"Epäkelpo lomake" tyyliset virheet kirjautumisessa pitäisi olla nyt historiaa. T. ylläpito

Pimeys

Onko kynä (tai näppäimistö) miekkaa mahtavampi? Tule ja todista, että näin on - muuten emme usko.
Avatar
Asymnic
Viestit: 88
Liittynyt: Ma 06.07.2009 10:27

Pimeys

Viesti Kirjoittaja Asymnic »

Pimeys: osa1

-Heräsin keskellä taistelukenttää. ’’Mitä oli tapahtunut? ’’miten minä olen joutunut tänne? avaruusjääkäri sanoi voihkien. Hän näki kuinka valtava örkkien armeija lähestyi. Hän vaipui taas pimeyteen. Samaan aikaan toisella puolella rintamaa avaruusjääkäreiden kapteeni: Erkkilä kannusti joukkojaan massiiviseen vastahyökkäykseen, jonka tarkoitus oli antaa perääntyville joukoille hieman etumatkaa. Perääntyvien joukkojen mukana oleva avaruusjääkäri nimeltään: Roc Juhansson ohjasi kauhun vallassa juoksevia keisarin vartijoita vallihautoihin, mutta mikään maailman mahti ei voinut heitä pysäyttää. He juoksivat vielä monta kilometriä vallihaudasta eteenpäin, kunnes valtava ohjus osui suoraan joukkion keskelle surmaten jokaisen sen lähettyvillä olleen. Räjähdys oli niin valtava, että Roc lensi pari metriä taaksepäin, ja löi päänsä kiveen. Samaan aikaan Erkkilän armeija oli vetäytymässä taistelusta, mutta turhaan, he olivat menettäneet yli puolet miehistään ja örkit kävivät aina vain murhan himoisemmiksi. Erkkilä ei voinut kuin katsoa örkkien vyöryvää massaa silmät auki, se oli kuin mylvivä vihreä aalto joka pyyhkäisisi kaiken sen tieltään, hän ei voinut kuin katsella sitä paikallaan tai ottaa viimeiset askeleet eteenpäin kohti kuolemaa. Valinta oli helppo, hän puristi sahamiekkaansa lujasti ja alkoi huutaa miehilleen, ’’Hyökkäykseen! ja hän oli varma ,että nuo sanat… jäisivät hänen viimeisikseen.

Onko tämä kapteeni Erkkilän loppu?
Entä kuka tuo tajunsa menettänyt avaruusjääkäri oli?

Se kaikki seuraavassa luvussa… jos haluatte lisää.
ja jos haluatte niin etsin sopivampia käännöksia…
ja tiedän hyvin, että tuossa on kirjoutus virheita ja on aika lyhyt, mutta jos haluatte lisää niin tulee pidempiä.


kommenttia ja sana vapaa
Viimeksi muokannut Asymnic, Pe 10.07.2009 14:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
''Mitä hitaammin tipuu, sen parempaa tulee.''
Avatar
Asymnic
Viestit: 88
Liittynyt: Ma 06.07.2009 10:27

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja Asymnic »

kommenttia saa laittaa =)
''Mitä hitaammin tipuu, sen parempaa tulee.''
Avatar
Häkä-Ässä
Viestit: 135
Liittynyt: La 30.12.2006 18:33

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja Häkä-Ässä »

Näkyy olevan tämmönen perustappelutarina, tosin ilman mainittavaa rähinää. Sitä massiivista vastahyökkäystäkään ei lukijalle näytetty, pelkkä hyökkäyskäsky ja samantien perääntyminen.
Kerro ihmeessä miltä asiat näyttävät, miljöötä ei nyt kuvailla käytännössä ollenkaan.
Kaartilaisten ("Keisarillinen Kaarti", siihen käännökseen on yleensä tyydytty) mieletöntä pikajuoksupaniikkia on hieman vaikea käsittää, ja tajunsa menettäneen avaruusjääkärin avuttomuus vahingoittaa heti alussa Marsujen Pyhän Ylivertaisuuden Sädekehää. Kaikessa Wirallisuudessahan marine on tunnevammainen yli-ihminen. Jolla ei tietenkään ole mitään väliä.
Minä en yleensä vaivaudu lukemaan pidempiä tarinoita, päätä itse tekstin määrästä. Laatu korvaa määrän, varsinkin tässä yhteydessä.
"Yeah, most of my boys... they would drain the blood from an innocent child and drink it before going into battle."
Avatar
Asymnic
Viestit: 88
Liittynyt: Ma 06.07.2009 10:27

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja Asymnic »

niin no, tämä olikin puoli unessa rustattu tarina jatkoa tulee ja paremmilla yksityiskohdilla =) rupean jo tänään rustaamaan.
''Mitä hitaammin tipuu, sen parempaa tulee.''
Avatar
Asymnic
Viestit: 88
Liittynyt: Ma 06.07.2009 10:27

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja Asymnic »

NONI VALMIS JA KOMMENTTIA!!!!!!!!!
''Mitä hitaammin tipuu, sen parempaa tulee.''
Avatar
Asymnic
Viestit: 88
Liittynyt: Ma 06.07.2009 10:27

Pimeys osa: 2

Viesti Kirjoittaja Asymnic »

Juu elikkä tällaista on kirjoitus virheita =D, mutta laittakaa kommenttia


Erkkilä oli kannustanut joukkonsa rippeet hurjaan hyökkäykseen. Samalla örkkien johtaja: Gigolo katsoi heitä halveksuva ilme kasvoillaan ja sanoi myrsky poikien ryhmälle ’’tappakaa ne’’ ja niin mysrky pojat nousivat ilmaan ja tiputtautuivat suoraan heidän päällensä, ja siinä samassa alettiinkin käydä hurjaa taistelua elämästä ja kuolemasta Erkkilä huitoi sahamiekallaan minkä kerkesi ja muut jääkärit ampuivat/hakkasivat/viilsivät puukoilla örkkien kurkkujaan auki, niin tekivät myös orkit, ja olihan siellä kyllä niitä vanhoja kunnon nyrkkitappelujakin. Gigolo katsoi taistelua voitonvarma ilme naamallaan, sillä hänen myrsky poikiaan oli noin 50 miestä enemmän kuin avaruusjääkäreitä, mutta silloin tapahtui jotain yllättävää, heidän takanaan alkoi kuulua hirmuista meteliä ja Gigolo lähti rynnistämään sinne runnoen jokaisen joka sattui jäämään hänen tielleen, kun hän viimein pääsi sinne oli jo liian myöhäistä kenttä oli täynnä avaruusjääkäreiden sarvikuonoja, hän ei voinut kuin tuijottaa silmät suurina ja suu auki tuota määrää, sitten hän alkoi laskea niiden määrää ja lopulta hän sai niiden määrän selville: liian monta. Sitten hän komensi kaikki joukkonsa hyökkäämään kaikista lähinpänä olevan vihollisen kimppuun , mutta joku uskalsi sanoa vastaan ’’mutta niitä on liian monta! Ja jos mistä niin siitähän Gigolo suuttui hän otti tätä niskuroijaa kaulasta kiinni ja repäisi hänen päänsä irti
ja viskasi ruumiin niin pitkälle kuin saattoi, ja lähti karjuen ja mylvien avarrusjääkäreiden kimppuun joita oli jo melkein koko taistelu kenttä mustanaan, ja sai melkein heti peräänsä hurjan määrän örkkejä.

Siinä samalla Erkkilän joukot olivat surmanneet jotenkin kaikki myrsky pojat ja kauhistuivat nähdessään heitä lähestyvän vihollis massan, mutta saivat voimaa ja uskoa alkaa vastustaa sitä kun he näkivät kaukana edessään taistelevan avaruusjääkäri komppanian. Ensimmäinen aalto iski kuin salama kirkkaalta taivaalta Erkkilän joukkojen kimppuun ja alkoi taas uuvuttava kamppailu. Erkkilän ystävä Troy sai osuman olkapäähänsä ja jalkaansa kaatuan polvilleen maahan ja voihkaisten ’’sattuiko pahasti? kysyi Erkkilä ja Troy vastasi ’’ kyllä tämä tästä’’, mutta kun Troy pääsi takaisin jaloilleen Erkkilä kiljaisi kuin pikku tyttö ’’VARO!!! ’’mitä? kysyi Troy ja kaatui kuolleena maahan hirmuinen viilto olasta vatsaan. Erkkilä jäi kuin patsas katsomaan tuota hirvitystä, se ei ollut örkki siitä hän oli varma, vaan mikä se oli? =O

Samalla tajunsa menettänyt avaruusjääkäri alkoi heräillä ja kuuli huutoja hänen ympäriltään ’’Tuolla hän on! ’’Me löysimme hänet! ’’Ei voi olla totta! sitten häntä alettiin raahata pitkin kivistä taistelu kenttää hän ei saanut muuta suustaan kuin voihkaisuja, lopulta hänet nostettiin sarvikuonoon ja siellä istui pari muuta jääkäriä ja yksi heistä sanoi ’’ota huikka se helpotta oloasi’’.
Hän joi ja alkoi tuntea kuinka hänen voimansa alkoivat palautua hiljalleen, ja lopulta hän kysyi ’’kuka minä olen? ’’olet kenraali alfa komppaniasta sir ja nimesi on Jack Mervius’’ sanoi jääkäri hieman kuluneessa haarniskassaan ja näytti olleen taistellut lukuisissa taisteluissa sillä hänellä oli robotti jalka ja puolet vasemmasta kädestään oli korvattu robotilla, mutta ne näyttivät aika uusilta ja puhtailta, sitten hän sanoi: ’’sain nämä juuri äsken jos sitä olit kysymässä’’ kysyin ’’mitä tapahtui? ’’noh ohjasin keisarin kaartilaisia bunkkeriin mutta he olivat liian peloissaan joten jättivät bunkkerin tai suoraan sanottuna juoksivat yli ja minä lähdin seuraamaan heitä, mutta sitten valtava räjähdys heitti minut suoraan päin kiveä ja sitten en muista mitään… ainoa sen jälkeinen muistoni on: heräsin ruudin katkuiseen pistävään hajuun ja huomasin olevani jonkin laisessa sairaala ajoneuvossa ja sitten minulle selitettiin että räjähdys oli repinyt minun oikea jalkani ja osa kädestäni oli repeytynyt joten he olivat laittaneet nämä’’ He jatkoivat matkaa kohti minzen kaupunkia, mutta mikä hirveys siellä odottaa?

Mikä oli tuo hirvitys, joka surmasi troyn?
Entä mitä Minzen kaupungissa odottaa?

Se kaikki selviää… ensi jaksossa

(jos haluatte lisää niin kertokaa ja miten voin parannella tekstiä ELI KOMMENTTIA!!!!!)
''Mitä hitaammin tipuu, sen parempaa tulee.''
Avatar
BigRedMarine
Viestit: 29
Liittynyt: Su 08.03.2009 18:37
Paikkakunta: lappeenranta

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja BigRedMarine »

hmh =D olikyl sellasii kohtii mis *reps* sarvikuonoja ;) ja örkkien johtaja Gigolo ;D ei helv iha hyvää tekstiä sai kyll hyvät naurut (ei pahal) =D heheheeh
Semper Fi motha fucka!!!!
Avatar
Half-breed
Viestit: 10351
Liittynyt: Ma 01.03.2004 11:11
Paikkakunta: Turku

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja Half-breed »

Aika mikäänsanomaton tarina. Taustaa sovellat ihan liikaa tarinassasi (Örkkipomo ei delegoi duunia, sillä hänen arvovaltansa hupenisi siitä. Örkit katselee vierestä kun kaverit tappelee. Mariinit ei tappele raivoissaan kaverien raadoista.), eikä tarinassa ole muutenkaan kovin järkeä (Ottaen huomioon viestiliikenteen jota olisi taisteluryhmien välillä, niin kyllä noiden marsujen pitäisi saada sana siitä että lisäjoukkoja on tulossa. Taistelu riehuu ympärillä ja marsut juttelee siitä mitä tekisivät seuraavalla kesälomalla.) Aijuu miksi marsu kiljuu kuin pikkutyttö? Ok tarinasta saa sentään jotain selvää, mutta se on kuin kehuisi Salattuja Elämiä siitä että se kestää sentään vain 30 min. Muutenkin tarinassa on kirjoitusvirheitä enemmän kuin laki sallii, joten kaikenkaikkiaan tarina on täysin mitäänsanomatonta tuubaa.
2014 bänniä jo yhteensä ~3,5 kuukautta. Yrittäkää pistää paremmaksi.
Avatar
Asymnic
Viestit: 88
Liittynyt: Ma 06.07.2009 10:27

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja Asymnic »

juuh! Nyt kun itekki luki ni oli tuol noit kirjotus virheit kyl aika tiuhaa =/, noh ainahan sitä on parannettavaa....
''Mitä hitaammin tipuu, sen parempaa tulee.''
Avatar
Asymnic
Viestit: 88
Liittynyt: Ma 06.07.2009 10:27

Pimeys osa: 3

Viesti Kirjoittaja Asymnic »

Täs ois taas tälläst kirjotus ivrheellist p*sk**

Gigolo oli juuri tavoittanut avaruusjääkärit ja ne örkit jotka olivat lähteneet hänen mukaan iskeytyivät jääkäreiden linjaan hurjalla voimalla pakottaen jääkäreitä ottamaan muutaman askeleen taaksepäin, ja sieltä täältä kuului solvauksia kummaltakin puolelta. Jääkäreiden kenraali Don Riverbed alkoi jaella käskyjä ’’ryhmä G!’’ ’’tulta munille!’’ ja samassa alkoi hirmuinen tulitus peitti kaiken muun äänen alleen ja örkkejä kaatui kuin taivaanlahjana, ja heidän riveisiinsä tuli aukkoja josta terminaattorit mahtuivat läpi hakaten jokaisen tohjoksi kehen osuivat isoilla vasaroillaan. Ja lopulta örkkejä alkoi lähteä pakoon ja muidenkin örkkien ilmeistä kuvastui tämänkaltainen ilme ’’hei mikä meni pieleen?’’. Pakoon lähteneiden örkkien matka loppui lyhyeen sillä Don oli halunnut pari maanratsastajaa sillä hänellä oli aavistus, että örkit lähtisivät hajaantumaan taistelukentällä ja silloinhan heidät oli helppo metsästää. maanratsastjat ilmoittivat, että olivat saaneet nuo örkit tähtäimeen ja alkoivat ampua heitä. Gigolo jatkoi taistelua hurjana, mutta väsymys alkoi painaa häntä ja hän ummisti silmänsä sekunniksi mutta se oli virhe, sillä Don huitaisi miekallaan hänen päänsä irti ja loput örkit ketkä olivat nähneet johtajansa kuoleman alkoivat juosta karkuun, mutta kauas he eivät päässeet.

Erkkilä oli kasvotusten tuon otuksen kanssa, se oli jonkin sortin mutatoitunut ihminen, silloin hän huusi miehilleen tappakaa tuo olio, siinä samassa alkoi kuulua aseiden ääniä, mutta ne eivät olleet heidän. Hän kääntyi katsomaan örkkejä heitä alkoi kaatua sievoisessa rivissä ja kun hän katsoi omiaan, niin kauhukseen hekin kaatuivat kuolleina maahan. Erkkilä tunsi ensi kertaa pelon hiipivän hänen haarniskansa alle. Hän vain kaatui polvilleen maahan kun tuo mutaatio lähestyi häntä ja näki jääkärihaarniskassa olleita sotilaita mutta hekin olivat mutaatoituneita ’’kaaos’’ Erkkilä sanoi ääni värähdellen, samassa eräs kaaoksenjääkäri kyyristyi hänen eteensä. ’’Haluatko elää?’’ hän kysyi Erkkilä vain murahti vastaukseski, silloin tämä otti jonkin moisen nuijan ja kalautti Erkkilää niskaan, jolloin hän vaipui tajuttomana maahan. Jotkut avaruusjääkärit näkivät tuon ja alkoivat ampua heitä, mutta turhaan he haihtuivat yhtä nopeasti kuin olivat tulleet. Don tuli ja kysyi ’’mitä te ammutte?’’ ’’kaaoksen sotureita... he veivät Erkkilän’’ sanoi jääkäri hieman pettyneenä ’’Keisari häntä siunatkoon’’ Riverbed sanoi ja lähti kävelemään kohti sarvikuonoja.

Jack ja Roc suuntasivat kohti Minzen kaupunkia, mutta samassa ohjaaja päästi rääkäisyn ja lyyhistyi kumoon Roc hyppäsi kaverinsa kanssa ulos ajoneuvosta Jack jäi vielä istymaan. Roc sanoi hiljaa ’’Minze… se on raunioina’’ ’’Onko tämä se kaupunki?’’ kysyi hänen kaverinsa samassa luodit alkoivat viuhua heidän ylitseen. Roc ja kaverinsa syöksyivät seinän taakse suojaan, he vastasivat tuleen tulella, mutta ketään ei näkynyt jääkärit olivat hirmuisen paineen alla. Roc kääntyi katsomaan kaveriaan, mutta hän oli hävinnyt. Roc katsoi maahan ja huomasi veri lammikon johon tippui vielä lisää verta ja hän pelkäsi pahinta, kun hän viimein katsoi ylös hänen pelkonsa kävi toteen. Hänen kaverinsa roikkui kahtia revittynä limaisena katosta siinä samassa Roc tunsi kovan iskun mahassaan ja sitten niskassaan joka tyrmäsi hänet. Jack oli koonnut kaikki voimansa ja lähti katsomaan mikä oli tilanne ja silloin kova isku tyrmäsi hänetkin.

Mitä kaamoksen pojat tekevät heille?
Entä mitä Riverbed aikoo tehdä asialle?

Se kaikki seuraavassa ja plaplaa (jos haluatte)
''Mitä hitaammin tipuu, sen parempaa tulee.''
Avatar
Half-breed
Viestit: 10351
Liittynyt: Ma 01.03.2004 11:11
Paikkakunta: Turku

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja Half-breed »

Tarina menee sellaisella nopeudella eteenpäin että järki taisi tippahtaa kyydistä. Sitä kun tarinassa ei enää näe.

Elikkä kaikki mitä sanoin edellisellä kerralla pätee myös tähän pätkään, ainoastaan koko juttu laitetaan potenssiin kaksi (Järjen puutte potenssiin neljä.) Tarinasi etenee ihan turhan nopeasti eteenpäin ja monet asiat jäävät torsoiksi. Tuo suuri taistelu jota hehkutit edellisessä luvussa meni ohi parissa rivissä, ja yhtäkkiä mukana on kaamoslaisia rivin verran. Sitten painuttiinkin Pasilaan jne. Tekstisi on kuin ADHD-potilaan tekstiä, johon olet laittanut kaiken mitä vain päähän on pälkähtänyt, miettimättä sitä onko siinä mitään järkeä. Pyri etenemään hitaammin, niin saat enemmän selostettua tapahtumia jolloin tarinassa pysyisi helpommin jokin järki.
2014 bänniä jo yhteensä ~3,5 kuukautta. Yrittäkää pistää paremmaksi.
Yrsa
Viestit: 244
Liittynyt: Pe 05.06.2009 16:07

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja Yrsa »

Half-breed kirjoitti:Tarina menee sellaisella nopeudella eteenpäin että järki taisi tippahtaa kyydistä.
kaiken mitä vain päähän on pälkähtänyt, miettimättä sitä onko siinä mitään järkeä.
Mitäs vikaa siinä sitten on?
Voitto ei ole tärkeintä, vaan se, että Ruotsi häviää!
Avatar
Asymnic
Viestit: 88
Liittynyt: Ma 06.07.2009 10:27

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja Asymnic »

Taitaa olla parempi sitten lopettaa tähän??? =)

EDIT: tai yritän vielä kerran niin lopetan sen jälkeen
''Mitä hitaammin tipuu, sen parempaa tulee.''
Avatar
Asymnic
Viestit: 88
Liittynyt: Ma 06.07.2009 10:27

Pimeys osa: 3

Viesti Kirjoittaja Asymnic »

Heräsin… näin 2 muuta jääkäriä vierelläni, meidät oltiin sidottu kiinni rivissä oleviin kivisiin pylväisiin rautaisilla ketjuilla. Minä kuiskasin vieressäni olevalle jääkärille ’’Mitä meille tehdään?’’ ’’En tiedä, mutta tuskinpa mitään kaunista.’’ hän vastasi hieman peloissaan ja jatkoi ’’Ja jos selviämme tästä, niin keisari on meitä siunannut.’’ ’’Pitäkää ne turpanne kiinni, koitan miettiä.’’ yksi heistä sanoi ärtyneenä. Siellä haisi kammottavalta se oli kuin satojen mädäntyneiden ruumiden löyhkä. Kukaan meistä ei nähnyt juuri puolta metriä kauemmas, koska oli niin sumuista. Valot syttyivät pystyimme näkemään eteemme paremmin ja kauhuksemme huomasimme, että kaksi kaaosjääkäriä asteli luoksemme, ja alkoivat haukkua meitä jokseenkin näillä sanoilla: ’’Surket pikku nulikat!’’ räkättäen samalla ja jatkaen ’’teitä odottaa pieni yllätys’’ ja nauraen vielä kovempaa. Yksi meistä vastasi keskeyttäen heidän naurunsa ’’Mitä isompi sen parempi!’’ Kaamospojat, tai niin minä ainakin nimitin heitä kääntyivät katsomaan häntä toinen heistä otti esiin todella likaisen ja ruosteisen veitsen, ja sanoi todella ärtyneenä ’’Irvaile pois vain kunhan olen tunkenut tämän sinun sisuksiisi!’’ Juuri kun kaamospoika oli lyömässä veitsellään, hän päästi hirmuisen karjaisun ja kaatui kuolleena maahan, silloin toinen heistä astui syrjään ja sanoen minulle ’’Nyt teille tuli noutaja’’ ja hymähtäen tyytyväisenä, kun eteemme ilmesty punaiseen ja kuluneeseen harniskaan pukeutunut kaaosjääkäri sanoi hänelle kuka melkein kuoli ’’Teillä oli onnea, mutta se ei kestä kauaa’’ ja lisäsi ilkeään ja samalla raivostuneeseen sävyyn ’’sillä minä Ghostung Billmar pidän siitä huolen, ellei joku ala kertoa missä Minzen kaupungin titaani on!’’ ja huusi jotakin epäselvästi ja samalla hänen luokseen tuotiin kärryllinen veitsiä, sahoja, piikkejä, poria ja pihtejä katsoimme kauhuissamme noita välineitä ja Ghostung sanoi ’’kuka haluaa olla ensimmäinen?’’.

Don Waterbed istui sarvikuonossa jonka kuskille Don sanoi ''aja suorinta tietä Werhunx:in kaupunkiin'' ja alkoi miettiä, mitä kaaosjääkärit Erkkilästä halusivat? Täytyihän heillä joku syy olla. Don oli täysin tietämätön Minzen tilasta ja siellä olevasta titaanista. Yhtäkkiä kuski huusi ’’Varokaa!’’ Don vastasi ihmeissään ’’Mit?’’ ja kuului kova kolahdus ja Waterbed kirosi ’’Ai perkl… olisit voinut sanoa hieman aikaisemmin’’ Don oli lyönyt päänsä koska tiessä oli todella kuoppainen kohta, kun He lopulta pääsivät perille. He kävelivät jonkin matkaa aukiolle josta haarautui katuja moneen suuntaan, mutta mikä veisi suoraan ylikenraalin palatsiin joka sijaitsi keskellä kaupunkia, sitten Don sanoi ’’Tuonne’’ ja lähti juoksemaan kauppa katua pitkin josta oli vaikea päästä läpi sillä siellä oli paljon lapsia ja naisia jotka olivat ostoksilla, hän joutui väistelemään tuon tuosta heitä, ettei olisi törmännyt. Lopulta hän pääsi aukiolle joka oli melkeinpä tyhjillään ja siinä se oli ylikenraalin palatsi. Don lähti kävelemään kohti palatsia, kun hän lopulta pääsi ovelle ja koputti, joku huusi oven toiselta puolelta ’’Ylikenraali Gon Manuel ei ota tänään ketään vastaan’’ Don suuttui ja potkaisi ovea niin, että se lämähti suoraan oven toisella puolella olleita keisarin kaartilaisia naamaan tainnuttaen heidät. Hän lähti astelemaan portaita ylöspäin. Hän saapui suurelle käytävälle jonka päässä oli puinen isohko ovi, jonka yläpuolella oli kotkan tunnus. Don rupesi kiihdyttämään vauhtiaan ja juoksi ovea päin niin kovaa että sen saranat antoivat periksi ja ovi rysähti äänekkäästi maahan ja ylikenraali kääntyi ja huusi vihaisena ’’Kuinka sinä pääsit tänne ja uskallat murtautua minun toimistooni?!’’ Don vastasi synkästi ’’Asia on tärkeä’’ Manuel kävi uteliaaksi ja kysyi ’’Mihin se liittyy?’’ ja istuutui tuolilleen pöytänsä taakse ja lisäsi ’’Istu, ole hyvä’’ Don alkoi selittää tilannetta ja kertoi Erkkilästä, yhtäkkiä ylikenraali kalpeni ja sanoi ’’ei voi olla totta’’ lisäten ’’Hän ja 3 muuta tiesivät siitä, mutta enää heitä on vain 3…’’ Don kysyi kiinnostuneena ’’Tiesivät mistä?’’ ’’Titaanista joka on haudattu Minzen kaupungin alle, ja Minzestä tuli tänään hätä kutsu kaaoksen joukkojen hyökkäyksestä, he ovat siis saaneet sen selville…’’ Manuel sanoi todella synkkänä ja sanoi ’’Hän ei saa kertoa siitä heille, muuten olemme tuhonomia!’’ hän sanoi vihaisena ja sanoi vielä ’’Heillä saattaa olla kaksi muuta vankia.. heidän aikeensa on estettävä, kokoa armeijasi, me lähdemme tapaamaan heitä’’ hän hymähti loppuun

Saavatko kaamokset titaanin olinpaikan selville?
Entä miten käy sankareidemme?

Se kaikki ensi osassa, jota tuskin tulee...
Viimeksi muokannut Asymnic, La 11.07.2009 23:05. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
''Mitä hitaammin tipuu, sen parempaa tulee.''
Yrsa
Viestit: 244
Liittynyt: Pe 05.06.2009 16:07

Re: Pimeys osa: 3

Viesti Kirjoittaja Yrsa »

Asymnic kirjoitti:Se kaikki ensi osassa, jota tuskin tulee...
Mikäli haluat kirjoittaa(ja kirjoitat vielä asiallisesti, eikä kukaan bännää sua)niin sitten KIRJOITAT! Näin minä teen.
Voitto ei ole tärkeintä, vaan se, että Ruotsi häviää!
Avatar
Asymnic
Viestit: 88
Liittynyt: Ma 06.07.2009 10:27

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja Asymnic »

No en tiedä haluaako kukaan lisää, joten en tiedä teenkö lisää. Voiha sitä aina tehä tietenkin , mutta haluan tietää haluaako kukaan tuota jatkoa.
''Mitä hitaammin tipuu, sen parempaa tulee.''
Avatar
Stifler
Viestit: 592
Liittynyt: Ke 29.08.2007 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja Stifler »

Asymnic kirjoitti:No en tiedä haluaako kukaan lisää, joten en tiedä teenkö lisää. Voiha sitä aina tehä tietenkin , mutta haluan tietää haluaako kukaan tuota jatkoa.
Kirjoita ihmeessä, huonompiankin tarinoita tullut luettua ,ja jos pitää kirjoittamisesta niin jatka vain, omaksi iloksihan sitä tekee.
Viimeksi muokannut Stifler, Ma 13.07.2009 14:09. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Kirjoittaja Drakojan » To 03.09.2009 17:48

Se on trolli, ei siitä kannata välittää.
Avatar
Asymnic
Viestit: 88
Liittynyt: Ma 06.07.2009 10:27

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja Asymnic »

Noh. Hyvä, että joku pitää ja enköhän kirjoita sitten vielä lisää tuosta tarinasta.
''Mitä hitaammin tipuu, sen parempaa tulee.''
Avatar
Half-breed
Viestit: 10351
Liittynyt: Ma 01.03.2004 11:11
Paikkakunta: Turku

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja Half-breed »

Yrsa kirjoitti:
Half-breed kirjoitti:Tarina menee sellaisella nopeudella eteenpäin että järki taisi tippahtaa kyydistä.
kaiken mitä vain päähän on pälkähtänyt, miettimättä sitä onko siinä mitään järkeä.
Mitäs vikaa siinä sitten on?
Jotkut (Kaikki muut kuin sinä näköjään.) ei jaksa Öberslööbön tapaisia tarinoita. Hyviä järjettömiä juttuja on hyvin vaikea tehdä, joten kannattaa pitäytyä järkevissä jutuissa.

Itse tarina meni sitten lopullisesti siihen loll337-tasoon viimeistään edellisen luvun perusteella, joten eiköhän olisi vain parempi antaa tarinan kuolla rauhassa pois. Propsit siitä kuitenkin että tarinalle tuli jokin idea sentään, mutta se on liian vähän liian myöhään.
2014 bänniä jo yhteensä ~3,5 kuukautta. Yrittäkää pistää paremmaksi.
Yrsa
Viestit: 244
Liittynyt: Pe 05.06.2009 16:07

Re: Pimeys

Viesti Kirjoittaja Yrsa »

Minun sanani tällä foorumilla ei paljoa mitään merkitse, mutta kuitenkin mielestäni sinun kannattaa yrittää vielä kerran, jos sekin K*see, niin lopeta, ja aloita uusi.
Voitto ei ole tärkeintä, vaan se, että Ruotsi häviää!
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Tarinat ja novellit”