mennykkään. Seuraavassa turinassa esiintyy letkuja jotka työntyvät suuhun... MUAUHAHAHAH ette pääse niistä eroon... MUAHAHA.

Joo se siitä. Nauttikaa jos vain voitte. :D

Luku 3 osa A: Kammio ja uusi alku?

EII! Heräsin. Painajainen oli ollut hirveä. Pimeyden eldareita, kidutusta ja kuolemaan. Se kaikki oli kuin huonosta kauhuelokuvasta. Onneksi olin taas turvallisesti kenttävuoteessani. Tunnistin oman monessa mukana olleen rinkkani teltan nurkasta, se oli aivan yhtä likainen kuin aina. Kersantilla oli tapana mainita siitä, jos hän ei keksinyt mitään muutakaan. Rinkkaani vasten nojasi uskollinen Las-kiväärini. Kaikki naarmut tallella sekä tarra jonka olin saanut jostain. Siinä oli vain kolme mustaa kuviota keltaisella pohjalla. Soikion muotoiset vierekkäin ja niitten alla kaarelle taitettu viiva. Kaikki oli aivan kuten ennenkin. Se painajainen oli kyllä melkoinen, mutta untahanse vain oli.

Nousin pukastani ja katsahdin peiliin joka riippu jostain teltan seipäästä. Shokki oli valtaisa. En ensin edes tajunut mitä katsoin. Mutta kun ymmärsin katselevani suoraan omiin kuolleisiin kasvoihini. Pelästyin huomattavasti. Uni oli vilekin mielessäni ja se sai aikaan nämä...

Kipu iski pahemmin kuin raivostunut örkki. Kaaduin maahan sikiöasentoon, koitin jollain keinolla estää kipua. Huusin apua, kukaan ei tullut. Huusin lisää ja nyt koko leiri seisoi teltan sisäpuolella. Oli kuin teltta olisi kasvanut mielöttömiin mittoihin. Anelin apua, he kaikki vain katsoivat minuun hiljaa. Kukaan ei tehnyt elettäkäään auttaakseen. He kaikki vain seisoivat hiljaa paikallaa. Sitten he elkoivat hitaasti kuolla edessäni. Kene pää räjähti, kuka täyttyi sirpaleista, keneen ilmestyi valtaisa reikä. Kuka syöpyi kuoliaaksi, kenet revittiin. He kaikki kuolivat, ilman ääntäkään.

Heräsin. Repäisin silmäni auki. Huusin tuskasta. Näin itseni kaikkialla. Koko huone oli tehty peileistä. Näin vain itseni sidottuna leikkaus pöytää verrattavaan laitteeseen. Koko kehoni oli täynnä piikkejä. Niitä oltiin työnnetty käsiini, jalkoihini ja paljaaksi ajeltuun päähäni. Ja koko ajan ne tuntuivat painuvan syvemmälle. Huohotin paniikissa, kipu vain kasvoi ja kasvoi. Sitten huomasin letkut. Ne kulkivat vatsaani suoraan ihon läpi. En ymmärtänyt mitä merkitystä niillä olisi. Sitten katsoin ylös. Lisää putkia työntyi kohti. Yksi painui suoraan suuhuni, yritin estellä, mutta aivan kuin letku olisi ollut elävä. Yritin pitää suuni kiinni. Epäonnistuin joten letku pääsi tunkeutumaan suuhuni ja sieltä nieluun. Siellä putki haarautui ja toinen osa siitä työntyi henkitorveeni ja toinen ruokatorveani pitkin vatsalaukkuun. Tunsin tukehtuvani ja oksentavani samaan aikaan. Piikit eivät olleet lopettaneet. Näin kuinka lisää letkuja kiinnittyi niihinkin, jotain vihreää nestettä alkoi valua piikkeihin kiinnyttyneistä letkuista ja pitkin piikkiä suoraan verenkiertooni. Heti ensimmäisestä pisarasta lähtien tuska ja kipuni nousi uudelle tasolle, tuntui kuin vereni olisi ollut tulessa. Koitin huutaa mutta letkut suussani estivät sen. en edes tuntenut henggittäväni. Letku henkitorvessani esti sen. silti tunsin kuinka rintakehäni kohosi tasaisesti. Kuin letku olisi hengittänyt puolestani. Silti tuska, jota letkut ja neulat ja jokin myrkky aiheuttivat, oli pyöryttävää. En pysynyt enään tajuissani vaan silmäni sulkeutuivat ja kaikki kaikkosi ympäriltäni. Näin vain mustaa. Olin taas samassa unessa jonka olin jo nähnyt eikä tuska hellittänyt sielläkään.

Palaudun tähän maailmaan, taas. Olin menettänyt ajantajuni kun pyörryin kolmannen kerran. Nyt makasin alasti lattialla. Olin yltäpäältä omassa oksennuksessani. en tiennyt miten sitä oli päälleni joutunut. Pieniä, erittäin syyhyäviä, reikiä oli joka puolella kehoani. Ne olivat jälkiä piikeistä. Ajatus piikeistä nosti taas tuskaani. Sitten huomasin edessäni yksijalkaisen pöydän. Se oltiin tehty puusta ja siinä oli outoja kaiverruksia. "Juo lasi tyhjäksi, se on pöydällä" Kuulin saman sihisevän äänen sanovan. Tärisin maassa, uupumus oli liikaa. Tuska oli saanut kehoni äärimilleen ja sen äären yli. Makasin lattialla ja jaksoin hädin tyskin henggittää saati sitten nostaa jalkojani. Katselin omaa säälittävää kuvaani peileistä ympärilläni. Aloin rukoilla keisarilta apua. Mitään ei tapahtunut joten luovutin. "Nouse ylös, ja juo! Se auttaa" sanoin jokin uusi ääni. En tunnistanut sitä.

Koitin löytää äänen lähteen. Näin pelkkiä peilejä. Koitin ponnistaa käsilläni itseni edes konttaavaan asentoon. Käteni lipesivät oksennuksessa ja kaaduin siihen uudestaan. Koitin hakea jostain voimaa, jotain mistä ammentaa sitä. En löytänyt. Koitin uudestaan, ei vieläkään mitään. "Nouse nyt, juoma auttaa!" tuntematon ääni jatkoi. Koitin saada jostain voimaa. Oli kuin kaikki lihakseni altaisiin imetty tyhjiin, "Mitään ei ole enään jäljellä" Sanoin heikosti, enemmän itselleni kuin äänille. Tämä oli loppu. En jaksa taistella kuolemaa vastaan enään, nyt se on ohi. Sitten jostain ilmestyi mieleeni kuva kersantistani. Ei tästä ole mitään hyötyä, ajattelin. Ei kessu minua nyt voi auttaa, hän on kuollut ja niin olen pian minäkin. Sitten muistin kersanttini opettaman metodin jolla voimaa saadaan, hän oli kuulemma itse käyttänyt sitä ja se oli toiminut. Olin epäillyt sitä jo silloin. "Taistelussa, jos sinulta loppuu voimat tai et enään jaksa muista seuraava polku. Epätoivo muuttuu peloksi, pelko muuttuu vihaksi ja viha voimaksi. Siinä on sinulle ehtymätön voimavara! Ammenna siitä jos muuta ei ole" Ajattelin: "Noh, tilanteeni on melko epätoivoinen ja pelkäsin jo nyt joten missä vihani viipyy. Ehkä en jaksa herättää sitäkään, haluan vain kuolla. Antakaa minulle rauha, päästäkää minut pois! ANTAKAA MINUN KUOLLA!" Kuulin ajatukseni huutavan, Ne huusivat kuolemaa. Kuolemaa kaikelle joka estää minua pääsemästä päämäärääni. Ymmärsin vihani alkavan herätä. Tunsin epätoivon vimman alkavan tulla esiin.

Kohittauduin seisomaan, Katselin alastonta vartaloani peileistä. Olin yltäpäältä oksennuksessa ja veressä, tärisin. Katsoin lasia edessäni, se oli täynnä jotain sinistä nestettä. Tartuin ahnaasti siihen. Kohotin sen huulilleni ja join. Tunsin voiman palautuvan jäseniini, tunsin haavojeni umpeutuvan, tunsin pelon väistyvän, tunsin valtavan iskun selkääni. Lensin iskun voimasta eteenpäin muutaman metrin. "YLÖS!" Kuulin sen uuden äänen huutavan. "YLÖS SINÄ ÖTÖKKÄ, SINÄ HYÖDYTÖN MATO!" Peili oli särkynyt törmäysen voimasta. Käsissäni ja rinnassani oli lasinsiruja. Nousin silti. Juoma oli antanut minulle voimani takaisin. Se oli palauttanut minut normaaliin kuntooni ja jopa hieman ylitse. " No niin, katsotaan kuinka ihminen kuolee. Annan sinulle mahdollisuuden, raukka. Joten valitse aseesi!" Tajusin kuinka maahan eteeni heitettiin neljä erillaista lähitaistelu asetta. Tavallinen miekka, Keihäs, iso örkkikirves sekä taistelukynnet!

Valinta oli helppo!

ps. Taistelukynnet = Power claws, vain se pover poistettu... :D (Tuntui jotenkin tylsältä kirjoittaa: "Voimakynnet josta on voimakenttä poistettu.")

[Sikari-Saku]

Aika jännään kohtaan lopetit. Ihan hyvää tekstiä. En näistä valittamista löydä. Jatka samaan malliin.

[Nazgúl]

Mainiota kuvailua kyllä, ei voi sen puutteesta valittaa. Taistelukynnet olivat hyvin käännetty, siitä bonus.

[Asymnic]

Jatka jatka, hyvää tekstiähän tuo!, mutta mitä se sotilas näki siellä pimeydessä? =)

[Paistikas]

Lisää lisää, tätä lukee todella mieluusti. Suomennoksetkin rullaa yllätävän hyvin.

[[Acid]]

jees. Ei nyt mökillä oikein parempaakaan tekemistä ollu, joten tässä taas uusi pätkä Kaartilaisemme älämästä... :D Toivottavasti ei mene liian kliseiseksi.

Nautitaan silmen kautta. Liika altistuminen saattaa tuhota aivosoluja, tai jotain sellasia? En tiedä.

Luku 3 Osa B: Kammio ja uusi alku?

Olin jo lapsena leikkinyt puusta valmistetuilla taistelukynsien jäljitelmillä, ne olivat seuranneet minua koko palvelusaikani kaartissa. Aina kuin meille oli sallittu vapaa aikaa olin yleensä uhrannut tunnin siitä 'harjoitukselleni'. Olin kehittynyt jo melko hyväksi. Puiset kynnet olin aikoinaan saanut Isältäni, hän oli valmistanut ne jäähyväis lahjaksi. Hän lähti sotaan, niinkuin minäkin myöhemmin, tosin minulla ei ollut poikaa kenelle tehdä jäähyväislahjaa.

Kaartiin liityttyäni, olin kerran nähnyt kenraalin patsastelemassa joukkojensa edessä. Katselin ihmeissäni hänen käsiään. Kuin hänen kämmenselästään olisi kasvanut kolme kultaista piikkiä. Olin silloin päättänyt, että saisin sellaiset joskus! Ikäväkyllä tavalliselle kaartilaiselle ei jaettu sellaisia, ei edes metallisia. Meille ei oikeastaan annettu, minkäänlaista, varteen otettavaa, lähitasiteluasetta. Joten en ollut ikinä päässyt käsiksi oikeaan aseeseen.

Ennen kuin nyt!

Poimin kynnet maasta ja sovitin ne käsiini. Kynnet olivat jokainen kolmisenkymmnetä senttiä pitkiä ja ne oltiin hitsattu hanskamaiseen metalli runkoon. Rungon tarkoitus oli tukea lyöjän rannetta ja pitää muutenkin kynnet samassa linjassa käden kanssa. Puristin käteni nyrkkiin kahvan ympärille, siitä sai hyvän otteen ja hanskan kämmenosa istui käteeni erittäin hyvin. Kiinnitin remmit jotka kiristivät metallisen hanskanvarren käteeni. Se tuntui tukevalta ja ranteeni liikuttaminen oli lähes mahdotonta. Ase oli hyvin tehty, tällainen sen piti olla! Kuulin askelia, metalli saappaat iskivät lattiaan. Nostin katseeni kynsistä, eteeni ilmestyneeseen pimeyden eldariin. "Noniin sinä äpärä. Nyt me aloitamme leikkimme! Valmistaudu!" ja ilman pienintäkään varoitusta eldari syöksyi suoraan kimppuuni. Hän jännitti tupesta vetämänsä tikarin vierelleen valmiina pistämään vatsastani läpi. En kunnolla edes ehtinut tajuta mitä oli tapahtumassa, kun jo reagoin. Väistin hyökkääjää oikealle ja samalla kun hän ohitti minut löin häntä selkään vasemman käteni kynsillä. Olin erityisen ylpeä suorituksestani.

Luulin, että pimeyden eldari olisi vähintäänkin kaatunut maahan! Taistelukynsienhän pitäisi olla yksi variaatio voima-aseista. Mutta hän ei ollut huomaavinaankaan iskuani. Olihan se huonosti tähdätty, eikä siihen oltu pantu paljoa voimaa, mutta silti! Olen nähnyt mihin voimamiekka kykenee ja jopa huonosti tähdätty, voimaton lyönti saattaa kaataa isommankin miehen.

Eldari kiepahti sulavasti ympäri ja hyökkäsi uudestaan. Nyt ehdin varautua. Torjuin ensimmäisen suoran iskun sivuun vasemalla kädelläni ja yritin heti vastata tappavalla oikealla koukulla kohti eldaria, mutta vastustajani ei ollut kokematon poikanen ja oli nopeasti kynteni ulottumattomissa. Iskuni voimasta jouduin epätasapainoon ja aloin kaatua vasemmalle. Eldari oli samassa kimpussani. Lähes täydellinen lyönti läheni nopeasti kohti oikeaa kylkeäni, eldarin miekka leikkaisi koko kylkeni pois. Onnekseni olin yhä kaatumassa vasemmalle, enkä edes yrittänyt pysäytää kaatumistani korjausliikkeillä. Jatkoin liikettä ja kaaduin kokonaan maahan. Miekan terä ohitti kylkeni vain muutaman tuuman päästä. Osuin lattiaan, eldari oli salaman nopeasti muuttanut otettaan miekankahvasta ja oli nyt suoraan yläpuolellani, valmiina seivästämään minut miekanteräänsä. Kierähdin sivuun ja taas, onnella vältin varman kuoleman vain muutaman tuuman päästä.

Kierin vileä hetken kylmällä lattialla, yrittäen hankkia etäisyyttä pimeyden eldariin. Päästäkseni taas pystyyn ja taistelemaan, kohtaamaan viholliseni tasavertaisena. Pysäytin kierimiseni ja aloin nousta, ehdin toisen polveni varaan. Potku lennätti minut taas lattialle, selälleni. Eldari nauroi "Hah, onko tuo kaikki mitä sinussa on! Yrittäsit edes, tuo on jo säälittävä esitys, jopa ihmiseltä! Noh, alas tulla sieltä. Olen vasta aloittanut!" Eldari lopetti ja ryntäsi taas uuteen hyökkäykseen. Olin tässä ajassa ehtinyt ryömiä vähän matkaa poispäin ja nousta pystyyn. Valmistauduin ottamaan vastaan sarjan teräviä pistoja, mutta eldari muutti taktiikkaansa "Varo peilejä!" Viholliseni huusi.

Katsoin peileihin, suuri virhe! Näin itseni ja vastustajani joka puolella. Jokaisessa kuvajaisessa eldari oli hyökkäämässä kimppuuni, jokaisessa kuvajaisen heijastumassa ja jokaisessa heijastuman heijastumassa. Menin hämilleni, mikä näistä kaikista olisi oikea hyökkääjä. Ensimmäinen viilto. Tunsin kuinka hartiastani purskati verta. Mikä oli oikea hahmo, mikä näistä oli oikea minä. Toinen viilto. Oikeaan reiteeni oli ilmestynyt syvä haava. Keneen isku osui ja kuka sen löi. Menin vain yhä enemmän hämilleni. Kolmas viilto. Vasemmasta kyljestäni alkoi valua verta. "Mitä tapahtuu!" ajatukseni huusivat

Viiltoja sateli. Enkä koskaan ollut varma mikä näkemistäni hahmoista minuun osui. Näin saman kohtauksen niin monesta eri kuvakulmasta. Vajosin polvilleni. Vuodin verta, paljon. Vuotaisin kohta kuiviin. Ihmettelin miksi en ollut vielä täysin hervoton ja toimintakyvytön kivusta ja veren hukasta. Eldari pyöri ympärilläni. Lisää iskuja, lisää haavoja, lisää verta valui lattialle. Lattialle! Siinä ei ollut peilejä, siinä oli ratkaisuni! Näin liikkuvat jalat suoraan edessäni. Ne tulivat kohti. Ikävä kyllä ymmärsin olevani pahasti viillelty, enkä uskonut pystyväni nostamaan edes toista kättäni. Yritin ja käteni nousivat. Nostin ne eteeni, kynnet ylöspäin. Juuri ajoissa. Kuulin metallin raapivan metallia ja eldarin kiroilevan. Nyt tiesin missä viholliseni oli. Mutta miksi en tuntenut väsymystä ja mistä olin saanut voimaa puollustaakseni itseäni?

Nousin ylös, näin viholliseni suoraan edessäni taas hyökkäämässä. Torjuin iskun, eldari pyörähti taas kynsieni ulottumiin ja hyökkäsi uudestaan. Poikittaisviilto ylhäältä alas, hyppäsin pois tieltä, suora pisto, löin miekan pois linjasta. Eldari horjahti, nyt oli minun vuoroni! Suora oikea kohti kasvoja. Eldar painoi päänsä alas ja jatkoi liiketään vajoten suoraan toiselle polvelleen, taakseni. Jatkoin eteenpäin suuntautuvaa liikettäni ja muutin sen pyörähdykseksi. Sain vasemmalla kädelläni juuri ja juuri torjuttua eldarin selkäänpuukotus yrityksen, viholliseni miekka oli nyt hänen oikealla puolellaan mikä jätti hänen vasemman puolensa täysin suojaamattomaksi. Oikea käteni lähestyi varmaa tappoa. Tarkoituksena, lävistää eldarin kypärällä suojattu pää. Pimeyden eldari kumartui, antoi iskun mennä ohi ja loikkasi taakseppäin turvaan.

"Olet hyvä!" Pimeyden eldari sanoin, yllättyneenä. "Riittävän hyvä. Kohtaan sinut kasvotusten." Eldari jatkoi ja nosti kypäränsä pois. Katselin kuinka hänen puhtaanvalkoiset hiuksensa valuivat kypärän sisältä hänen kasvoilleen. Eldar pyyhkäisi ne pois, hänellä oli sirot kasvot kuten kaikilla hänen kaltaisillaan. Olin valmiina hyökkäämään heti hänen kimppuunsa jos hän edes ajattelisi liikuttavansa kättään miekkaa kohden. Eldar katseli minua arvioiden, kurtisti kulmiaan ja mutrusti suutaan mietteliäänä. Seisoimme hiljaa vastetusten, minä yltäpäältä veressä ja alasti. Hän mustassa panssarissaan jonka hanskaan oli tullut kolme kiiltävää naarmua, en osannut sanoa naarmujen syvyydestä mitään.

"Saatan sittenkin tarvita tätä." Eldar sanoi ja kohoitti toisen kätensä olkapäänsä taakse. Valmistauduin. Näin kuinka eldar nosti selässään olevasta tupesta, pitkän katanamaisen miekan. Nyt viholliseni olisi varustettu kahdella aseella. Pitkällä, selvästi viiltoihin tarkoitetulla miekalla ja lyhyemmällä, joko nopeisiin pistoihin tai viiltoihin tarkoitetulla tikarilla. Katsahdin omiin aseisiini, tarkoitettu tappamaan vihollinen ensimmäisellä lyönnillä. Tämä ase vaati raakaa voimaa jotta sillä saataisiin tuhoa aikaan, Voimaa, ei taito niinkään. Aivan ummikkokin voisi tappaa suuren vihollisen näillä mikäli häntä lykästi. "Mutta mitä jos omaisin sekä voimaa, että taitoa" ajattelin ääneen. Sitten silmäni osuivat haavaan kädessäni. Se oli jo umpeutunut. En uskonut silmiäni, haava oli ollut melko syvä ja pitkä, mutta nyt se oli ummessa. Mitä tämä oli? Eldarin puhe pysäytti ihmettelyni. " Noh. Vauhtia nyt osäälittävä ihmis rotta. Ei minulla ole koko päivää aikaa odottaa sinua. Aloittakaamme?" Eldar kysyi ja jännittyi taistelu asentoon. Katsoin häneen, tunsin kuinka raivo alkoi kasvaa sisälläni. "Sufer not the xenox to live." kuiskasin gootiksi itselleni, se oli ainut lause mitä olin ikinä oppinut gootista. Nyökkäsin ja syöksyin eldarin kimppuun. Näin vain hänen pirullisen hymynsä, tunsin vain halun repiä tuo hymyilevä naama kappaleiksi. En muuta!

"No, Hophop nyt Kip. Alus Odottaa! Vai meinaatko jäädä tänne?" Ääni puhui, klaanini johtajan ääni. Havahduin muistelustani, sama ääni, samat kasvoit kuin sata vuotta sitten. Taas ne hymyilivät samaa hymyä kuin silloinkin, sama pirullinen hymy kuin ensi tapaamisessamme. Halu, repiä tuo naama kappaleiksi, nousi. Aivan kuten ensitapaamisessamme!

ps. tulihan taas piiiiitkä pläjäys. Pyydänkin nyt anteeksi kaikilta laiskoilta, kuten itseltäni, tämän pätkän pituutta. Toivottavasti se ei häiritse. En keksinyt mitään kohtaa mistä laittaa poikki.

[Da Big Boss]

Ihan hyvää tekstiä, tosin kirjoitus virheitä löytyy, paljon. Ne voisi korjata.

[Yrsa]

Jos saan sanoa suoraan, ja vaikka en saisi sanon silti:

Eipä se mitään niin hienoa tekstiä ollut.

Mutta tulipahan sekin nyt luettua.