Sotavasara.net

Hei Skrixqueek, ne oli organisoivataitoisia kyläläisiä.

Nyt tuli vihdoinkin jatkoa. Pyydän anteeksi taukoa, oli vähän kokeita ja sellasta roskaa. Mutta tässä olis:

Darek näki silmäkulmastaan Derinan putoamisen. Hän empi hetken ja käänsi sitten hevosensa ympäri ja lähti laukkaamaan kohti Derinaa. Feahram tajusi pian, että hänen hevosensa kaviot kopisivat tiehen yksin ja hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan. Darek lähestyi Derinaa, mutta kyläläiset tekivät samoin.
”Derina!” Darek huusi. Derina katsoi taakseen ja nousi nopeasti ylös maasta. Siinä samassa Darek jo kiskaisi hänet taakseen. Derina tarrasi Darekiin ja he laukkasivat nopeasti eteenpäin, Feahramin luo. He lähtivät laukkaamaan nopeasti eteenpäin, peläten takaa-ajoa. Laukattuaan jo kauan, he viimein hiljensivät vauhtia. Hevoset näyttivät kaikin puolin väsyneiltä, vaikka ne olivat saaneet hyvää kohtelua ja lepoa tallissa.
”Kaikki ei tainnut mennäkään ihan täydellisesti.” Darek sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Miten niin?” Feahram kysyi. ”Saimme hevoset, eikä takaa-ajajista kuulu mitään.” Hän sanoi yrittäen kuulostaa huolettomalta.
”Mutta meillä on vain kaksi hevosta, vaikka olisimme tarvinneet kolme.” Darek sanoi.
”Kolmas voi hyvinkin löytyä.” Feahram sanoi.
”Paitsi että on lopettanut juoksemisen jo tunti sitten ja on tällä hetkellä suunnilleen kaksi virstaa meistä takanapäin. Enkä minä ainakaan aio mennä sitä etsimään. Meillä on muutenkin tärkeämpää tekemistä, kuten yksi varas jolla on ihan mukavan arvokas lasti mukanaan.” Darek sanoi. Keskustelu loppui siihen ja he ratsastivat äänettöminä eteenpäin, pimenevään iltaan.
Kuu oli jo noussut pilvettömälle taivaalle, kun he viimein pysähtyivät. He ratsastivat vähän tien oikealle puolelle, kuusikon suojaan ja sitoivat hevoset kiinni. He söivät vähän ja alkoivat sitten väsyneinä nukkumaan.
Derina herätti Darekin keskellä yötä.
”Mikä hätänä?” Darek kysyi.
”Shh.” Derina sanoi. ”Ei mikään. En vain ole vielä kiittänyt sinua.”
”Mutta miksi keskellä yötä?” Darek kuiskasi.
”En tiedä. Ei kai sillä ole väliä?” Derina kysyi. Darek hymähti.
”Kiitos Darek, olen sinulle henkeni velkaa.” Derina jatkoi.
”Mitä vielä. Nythän me olemme vasta tasoissa.” Darek vastasi. Hän pystyi erottamaan hymyn Derinan kasvoilta, vaikka yö oli melko pimeä.
”Ehdotan että jatkamme nukkumista, nyt kun olet asiasi sanonut.” Darek sanoi.
”Mikäs siinä.” Derina sanoi ja vetäytyi kauemmas.
”Hyvää yötä.” Hän sanoi. Darek vastasi samoin. Pian he olivat taas unessa.

Aamulla kaikki heräsivät suunnilleen samaan aikaan. He söivät, varustivat hevoset lähtöön ja lähtivät ratsastamaan kohti päämääräänsä; Konradia. Derina tuli istumaan Darekin taakse. Pian he olivat ulkona pikku metsästä, jossa he olivat yönsä viettäneet. Kolmikko ratsasti tietä eteenpäin, ääneti. Aurinko oli jo noussut, joskin se oli vielä melko alhaalla, eikä valaissut paljon, sillä pilvinen sää ehkäisi sen.
Jonkin aikaa ratsastettuaan he pitivät tauon ja söivät vähän.
”Ruoka alkaa olla lopussa.” Feahram sanoi syödessään.
”Siltä vähän näyttää.” Darek sanoi. ”Konradiin ei pitäisi olla enää pitkä matka ja onhan Derinalla jousi, niin että voisimme metsästää jotain pikkuriistaa .” Darek sanoi.
”Joka taas veisi lisää aikaa.” Derina sanoi. ”Kyllä me nyt varmaan jonkin aikaa pärjäämme. Missähän varas muuten on?”
”Ei hajuakaan. Toivottavasti ei vielä perillä. Meidän matkantekomme on ollut liian hidasta.” Darek sanoi.
”Lähtekäämme siis heti.” Feahram sanoi ja alkoi heti pakata tavaroitaan. Muut tekivät samoin ja pian he jo olivat ratsastamassa eteenpäin.
Seuraavat kolme päivää kuluivat ratsastaessa, eikä mitään ihmeellistä tapahtunut. Neljännen päivän aamuna Feahram alkoi epäilemään ja kysyi Darekilta:
”Oletko varma että olemme oikealla tiellä?”
”Olen.” Darek vastasi. ”Metsässä en ollut, mutta nyt olen. Saatpa nähdä.”
Iltapäivällä heidän edessään alkoi häämöttää jotain. Päivä oli hyvin pilvinen, eivätkä auringon säteet pilkahtaneet mistään raosta. He ratsastivat yhä lähemmäksi ja ääriviivat heidän edessään alkoivat muotoutua talojen katoiksi ja seiniksi. Heidän ratsastaessaan yhä lähemmäs heitä vastaan ratsasti hiljalleen pieni likainen joukko rosvonnäköisiä miehiä. Joukon ohitettua heidät Darek sanoi Feahramille:
”Vieläkö epäilet ettemme ole tulossa Konradiin?”
”En enää.” Feahram vastasi. ”Tuollaista porukkaa ei varmaan paljon muualta löydy, varsinkin kun sitä on koko kaupunki täynnä.”
Pian kolmikko oli jo aivan kylän edessä. Sen ympärillä ei ollut muureja, eikä mitään suojaavaa. Osa taloista oli pelkkiä hökkeleitä, mutta kunnollisiakin oli joukossa. Heidän oikealla puolellaan oli kyltti jossa luki: KONRAD läpikulku omalla vastuulla.
”Täälläpä hilpeä vastaanotto on.” Feahram sanoi.
”Odotas kun päästään majataloon.” Darek sanoi.
Heidän ratsastaessaan eteenpäin heitä vastaan tuli sekalaista sakkia, joita kaikkia yhdisti yksi asia: kaikki näyttivät rosvoilta.
Vaikka kolmikko oli ryytynyt ja likainen, he olivat varmasti koko kylän kunniallisimman näköisiä henkilöitä.
Pian he alkoivat kyselemään majatalon sijaintia, mutta kukaan ei viitsinyt vastata. Kun Feahram kahdeksannen kerran kysyi, eikä vieläkään saanut vastausta ohi kävelevältä roistolta, hän huusi tämän perään:
”Hei tyyppi oleksää kuuro, missä hitossa täällä haisevassa rupukylässä on majatalo?”
Silloin ohi kävellyt mies pysähtyi ja kääntyi hitaasti ympäri.
”Tuota ei olisi ehkä kannattanut sanoa.” Derina kuiskasi.
Mies käveli lähemmäs. Hän otti vyöltään pitkän tikarin. Mies oli isokokoinen ja näytti erityisen ilkeältä.
”Niin mitähän sää nulikka sanoitkaan?” Mies sanoi matalalla, karkealla äänellä. Hän pysähtyi Feahramin eteen tikari kädessään. Feahram laskeutui hevosen selästä ja käveli miehen eteen.
”Kysyin vain, että mistä täältä haisevasta rupukylästä löytäisi majatalon.” Feahram sanoi uhkaava ilme kasvoillaan. Derina ja Darek seurasivat sivusta huolestuneina.
Mies mulkoili hetken Feahramia ja sylkäisi sitten maahan.
”Sä et taidakkaan tietää kelle puhut, nulikka. Jos oot uus täällä niin mä annan neuvon: ala kalppia, ennen kuin joku päästä sut elämän kärsimyksestä. Ja jos et painu heti pois mun silmistä, niin mä voin vaikka tehä jotain ilkeetä tällä.” Mies sanoi ja nosti tikarinsa Feahramin kasvojen eteen.
”Jos luulet, että annan sinun kaltaistesi sikojen komennella minua, niin olet totta vie väärässä.” Feahram sanoi entistä uhmakkaammin. Rosvo näytti yllättyneeltä. Äkkiä hän iski tikarinsa kohti Feahramia. Feahram väisti vikkelästi ja väänsi tikarin miehen kädestä, potkaisten tämän samalla poispäin itsestään. Nyt rosvo näytti jopa pelästyneeltä, yllättyen tämän hintelän ihmisen vastarinnasta.
”Olitpa rohkea ase kädessäsi.” Feahram sanoi ivallisesti. Hän heitti tikarin maahan. Tappelua oli jo kerääntynyt seuraamaan paljon väkeä. Rosvon silmissä leiskui vihan tuli ja hän ryntäsi hurjana kohti Feahramia. Feahram kuitenkin heitti rosvon näppärästi ylitseen. Rosvo tömähti selälteen maahan.
”Saat itse päättää kuinka kauan jatkat leikkiä.” Feahram sanoi. ”Ehkä tämä auttaa päätöksenteossa.” Hän sanoi ja heitti huppunsa syrjään. Rosvon silmät laajenivat kauhusta hänen huomatessaan, että hänen vastustajansa oli puolhaltia. Rosvo oli jo aikeissa juosta karkuun, kun hän näki maassa makaavan tikarinsa. Nopeasti rosvo nousi pystyyn ja sieppasi sen.
”Haluat siis leikkiä terävillä.” Feahram sanoi. ”No mikäs siinä.” Hän sanoi ja paljasti miekkansa. Nyt Feahram teki aloitteen ja kolmella iskulla rosvon tikari oli maassa. Hän potkaisi vielä rosvoa reiteen kaataen tämän maahan ja vieden miekkansa terän tämän kaulalle.
”Nyt voit joko kertoa missä majatalo on, tai rusautan tämän kurkkuusi.” Hän sanoi. Rosvo oli kauhuissaan ja alkoi heti selittää missä majatalo sijaitsi.
”Kiitos paljon yhteistyöstä.” Feahram sanoi jättäen rosvon maahan ja nousten hevosen selkään.
”Toivottavasti opit tästä jotain.” Hän sanoi ja lähti ratsastamaan kohti majataloa. Darek kannusti hevostaan ja tuli Feahramin vierelle.
”Pahoin pelkään ettei opetuksesi mennyt perille asti.” Darek sanoi.
”Sainpahan ainakin vähän tuntumaa.” Feahram vastasi.
”Lupaa että pidät suusi kiinni vastedes.” Derina sanoi.
”Olit minusta huolissasi?” Feahram kysyi. ”Ihan turhaan. Nuo eivät osaa muuta kuin pelotella.”
”Ja kostaa.” Derina lisäsi. ”Hän tietää että menemme majataloon.”
”Luulenpa ettei hän kovin innokkaasti tule meitä etsimään.” Darek sanoi.
”Sen saamme nähdä.” Sanoi Feahram.
Pian kolmikko oli majatalon edessä. Se näytti melko kunnolliselta, paitsi että sisältä kuuluva räkätys toi hieman ikävän tunnelman. He laskeutuivat hevosten selästä ja sitoivat ne kiinni. Sitten he astuivat sisään.
Pian he saivat huomata, että majatalo oli melkoinen räkälä. Osa asiakkaista oli umpikännissä, hyvä kun pystyssä pysyivät. Kaikki näyttivät siltä, etteivät olleet kunnollisesta elämästä kuulleetkaan. He kävelivät tiskille. Sen takana seisoi luihun näköinen, pienikokoinen mies.
”Huone kolmelle ja paikka hevosille.” Darek sanoi.
”10 kultarahaa, hevosista 5 lisää. Ne saatte viedä itse talliin.” Mies vastasi. Hänen äänensä oli kopea ja ilkeä.
Darek kaivoi vyöllään olevaa pussia ja laittoi rahat tiskiin. Feahram meni viemään hevoset talliin.
”Onko tänne tullut yksinäistä, tummaan kaapuun pukeutunutta miestä, joka on kenties yrittänyt myydä jotakin? Ja kukahan tässä kaupungissa on sellainen henkilö, joka on varakas ja ostaa mielellään kaikkea arvokasta roinaa matkalaisilta?” Darek kysyi.
”Ja te luulette saavanne tietoja ilmaiseksi?” Kysyi mies kiero ilme kasvoillaan.
”Kyllä luulen.” Darek sanoi niin uhkaavasti kuin kykeni ja nojautui eteenpäin. Hän vei vielä kätensä vyölle ja höllensi miekkaa huotrassaan.
Mies perääntyi kauhistuneena.
”Älkäähän nyt, leikkiä minä vain laskin…” Hän sanoi hikipisaran valuessa pitkin kasvojaan.
”No antaa kuulua sitten.” Darek sanoi.
”Ei ole näkynyt, ja se joka täällä eniten tavaraa matkalaisilta ostaa, olen minä.”
”Kiinnostaisiko sinua esimerkiksi haltiakoru, jonka keskellä on jalokivi?” Darek kysyi.
”Kyllä varmasti. Onko sinulla sellainen?” Mies kysyi innokkaana.
”Ei, mutta ystävälläni on, juuri hänellä kenestä kyselin.” Darek vastasi. ”Voitteko ilmoittaa minulle, jos hän saapuu. Mutta kuitenkin puhumatta minusta mitään, hän ei nimittäin tiedä että olen täällä ja haluan että se on yllätys.”
”Varmasti, mielelläni.” Mies sanoi. ”Otatteko juotavaa?” Hän kysyi käyden nyt paljon kohteliaammaksi.
”Emme. Menemme saman tien huoneeseemme.” Darek sanoi nähdessään Feahramin saapuvan. Mies antoi Darekille vielä huoneen avaimet ja selitti missä heidän huoneensa oli.
Kolmikko lähti kiipeämään ylös narisevia rappusia. Pien he tulivat huoneensa oven eteen. He astuivat sisään. Huone oli yllättävänkin puhdas, joskaan sen taso ei ikinä riittäisi kunnollisten ihmisten kaupungeissa. Darek ja Derina selittivät vielä Feahramille, mitä he olivat puhuneet majatalon pitäjän kanssa. Sitten he alkoivat nukkumaan.

loistava kertomus......hyvin johdateltu ja kerrottu

ei huono tarinan pätkä ollenkaan.

hyvää työtä.

Kiitoksia. Nyt muistin vielä vaihtaa otsikon, siinä lukee nyt 1-5 niinkuin pitää. Katsotaan nyt koska saan jatkoa ulos.

Tässä nyt on jatkoa. Loppuu vähän kesken, halusin saada vielä tänään tänne.

Feahram nukkui rauhatonta unta. Hän halusi herätä, muttei pystynyt. Hän aavisteli pahaa, hän olisi halunnut herätä ja katsella ympärilleen. Mutta hän ei pystynyt. Hän näki unta. Hän näki, kuinka ikkuna avautui hiljaa. Hän istui sängyllään, muttei nähnyt Darekia eikä Derinaa. Hän katsoi ikkunaa. Sen ulkopuolelta kuului epämääräistä röhkimistä. Hän halusi nousta ylös, paljastaa miekkansa, tai rynnätä ulos huoneesta. Mutta hän ei pystynyt liikahtamaankaan. Röhkivät äänet lähestyivät. Pian kaksi likaista, epämuodostunutta kättä nousi ikkunalaudalle. Feahram olisi halunnut ottaa miekkansa ja iskeä noita likaisia, iljettäviä käsiä. Mutta oli kuin hänet olisi sidottu sänkyyn, istuma-asentoon. Hän katsoi jälleen ikkunaan. Käsien lihakset jännittyivät niiden kiskoessa otuksen ruhoa ylös. Pian näkyviin ilmestyi kamalimman näköinen naama, minkä Feahram oli eläissään nähnyt. Valtava örkki punnersi itsensä ikkunan läpi huoneeseen. Feahram halusi paeta. Nyt hän kykeni nousemaan sängystään, mutta kun hän lähti juoksuun, ovi tuntui olevan koko ajan kauempana. Tuskallisen hitaasti hän yritti eteenpäin, mutta jalat olivat kuin lyijyä. Hän katsoi taakseen. Örkki lähestyi. Sen kädessä oli valtava kirves. Niin valtava, ettei Feahram olisi varmaankaan jaksanut nostaa sitä. Hän yritti karkuun, mutta ei päässyt yhtään eteenpäin. Hikipisarat valuivat pitkin hänen kasvojaan. Örkki oli hänen takanaan. Sen lämmin hengitys haisi ja pani Feahramin haukkomaan henkeään. Kirves nousi ilmaan ja valtavassa kaaressa se liukui kohti Feahramia. Hän tunsi kipua. Kyllä, kipua. Mutta eihän hän voinut. Tämä oli unta. Sitä hän yritti vakuutella itselleen. Mutta se ei auttanut. Örkki valmistautui toiseen iskuun. Juuri kun kirveen terä oli iskeytymässä Feahramin rintaan, hän heräsi. Hän makasi hikisenä lattialla, sänkynsä vieressä. Feahram nousi istumaan. Se oli tuntunut niin todelta. Hän nousi takaisin sänkyynsä ja yritti nukahtaa, mutta se oli mahdotonta. Feahram nousi istumaan. Hän alkoi käydä mielessään läpi heidän matkansa vaiheita. Mutta silloin kuului pieni narahdus, jota seurasi vaimea kitinä, joka jatkui jonkin aikaa. Feahram katsoi ympärilleen, kunnes hänen katseensa osui ikkunaan. Se oli auki!

Feahram lamaantui kauhusta. Ei, ei. Se on tullut. Uni oli enne. Hän oli ollut liian hidas. Hänen olisi pitänyt jo paeta. Hän yritti huutaa, mutta huuto takertui kurkkuun. Kuului pelkkä pihaus. Hikipisarat valuivat pitkin Feahramin kasvoja, aivan kuten unessa. Hän halusi karata, mutta ei kyennyt. Hän ei pystynyt liikkumaan. Silloin kaksi kättä tarttui kiinni ikkunalaudasta. Mutta ne eivät olleet isot, eivät iljettävät, eivätkä epämuodostuneet. Ne olivat ihmisen kädet. Silloin Feahram tajusi. Hän katsoi nopeasti ympärilleen. Darek ja Derina nukkuivat sängyissä, hänen lähellään. Tämä ei ollut se uni. Eilinen tappelu, tietenkin. Kostoretki. Hiljaa Feahram meni takaisin makuulle, mutta piti ikkunaa koko ajan silmällä. Pian sieltä kurkisti naama, naama joka ei kuulunut örkille, vaan sille eiliselle roistolle. Derina oli ollut oikeassa. Hän halusi kostaa. Rosvo oli jo noussut kokonaan ikkunasta, kun sieltä tuli toinen roisto. Ja sitten vielä kolme muuta. Mutta mitä hän vielä odotti? Nythän rosvot olivat jo niskan päällä, koska olivat päässeet kaikki ylös. Mutta hänellä oli yllätysetu. Äkkiä hän ponkaisi ylös sängystä huutaen ja paljastaen miekkansa. Derina ja Darek olivat heti hereillä, joskaan eivät vielä tajunneet mitä tapahtui. Mutteivät rosvotkaan. Feahram oli jo miekkoineen heidän keskellään, kun he vasta ihmettelivät. Feahram survaisi miekkansa yhden mahaan, pyörähtäen sulavasti ja leikaten toiselta pään pois. Yhden hän kamppasi lattiaan. Neljäs rosvo oli jo tointunut järkytyksestään ja iski kohti Feahramia, joka kumartui väistäen helposti raskaan iskun ja iski vastustajansa toisen käden poikki ranteen kohdalta. Rosvo putosi polvilleen huutaen ja pidellen kiinni käden tyngästään. Seuraavan ja viimeisen roiston iskun hän tyytyi torjumaan ja heittämään tämän lattialle. Darek ja Derina olivat jo maassa makaavien roistojen kimpussa, jotka rukoilivat armoa peloissaan.
Silloin ovi pamahti auki ja majatalon luihu isäntä astui sisään kynttilä kädessään, mukanaan paljon joukkoa. He kauhistuivat nähdessään sotkun.
”Nämä tulivat koputtamatta, joten emme olleet kovin vieraanvaraisia.” Feahram sanoi pyyhkien verta miekastaan.
”Täällä kun ei mitään lakia ole, niin kai nämä täytyy tappaa etteivät haaveile kostoa.” Hän jatkoi.
Rosvojen kovaääninen uikutus ja lupailu siitä etteivät he enää koskaan yrittäisi mitään sai hänet kuitenkin rauhoittumaan.
”Lähtekööt pois sitten, niin pian kuin suinkin.” Darek sanoi. ”Ja sinä voit kääriä kätösesi johonkin rättiin ettet suotta likaa lattiaa enempää.” Hän sanoi ranteensa menettäneelle rosvolle, joka mulkoili vihaisesti takaisin.
”Mikä sotku täällä onkaan.” Majatalon pitäjä päivitteli. ”Saatte uuden huoneen. Mitäs me näille ruumiille teemme?”
”Heidän kaverinsa voivat viedä heidät mennessään.” Feahram sanoi ilmeettömänä. Sitten hänen huomionsa kiinnittyi toiseen kuolleista rosvoista. Hän oli se mies, jonka kanssa Feahram oli eilen tapellut. Mutta hän ei sanonut siitä mitään sillä hetkellä.
Henkiin jäänet rosvot lähtivät huoneesta, kantaen kuolleita tovereitaan. Darek, Derina ja Feahram ottivat tavaransa ja lähtivät majatalon isännän perään, tämän opastaessa heitä uuteen huoneeseen. Huoneeseen päästyään he yrittivät nukkua, mutteivät äskeisen jälkeen kyenneet siihen. Sen sijaan he sytyttivät kynttilän ja sen valossa puhuivat vähän kaiken laista, lähinnä heidän matkaansa koskien. Sitten Feahram otti puheeksi asian, joka koski tätä kylää.
”Darek, etkö sinä sanonut, että täällä asuu myös örkkejä?” Hän kysyi.
”Sanoin.” Darek vastasi. ”Niillä on luultavasti joku osa kylää, jossa ne asuvat. Tai sitten olen ollut väärässä. Kysyn huomenna isännältä. Mutta miksi niin?”
”No kysyinpä vaan.” Feahram sanoi, vaikka oikeasti uni vaivasi hänen mieltään.
He puhelivat vielä jonkin aikaa, ennen kuin menivät nukkumaan. Nyt se onnistui ja he kaikki nukkuivat aamuun asti.

Auringon säteet tulvivat ulos huoneen ikkunasta, herättäen Darekin. Hän nousi ylös sängystä. Feahram ja Derina olivat jo hereillä.
”Hyvää huomenta unikeko.” Derina sanoi. ”Olemme olleet hereillä jo pitkän aikaa. Mennään alas syömään.”
Kolmikko lähti huoneesta ja tuli alas samoja narisevia rappusia. He tulivat tiskin eteen, missä isäntä tervehti heitä. Hän ei selvästikään halunnut kolmikosta vihollisiaan, ainakaan viime öisen jälkeen.
He tilasivat aamiaista ja menivät pöytään odottamaan. Pian isäntä toi heille ruuat. He saivat kuitenkin huomata, että omat ruuat olisivat varmasti olleet paljon paremmat. Ainoana ruokana oli jotain epämääräistä keittoa, joka haisi pahalle ja maistui vielä pahemmalle kuin haisi. He kuitenkin söivät, ilmaiseksi kun saivat. Heidän omat muonavaransa olivat niin lopussa. Syötyään Darek meni jututtamaan majatalon pitäjää.
”Haluaisin kysyä sinulta yhtä asiaa.” Hän sanoi.
”No mikäs siinä, mitä?” Isäntä vastasi.
”Luulin ennen että täällä asutaan örkkien kanssa yhdessä, olenko väärässä?”
”Olet ja et ole. Kyllä asuttiin, mutta niiden kapinan jälkeen ei ole asuttu. Ne halusivat koko kylän itselleen. Täällä taisteltiin, örkit vastaan ihmiset. Se oli verilöyly, teurastimme jokaisen örkin. Sen jälkeen niitä ei ole ollut.” Isäntä vastasi.
”Kiitos paljon.” Darek sanoi ja meni kertomaan tämän ystävilleen. He jäivät istumaan pöytään ja juttelemaan keskenään. Silloin Darekin huomio kiinnittyi mieheen, joka tuli sisään majataloon. Miehellä oli musta kaapu ja vyöllä suuri pussi. Mies käveli tiskille ja puhui isännälle. Mies kaivoi taskuaan ja nosti sieltä esiin hienon korun, jonka keskellä kiilteli suuri jalokivi. Darek tuijotti kiveä herkeämättä. Hän kuiskasi tovereilleen.
”Meidän miehemme. Emme tulleet yhtään liian ajoissa.”
Feahram ja Derina katsoivat tiskille. Isäntä ja mies olivat selvästi riitaantuneet ja mies työnsikin korun takaisin taskuunsa ja lähti kävelemään kohti ovea.
”Äkkiä, haetaan tavarat!” Darek sanoi. Kolmikko ryntäsi yläkertaan ja melkein saman tien takaisin alas.
”Mikäs kiire teillä on?” Isäntä kysyi heidän rynnätessään tiskin ohi.
”Huoneemme vapautui juuri!” Darek huusi heidän juostessaan ulos. He näkivät miehen ratsastavan hiljakseen eteenpäin. He hakivat ratsunsa ja lähtivät vaivihkaa ratsastamaan miehen perään. Heidän yllätyksekseen tämä lähti kylästä.
”Menee ilmeisesti kaupittelemaan helyään muualle. Summa ei tainnut tyydyttää.” Feahram sanoi.
”Erämaahan. Mahtavaa.” Darek sanoi. ”Hän on armoillamme.”
”Pian näemme onko hänestä vastusta.” Feahram sanoi.
He ratsastivat ilman taukoja. Alkoi olla jo myöhä, mutta yhä ratsasti kaapuun kääriytynyt mies ja hänen perässään Darek, Derina ja Feahram. Mutta viimein mies poikkesi tieltä. Kolmikko laskeutui hevosten selästä, samoin kuin mies heidän edessään. Mies istuutui tien penkalle. Hän ei tehnyt nuotiota, vaan alkoi heti nukkumaan. Kolmikko sitoi hevoset ja lähti äänettömänä hiipimään kohti miehen olinpaikkaa. Aurinko oli jo laskenut ja pimeys laskeutui maan päälle.
Ensimmäisenä kulkeva Darek oli jo aivan nukkuvan miehen lähellä, kun hän astui kuivan oksan päälle. Se rasahti ja havahdutti maassa nukkuvan miehen, joka oli hetkessä pystyssä, miekka paljastettuna. Darek seisoi hänen edessään, miekka myöskin esillä ja villi tuli silmissään. Nyt se alkaisi.

peeveli sentään...jäi niin jännään kohtaan