Moi!
Itse tosiaan lähdin reippaasti altavastaajana turnaukseen. Pelejä oli takana kaksi demoa 350 pts. ja kaksi 750 pts peliä noilla trolleilla, jotka sain lainaksi.
Ensimmäisessä pelissä tuli takkiin circleltä. Sain velhoni tapatettua tharn ravagereiden yhteishyökkäykseen. Ihan turhaanhan se mulla niin edessä oli, mutta täytyy myöntää että se 4" leap tuli vähän yllätyksenä. Muuten peli olisi saattanut näkemykseni mukaan mennä ihan mallikkaastikin.
Toisessa pelissä voitin järjestäjien säälifillerilistallisen mercenaryjä hirveän tappelun tuloksena. Loppujen lopuksi peli ratkesi siihen kun vastustaja unohti skenaarion ja sain tarvittavat alueet haltuun ilman tappelua.
Suuresta menestyksestä johtuen pääsin Jaakon Cygnareita vastaan. Niin kuin Jaakko jo ehti kertoa, niin turpaanhan siinä tuli oikein olan takaa. Kolmannella vuorollani koitin saada trencher-linjan läpi edes jonkun mosh pitiin. raivasin aukon hyvillä sotureilla. Heitin aukkoon cloud effectin häiritsemään free strikeja ja koitin juosta stone scribella aukon läpi. Ottihan se vähän osumaa, mutta pelastui tough heitolla. Ikävä kyllä se meni knocked downiin ja tukki aukon muilta läpijuoksukandidaateilta. Ihan hivenen oli epätoivoista, mutta niillä mennään mitä on jaettu.
Neljännessä pelissä menothilista vastassa. Trollit etenivät toista laitaa ihan rauhassa. Menothilaiset ottivat toisen laidan haltuun ja heittelivät sekalaisia tuliammuksia toiseen päätyyn. P 12 ei tosin peikkoja paljon pelottanut ja peikot kestivätkin tulitusta kiitettävästi, kunnes saivat viskattua dire trollin vastustajan casterin viereen arviolta vuorolla 6. Tuloksena onnistunut assassinaatio ja välitön hyvä mieli...
Kivaa oli turnauksessa ja lopputulos oli yllättävän hyvä 11 sija 18:sta. Kiitokset järjestäjille ja kaikille pelaajille. Oma circle-projekti edennee vielä kesän aikana...
WARMACHINE/HORDES-turnaus Ropeconissa 2009
Re: WARMACHINE/HORDES-turnaus Ropeconissa 2009
“The enemy isn't men, or women, it's bloody stupid people and no one has the right to be stupid.”
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
― Terry Pratchett, Monstrous Regiment
Re: WARMACHINE/HORDES-turnaus Ropeconissa 2009
Vaikka aluksi suhtauduinki perin skeptisesti mestareiden turnauksen pelikokoon, se oli ihan kivaa vaihtelua. Ihan hulluksi sähläämiseksi se meni tietty ku puoleen vuoteen oon pelannu pari hassua peliä, ja pienehkö coniväsymys puski jo päälle. Tietty lista toi vielä oman hankaluutensa kaikella sillä jalkaväellään. Aika hurjat listat oli kaikilla SM-turnaukseen osallistuneilla kyllä. Kiitokset vastustajille kivoista peleistä ja järjestäjille kivasta pikkuturnauksesta. Mukavasti oli kaikilla vielä melkeen maalatut armeijatkin (olin vähän hämmästyny kuinka paljon omat napit oliki väreissä).
Seuraavaa 1000p turnausta odotellessa. :P
Seuraavaa 1000p turnausta odotellessa. :P
"Dear Game Designer. Rock is cheese. Paper is fine.
Regards, Scissors. "
Regards, Scissors. "