Fin Kaartin 8:sas 2

[Lord]

Sentinel pysähtyi kaupungin laidalle. Parrakas äijä nousi luukusta ylös ja heitti tikkaat alas. Hän katsahti taakseen, missä Simon kuului olla. Kummallista, hän mietti. Äijä ei ole koskaan nähnyt mitään sen kaltaista elämänsä aikana. Hän katseli pahemman hermoraunion kourissa käpristelevää Korpraalia joka oli tarttunut kiinni viestintä tankoon ja oli niin valkoinen kuin lakana vain voi olla.
”Ööh… ootsä ok” kysyi parta äijä.
”E..e..ee..en o..o..oo..ole” Sanoi Simo erittäin värisevällä äänellä.
”juu.. mä vaan sitä että perillä oltasiin.”
Korpraali katsoi varovasti ympärilleen ja huomioi, että perillä tosiaankin oltiin. Todella korkeat raunioituneet rakennukset hipoivat taivasta ja jotkut puskivat mustaa savua, palaen para- aikaa.
Äijä katseli Simon alas kapuamista varsin huvittuneesti kun hän tarttui kaikkeen erittäin tiukasti kiinni ja kesti hetki että hän edes päästi irti. Simo tarttui kerran myös äijän partaan.
15 minuutin kuluttua korpraali sai jalkansa tukevasti maanpintaa vasten. Ja heittäytyi kontalleen ja suuteli maata. Nyt äijä ei voinut enää pidätellä nauruaan. Korpraali nolostui todenteolla ja muistutti osittain tomaattia.
”No... heh heh hih hiaah! nähdään myöhemmin.. hah heh heeh!” Äijä painui takaisin sentinelin sisälle mahtavan naurunremakan saattelemana. Simo nousi samaan aikaan ylös kun äijä oli jo lähtenyt sentinelinsä kanssa liikenteeseen. Korpraali katseli sen menoa jonkin aikaa ja alkoi etsiskellä tupakkaa reisitaskustaan. Poltettuaan tupakan hän suuntasi kulkunsa kohti kaupungin keskustaa.
Rämmittyään raunioiden keskellä jonkin aikaa Simo törmäsi värikkääseen puomiin. Se oli pystytetty armeijan standardien mukaisesti keskelle tietä ”estämään sivullisia” tulemasta päämajan alueelle. Korpraali katseli laitosta vähän aikaa ja oli jo aikeissa hypätä sen yli kun…
”Sees tunnussana!”
”Ei kai taas” mutisi Simo ja pysähtyi puomin päälle hajareisin.
”Sanon suoraan etten tiedä!”
Ääni kaikui raunioitten seassa vähän aikaa, korpraali ei ollut varma mistä suunnasta käsky oli tullut.
Äkkiä erään hyvin pienen kiven takaa nousi mies kaartilaisen varusteissa ja osoitti Las aseella Simoa kohti.
”Käet ylös ja luovuta ase miulle” sanoi asetta heilutteleva, hermostunut nuori mies.
Korpraali nosti aseensa hitaasti pois olaltaan ja heitti sen, vieläkin asetta koholla pitävän miehen jalkojen juureen.
”Tuota… olisko mitenkään mahdollista tavata joku upseereista?”
Vartija katsoi tuimasti korpraalia ja huikkasi toiselle puolella tietä olevalle isolle kivelle sen takaa tuli kiroileva ja varsin lyhyehkö äijän käppänä, ehkä 50 ylittänyt.
”Noh?” äyskähti äijä
”Kahto tätä ”vankie” jonki aikoo ko käyn hakemas jonniin kahtomaa häntä”
”Selvä”
Nuorempi mies lähti juoksemaan hölkällä raunioiden sekaan ja katosi näkyvistä.
Korpraali istahti hajareisin puomin päälle kun ei muutakaan voinut tehdä.
”Sopiiko että poltan tupakan?”
”Mikäs siinä. Mutta jos teet jotakin muuta ammun sut kuin… maalitaulun”
Sanonta mäjähti kuin lintu ikkunaan.
Simo poltteli tupakkinsa kaikessa rauhassa ja jutusteli niitä näitä vartijan kanssa kunnes korpraali huomasi pienen ajoneuvon kaahaavan paikalle. Kyydissä näytti istuvan karhu ja se sama vartija.
Mitä hittoa he karhulla? ajatteli Simo.
”Oho. sehän on itse kenraali `Ursa` Karhula” sanoi äijä.
Jeeppi pysähtyi vähän matkan päähän puomilta. Karhu kömpi ulos vaivalloisesti ajoneuvon sisältä ja örähti kun suoristi selkänsä.
Lähempää tarkasteltuna Kenraali on varsin isokokoinen mies. Paksut, harmaat viikset ja karvahattu peitti suurimman osan naamasta. Paksu karhun viitta laahusti perässä kun mies ”käveli” kohti puomia. Simo teki äkkiä kunniaa. Miten sen nyt ottaa, se asennon otto oli kenties kivuliain hetki koko sodassa, kun miettii korpraalin seisoneen vieläkin hajareisin puomi päällä. Muiden paikalla olijoiden suista kuului pieni ”auh”.
”Hrlepo nyt hyvä mies!” Kenraali käski.
Helpotus oli suuri, mutta jälkikivut tuntuivat korpraalista ikävältä.
”Jhra nyt.” Yskähti Karhula.
”Khruka olette ja mistä tulette?”
”Korpraali Jouheva! 8:nen jääkärikomppanian 3 joukkueen 2 ryhmästä Herra Kenraali!”
”Shrelvä. Mhriksi te sitten täällä olette?”
Simo tuntui empivän hiukan mutta sanoi sitten.
”Koko joukkue tuhottiin sektorilla 45 B, ja vain minä olen jäljellä herra kenraali!”
”Khruinkas te sitten selvisitte?”
Korpraali empi pitempään tämän kysymyksen kohdalla
”Nhriin?” Kysyi kenraali.
”Tuota… Kävin heittämässä kepillisen herra kenraali! ”
”Että mitä?”
”Kävin heittämässä kepillisen herra kenraali!”
Läsnäolijat tuijottivat ilmeettöminä jonkin aikaa, kunnes vanha vartija ukko alkoi käkättämään.
Kenraalin mulkaisi kerran ukkoa ja ukko hiljeni.
”Jhraa että kusella…” Karhula tuntui miettiväiseltä
Simo punoitti korviaan myöten ja näytti melkein siltä kuin olisi voinut sulaa minä hetkenä hyvänsä. Mitä hän toivoikin oikein lujaa.
”Nhroh… ei tässä muuta voi tehdä kuin ottaa sinut mukaan ja asettaa uusiin tehtäviin” kenraalin sanoi leukaansa hieroen.
”Phräästäkää sisään” Sanoen kahdelle muulle vartijalle ja käveli jeeppiä kohti.
Korpraalin punoitus tuntui hävinneen kömpiessään puomin yli ja lähti heti jolkuttaen kenraalin perään.
Simo nousi autoon ja katsoi kun Karhula kömpi taas vaivalloisesti jeepin kyytiin, mutta sillä puolella oli myös ratti mikä tuotti enemmän ongelmaa kuin olisi voinut kuvitella.
”Hrai niin” Kenraali puuskahti ja alkoi kömpimään taas ulos.
”Jhratkakaa” vastaukseksi vartija miehet tekivät asentoa ja kenraali `Ursa` Karhula kömpi taa-as jeepin kyytiin ja lähti ajamaan Simo kyydissään.
Vartijat katsoivat auton perään jonkin aikaa kunnes nuorempi vartija sanoi.
”Oliha siinnäkki yks sellaanen omituinen tekijä”
”No mikä?” Kysyi Ukko
”Se, et kui se ei kuullu mitään ko so oli kusell?”
”Jaa-a, miten lie kai sä tiedät, ettei ne Eldarin penteleet jätä jälkiä ja iskevät hiton nopeasti ja lujaa”
”Nii mie oo kuullu… noh jatketaan. Ehkä tästä kulukoo joku toinen yhtä älytön tekijä”
”Selvä”
Miehet kömpivät takaisin samoille vartija paikoille. Hetken hiljaisuuden jälkeen, alkoi kauhea naurun ja käkätyksen remakka.

***

Korpraali Simo tunsi olonsa epämukavaksi. Hän ei ollut varma johtuiko se kenraalin läsnäolosta vaiko karhuntalja viitasta. Nenä ainakin tuntui vuotavan. Vai johtuiko se tästä erittäin kuivasta ja kuoppaisesta hiekkatiestä?
Noh ainakin pääsisin takaisin johonkin nakki hommaan kunhan vaan päästään leirille.
Alkaahan tuo nälkäkin jo olla joten toivottavasti siellä on jotain hyvää tarjolla eikä sitä vanhaa papuruokaa jostakin suuren sisällissodan ajalta.
Simo huomasi, että he olivat lähestymässä leiriä. Mies ja nais sotilaat hyörivät leirissä niin, että se muistutti pientä tyranidi kekoa.
Vihertäviä telttoja kohoili maasta kuin sieniä sateella Jostain kaukaa kuului paukahtelua.
Jeeppi pysähtyi taas yhden puomin kohdalla. Vartija huomasi tulijan kenraaliksi ja päästi heidät sisään kummempia kyselemättä.
Karhumies ajoi vähän matkaa leirin sisäpuolelle, kaartoi teltan viereen ja sammutti jeepin.
Kenraali ja korpraali nousivat siististi jeepistä ulos, tai ainakin toinen nousi siististi.
Karhula viittilöi Simoa seuraamaan ja he tallustivat teltan sisään.
Sisätilat olivat hämärät, katosta roikkui pari kerosiini lamppua valaisemassa telttaa paljastaen tuolin ja sen edessä pienen pöydän.
Toisessa päässä on sänky ja keskellä telttaa kökötti lämmittämätön kamiina.
Kenraali istahti tuoliinsa ja otti esiin kynän ja paperia.
Korpraali jäi seisomaan paikalleen, hän aivasti. Perhanan karhuntalja en tiennyt, että olen allerginen sille.
Ainoa asia mikä teltan sisällä kuului, oli vain kynän vaimea raaputus paperille.
”Khras niin ilmoittaudut kapteeni Kervannolle sektorilla 5C ja annat hänelle tämän lapun.” Ojentaen samalla paperin jolle oli kirjoittanut.
Simo teki asennon ”Selvä on herra kenraali!”
”Hryvä hyvä voitte poistua.”
Korpraali tervehti niin kuin piti ja liukui ulos teltasta.

***

Simo oli kävellyt hyvän matkaa kaupunki sektorille 5C jossa hänen tuleva joukkueensa odotti. Tai no ei varsinaisesti odottanut, mutta korpraali oli yhtä innoissaan kuin lapsi odottaessaan rokotusta.
Käppäillessään bunkkerin läheisyydessä Simon piti näyttää vartijalle lappua jossa luki kenraalin Ursan nimi.
Vartijan päästettyä korpraalin sisään, häntä vastassa oli kapteeni Kervanto, selin päin kääntyneenä.
Kuuleman mukaan hän on yksi harvoista jotka olivat selvinneet Kaakaksen taistelusta, sanotaan myös että hän ei pelkästään selvinnyt taistellen, vaan suurella oveluudella ja järkähtämättömällä tahdonvoimalla.
”Herra kapteeni…” aloitti korpraali
”IÄÄÄGH!”
Kapteeni heittäytyi maahan ja hätäisesti räpiköiden liikkui ison pöydän alle.
”Öh, herra kapteeni?” hieman pelästyneenä itsekin Simo katsoi varovasti pöydän alle.
Tutiseva möykky pöydän alla ei vastannut. Tämäkö oli se sankari joka oli selvinnyt Kaakaksen taistelusta?
Möykkyyn tuntui tulevan eloa kun pelästynyt pärstävärkki kääntyi hitaasti katsomaan tulokasta.
Kasvot näyttivät hieman pyöreähköiltä, mutta kuitenkin omasivat jämäkkyyttä joka sopii kapteenille. Otsassaan hänellä on implantti.
”Herra kapteeni, korpraali Jouheva ilmoittautuu palvelukseen” Korpraali ojensi lapun vieläkin tutisevalle Kervannolle. Kapteeni luki lapun pyyhkien hikeä otsaltaan ja muistaen yhtäkkiä, että oli vieläkin pöydän alla.
Kervanto ryömi pöydän alta ja oikoi takkiaan, yskäisten samalla.
”Niin aivan, nyt siis kuulut minun alaisuuteen, mutta tarkemmat käskyt tulivat ylempää mihin siirrän teidät”
Simo mietti että, ehkä kenraali oli määrännyt hänet johonkin sopivaan hommaan takalinjoille naispuolisten sihteerikköjen komenneltavaksi.
”Minä laitatan teidät käskyjen mukaan ogryn ryhmään” samalla hän piirsi jotain toiselle paperille.
Korpraali jämähti paikalleen.
”Ogryn ryhmään, herra kapteeni?”
”Kyllä ogryn ryhmään, kysyttävää?”
”Herra kapteeni, OGRYN ryhmään?”
”Herra keisari sentään! eikö se nyt tullut selväksi?! te olette nyt osa ogryn ryhmää!”
”Se… selvä on herra kapteeni”
”Hyvä, löydätte ogryn parakin kun kävelette ulos täältä ja jatkatte suoraan eteenpäin. Ymmärretty? Poistukaa!”
Simo ei voinut muuta tehdä, kuin sotilaallisen tervehdyksen ja poistua.
”Ai niin, ottakaa tämä ja antakaa sille ogrynin paukapäälle. No niin ja… te ette nähnyt mitään kun tulitte tänne, ettehän?”
Korpraali nyökkäsi, omalle ajatukselleen että kertoo tästä heti kun löytää sopivia henkilöitä. Simo tervehti vielä kerran ja käveli ulos, hymyillen.

***

Simo käänteli ja väänteli kapteenin antamaa lappua ja mietti mitä tässä mahtoi lukea. Tai lukiko siinä mitään kun ogryneitten älykkyys oli suurin piirtein pienempi kuin ratlingin kengän numeron. Lappu oli vain taiteltu, niin tuskin sitä kukaan huomaa kun vähän vilkaisee. Korpraali taitteli lapun auki, vilkaisi kerran ja päätti että kuva esittää pienempää tikku ukkoa käskemässä isompaa tikku ukkoa. Ennekuin hän oli keksinyt muita merkityksiä taideteokselle, Simo oli jo saapunut ogryn parakin eteen. Korpraali tarkkaili rakennusta joka muistutti kummasti enemmän hökkeliä tai ehkä sittenkin kastunutta pahvilaatikkoa. Simo marssi sisään hämyisään ja kosteaan pahvilaatikkoon. Sisällä näytti siltä kuin täällä olisi joskus jopa eletty, joskus 40000 vuotta sitten. Käveltyään pahvihökkelin keskelle, korpraali huomasi pienen loimun tynnyrin sisällä ja jokusen riekaleisen kankaan kappaleen roikkuvan ovi- ja ikkuna aukkojen kohdilla. Simo seisoi huoneen keskellä tynnyrin vieressä ja pähkäili mihinkä ogrynit ovat kadonneet. Heille oli varmasti annettu määräys olla täällä kunnes toisin käsketään. Eikä ogrynit jätä yhtäkään tehtävää toteuttamatta. Miettiessään tätä kaksi suurta kouraa tarttui korpraaliin kiinni ja nostivat hänet ilmaan. Simo käännähti ilmassa kuin räsynukke tuijottamaan kahta mantelin muotoista silmää, joissa oli jokin omituinen tuike. Johtui varmaan valaistuksesta, mutta manteli silmien alla oleva nenä tuhahti ja kita aloitti lauseella.
”Kuka oot?!” Mantelisilmät siristelivät pimeässä.
Korpraali ei muistanutkaan kuinka vahvoja nämä oikein olivat ja eihän hän ollut koskaan nähnytkään yhtäkään tarpeeksi läheltä että olisi voinut sanoa jotakin tähän tilanteeseen. Oikeastaan korpraali ei pystynyt ajattelemaan mitään äkillisen tapauksen johdosta, mutta alapää ajatteli hätäuloskäyntiä.
”No?!”
”Tu.. tuo.. tuota…” Simo tunsi kuinka kädet jotka häntä kannattelivat, puristuivat huomattavalla tavalla.
”O… olen korpraali jouheva ja minulla on kapteeni Kervannon määräys.” Korpraali rypisti auki paperin ja heilutteli sitä otuksen naaman edessä.
”Ai Kervan määräys?” Siristyneet silmät näyttivät nyt hölmistyneiltä. Simo muisti jotakin mainittavan lapsista ja ogryneista, mutta se taisi olla jokin helkkarin törkeä vitsi.
”Niin juuri. Tämän paperin mukaan minä olen ryhmän johtajanne.”
Ogryn tuntui miettivän jotain ja päätti lopuksi laskea korpraalin maahan ja otti lapun häneltä. Tihrustellen huonossa tulen loimussa. Ogryn käänteli lappua sivuttain, kallellaan, nurinpäin, väärinpäin ja lopuksi laittoi oikein miettivän näköisen ilmeen päälle, että Simo luuli ogrynin menneen rikki. Lopulta otuksen ilme kirkastui ja hymyili niin, että ala-kulmahampaat tulivat näkyviin, tai no sen olisi kuulunut näyttää siltä mutta enemmän se näytti kuin ogryn olisi pureskellut jotain oikein nautinnollisesti ja aikoi juuri sylkäistä sen pois.
”Nyt mä tajuun. Sä oot mun bossi!”
”Ööh… aivan olen sinun bossi. Kerrohan… missä muut ovat? Niin että hekin tietävät minun johtavan tätä ryhmää.”
”Muut?” Taas sama hölmistynyt ilme
”Niin juuri, muut ryhmäsi jäsenet. Kai hekin ovat tässä jossakin lähellä?”
”Kervan sanoi heidän menneen… ööh… mikäs se oli?” Ogryn raapi päätään.
Korpraali odotteli vastausta mitään sanomattomana.
”Niin?”
Ogryn painoi peukalon leukaansa vasten ja maiskutteli hieman. Yhtäkkiä otus läimäytti nyrkillä toiseen kouraan, että maa tärähti.
”Hyö lähti etulinjaan.” Ogryn hymyili.
”No mikset sinä ole heidän mukanaan?”
”Kervan sano et, mulla olis tääl eroi… erki… ööh… erikoistehtävä. Nii.”
”Jahas.”
”Hä tais sanoo jotakin kuolaavasta rakista, vaikken oo nähny koiriakaan” juuri samaisella hetkellä otus kuolasi.
”Ymmärrän. Mutta kuules kerro nimesi ja arvosi.”
”Erikoisryhmän lähitaistelija Gromp! Bossi!” Limaa lensi seinälle ja Simon päälle.
Luultavasti tuo lause oli upotettu ogrynin päähän.
”Gromp on iloinen kun edes joku on täällä. Pelkään ahtaita paikkoja yksinäni” Korpraali pyyhki limaa pois rintapanssaristaan. Eikä kerennyt viedä sitä loppuun, kun Gromp oli jo ottanut Simon karhun syleilyyn.
”Meillä tulee olemaan hauskaa Bossi.”
”Se.. se.. sepä khiva” Korpraali ei saanut henkeä ja ajatteli että tämä tulee olemaan hänen elämänsä kamalimmat hetket.

***

Jossakin lähikaupungin raunioissa oli myös tapahtumassa jotain. Mustiin sulavalinjaisiin panssareihin pukeutuneet soturit juoksentelivat rauniolta toiselle etsien jotakin. Eräs kolmikko ei näyttänyt pitävän kiirettä koska he tiesivät, että eloonjääneitä tuskin löytyy.
”Pah taas samanlainen keikka kuin viimeksikin.” Sanoi pisin heistä kolmesta.
”Jep, alkaa tosiaan jo nyppimään tämä tällainen. Kuinka me saamme mitään huvia kun kaikki on räjähtäneet kappaleiksi tai ammuttu silpuksi?” Sanoi Keskimmäinen.
”Voitaisiin pihistää jotain tuosta putiikista” Kolmas oli kenties omituisin kolmesta. Hän osoitti jäätelöautoa.
Kaksi muuta eivät sanoneet mitään ja jatkoivat.
”Milloin viimeksi olemme saaneet kuulla mon’keigh tuskan huutoa?”
”Taisi olla silloin edellisen cabalin aikaan.” Keskimmäinen nosti kiveä jotta näyttäisi siltä kuin he olisivat etsineet.
”Tosiaan se oli hyvää aikaa, en muista tarkalleen kuinka se vaihto tapahtui?”
”Sillä samalla tavalla kuin edellisetkin.”
”Tarkoitatko…”
”Jep, hän kaatui portaissa.”
”Niinkö? Sääli. Nykyisellä cabal mestarille ei ole vieläkään käynyt kuinkaan vaikka kaatui siellä aluksella.”
Kolmikko nauroi.
”Sääli tosiaan”
Dark Eldar soturit kävelivät lopun matkaa hiljaa ja tiirailivat raunioiden sekaan.
”Hei näittekö tuon?”
”Niin minkä?” Kohotti toinen katseensa ja tähyili
”No tuon.”
”Ai tuo… Perh’ana voisiko olla?” kolmikko juoksi möykkyä kohti. ja pysähtyi vähän matkan päähän.
”Noh, kuka tarkistaa?”
”En minä ainakaan” Molemmat tuijottivat joukkonsa kolmatta jäsentä. Kierosti hymyillen.
”Minäkö?”
”Kyllä vain” Molemmat nappasivat kiinni onnettoman käsistä ja nakkasivat hänet kevyesti lähemmäs möykkyä. He katsoivat kun kolmannes teki kömpelön flipin ilmassa ja laskeutui osittain jaloilleen, vaikkakin haparoiden.
”Tutki ruumis me suojaamme. (Ja ihan kuin niin tehtäisiin)” Hykerteli ensimmäinen.
Kolmas ilmaisi mielipahansa muinaisella käsimerkillä. Lähestyen hitaasti ase koholla kolmas tutisi kuin korttitalo ennen hajoamista. Hän potkaisi ruumista aluksi kevyesti ja kun se ei liikkunut, niin hän potkaisi kovempaa.
Kolmas vilkutti muille merkiksi että, kuollut oli. Kaksi muuta näyttivät pettyneiltä. Kunnes äkisti kivikasa räjähti ilmaan ja keskeltä, raivostuneen huudon saattelemana, säntäsi jokin suuri lihaa ja verta oleva otus. Se iski kaikella voimallaan kolmatta joka seisoi vieläkin yllättyneenä paikallaan. Kolmas lensi hienossa kaaressa vielä pystyssä seisovaa seinän palaa kohti ja räsähti siitä läpi. Hän ei liikahtanut enää mihinkään. Muut kaksi tajusivat aloittaa ampumisen vaikkakin liian myöhään. Suuri möykky ei tuntunut ottavan vauriota splinter aseista. Otus käänsi pienet, täynnä raivoa olevat manteli silmänsä, kohti kahta hyttystä jotka sitä häiritsevät. Möykky lähti juoksemaan vastustajiaan kohti äskettäin nappaamansa suuri kivi kourassa. Hän heitti sen ilmaan. Soturit lopettivat tulittamisen ja väistivät täpärästi kiven joka olisi kenties murskannut molemmat. Sillä välin Otus oli jo päässyt tarpeeksi lähelle, että pystyi nappaamaan toista soturia kurkusta ja nosti sen ilmaan. Ensimmäinen katsoi kauhuissaan kuinka tämä napsautti peukalollaan toverinsa niskan nurin.
”Ihan ko kana.” hörähteli Otus
”Ja nyt sä tyhmä teräkorva.” Samalla hetkellä se oli taas ryntäämässä ensimmäistä kohti, kun otus tunsi jonkin kirpaisevan hänen jalkaansa. Möykky kaatui maahan yrittäen vielä tarttua ensimmäistä jalasta, mutta se kerkesi jo juosta vasta äsken ilmestyneiden soturien luokse. Soturit lähestyivät otusta aseet tanassa kun tämä yritti vielä kivusta huolimatta nousta seisomaan.
”Seis!” kuului huuto.
”Hän on minun!” Eldareiden keskeltä ilmestyi erikoisvalmistettuun panssariin pukeutunut ja muita pitempi hahmo. Kabal mestari.
”Jahas, mitäs täällä on? Selviytyjä ja vieläpä Mon’keigh ogryn” Virnisteli kabal johtaja.
Ogryn katseli hämillään ja raivostuneena tulokasta.
”Sä… sä tapoit mun pojat ja kamut!” otus huudahti raivoissaan.
Kabal kohautti olkapäitään. ”No totta kai, en minä teitä jaksa katsoa, niin yksinkertaisesti hävitän.”
”Sulla… ei oo kunniaa taistella käsirysyssä ja kasvotusten!” Ogryn otti aimo harppauksen berserkin raivossa kohti kabal mestaria. Haava jalassa vuoti vuolaasti mutta otus ei siitä välittänyt vaan puri hampaitaan.
Kabalin henkivartijat olivat asettautumassa johtajansa eteen mutta esti heitä sirolla käden heilautuksella. Kabal mestari pinkaisi juoksuun ottaen esiin kaksi pitkää hienostunutta miekkaa. Ogryn ei edes tajunnut kun mestari oli juossut hänen ohitseen ja pysähtyi. Otus hoiperteli ja tömähti maahan, vatsa auki ja vuolaasti vuotaen.
”Ei… tää ei voi päätyä näin!”
”Voi kyllä se päättyy näin. Ainakin sinun osalta.” Virnistellen kabal löi nopealla iskulla ogrynin pään irti.
Muut katselivat hiljaisuuden vallitessa odotettavissa ollutta voittoa. Mestari kääntyi kannoillaan kunnes.
”Voi helv..!”
Kabal oli jotenkin sotkeutunut viittaansa ja kaatui maahan. Hyvin nopeasti hän kuitenkin nousi ja tiiraili kasvot punaisina väkijoukkoa kohti. Jostain kuului tikahdutettua naurua ja pärskintää.
”Turvat tukkoon minä haluan heti sen nimen joka teki tämän viitan!” Hän karjui erittäin kimakalla äänellä.
”Miksi! miksi! tämän pitää olla niin pitkä, että siihen kaatuu!” Mulkoillen vihaisesti väkijoukkoon.
”Noh! nimiä perk’ele!”
Yksi käsi nousi joukon keskeltä
”Niin?!”
”Se oli tuo soturi Sahlin. Mutta hän kuoli tuonne raunioihin.”
”Hmph! Noh! mitä tässä enää odotellaan. Liikettä niveliin, pitää iskeä vielä yhteen Mon’keigh leiriin ennen kuin annan luvan taukoon!” Joukot lähtivät siinä samassa liikkeelle.
Kabal mestari juoksutti taas ajatuksiaan muinaisten, painokelvottomien sanojen puolella ja pysähtyi taas miettimään Thor’akkaa.
Hän nauroi hiljaa.

Jep tää ei vielä pääty tähän jatkoa tulee ensviikolla. Kommenttia arvon lukijat :)