The Captain kirjoitti:Enemmistö invuista otetaan enemmistö-saveen ja loput vähemmistöön. Kuinka vaikeaa se on? Esimerkissäsi otettaisiin kolme 5+ invua ja kaksi 4+ invua.
Muista ottaa huomioon ne 5 tavallista woundia, mitkä daemonetit ovat tyhmyyksissään tehneet. Jos eri invu savet aiheuttavat "mixed armouria", pääsen dumbbaamaan rending woundeja niin, että yksi terminaattori kuolee (todennäköisesti) kahteen kertaan.
Amazing Slug kirjoitti:
Yhteenvetona, invu savea vaativat haavat on jaettava "majority savejen" perusteella, mutta majority riippuu siitä, kenelle haavat jaetaan. Eli ollaan tilanteessa, jonka ratkaisemiseen tarvitaan tilanteen ratkaisu. Jonka ratkaisemiseen tarvitaan siis tilanteen ratkaisu.

Lähtisin, siitä että invulnerable/cover save ei mitenkään vaikuta mixed armouriin (kuten jo ensimmäisellä sivulla ehdotin). Hahmo voi kuitenkin halutessaan pyörittää cover/invu saven, jos hän sellaisen omaa.
Ehdotus assault terminaattori esimerkkiin:
Mixed armouria ei käytetä.
1:Mariinipelaaja sanoo laittavansa ensimmäisen rending woundin thunder hammer terminaattoriin. Hän voisi laittaa woundin myös lighning claw terminaattoriin, mutta 4+ invu on hiukkasen parempi kuin 5+.
2. Oletetaan, että ryhmän ensimmäinen terminaattori onnistuu ensimmäisessä 4+ heitossa, mutta kuolee seuraavaan. Sen jälkeen mariinipelaaja alkaa laittamaan rending woundeja seuraavaan thunder hammer terminaattoriin. Oletetaan, että terminaattori mokaa 4+ savensa jo ensimmäisellä heitolla.
3. Mariinipelaaja pyörittää 2x5+ invua kahdelle viimeiselle rending woundeille. Näistä hengissä selvinneet terminaattorit joutuvat pyörittämään vielä 5x2+savea.
Otetaampa vaikeampi esimerkki:
Dracon shadow filedillä, kahdella warriorilla ja kahdella incubilla saa yhteensä 10 woundia bolttereista. Käytetään mixed armour sääntöjä, koska warrioreilla ja draconilla on 5+ save ja incubeilla on 3+ save.
1: 3 boltteriwoundia 5+ settiin, 2 boltteriwoundia 3+ settiin.
2. 3 boltteriwoundia 5+ settiin, 2 boltteriwoundia 3+ settiin.
3. Oletaan, että incubit epäonnistuvat jokaisessa savessa. -> woundit eivät kuitenkaan siirry 5+ lohkoon.
4. Dark Eldar pelaaja voi päättää, haluaako hän laittaa woundin warrioriin vai draconiin. Jos warriori valitaan, hän kuolee ilman savea. Jos dracon valitaan, hän voi valita ottaako hän woundin vai käyttääkö hän 2+ invua (valintoja, valintoja

). Näin menetellään kunnes jokainen woundi on "poistunut".
EDIT - esimerkki lisätty.