Imperiumin tähdet
Re: Imperiumin tähdet
eipäs nyt hätiköidä, kyllä sitä tulee, jahka kerkeää sitä tekemään.
Imperiumin tähdet V
______________________________________LUKU V________________________________________
Aikaisin seuraavana aamuna olivat kaikki saaneet käskynsä ja muodostaneet kaksi ryhmää, joissa sotilaat olivat suorissa ja hyvin organisoiduissa riveissä, kun Gernau ratsasti oman joukkionsa eturiviä pitkin.
Kolmannen kerran, kun Gernau ratsasti rivistöjä tarkastellen, hän katsoi Itään, jossa aamuaurinko jätti pitkät varjot toisen ryhmän taakse ja antoi kiinnostavan tunteen, jota Gernau ei osannut kuvailla.
''Herra päällikkö, miehet odottavat käskyänne.''
Lausahti joku Gernaun takana. Hän kääntyi ja näki puhujan olleen Hurtuf, joka istui bretonnialaisen hevosen selässä suorana ja teki kunniaa. Gernau ei ollut aikaisemmin edes ajatellut, kuinka paljon miehet häntä kunnioittivat, tai kuinka monen elämästa hän päättäisi taistelukentällä antamalla vain yhden käskyn...
''Joten lähtekäämme.'' Gernau sanoi. Viime päivät olivat vanhentaneet häntä ja hän tunsi olevansa paljon heikompi kuin ennen... Kolmekymmentä vuotta sitten.
Sotilaiden keskuudessa kuului kohahdus ja kaikki lähtivät liikkelle.
Hurtuf oli ilmeisesti huomannut Gernaun synkästä katseesta, mitä hän oli miettinyt ja ratsasti Gernaun vierelle. Muutaman kilometrin ajan olivat kumpikin aivan hiljaa ja kuuntelivat, kuinka sotilaat puhuivat äänekkäästi riveissä. Vaihtoivat mielipiteitään taisteluista, vitsailivat ja naureskelivat.
Lopulta Gernau oli aivan varma, ettei Hurtuf voisi olla enää hiljaa ja hetken päästä Hurtuf avasi suunsa, muttei puhunut vielä vähään aikaan, mutta lopulta hän sai ilmeisesti sanansa oikeaan muotoonsa ja sanoi:
''Olemme taistelleet koko elämämme. Miehet kunnioittavat meitä iästämme huolimatta ja sinä johdat meitä aina kuolemaamme asti.''
Gernau jäi miettimään näitä sanoja.
''Meillä ei luultavasti pitkään ole aikaa muutenkaan. Sinä ja minä olemme kumpikin yli kuudenkymmenen.''
Hurtuf naurahti kuivasti ja vakavoitui nopeasti. Loppumarssin aikana he eivät enää puhuneet kumpikaan.
Päivän ollessaan puolilla Gernaun järjestäytyneet rivistöt saapuivat metsän laidalle.
''Jäämme yöksi tähän.''
Ilmoitti Gernau. Hurtuf katsoi häneen kysyvästi.
''Matka metsän läpi kestää koko päivän, eikä meillä ole varaa marssia metsässä yöllä, kun tie, jota pitkin kuljemme on neljä metriä leveä. Tämän metsän rosvot ovat tarpeeksi suuri uhka muutenkin, joten me olisimme naurettavan helppo kohde, jos kuljemme meille tuntemattomassa paikassa neljän miehen riveissä sysipimeässä metsässä.''
Hurtuf näytti vielä hieman hölmistyneeltä, mutta Gernau ei halunnut selventää enää, kuin yhtä asiaa.
''Jos minä niin sanon, sinä ja kaikki muutkin tottelette ilman mutinoita.''
Nyt Hurtuf alkoi näyttää hieman pelästyneeltä, teki kunniaa ja ratsasti tiedottamaan muita pystyttämään leirin.
---------
Yöilma oli raikas ja leiri oli nyt hilpeimmillään, kun miehet olivat ottaneet esiin viinileilinsä. Pelejä pelattiin ja ne, joilla oli palkasta jäänyt ylimääräistä, antoivat panoksia, kun taas ne, joilla ei ollut ylimääräistä, tai eivät halunneet käyttää sitä, istuivat piiriin pelaajien ympärille, jotta näkisivät, ketkä voittavat. Myös lauluja laulettiin ja kovaa laulettiinkin, myös hieman murtaen, kun kukaan ei ollut täysin päissään ja jotkut jopa umpikännissä hoilailivat jotakin, mistä ei saanut sanakaan selvää.
Gernau oli löytänyt oman telttansa paikan mukavan suuren tammen viereen ja istui nyt sen runkoon nojaten ja omasta leilistään juoden, kuitenkin paljon niukemmin, kuin useimmat hänen miehistään, joita hän katseli hymyillen.
Hänen katseensa osui Tusburiin, joka käveli hieman siksakkia, mutta päätyi kuitenkin Gernaun eteen, teki kunniaa hitaasti ja epävarmasti ja sanoi asiansa:
''Anteekshi täm... häeriö herra *hic* päällikö, mutta mezhän reunashta on ilmoetettu epäelyttävvee liikehdintää.''
Gernau nyökkäsi ja nousi pystyyn.
''Parasta, että tarkistan itse vielä tilanteen, kiitos ilmoituksesta, Tusbur.''
Gernau lähti kohti leirin metsänpuoleista reunaa kun taas Tusbur jäi tuijottamaan tammea suu apposen auki.
Leirin reunalle saavuttuaan, Gernau näki jo aivan selvästi, kuinka metsässä oli levotonta liikehdintää, kuin joku, tai jokin olisi loikkinut puissa ja pusikoissa.
Gernau käski muutaman vielä jotenkin selvinpäin olevan sotilaan vahtia metsää kilvet jatkuvasti suojana ja silmät, sekä korvat auki. Jos yksikään elävä, tahi kuollut sielu astuu ulos metsästä heidän on välittömästi annettava hälytys.
Yö kuitenkin kului oikein rauhallisesti, ellei laskuun oteta pieniä nyrkkirysyjä, jotka saivat alkunsa noppapeleistä (mistä muustakaan?).
Viiden aikaan aamulla olivat miehet jo tarponeet neljänneksen metsästä.
Nyt kukaan ei naureskellut, ei kertonut vitsejä, tai puhuneet sodista, eikä naisista. Kaikki kävelivät vaitonaisesti, joko sen takia, että ymmärsivät heitä vaanivan vaaran, tai sen takia, että oli aivan mahdottoman paha krapula.
Kumminkin tavoin, kukaan ei puhua pukahtanut, ja jopa yskimistä yritettiin välttää. Gernau katsoi jatkuvasti oikealle ja vasemmalle, vain odottaen, että näkisi mustan hahmon vilahtavan pusikkoon, tai hyppäävän puusta musketti kourassa. Mitään ei ilmestynyt. Ei ennen metsän puoltaväliä, kun joku sotilaista kompastui tiestä törröttävään juureen ja ulvahtavan äänekkäästi.
Jo ennen kuin Gernau kuuli ulvahduksen, hän näki tien kummallakin puolella puista tippuvan miehiä, jotka olivat pukeutuneet maastoon sulautuvasti.
Gernaun omat soturit nostivat kilvet ja olivat valmiita jopa ennen, kuin ryövärit olivat ehtineet liikkua maassa askeltakaan.
Ryövärit ottivat esille tikarit ja säilät ja rynnäsivät epäjärjestyksellisesti kohti Gernaun joukkoja, jotka olivat nyt kahden miehen syvyisissä riveissä, jotka olivat seläkkäin toisiaan vasten.
Ensimmäiset ryövärit saivat aikaan paljon tuhoa.... itsellen. Yksikään ei saanut osumaa Gernaun joukkoihin, mutta Gernaun kokeneet veteraanit paukauttivat ryöväreitä miekoilla, kirveillä ja keihäillä niin kovaa, ettei ollut väliä, osuiko viholliseen aseen lappea osa, kahva, vaiko terä, sillä vihollisia lensi taaksepäin komeassa kaaressa niin, että Gernau nauroi ääneen.
Seuraavat ryövärit yrittivät jo kovemmin puskea läpi Gernaun korkeasti koulutettujen sotilaiden, vaan turhaan. Seuraava ja sitä seuraavakin ryöväreiden aalto lensi armottomasti pitkin pusikoita ja lähtivät pää kolmantena jalkana pakoon.
Vasta viides ryöväreiden aalto puski rivit kiinni toisiinsa, mutta niin pääsi ikävä kyllä käymään. Kaksi sisemmäistä riviä puski eturivit tienreunoille asti ja ryöväreitä lensi. Jälleen kerran. Gernau huomasi loppujenkin antavan periksi ja lähtevän tovereidensa mukaan.
''Helppo taistelu.'' Kommentoi Gernau, jo ennen, kuin kaikki rosvot olivat edes ehtineet paeta.
Loppu matka metsän läpi ja siitä kolmisen virstaa eteenpäin olivat turvallista matkailua, kunnes heidän kohteensa tuli näkyville pienen kukkulantapaisen takaa.
''Siinä se nyt on. Ma-Inda...'' sanoi Gernau, ihastellessaan hienosta kivestä tehtyä kaupunkia, jonka vasen puoli kiilsi laskevaa aurinkoa vasten ja oikealle levittäytyi muutaman sadan metrin pituinen, sysimusta varjo.
''Olisiko tuo sellainen kaupunki, jossa kuvittelisit viettäväsi eläkepäivät?''
Kysyi Tusbur, joka oli juuri ratsastanut Gernaun viereen.
Gernau kääntyi katsomaan Tusburia ja näki samankaltaisen kunnioittavan katseen kaupunkia kohti, kuin mikä hänellä itsellään oli ja hymähti.
Katsoessaan uudestaan kohti Ma-Indaa, Huomasivat Gernau, Tusbur ja Hurtuf sotajoukon lähestyvän heitä ja ennen kuin kukaan heistä tajusi mitä tapahtui, kuului kaukaisuudesta sotarumpujen jylinää...
--------------------------------------------- ---------------------------------------
Ei se niin paljon tavallista pidempi ollut, kuin osa teistä kuvitteli, mutta olen tarinaa jo kohtsillään yrittämässä lopettaa, joten ei se montaa lukua eespäin enää menekkään.
kommentteja kuitenkin, jos saisin?
Aikaisin seuraavana aamuna olivat kaikki saaneet käskynsä ja muodostaneet kaksi ryhmää, joissa sotilaat olivat suorissa ja hyvin organisoiduissa riveissä, kun Gernau ratsasti oman joukkionsa eturiviä pitkin.
Kolmannen kerran, kun Gernau ratsasti rivistöjä tarkastellen, hän katsoi Itään, jossa aamuaurinko jätti pitkät varjot toisen ryhmän taakse ja antoi kiinnostavan tunteen, jota Gernau ei osannut kuvailla.
''Herra päällikkö, miehet odottavat käskyänne.''
Lausahti joku Gernaun takana. Hän kääntyi ja näki puhujan olleen Hurtuf, joka istui bretonnialaisen hevosen selässä suorana ja teki kunniaa. Gernau ei ollut aikaisemmin edes ajatellut, kuinka paljon miehet häntä kunnioittivat, tai kuinka monen elämästa hän päättäisi taistelukentällä antamalla vain yhden käskyn...
''Joten lähtekäämme.'' Gernau sanoi. Viime päivät olivat vanhentaneet häntä ja hän tunsi olevansa paljon heikompi kuin ennen... Kolmekymmentä vuotta sitten.
Sotilaiden keskuudessa kuului kohahdus ja kaikki lähtivät liikkelle.
Hurtuf oli ilmeisesti huomannut Gernaun synkästä katseesta, mitä hän oli miettinyt ja ratsasti Gernaun vierelle. Muutaman kilometrin ajan olivat kumpikin aivan hiljaa ja kuuntelivat, kuinka sotilaat puhuivat äänekkäästi riveissä. Vaihtoivat mielipiteitään taisteluista, vitsailivat ja naureskelivat.
Lopulta Gernau oli aivan varma, ettei Hurtuf voisi olla enää hiljaa ja hetken päästä Hurtuf avasi suunsa, muttei puhunut vielä vähään aikaan, mutta lopulta hän sai ilmeisesti sanansa oikeaan muotoonsa ja sanoi:
''Olemme taistelleet koko elämämme. Miehet kunnioittavat meitä iästämme huolimatta ja sinä johdat meitä aina kuolemaamme asti.''
Gernau jäi miettimään näitä sanoja.
''Meillä ei luultavasti pitkään ole aikaa muutenkaan. Sinä ja minä olemme kumpikin yli kuudenkymmenen.''
Hurtuf naurahti kuivasti ja vakavoitui nopeasti. Loppumarssin aikana he eivät enää puhuneet kumpikaan.
Päivän ollessaan puolilla Gernaun järjestäytyneet rivistöt saapuivat metsän laidalle.
''Jäämme yöksi tähän.''
Ilmoitti Gernau. Hurtuf katsoi häneen kysyvästi.
''Matka metsän läpi kestää koko päivän, eikä meillä ole varaa marssia metsässä yöllä, kun tie, jota pitkin kuljemme on neljä metriä leveä. Tämän metsän rosvot ovat tarpeeksi suuri uhka muutenkin, joten me olisimme naurettavan helppo kohde, jos kuljemme meille tuntemattomassa paikassa neljän miehen riveissä sysipimeässä metsässä.''
Hurtuf näytti vielä hieman hölmistyneeltä, mutta Gernau ei halunnut selventää enää, kuin yhtä asiaa.
''Jos minä niin sanon, sinä ja kaikki muutkin tottelette ilman mutinoita.''
Nyt Hurtuf alkoi näyttää hieman pelästyneeltä, teki kunniaa ja ratsasti tiedottamaan muita pystyttämään leirin.
---------
Yöilma oli raikas ja leiri oli nyt hilpeimmillään, kun miehet olivat ottaneet esiin viinileilinsä. Pelejä pelattiin ja ne, joilla oli palkasta jäänyt ylimääräistä, antoivat panoksia, kun taas ne, joilla ei ollut ylimääräistä, tai eivät halunneet käyttää sitä, istuivat piiriin pelaajien ympärille, jotta näkisivät, ketkä voittavat. Myös lauluja laulettiin ja kovaa laulettiinkin, myös hieman murtaen, kun kukaan ei ollut täysin päissään ja jotkut jopa umpikännissä hoilailivat jotakin, mistä ei saanut sanakaan selvää.
Gernau oli löytänyt oman telttansa paikan mukavan suuren tammen viereen ja istui nyt sen runkoon nojaten ja omasta leilistään juoden, kuitenkin paljon niukemmin, kuin useimmat hänen miehistään, joita hän katseli hymyillen.
Hänen katseensa osui Tusburiin, joka käveli hieman siksakkia, mutta päätyi kuitenkin Gernaun eteen, teki kunniaa hitaasti ja epävarmasti ja sanoi asiansa:
''Anteekshi täm... häeriö herra *hic* päällikö, mutta mezhän reunashta on ilmoetettu epäelyttävvee liikehdintää.''
Gernau nyökkäsi ja nousi pystyyn.
''Parasta, että tarkistan itse vielä tilanteen, kiitos ilmoituksesta, Tusbur.''
Gernau lähti kohti leirin metsänpuoleista reunaa kun taas Tusbur jäi tuijottamaan tammea suu apposen auki.
Leirin reunalle saavuttuaan, Gernau näki jo aivan selvästi, kuinka metsässä oli levotonta liikehdintää, kuin joku, tai jokin olisi loikkinut puissa ja pusikoissa.
Gernau käski muutaman vielä jotenkin selvinpäin olevan sotilaan vahtia metsää kilvet jatkuvasti suojana ja silmät, sekä korvat auki. Jos yksikään elävä, tahi kuollut sielu astuu ulos metsästä heidän on välittömästi annettava hälytys.
Yö kuitenkin kului oikein rauhallisesti, ellei laskuun oteta pieniä nyrkkirysyjä, jotka saivat alkunsa noppapeleistä (mistä muustakaan?).
Viiden aikaan aamulla olivat miehet jo tarponeet neljänneksen metsästä.
Nyt kukaan ei naureskellut, ei kertonut vitsejä, tai puhuneet sodista, eikä naisista. Kaikki kävelivät vaitonaisesti, joko sen takia, että ymmärsivät heitä vaanivan vaaran, tai sen takia, että oli aivan mahdottoman paha krapula.
Kumminkin tavoin, kukaan ei puhua pukahtanut, ja jopa yskimistä yritettiin välttää. Gernau katsoi jatkuvasti oikealle ja vasemmalle, vain odottaen, että näkisi mustan hahmon vilahtavan pusikkoon, tai hyppäävän puusta musketti kourassa. Mitään ei ilmestynyt. Ei ennen metsän puoltaväliä, kun joku sotilaista kompastui tiestä törröttävään juureen ja ulvahtavan äänekkäästi.
Jo ennen kuin Gernau kuuli ulvahduksen, hän näki tien kummallakin puolella puista tippuvan miehiä, jotka olivat pukeutuneet maastoon sulautuvasti.
Gernaun omat soturit nostivat kilvet ja olivat valmiita jopa ennen, kuin ryövärit olivat ehtineet liikkua maassa askeltakaan.
Ryövärit ottivat esille tikarit ja säilät ja rynnäsivät epäjärjestyksellisesti kohti Gernaun joukkoja, jotka olivat nyt kahden miehen syvyisissä riveissä, jotka olivat seläkkäin toisiaan vasten.
Ensimmäiset ryövärit saivat aikaan paljon tuhoa.... itsellen. Yksikään ei saanut osumaa Gernaun joukkoihin, mutta Gernaun kokeneet veteraanit paukauttivat ryöväreitä miekoilla, kirveillä ja keihäillä niin kovaa, ettei ollut väliä, osuiko viholliseen aseen lappea osa, kahva, vaiko terä, sillä vihollisia lensi taaksepäin komeassa kaaressa niin, että Gernau nauroi ääneen.
Seuraavat ryövärit yrittivät jo kovemmin puskea läpi Gernaun korkeasti koulutettujen sotilaiden, vaan turhaan. Seuraava ja sitä seuraavakin ryöväreiden aalto lensi armottomasti pitkin pusikoita ja lähtivät pää kolmantena jalkana pakoon.
Vasta viides ryöväreiden aalto puski rivit kiinni toisiinsa, mutta niin pääsi ikävä kyllä käymään. Kaksi sisemmäistä riviä puski eturivit tienreunoille asti ja ryöväreitä lensi. Jälleen kerran. Gernau huomasi loppujenkin antavan periksi ja lähtevän tovereidensa mukaan.
''Helppo taistelu.'' Kommentoi Gernau, jo ennen, kuin kaikki rosvot olivat edes ehtineet paeta.
Loppu matka metsän läpi ja siitä kolmisen virstaa eteenpäin olivat turvallista matkailua, kunnes heidän kohteensa tuli näkyville pienen kukkulantapaisen takaa.
''Siinä se nyt on. Ma-Inda...'' sanoi Gernau, ihastellessaan hienosta kivestä tehtyä kaupunkia, jonka vasen puoli kiilsi laskevaa aurinkoa vasten ja oikealle levittäytyi muutaman sadan metrin pituinen, sysimusta varjo.
''Olisiko tuo sellainen kaupunki, jossa kuvittelisit viettäväsi eläkepäivät?''
Kysyi Tusbur, joka oli juuri ratsastanut Gernaun viereen.
Gernau kääntyi katsomaan Tusburia ja näki samankaltaisen kunnioittavan katseen kaupunkia kohti, kuin mikä hänellä itsellään oli ja hymähti.
Katsoessaan uudestaan kohti Ma-Indaa, Huomasivat Gernau, Tusbur ja Hurtuf sotajoukon lähestyvän heitä ja ennen kuin kukaan heistä tajusi mitä tapahtui, kuului kaukaisuudesta sotarumpujen jylinää...
--------------------------------------------- ---------------------------------------
Ei se niin paljon tavallista pidempi ollut, kuin osa teistä kuvitteli, mutta olen tarinaa jo kohtsillään yrittämässä lopettaa, joten ei se montaa lukua eespäin enää menekkään.
kommentteja kuitenkin, jos saisin?
Imperiumin tähdet VI
_________________________________LUKU VI_____________________________________________
Kaukaisuudesta näkyi, kuinka noin tuhannen miehen armeija marssi kukkulan takaa. Mukanaan heillä oli myös pienehkö ratsuväki, joka ei voinut olla muutamaakymmentä ritaria suurempi.
Gernau teki suunnitelman häthätää ja antoi upseereille käskyn suoristaa miehet ja rivit.
Nopeasti ja ruutiininomaisesti kaikki oli paikoillaan sekunneissa, kilvet, miekat ja kirveet valmiina kohtaamaan vihollisen.
Ratsukot hidastivat vauhtiaan, kunnes pysähtyivät lopulta noin neljänsadan metrin päähän.
''Ovelaa.'' Kommentoi Hurtuf, joka oli oman osansa karjumisesta juuri saanut tehtyä.
''Hehän odottavat jalkaväkeä, eikö?'' Kysyi Tusbur, ratsastaen samalla Gernaun ja Hurtufin väliin.
''Tietävät luultavasti, että sivuumme on turha hyökätä, jos kukaan ei rynni edestäpäin kiinni...''
Gernau tiesi sen olevan totta, niin kuin hän tiesi senkin, että olisi mahdotonta voittaa, vaikka ratsuväki noin pieni olisikin, kun tuhat miestä painaa päälle edestä, ellei tapahdu ihmettä.
''Käskekää miesten leventää rivejä, jos meidät saarretaan ja ratsukot hyökkäävät selustaamme, on kaikki menetetty varmasti.'' Sanoi Gernau, joka vasta tajusi, että hänen miestensä pitäisi olla kolmen syvyisissä riveissä.
Vihollisen jalkaväki oli taivaltanut jo kolmensadan metrin päähän, kun ratsukot lähtivät liikkeelle.
Sadan metrin päässä Gernau käski joka toisen eturiviläisen astua taakse ja muodostaa neljäs rivi.
Näin tehtiin, sillä kukaan ei alkanut kyseenalaistamaan Gernaun sotapäällikön taitoja.
Ensimmäiset viholliset jalkaväestä hyökkäsivät niin pitkälle, kuin suinkin pääsivät ja ilmenikin, että jokaiseen miehen mentävään aukkoon, joka oli muodostunut eturiviin, juoksi vihollisia, jotka saivat osumia kolmelta taholta. Ratsukot pyyhkäisivät heidän vasenta sivustaansa, muttei saanut tuloksia vielä aikaan. Vihollisen jalkaväki vaikutti olevan hoidossa, sillä heidän taistelumoraali laski eturivin kuolemankolojen vuoksi, mutta ratsukot edelleenkin hyökkäsivät vasemman sivustan kimppuun.
Kolmannella kerralla vihollinen ratsasti suoraan vasenta sivustaa kohti ja rivien syvyyden puute tuotti ongelmia, kun hevosmiehet osuivat eturiviläisiä selkään, eivätkä nämä voineet edes puolustautua keihäiltä ja miekoilta. Heti kun hevoset eivät enää päässeetkään etenemään vauhdin ja syöksyvoiman hiipuessa, alkoi hevosmiesten teurastus. Kukaan ei surmannut hevosia, vaan pelkät ratsastajat, jotka sittemmin revittiin alas satuloilta ja ilman luvanantoa ottivat Gernaun veteraanit hevoset haltuunsa.
Gernau ei tähän kommentoinut, vaan huusi uusille hevosmiehillensä käskyn hyökätä vihollisen selustaan.
Nopeasti ja varmasti, sadan miehen tappiolla oli taistelu päättynyt nopeasti, kun hevoset olivat saatu haltuun.
''Uudelleenmuodostakaa rivit ja käskekää ratsukkomme omaan yksikköönsä. Hyökkäämme Ma-Indaan juurikin nyt, kun sen puolustus ei ole muutamaa vihaista kyläläistä vahvempi!''
---------------------------------
Elikäs tällasen taistelukohtauksen tähän väliin tuuppasin, että pysyy ote tästäkin tarinasta.
Ne kommentit olisivat oikein virkistävää vaihtelua, tälle Yrsan jatkuvalle kysymykselle, ''
Kaukaisuudesta näkyi, kuinka noin tuhannen miehen armeija marssi kukkulan takaa. Mukanaan heillä oli myös pienehkö ratsuväki, joka ei voinut olla muutamaakymmentä ritaria suurempi.
Gernau teki suunnitelman häthätää ja antoi upseereille käskyn suoristaa miehet ja rivit.
Nopeasti ja ruutiininomaisesti kaikki oli paikoillaan sekunneissa, kilvet, miekat ja kirveet valmiina kohtaamaan vihollisen.
Ratsukot hidastivat vauhtiaan, kunnes pysähtyivät lopulta noin neljänsadan metrin päähän.
''Ovelaa.'' Kommentoi Hurtuf, joka oli oman osansa karjumisesta juuri saanut tehtyä.
''Hehän odottavat jalkaväkeä, eikö?'' Kysyi Tusbur, ratsastaen samalla Gernaun ja Hurtufin väliin.
''Tietävät luultavasti, että sivuumme on turha hyökätä, jos kukaan ei rynni edestäpäin kiinni...''
Gernau tiesi sen olevan totta, niin kuin hän tiesi senkin, että olisi mahdotonta voittaa, vaikka ratsuväki noin pieni olisikin, kun tuhat miestä painaa päälle edestä, ellei tapahdu ihmettä.
''Käskekää miesten leventää rivejä, jos meidät saarretaan ja ratsukot hyökkäävät selustaamme, on kaikki menetetty varmasti.'' Sanoi Gernau, joka vasta tajusi, että hänen miestensä pitäisi olla kolmen syvyisissä riveissä.
Vihollisen jalkaväki oli taivaltanut jo kolmensadan metrin päähän, kun ratsukot lähtivät liikkeelle.
Sadan metrin päässä Gernau käski joka toisen eturiviläisen astua taakse ja muodostaa neljäs rivi.
Näin tehtiin, sillä kukaan ei alkanut kyseenalaistamaan Gernaun sotapäällikön taitoja.
Ensimmäiset viholliset jalkaväestä hyökkäsivät niin pitkälle, kuin suinkin pääsivät ja ilmenikin, että jokaiseen miehen mentävään aukkoon, joka oli muodostunut eturiviin, juoksi vihollisia, jotka saivat osumia kolmelta taholta. Ratsukot pyyhkäisivät heidän vasenta sivustaansa, muttei saanut tuloksia vielä aikaan. Vihollisen jalkaväki vaikutti olevan hoidossa, sillä heidän taistelumoraali laski eturivin kuolemankolojen vuoksi, mutta ratsukot edelleenkin hyökkäsivät vasemman sivustan kimppuun.
Kolmannella kerralla vihollinen ratsasti suoraan vasenta sivustaa kohti ja rivien syvyyden puute tuotti ongelmia, kun hevosmiehet osuivat eturiviläisiä selkään, eivätkä nämä voineet edes puolustautua keihäiltä ja miekoilta. Heti kun hevoset eivät enää päässeetkään etenemään vauhdin ja syöksyvoiman hiipuessa, alkoi hevosmiesten teurastus. Kukaan ei surmannut hevosia, vaan pelkät ratsastajat, jotka sittemmin revittiin alas satuloilta ja ilman luvanantoa ottivat Gernaun veteraanit hevoset haltuunsa.
Gernau ei tähän kommentoinut, vaan huusi uusille hevosmiehillensä käskyn hyökätä vihollisen selustaan.
Nopeasti ja varmasti, sadan miehen tappiolla oli taistelu päättynyt nopeasti, kun hevoset olivat saatu haltuun.
''Uudelleenmuodostakaa rivit ja käskekää ratsukkomme omaan yksikköönsä. Hyökkäämme Ma-Indaan juurikin nyt, kun sen puolustus ei ole muutamaa vihaista kyläläistä vahvempi!''
---------------------------------
Elikäs tällasen taistelukohtauksen tähän väliin tuuppasin, että pysyy ote tästäkin tarinasta.
Ne kommentit olisivat oikein virkistävää vaihtelua, tälle Yrsan jatkuvalle kysymykselle, ''
Yrsa kirjoitti:Tuleeko sitä jatkoa?
-
SPACE MARINE!!!
- Viestit: 198
- Liittynyt: Pe 29.05.2009 15:59
Re: Imperiumin tähdet
Jatkuvalle?
Olen laittanut vain 2 kertaa sen!
(Älkää ihmetelkö vaikka laitoinkin tuon toisella accountillani)
Olen laittanut vain 2 kertaa sen!
(Älkää ihmetelkö vaikka laitoinkin tuon toisella accountillani)
Re: Imperiumin tähdet
Gernau saapui miehistönsä etukärjessä johtajan elkein jykevälle kaupungin portille, joka oli kiinni ja luultavasti lukittu sisältäpäin.
Gernau katsoi ylös, kohti muurinharjaa ja huomasi muutaman pelokkaan näköisen vartijan katsovan häntä ja huutavan alas
''Mitä tahdotte meistä!?''
Gernau rypisti otsaansa ja siristi silmiään, sillä aurinko häikäisi häntä ikävästi.
''Olemme tulleet palauttamaan kaupungin pyhän keisarin vallan alle! Antautukaa ja ketään ei satu!''
Vartijat katosivat näkyvistä, mutta tulivat jonkin ajan päästä takaisin.
''Kaupungin portteja ei avata muille, kuin kahdelle korkeinarvoiselle joukostanne. Voimme luultavasti päästä johonkin sopimukseen asiasta!?''
Gernau katsahti upseereihin vierellään ja räpytteli hieman silmiään, että näkö tottuisi taas varjoon. Hetken hän punnitsi, ottaisiko hän tosiaan Tusburin, vai jonkun muun, kunnes tuli tulokseen, että Tusbur on oikea vaihtoehto.
Hän viittasi Tusburin alas hevoselta ja miehet valmiiksi piirittämään kaupunkia.
Portit aukesivat hiltaasti, mutta eivät kokonaan. Vain sen verran, että kaksi miestä mahtuu vierekkäin sisään.
Muurien sisäpuolelle päästyään, Gernau ja Tusbur ohjattiin puiseen rakennukseen, joka ei päällepäin näyttänyt eroavan muista asunnoista.
Sisälle päästyään, kumpainenkin sotilas huomasi sen olevan huonossa kunnossa, vesivahinkojen rapistama ja muutenkin ränsyinen röttelö, jossa oli vain tuo yksi huone. Kalusteitakaan ei paljoa ollut, mitä nyt muutama tuoli vanhan, pölyisen pöydän äärellä ja kauimmaisella seinällä takka, jossa roihusi lämmin tuli.
Tuolit, tai pöytä eivät kiinnostaneet, kuitenkaan kumpaakaan, kun he näkivät karttoja pölyisellä pöydällä, joihin oli mustekynällä tehty rasteja, ympyröitä ja taistelumuodostelmia, sekä merkintöjä siellä täällä. Heitä kehotettiin istumaan tuon samaisen pöydän ääreen, säpäleisen ikkunan eteen ja nuori sotilas rullasi kartat pois pöydältä jonka jälkeen kulki takan viereen ja jäi katsomaan päällikköä ja upseeria.
Heistä katsottuna pöydän toiselle puolen istuutui ensikatsaukselta tavallinen rivimies, mutta tarkemmin katsoessaan Gernau näki miehen kasvojen olevan arpien peittämät ja iän rypistämät. Hänellä oli pitkäksi päässyt parta, mutta muuten aivan tavallisen jalkamiehen näköinen.
''Hyvät herrat, olemme täällä tekemässä sopimusta siitä, millä ehdoilla kaupunki ja sen asukkaat pysyvät vahingoittumina, sekä siitä, ettei tänne tuoda vihollisen miehitystä.'' Sanoi vanha sotilas vakasti, käheällä ääneellä.
''Kuulkahan nyt, minkä takia minun pitäisi tehdä asiasta sopimusta TEIDÄN kanssanne?'' Kysyi Gernau, yrittäen pysyä kylmän rauhallisena, vaikka ajatuskin siitä oli typerän kuuloinen.
Vanha mies näytti huvittuvan hieman ja lausahti:
''Koska me voimme edistää teidän sotaretkeänne muutamalla tiedonjyvällä, jotka meille on annettu.''
Gernau mietti asiaa hetken, kunnes päätti pelata varmemman päälle.
''Millaisia tietoja luulette omaavanne? Antakaahan esimerkki.''
''Tetoja, kuten kymmenen miehen tarkkuudella viimeisten vihollisten lukumäärä sadan virstan säteellä, taistelutaktiikat ja tarkat sijainnit, sekä viimeisimmät liikkeet.''
Gernau katsahti Tusburiin ja kummatkin kohottivat kulmiaan, nojasivat pöytää vasten kuulemaan miehen ehdot.
''Annamme nämä tiedot teille mielellämme, jos yksikään sotilaistanne ei miehitä kaupunkia, kansalaisia, tai kaupunkia ei myöskään saa vahigoittaa ja lähdette vähintään kolmen tunnin päästä sopimuksen aikaansaannosta.
Jos ehtoja ei noudateta, ei tule tietoja.''
Vanha mies lopetti, hengitti kerran syvään ja osoitti sormellaan oikealle, jossa sotilas piti karttoja roihuavan takkatulen yllä ja virnisti ilkikurisesti.
''Sopimus saadaan aikaan, kunhan kaupunki itse päätyy keisarin pyhän käskyn alle.'' Virkkoi Gernau, joka ei ajatellut asiaa sen pidemmälle.
Vanha mies nyökkäsi ja katsoi karttoja pitelevään sotilaaseen.
Kuin äänettömästä käskystä, sotilas toi kartat takaisin pöydälle ja levitti ne pitkin pöytää.
Muutaman tunnin päästä saapuivat Gernau ja vanha sotilas portille, joka avattiin täysin.
Miehet kättelivät niin, että jokainen kaupungin asukas, että imperiumin sotilas näki sopimuksen syntyneen. Gernaun muonavarat täydennettin ja tasan kolmen tunnin päästä, he olivat samalla taistelutantereella, jota pitkin he olivat kaupunkiin saapuneet. Ruumiit oli poltettu ja haudattu, joten Gernau antoi luvan pitää leirin kahden muun upseerin tuloa odotellessa.
Viisi päivää olisi kulunut leirissä muutoin kiduttavan hitaasti, mutta veteraanit olivat pyytäneet lupaa rakentaa läheisestä metsästä pienlinnoituksen kentälle. Gernau tiesi, että jos miehille ei antaisi tekemistä he repisivät toisensa tylsyyden vuoksi. Gernauta arvelutti, mahtavatko metsän rosvot hyökätä hakkuuryhmien kimppuun ja oli sitä ajatellen käskenyt myös sotureita vahtimaan hakkuurauhasta.
Gernaulle itselleen, olivat veteraanit rakentaneet kivijaloille asetetun, pienen, mutta oikein mukavan mökin leirin keskelle, joka näytti aamuauringossa komealta, vaikka oli keskeneräinen. Gernau astui ulos yleellisestä mökistään ja istahti kivirapuille. Hän katsoi, kuinka jo kuudesta aamulla rakentamisen aloittaneet vahvat veteraanit kanniskelivat organisoiduissa jonoissa tukkeja, rakentaen ulkomuurin suunnitelman mukaan tuoksi päiväksi mennessä vamliiksi.
Pienlinnoituksen pääarkkitehti oli hehkuttanut hienoa suunnitelmaa ei yhdestä, vaan kahdesta suojamuurista, joiden sissän tulisivat lopulta sotilaiden tilat, upseereiden olintilat, rakennus erikseen suunnitelmille, jossa olisi aina viisi vartijaa, sekä ensimmäisenä valmistettu mökki. Vain ja ainoastaan heidän päällikölleen.
Kuudentena päivänä olivat toimeliaat soturit rakentaneet harjoitusten ohessa kaiken muun, paitsi sotilaiden tilat.
Oli aamu, kuin kaikki muutkin kuluneen viikon aikana, kun lähetti saapui ilmoittamaan upseereiden Melvinin ja Rainin kahdensadan miehistön kohdanneen yllätyshyökkäyksen metsän reunalla. Melvin oli saanut surmansa luodista ja sata veteraania oli tehnyt omia päätöksiään likkeistä, kuten raivostunut hyökkäys, puolustus, tai muutenvain paikalleenjäänti ja kuolema.
Gernau ei kuitenkaan käskenyt ketään vastaan, vaan antoi lähetille viestin kertoa hetkellisestä paussista, joka kestäisi ainakin päivän heidän saapumisensa jälkeen.
__________ -.-_______________________
KOMMENTTEJA! Ei tää tarinan taso tästä mihkään nouse, jos mä en tiä mikä on päin per***tä!
Gernau katsoi ylös, kohti muurinharjaa ja huomasi muutaman pelokkaan näköisen vartijan katsovan häntä ja huutavan alas
''Mitä tahdotte meistä!?''
Gernau rypisti otsaansa ja siristi silmiään, sillä aurinko häikäisi häntä ikävästi.
''Olemme tulleet palauttamaan kaupungin pyhän keisarin vallan alle! Antautukaa ja ketään ei satu!''
Vartijat katosivat näkyvistä, mutta tulivat jonkin ajan päästä takaisin.
''Kaupungin portteja ei avata muille, kuin kahdelle korkeinarvoiselle joukostanne. Voimme luultavasti päästä johonkin sopimukseen asiasta!?''
Gernau katsahti upseereihin vierellään ja räpytteli hieman silmiään, että näkö tottuisi taas varjoon. Hetken hän punnitsi, ottaisiko hän tosiaan Tusburin, vai jonkun muun, kunnes tuli tulokseen, että Tusbur on oikea vaihtoehto.
Hän viittasi Tusburin alas hevoselta ja miehet valmiiksi piirittämään kaupunkia.
Portit aukesivat hiltaasti, mutta eivät kokonaan. Vain sen verran, että kaksi miestä mahtuu vierekkäin sisään.
Muurien sisäpuolelle päästyään, Gernau ja Tusbur ohjattiin puiseen rakennukseen, joka ei päällepäin näyttänyt eroavan muista asunnoista.
Sisälle päästyään, kumpainenkin sotilas huomasi sen olevan huonossa kunnossa, vesivahinkojen rapistama ja muutenkin ränsyinen röttelö, jossa oli vain tuo yksi huone. Kalusteitakaan ei paljoa ollut, mitä nyt muutama tuoli vanhan, pölyisen pöydän äärellä ja kauimmaisella seinällä takka, jossa roihusi lämmin tuli.
Tuolit, tai pöytä eivät kiinnostaneet, kuitenkaan kumpaakaan, kun he näkivät karttoja pölyisellä pöydällä, joihin oli mustekynällä tehty rasteja, ympyröitä ja taistelumuodostelmia, sekä merkintöjä siellä täällä. Heitä kehotettiin istumaan tuon samaisen pöydän ääreen, säpäleisen ikkunan eteen ja nuori sotilas rullasi kartat pois pöydältä jonka jälkeen kulki takan viereen ja jäi katsomaan päällikköä ja upseeria.
Heistä katsottuna pöydän toiselle puolen istuutui ensikatsaukselta tavallinen rivimies, mutta tarkemmin katsoessaan Gernau näki miehen kasvojen olevan arpien peittämät ja iän rypistämät. Hänellä oli pitkäksi päässyt parta, mutta muuten aivan tavallisen jalkamiehen näköinen.
''Hyvät herrat, olemme täällä tekemässä sopimusta siitä, millä ehdoilla kaupunki ja sen asukkaat pysyvät vahingoittumina, sekä siitä, ettei tänne tuoda vihollisen miehitystä.'' Sanoi vanha sotilas vakasti, käheällä ääneellä.
''Kuulkahan nyt, minkä takia minun pitäisi tehdä asiasta sopimusta TEIDÄN kanssanne?'' Kysyi Gernau, yrittäen pysyä kylmän rauhallisena, vaikka ajatuskin siitä oli typerän kuuloinen.
Vanha mies näytti huvittuvan hieman ja lausahti:
''Koska me voimme edistää teidän sotaretkeänne muutamalla tiedonjyvällä, jotka meille on annettu.''
Gernau mietti asiaa hetken, kunnes päätti pelata varmemman päälle.
''Millaisia tietoja luulette omaavanne? Antakaahan esimerkki.''
''Tetoja, kuten kymmenen miehen tarkkuudella viimeisten vihollisten lukumäärä sadan virstan säteellä, taistelutaktiikat ja tarkat sijainnit, sekä viimeisimmät liikkeet.''
Gernau katsahti Tusburiin ja kummatkin kohottivat kulmiaan, nojasivat pöytää vasten kuulemaan miehen ehdot.
''Annamme nämä tiedot teille mielellämme, jos yksikään sotilaistanne ei miehitä kaupunkia, kansalaisia, tai kaupunkia ei myöskään saa vahigoittaa ja lähdette vähintään kolmen tunnin päästä sopimuksen aikaansaannosta.
Jos ehtoja ei noudateta, ei tule tietoja.''
Vanha mies lopetti, hengitti kerran syvään ja osoitti sormellaan oikealle, jossa sotilas piti karttoja roihuavan takkatulen yllä ja virnisti ilkikurisesti.
''Sopimus saadaan aikaan, kunhan kaupunki itse päätyy keisarin pyhän käskyn alle.'' Virkkoi Gernau, joka ei ajatellut asiaa sen pidemmälle.
Vanha mies nyökkäsi ja katsoi karttoja pitelevään sotilaaseen.
Kuin äänettömästä käskystä, sotilas toi kartat takaisin pöydälle ja levitti ne pitkin pöytää.
Muutaman tunnin päästä saapuivat Gernau ja vanha sotilas portille, joka avattiin täysin.
Miehet kättelivät niin, että jokainen kaupungin asukas, että imperiumin sotilas näki sopimuksen syntyneen. Gernaun muonavarat täydennettin ja tasan kolmen tunnin päästä, he olivat samalla taistelutantereella, jota pitkin he olivat kaupunkiin saapuneet. Ruumiit oli poltettu ja haudattu, joten Gernau antoi luvan pitää leirin kahden muun upseerin tuloa odotellessa.
Viisi päivää olisi kulunut leirissä muutoin kiduttavan hitaasti, mutta veteraanit olivat pyytäneet lupaa rakentaa läheisestä metsästä pienlinnoituksen kentälle. Gernau tiesi, että jos miehille ei antaisi tekemistä he repisivät toisensa tylsyyden vuoksi. Gernauta arvelutti, mahtavatko metsän rosvot hyökätä hakkuuryhmien kimppuun ja oli sitä ajatellen käskenyt myös sotureita vahtimaan hakkuurauhasta.
Gernaulle itselleen, olivat veteraanit rakentaneet kivijaloille asetetun, pienen, mutta oikein mukavan mökin leirin keskelle, joka näytti aamuauringossa komealta, vaikka oli keskeneräinen. Gernau astui ulos yleellisestä mökistään ja istahti kivirapuille. Hän katsoi, kuinka jo kuudesta aamulla rakentamisen aloittaneet vahvat veteraanit kanniskelivat organisoiduissa jonoissa tukkeja, rakentaen ulkomuurin suunnitelman mukaan tuoksi päiväksi mennessä vamliiksi.
Pienlinnoituksen pääarkkitehti oli hehkuttanut hienoa suunnitelmaa ei yhdestä, vaan kahdesta suojamuurista, joiden sissän tulisivat lopulta sotilaiden tilat, upseereiden olintilat, rakennus erikseen suunnitelmille, jossa olisi aina viisi vartijaa, sekä ensimmäisenä valmistettu mökki. Vain ja ainoastaan heidän päällikölleen.
Kuudentena päivänä olivat toimeliaat soturit rakentaneet harjoitusten ohessa kaiken muun, paitsi sotilaiden tilat.
Oli aamu, kuin kaikki muutkin kuluneen viikon aikana, kun lähetti saapui ilmoittamaan upseereiden Melvinin ja Rainin kahdensadan miehistön kohdanneen yllätyshyökkäyksen metsän reunalla. Melvin oli saanut surmansa luodista ja sata veteraania oli tehnyt omia päätöksiään likkeistä, kuten raivostunut hyökkäys, puolustus, tai muutenvain paikalleenjäänti ja kuolema.
Gernau ei kuitenkaan käskenyt ketään vastaan, vaan antoi lähetille viestin kertoa hetkellisestä paussista, joka kestäisi ainakin päivän heidän saapumisensa jälkeen.
__________ -.-_______________________
KOMMENTTEJA! Ei tää tarinan taso tästä mihkään nouse, jos mä en tiä mikä on päin per***tä!
-
SPACE MARINE!!!
- Viestit: 198
- Liittynyt: Pe 29.05.2009 15:59
Re: Imperiumin tähdet
olihan siinä semmonen...hyvä, jatkoa vaan tulemaan. odottelen innolla. (Tämä kun on parempi kuin se sinun Menopal X)
Re: Imperiumin tähdet
aiotko jatkaa tätä? Vaikka onhan tää aika ölö.
Voitto ei ole tärkeintä, vaan se, että Ruotsi häviää!
Re: Imperiumin tähdet
Tää tarina tais loppua, vai unohdikko tän?
Voitto ei ole tärkeintä, vaan se, että Ruotsi häviää!