Lohikäärmeet!I Ride in a Dragon kirjoitti:Ihmiset.
Se 40 Slavea on kuitenkin tuon Swarmin menetettyään LD2 T3 yksikkö ilman mitään saveja. Ei nyt niin kauhean hyvin kun ajattelen, + tuon kokoinen yksikkö on järkyttävän helppo outmanoveroida kun sen liikutteleminen on niin kankeaa.
Mieluummin huutakaa vaikka niitä VC:n zombeja, ei nekään ole voittamattomia.
Kaikilla ei ole varaa sellaiseen hullutukseen. Ja tuollaiset ihmeotukset vasta ovatkin niitä, joilla tuollaisia rottalaumoja voisi saada alas. Unohtanet tässä yhden mielestäni tärkeän asian, eli sen, että noita 40 orjan lohkoja (ja muitakin, ehkä paremmin taistelevia yksiköitä) on armeijassa enemmän kuin se yksi. Orjien valttikortti on ollut aina halpuus ja yksiköiden suuri määrä. Haltia-armeijoita nykyään nähneenä on näyttänyt siltä, että haltiat, näin esimerkiksi, pelaavat neljästä viiteen yksikköä, ehkä kuutta. Skavenarmeijat ovat luontaisesti pelanneet hyvin paljon magiaa ja ampumista, jolloin esimerkiksi ratsuväellä palloilu ei enää olekaan aivan niin helppoa. Myös rottien keskimääräistä kovempi liikearvo mahdollistaa sen, että ne pystyvät vastaamaan vihollisen ylivoimahyökkäyssuunnitelmiin.
Suurin ongelma noissa yksiköissä tuleekin olemaan ehkä se, että niitä on useampia vaikka ovatkin kankeita, niitä ei pysty breikkaamaan vielä yhdellä kylkihyökkäyksellä (ja jos perus coreyksikköä ei tässä pelissä pysty breikkaamaan kylkeen iskevällä perusblokilla, niin jotain on pielessä. Valitettavasti nykyään hyvin moni asia on) ja niillä tulee olemaan myös paljon halvahkoa ja tehokasta lisätukea. Myös Swarmin tarjoama psykoimmuniteetti on todella kova kyky, vaikka yksikkö ei voisikaan fleeata. Haltiatkin voivat panikoida. Rottalaumoja ei vain parin serkun kuolema kiinnosta.
Tietysti armeijat, jotka ovat kovia taistelemaan, eivät varmasti näe noita suurenakaan ongelmana. Taidokkaalla pelaamisella ja rankatuilla blokeilla niiden voittaminen alkaakin taas olla hieman kovempi pala. Tottakai niiden voittamiseen löytyy keino jos toinenkin, en minä sitä sano, mutta buusti on mieletön. Se, että blokilla voi tehdä oikeastaan mitä haluaa, eikä virheliikkestä tai arviosta rokoteta suoraan, tarkoittaa hyvin tehokasta muottia, ja psykoimmunius ja se, että edes parin yksikön kolahtaminen kylkiin ei vielä sano autobreikkiä, kuulostaa minusta kovin tiukalta.
Niin, ja kaikilla ei ole kahta S5 attackia pohjalla. :)
Phdiskellen, pohdiskellen. :)