Tämä on sitten minun ekä tarina sotussa, että ei ole välttämättä kauheen hyvä. Tämä ei sitten liity mitenkään fabaan tai muuhun sellaseen, ainakaan rotujen ja niiden historioiden suhteen. Eli siis tälle ei löydy pohjaa mistään. Mutta tälläsen oon kuitenkin kirjottanu.
Oli ilta. Synkkä ja sumuinen ilta. Huppupäinen mies ratsasti sateessa liukkaalla, kivetyllä tiellä. Hevosen askel oli vakaa, vaikka se olikin vähän nälkiintynyt. Mies oli melko nuori, ehkä kahdenkymmenenkolmen. Hänellä oli tumma kaapu, sumussa väri ei erottunut sen selvemmin. Hänen nimensä oli Darek, matkalainen. Ikäisekseen hän oli nähnyt paljon maailmaa, ja tunsi eri kansojen tarustoa. Darek oli taitava luonnossaliikkuja. Hän oli menettänyt vanhempansa viisivuotiaana, ja oli siitä lähtien ollut omillaan. Hänen vanhempansa kuolivat örkkien hyökätessä pikkukylään, jossa he asuivat. Koko kylä poltettiin, ja Darek oli ainoa eloonjäänyt. Nyt, vanhempana, hän vihasi örkkejä, ja tappoi niitä aina kuin pystyi. Vaikka sitä ei huomannutkaan, hänen vyöllään roikkui miekka, joka oli aina örkinverelle ahnas. Darekilla oli musta tukka, joka ulottui vähän olkapäiden yli.
Edessä olevan kylän portit lähestyivät. Alkoi taas sataa, ja Darek kääriytyi kaapuunsa tiukemmin. Vaikka huppu suojasi hänen tukkaansa, se roikkui suorana ja tihkui vettä. Ilma oli hyvin kostea ja kylmä. Hän tuli porttien eteen. Ne levittäytyivät hänen edessään synkkinä ja tuntuivat luotaantyöntäviltä. Darek laskeutui hevosen selästä ja meni portille. Hän koputti varovasti. Vastausta ei kuulunut, ja hän koputti lujempaa. Kuului kolinaa, ja pieni luukku puuportissa aukesi suoraan hänen eteensä. Ryppyiset kasvot ilmestyivät luukkuun.
“Millä asioilla liikut?“ Ne kysyivät.
“Tulin majataloon“ Darek vastasi.
Luukku sulkeutui. Hetken hiljaisuuden jälkeen puuportti avautui ja Darek asteli sisään. Porttien vieressä oli pieni koppi, jossa paloi kynttilä. Se oli portinvartijan koppi. “Hullua“, Darek ajatteli. Luulivatko he tosiaan, että tämmöiset heikot puuportit suojelisivat kylää, jos sinne hyökättäisiin. Mutta toisaalta, kuka tänne nyt hyökkäisi? Örkit ehkä, mutta ne joutuisivat taivaltamaan kauas kotipaikoistaan, joissa ne kehittelivät ilkeitä suunnitelmiaan. Mutta se ei ollut Darekin huoli, suunnitelkoot mitä vain, kuitenkin hän tappaisi jokaisen mitään kyselemättä.
“Herra, aiotteko lähteä johonkin?“ Kuului ääni, joka oli portinvartijan.
Darek havahtui ajatuksistaan. Hän oli jäänyt tähän seisoskelemaan, sateeseen.
“Juu, minä tästä lähdenkin.“ Hän sanoi.
Portinvartija meni koppiinsa, ja Darek lähti ratsastamaan kohti majataloa. Hän oli ollut tässä kaupungissa ennenkin, oikeastaan tämä oli hänelle vähän niin kuin koti. Minne hän menikin, hän aina palasi tänne. Hän ei itsekkään tiennyt miksi, niin vain oli.
Sade alkoi laantua ja loppui kokonaan, kun hän pääsi majatalon ovelle.
“Niinpä niin, tätä minun tuuriani.“ Hän sanoi itsekseen. Darek oli aina ollut yksinäinen susi, eikä yksinpuhelu ollut hänelle mitenkään erikoista. Hän astui sisään majataloon. Sisällä oli valoisaa, mutta oli paljon sellaisiakin paikkoja, joihin ei tullut valoa. Niissä nurkissa istuivat kaikki hämärätyypit, salamurhaajat ja sellaiset. Tämä kaupunki oli kyllä aika puhdas kaikista hämärätyypeistä. Sitten oli tietenkin ne pöydät, joissa kolpakkoja tyhjeni kovaan tahtiin, ja väki oli iloista. Suurin osa oli kuitenkin ihan normaalia väkeä, jotka istuivat pöydissä oluttuoppien kanssa, ja puhuivat maailman menosta. Ja sitten oli vielä niitä paikkoja, joissa puheliaat matkalaiset istuivat, ja heidän ympärillään oli suuri joukko kuulijoita. Darek ei kuulunut heihin, enemmänkin niihin, jotka istuivat pimeissä nurkissa, joskaan hän ei ollut salamurhaaja, mutta saattoi joskus olla palkkasoturi. Darek asteli peremmälle, ja heitti hupun alas. Majatalon valossa erottui hyvin Darekin kaavun väri, se oli vihreänrusehtava, joskin tumma. Hän asteli tiskille.
“Yksi olut kiitos.“ Hän sanoi baarimikolle.
“Tulee heti.“ Vastasi tiskin takaa pyöreäposkinen, hieman lihava mies.
Annettuaan tuopin Darekille hän kysyi:
“Onkos sinulla tälläkin kertaa jotain matkassa, jotain jonka vaihtaisit näihin, Darek?“ Hän sanoi ja heitti pienen pussin tiskille. Se kilahti lupaavasti, ja Darek alkoi kaivella sitä.
“Siinä on 60 kultarahaa. Mitä sinulla on vastineeksi?“ Majatalon isäntä kysyi.
Darek otti repun selästään, ja kaiveli sitä.
“Ainiin, tarvitsen vielä huoneen ja paikan hevoselleni.“ Hän sanoi.
“Tapahtuu.“ Isäntä sanoi. “Löytyykös sieltä mitään?“
“Tässä.“ Darek sanoi ja veti repustaan jotain. Repun hän heitti selkäänsä. Hän riiputti kädessään kaulakorua. Suuri jalokivi kiilsi sen keskellä. Isännän silmät laajenivat ihmetyksestä.
“Rahat ovat nyt teidän.“ Hän sanoi ja kohotti kätensä kohti kaulakorua. Mutta Darek veti kätensä takaisin.
“Tsot tsot, pysy housuissasi. Luuletko saavasi tämän 60 kultarahalla? Tämä on haltiatekoa. Maksat ainakin 150 kultarahaa, tai kauppoja ei synny.“ Hän sanoi. Isäntä nurisi, veti tiskillä olleen pussin takaisin ja heitti tilalle kaksi pussia. Toinen oli isompi kuin edellinen.
“Siinä on 150 kultarahaa, tasan.“ Hän sitten sanoi. Hän oli varakas ihminen, joten tämä ei tehnyt hänelle edes tiukkaa. Darek hymyili.
“Kaupat tuli.“ Hän sanoi. Isäntä otti kaulakorun käteensä. Juuri kun hän sai sen lähelle kasvojaan ihailtavaksi, jostain lensi heittoveitsi, joka osui häntä olkapäähän. Isäntä parkaisi, ja pudotti korun tiskille. Samassa yhdestä pöydästä pinkaisi huppupäinen mies hurjaan juoksuun. Ennen kuin Darek ehti tajuta mitä oli tapahtumassa, hän makasi jo lattialla pidellen iskun saanutta leukaansa. Ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään, mies oli jo juossut ulos käsissään rahat sekä koru. Darek nousi nopeasti pystyyn, mutta tiskin takaa kuuluva valitus sai hänet pistämään asiat tärkeysjärjestykseen. Hän juoksi tiskin taakse, ja hänen perässään tuli monta muuta. Isäntä makasi lattialla, ja hänen kätensä vuosi runsaasti verta.
“Ota se sika kiinni Darek.“ Hän sai sanotuksi ennen kuin pyörtyi.
“Huolehtikaa isännästä, minä lähden perään.“ Hän sanoi. Mutta kun hän oli jo lähdössä juoksuun, hänen olkapäähänsä tarttunut käsi sai hänet pysähtymään.
“Et kai aio lähteä noin vain?“ Kuului tuntematon ääni.
“Kyllä vain.“ Darek sanoi hieman hämillään. “Ja sinä varmaan aiot estää minua, joka ei tule onnistumaan.“ Hän sanoi huppupäiselle hahmolle palaten omaksi itsekseen.
“En estää, vaan auttaa.“ Hahmo sanoi ja heitti huppunsa sivuun. Kaikki paikallaolijat huomasivat, että tämä hahmo ei ollut ihminen, vaan puolhaltia.
”Nimeni on Feahram. Ei mitenkään haltiamainen nimi, vaikka olenkin puolhaltia. Taisitte ilmeistä päätellen hoksata sen?” Hän sanoi. Kaikki vetivät ilmeensä peruslukemille. Isäntä äännähti vähän, samalla kun hänelle pistettiin puristussidettä.
”Olen valinnut polukseni ihmisten tien, haluan olla kuin ihmiset.” Feahram jatkoi. ”Mutta se on sivuseikka. Nyt meillä on jo kiire. Puhun me koska lähden sinun kanssasi, …”
”Darek.” Darek sanoi.
”Juuri niin. Tämä lappu muuten putosi ryöstäjältä.” Feahram sanoi.
”Näytäpä sitä.” Darek sanoi, ja kiskaisi lapun puolhaltian kädestä.
”Konfrad.” Hän sitten sanoi. ”Ei, vaan Konrad. Tiedän sen paikan, en vain ole koskaan käynyt siellä. Sitä kutsutaan myös Varkaiden Valtakunnaksi. Ei riitä että siellä on pahoja ihmisiä, siellä on myös örkkejä. Ihmiset asuvat samassa kaupungissa örkkien kanssa!”
”Lähdetään pian.” Feahram sanoi. ”Varas on jo kaukana.”
”Totta. Olemme viivytelleet liikaa. Matkaan.”
Feahram haki vähäiset tavaransa ja kaksikko lähti matkaan. Ovella Darek vielä huusi:
”Sanokaa isännälle, että huoneeni vapautui juuri.”
Darek ja Feahram hakivat hevosensa tallista ja lähtivät laukkaan kohti Konradia. Ilta oli jo vaihtunut yöksi, mutta enää ei sentään satanut. He laukkasivat portille ja huusivat portinvartijalle. Tämä tuli esiin kopistaan pelokkaan näköisenä.
”Oletko päästänyt tästä läpi väkeä vähään aikaan?” Darek kysyi.
”E-en olisi, ellei hän olisi pakottanut. Sanoi että jos poistun kopista, hän tappaa minut.” Portinvartija vastasi ääni vapisten.
”Onneksi kaikki eivät ole pelkureita ja idiootteja niin kuin sinä. Hölmö. Kuinka hän olisi voinut tappaa sinut, kun kerran lähti kaupungista?” Feahram sanoi.
”Portti nyt auki ja äkkiä!” Huusi puolestaan Darek. Nopeasti portinvartija avasi portin, ja kaksikko laukkasi hurjaa vauhtia eteenpäin. Synkkä taivas levittäytyi heidän yläpuolellaan. Darekin hevosen suusta valui kuolaa kovassa vauhdissa. Heidän laukatessaan Darek muisti, ettei hevonen ollut levännyt kuin pienen hetken. Hänellä itselläänkin oli nälkä, ja häntä väsytti. Darek toivoi olevansa majatalossa, lämpimässä huoneessa maistelemassa olutta. Pitikin sen yhden tulla pilaamaan kaikki. Hänen korvissaan kuului kolikoiden kilinä ja hän mietti, että saisiko koskaan ne rahapussit käteensä. Ja se korukin lähti. Jos se varas olisi hänen edessään nyt, hän luultavasti repisi hänet palasiksi, vaikka paljain käsin. Kavioiden kapse alkoi kumista päässä. Hän oli niin väsynyt. Lopulta hän tajusi sanoa Feahramille, kuinka asiat olivat. He pysähtyivät ja etsivät hyvän leiripaikan läheltä tietä. He asettuivat makuulle ja Darek nukahti heti. Feahram hoiti hevoset ja sitoi ne kiinni puuhun. Darekin hevonen näytti loppuunkuluneelta, leponsa ansainneelta orjalta. Darek näytti samalta. Viimein Feahramkin kävi nukkumaan, vaikka hän ei ollutkaan erityisen väsynyt.
Ja kommenttia kiitos. Kannattaako jatkaa? Kertokaa.
Tarina Darek matkalaisesta 1-6
Tarina Darek matkalaisesta 1-6
Viimeksi muokannut Klonkku, Su 27.11.2005 10:50. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
-
Skrixqueek
tuota noin... täällä on ollut jo pari samantapaista aloitusta... (puolhaltiaa, yksinäistä sutta, haltiakorua...)
aloituskappale loppui jäykästi toteamukseen "hänen hiuksensa olivat mustat..."
se olisi voinut sisältyä sinne ylemmäs, iän vierelle, ei historiikin jälkeen.
mutta tarina oli kuitenkin hyvä, joten jatka vaan.
aloituskappale loppui jäykästi toteamukseen "hänen hiuksensa olivat mustat..."
se olisi voinut sisältyä sinne ylemmäs, iän vierelle, ei historiikin jälkeen.
mutta tarina oli kuitenkin hyvä, joten jatka vaan.
Tarina Darek matkalaisesta 1-2
Tässä tulee jatkoa.
Darekin herätessä Feahram oli jo hereillä, oli ilmeisesti ollut jo pitkään, sillä maassa kiviympyrän keskellä oli nuotiosta hiillos vain jäljellä. Hevoset olivat jo lähtökunnossa. Ne näyttivät tyytyväisiltä, jopa Darekin hevonen. Darek nousi istumaan ja haukotteli. Hän hieroi silmiään, ja tarkasteli aamua. Horisontissa näkyi nousevan auringon kajo, ja ilma oli lämmin. Ei tietoakaan sateesta. Darekista kaikki tuntui lähes täydelliseltä, kunnes hän nousi seisomaan. Auts! Selkä oli huomattavan kipeä. Hän tutki makuualustaansa, ja huomasi nukkuneensa ikävien kivien päällä.
”Niinpä.” Feahram sanoi. ”Eräät eivät paljon katso, ennen kuin päättävät nukahtaa. Syö jotain, niin pääsemme lähtemään.”
Darek kaivoi reppuaan, ja otti sieltä muutaman leivän. Hän istahti maahan syömään.
”Olet näköjään valmistanut hevoset lähtöön.” Hän sanoi. ”Kauanko olet ollut hereillä?”
”En kovin kauaa, mutta riittävän kauan. Meidän pitäisi olla matkalla jo.”
Darek oli pian syönyt ja he valmistautuivat lähtöön. Aurinkokin oli jo noussut. Sen ensisäteet häikäisivät. Kaksikko lähti matkaan. He eivät laukanneet, vaan ravasivat. He halusivat säästää hevosia. Darekin hevoselle se olikin tarpeen, mutta Feahramin uljas musta ori ei kaivannut lepoa. Se olisi varmaan juossut aamusta iltaan väsymättä, tai niin Darek ainakin kuvitteli.
”Mistä sait tuon hevosen?” Hän kysyi.
”Se on lahja isältäni.” Feahram vastasi. ”Isäni oli ihminen, äitini haltia. Äitini ei pitänyt siitä, että halusin elää ihmisten parissa. Isäni taas oli toista mieltä, ja pian vanhempani riitaantuivat. Vastasin kylläkin jo kysymykseesi, ja se saa riittää.” Hän sanoi yllättävän vakavasti.
Hetkeen ei Darek puhunut hänelle, mutta sitten hän uskaltautui taas kysymään:
”Mitä sitten tapahtui?”
Feahram huokaisi ennen kuin puhui.
”Örkkien hyökättyä kaupunkiimme, isäni lähti taisteluun. Siihen aikaan vielä saattoivat ihmiset asua kaupungissamme. Taistelu kesti pitkään, mutta viimein örkit saivat yliotteen, ja ajoivat haltiat takaisin kaupunkiin. Alkoi piiritystaistelu, joka päättyi verilöylyyn örkkien tuhottua portit. Niillä oli peikkoja, jotka murskasivat haltiajoukot nopeasti. Haltiat pakenivat kauniista kaupungistaan, ja suuri osa sotureista jäi suojaamaan pakoa. Isäni oli yksi heistä. En ole kuullut isästäni mitään sen jälkeen. Pakoon päässeet haltiat, joista yksi olin minä, perustivat aikansa vaellettuaan toisen valtakunnan, jonka loisto ei kylläkään ollut lähelläkään vanhaa kaupunkiamme. Ne harvat ihmiset jotka olivat vielä kaupungissa, lähtivät pian. Minä olin yksi heistä. Vaikka en ollutkaan ihminen, lähdin silti. Nykyään se valtakunta on salattu, enkä saa puhua siitä.”
Darek mietti kuulemaansa, kunnes hän puhui taas:
”Sinä siis olet ollut siinä taistelussa?” Hän sanoi. ”Olen kuullut siitä.”
”Olen ollut kyllä, mutta en taistelemassa. En ollut riittävän vanha. Mitä sinulla on kerrottavana itsestäsi?”
”Ei mitään ihmeellistä.” Darek sanoi. ”Menetin vanhempani viisivuotiaana örkkien hyökkäyksessä, ja olen siitä asti ollut omillani.”
Tämä vastaus tuntui tyydyttävän Feahramia. Hän kannusti ratsuaan, Darek teki samoin.
Puoleltapäivin he pysähtyivät ja söivät vähän hevosten levätessä. Heidän vauhtinsa oli kylläkin ollut niin hidas, ettei hevosten olisi tarvinnut levätä. Pian he lähtivät taas matkaan. He ratsastivat hyvää vauhtia. Edessäpäin alkoi siintää metsä.
”Ratsastamme tuon metsän läpi.” Darek sanoi.
He ratsastivat eteenpäin vaitonaisina. Metsä lähestyi, ja pian he olivat jo sen reunalla. Tie johti metsän siimekseen ja kapeni, kunnes se teki mutkan ja katosi näkyvistä. Kaksikko ratsasti metsään. Vaikka aurinko paistoi kirkkaana, metsä oli melko pimeä ja viileä. Aurinko ei päässyt läpi puiden latvuksista kuin joissain harvoissa paikoissa. Aluksi viileys tuntui mukavalta, mutta pian puiden läheisyys alkoi ahdistaa tien yhä kavetessa. Puiden oksat roikkuivat tiellä, ja ratsastajat joutuivat siirtämään ne kädellään sivuun. Puusto tiheni, ja polku kapeni yhä.
”Oletko ratsastanut tätä kautta ennen?” Feahram kysyi.
”Itse asiassa en.” Darek sanoi.
”Mutta sanoit tuntevasi tien.”
”Tunnenkin. Kai voin tuntea tien vaikka en ole sitä ennen kulkenutkaan?”
”Hienoa.” Feahram sanoi. ”Metsän läheisyys alkaa ahdistaa minua.”
He ratsastivat jonkin aikaa, kunnes Feahram avasi suunsa taas.
”Kuinka iso tämä metsä on?” Hän kysyi.
”En tiedä sitäkään. Mutta eihän meillä ole mitään hätää niin kauan kuin kävelemme polulla.” Darek sanoi. Polku kuitenkin katosi pian.
”Mitäs nyt?” Puolhaltia kysyi.
”Mennään eteenpäin. Vai käännytäänkö takaisin?”
Feahramia ei tämä ajatus houkuttanut, joten he päättivät jatkaa. Pian heistä kuitenkin alkoi tuntua siltä, että heitä tarkkailtaisiin.
”Tuntuuko sinustakin siltä, että meitä tarkkailtaisiin?” Darek kysyi. Mutta Feahram ei vastannut. Hän oli pysähtynyt kuuntelemaan. Silloin puiden latvoissa rasahti. Molemmat havahtuivat ja katsoivat ylös. Mutta liian myöhään. Latvustosta hyppäsi örkki karkea nuija kädessään. Se putosi Darekin niskaan, ja hän putosi hevosen selästä. Samassa heidän ympärillään tulvi örkkejä. Hevoset pillastuivat, ja Feahram putosi hevosen selästä. Darek paini örkin kanssa ja sai lopulta kieräytettyä tämän pois päältään. Hän veti miekkansa, mutta örkit kävivät jo hänen kimppuunsa. Iljettävät kädet tarttuivat häneen. Hän oli jäänyt kiinni. Feahram ei ollut menestynyt yhtä huonosti. Hän oli potkaissut päälleen käyvän örkin leukaluut aivoihin, ja paljastanut miekkansa. Örkit yrittivät taltuttaa hänetkin, mutta Feahramin miekka viuhui, ja örkkien iljettävät kädet jäivät vaille kämmeniä. Lopulta örkit tajusivat, etteivät ne voineet saada puolhaltiaa kiinni. Örkit siirtyivät tuulimyllymäiseen hakkaustyyliin, ja Feahramiin satoi iskuja. Hän kaatoi vielä miekallaan muutaman, ennen kuin kaatui maahan. Darek katsoi epäuskoisena kuinka örkit lipoivat suupieliään. He olivat selvästi ruokalistalla. Mutta örkit eivät syöneetkään heitä, vaan sitoivat kiinni ja veivät eteenpäin. Feahramin ne kantoivat. Nyt Darekilla oli aikaa luoda silmäys ympärillään oleviin iljettäviin otuksiin. Ne olivat selvästi alkukantaisempia kuin muut örkit, ne pukeutuivat eläinten nahkoihin, ja lähes kaikkien aseet olivat luuta tai puisia. Ne olivat pääasiassa nuijia. Mutta nyt Darek ajatteli, hän ajatteli heidän matkaansa. He olivat päivämatkan päässä hänen kotikylästään. Ja niin lähellä oli örkkejä! Nämä näyttivät kuitenkin yksinkertaisilta, eikä niistä olisi varmaan taistelijoiksi. Tuskin ne edes lähtisivät rakkaasta pesästään. Mutta nyt hänen ajatuksensa kiirivät Feahramiin, hänen matkakumppaniinsa, joka juuri nyt näytti niin elottomalta örkin kantaessa häntä olkapäillään. Mutta silloin Feahram liikahti, ja avasi silmänsä. Helpotuksen tunne virtasi Darekin lävitse. Mutta hän myös huolestui. Tottakai tuo puolhaltia yrittäisi paeta, kun örkit eivät ole edes huomanneet, että hän on hereillä. Se olisi kyllä hankalaa kädet seläntaakse sidottuina. Silloin örkit pysähtyivät, kuin kuulostellen, ja Feahram toimi. Hän ponkaisi itsensä irti örkin otteesta, ja potkaisi sitä selkään. Örkki lensi rähmälleen maahan. Muut örkit katsoivat hölmistyneinä, kunnes niiden hitaassa päässä selvisi, että vanki oli herännyt. Yksi örkeistä ryntäsi eteenpäin, ja sohaisi karkealla puukollaan. Feahram väisti, ja onnekkaan sattuman ansiosta veitsi osui naruihin, jotka sitoivat Feahramin käsiä. Hän kiskaisi heikentyneet narut rikki ja oli heti valmiina toimimaan. Moni örkki sai nyrkin naamaansa, ja osa potkun mahaansa. Feahram kiskaisi kirveen yhden örkin kädestä, ja se viuhui kauniissa kaaressa silpoen örkkejä. Kuului ikäviä rusahduksia luiden katkeillessa, ja örkkien kuolinhuudot kuuluivat kauas. Siinä sekamelskassa kävi välillä niinkin, että muutama örkki sai maistaa örkin nuijaa. Tappeluhan siitä syntyi, jossa Feahram jäi auttamatta jalkoihin. Darekinkin vartijat menivät mukaan rähinään. Maassa makasi jo paljon kuolleita örkkejä ja niiden aseita. Darek kyykistyi ja alkoi vaivalloisesti hieroa käsiä sitovia naruja yhtä kirveenterää vasten. Narut katkesivat! Hän löysi maasta jopa oman miekkansa kuolleen vartijan vierestä. Siinä oli myös Feahramin miekka. Siitä tulikin hänen mieleensä, missä hän oli? Örkkejä oli valtavat massat, jotka pyörivät ja hyörivät. Aina välillä yksi örkki sai surmansa ja kaatui maahan. Maa alkoi jo peittyä verestä. Darek meni mukaan rähäkkään. Hänen miekalleen ei löytynyt vastusta huonolaatuisista örkkiaseista ja heikosti suojatuista örkkisotilaista. Miekka viuhui, ja örkinveri roiskui joka puolelle, myös Darekin vaatteille. Lämmin veri pisaroi hänen kädelleen, miekka hukkui örkinvereen. Darek nautti tästä. Hän nautti joka iskusta, ja kävi varomattomaksi. Nuija iski häntä voimalla päähän ja hän kaatui maahan. Kaikki pimeni.
Toivottavasti pidätte.
Darekin herätessä Feahram oli jo hereillä, oli ilmeisesti ollut jo pitkään, sillä maassa kiviympyrän keskellä oli nuotiosta hiillos vain jäljellä. Hevoset olivat jo lähtökunnossa. Ne näyttivät tyytyväisiltä, jopa Darekin hevonen. Darek nousi istumaan ja haukotteli. Hän hieroi silmiään, ja tarkasteli aamua. Horisontissa näkyi nousevan auringon kajo, ja ilma oli lämmin. Ei tietoakaan sateesta. Darekista kaikki tuntui lähes täydelliseltä, kunnes hän nousi seisomaan. Auts! Selkä oli huomattavan kipeä. Hän tutki makuualustaansa, ja huomasi nukkuneensa ikävien kivien päällä.
”Niinpä.” Feahram sanoi. ”Eräät eivät paljon katso, ennen kuin päättävät nukahtaa. Syö jotain, niin pääsemme lähtemään.”
Darek kaivoi reppuaan, ja otti sieltä muutaman leivän. Hän istahti maahan syömään.
”Olet näköjään valmistanut hevoset lähtöön.” Hän sanoi. ”Kauanko olet ollut hereillä?”
”En kovin kauaa, mutta riittävän kauan. Meidän pitäisi olla matkalla jo.”
Darek oli pian syönyt ja he valmistautuivat lähtöön. Aurinkokin oli jo noussut. Sen ensisäteet häikäisivät. Kaksikko lähti matkaan. He eivät laukanneet, vaan ravasivat. He halusivat säästää hevosia. Darekin hevoselle se olikin tarpeen, mutta Feahramin uljas musta ori ei kaivannut lepoa. Se olisi varmaan juossut aamusta iltaan väsymättä, tai niin Darek ainakin kuvitteli.
”Mistä sait tuon hevosen?” Hän kysyi.
”Se on lahja isältäni.” Feahram vastasi. ”Isäni oli ihminen, äitini haltia. Äitini ei pitänyt siitä, että halusin elää ihmisten parissa. Isäni taas oli toista mieltä, ja pian vanhempani riitaantuivat. Vastasin kylläkin jo kysymykseesi, ja se saa riittää.” Hän sanoi yllättävän vakavasti.
Hetkeen ei Darek puhunut hänelle, mutta sitten hän uskaltautui taas kysymään:
”Mitä sitten tapahtui?”
Feahram huokaisi ennen kuin puhui.
”Örkkien hyökättyä kaupunkiimme, isäni lähti taisteluun. Siihen aikaan vielä saattoivat ihmiset asua kaupungissamme. Taistelu kesti pitkään, mutta viimein örkit saivat yliotteen, ja ajoivat haltiat takaisin kaupunkiin. Alkoi piiritystaistelu, joka päättyi verilöylyyn örkkien tuhottua portit. Niillä oli peikkoja, jotka murskasivat haltiajoukot nopeasti. Haltiat pakenivat kauniista kaupungistaan, ja suuri osa sotureista jäi suojaamaan pakoa. Isäni oli yksi heistä. En ole kuullut isästäni mitään sen jälkeen. Pakoon päässeet haltiat, joista yksi olin minä, perustivat aikansa vaellettuaan toisen valtakunnan, jonka loisto ei kylläkään ollut lähelläkään vanhaa kaupunkiamme. Ne harvat ihmiset jotka olivat vielä kaupungissa, lähtivät pian. Minä olin yksi heistä. Vaikka en ollutkaan ihminen, lähdin silti. Nykyään se valtakunta on salattu, enkä saa puhua siitä.”
Darek mietti kuulemaansa, kunnes hän puhui taas:
”Sinä siis olet ollut siinä taistelussa?” Hän sanoi. ”Olen kuullut siitä.”
”Olen ollut kyllä, mutta en taistelemassa. En ollut riittävän vanha. Mitä sinulla on kerrottavana itsestäsi?”
”Ei mitään ihmeellistä.” Darek sanoi. ”Menetin vanhempani viisivuotiaana örkkien hyökkäyksessä, ja olen siitä asti ollut omillani.”
Tämä vastaus tuntui tyydyttävän Feahramia. Hän kannusti ratsuaan, Darek teki samoin.
Puoleltapäivin he pysähtyivät ja söivät vähän hevosten levätessä. Heidän vauhtinsa oli kylläkin ollut niin hidas, ettei hevosten olisi tarvinnut levätä. Pian he lähtivät taas matkaan. He ratsastivat hyvää vauhtia. Edessäpäin alkoi siintää metsä.
”Ratsastamme tuon metsän läpi.” Darek sanoi.
He ratsastivat eteenpäin vaitonaisina. Metsä lähestyi, ja pian he olivat jo sen reunalla. Tie johti metsän siimekseen ja kapeni, kunnes se teki mutkan ja katosi näkyvistä. Kaksikko ratsasti metsään. Vaikka aurinko paistoi kirkkaana, metsä oli melko pimeä ja viileä. Aurinko ei päässyt läpi puiden latvuksista kuin joissain harvoissa paikoissa. Aluksi viileys tuntui mukavalta, mutta pian puiden läheisyys alkoi ahdistaa tien yhä kavetessa. Puiden oksat roikkuivat tiellä, ja ratsastajat joutuivat siirtämään ne kädellään sivuun. Puusto tiheni, ja polku kapeni yhä.
”Oletko ratsastanut tätä kautta ennen?” Feahram kysyi.
”Itse asiassa en.” Darek sanoi.
”Mutta sanoit tuntevasi tien.”
”Tunnenkin. Kai voin tuntea tien vaikka en ole sitä ennen kulkenutkaan?”
”Hienoa.” Feahram sanoi. ”Metsän läheisyys alkaa ahdistaa minua.”
He ratsastivat jonkin aikaa, kunnes Feahram avasi suunsa taas.
”Kuinka iso tämä metsä on?” Hän kysyi.
”En tiedä sitäkään. Mutta eihän meillä ole mitään hätää niin kauan kuin kävelemme polulla.” Darek sanoi. Polku kuitenkin katosi pian.
”Mitäs nyt?” Puolhaltia kysyi.
”Mennään eteenpäin. Vai käännytäänkö takaisin?”
Feahramia ei tämä ajatus houkuttanut, joten he päättivät jatkaa. Pian heistä kuitenkin alkoi tuntua siltä, että heitä tarkkailtaisiin.
”Tuntuuko sinustakin siltä, että meitä tarkkailtaisiin?” Darek kysyi. Mutta Feahram ei vastannut. Hän oli pysähtynyt kuuntelemaan. Silloin puiden latvoissa rasahti. Molemmat havahtuivat ja katsoivat ylös. Mutta liian myöhään. Latvustosta hyppäsi örkki karkea nuija kädessään. Se putosi Darekin niskaan, ja hän putosi hevosen selästä. Samassa heidän ympärillään tulvi örkkejä. Hevoset pillastuivat, ja Feahram putosi hevosen selästä. Darek paini örkin kanssa ja sai lopulta kieräytettyä tämän pois päältään. Hän veti miekkansa, mutta örkit kävivät jo hänen kimppuunsa. Iljettävät kädet tarttuivat häneen. Hän oli jäänyt kiinni. Feahram ei ollut menestynyt yhtä huonosti. Hän oli potkaissut päälleen käyvän örkin leukaluut aivoihin, ja paljastanut miekkansa. Örkit yrittivät taltuttaa hänetkin, mutta Feahramin miekka viuhui, ja örkkien iljettävät kädet jäivät vaille kämmeniä. Lopulta örkit tajusivat, etteivät ne voineet saada puolhaltiaa kiinni. Örkit siirtyivät tuulimyllymäiseen hakkaustyyliin, ja Feahramiin satoi iskuja. Hän kaatoi vielä miekallaan muutaman, ennen kuin kaatui maahan. Darek katsoi epäuskoisena kuinka örkit lipoivat suupieliään. He olivat selvästi ruokalistalla. Mutta örkit eivät syöneetkään heitä, vaan sitoivat kiinni ja veivät eteenpäin. Feahramin ne kantoivat. Nyt Darekilla oli aikaa luoda silmäys ympärillään oleviin iljettäviin otuksiin. Ne olivat selvästi alkukantaisempia kuin muut örkit, ne pukeutuivat eläinten nahkoihin, ja lähes kaikkien aseet olivat luuta tai puisia. Ne olivat pääasiassa nuijia. Mutta nyt Darek ajatteli, hän ajatteli heidän matkaansa. He olivat päivämatkan päässä hänen kotikylästään. Ja niin lähellä oli örkkejä! Nämä näyttivät kuitenkin yksinkertaisilta, eikä niistä olisi varmaan taistelijoiksi. Tuskin ne edes lähtisivät rakkaasta pesästään. Mutta nyt hänen ajatuksensa kiirivät Feahramiin, hänen matkakumppaniinsa, joka juuri nyt näytti niin elottomalta örkin kantaessa häntä olkapäillään. Mutta silloin Feahram liikahti, ja avasi silmänsä. Helpotuksen tunne virtasi Darekin lävitse. Mutta hän myös huolestui. Tottakai tuo puolhaltia yrittäisi paeta, kun örkit eivät ole edes huomanneet, että hän on hereillä. Se olisi kyllä hankalaa kädet seläntaakse sidottuina. Silloin örkit pysähtyivät, kuin kuulostellen, ja Feahram toimi. Hän ponkaisi itsensä irti örkin otteesta, ja potkaisi sitä selkään. Örkki lensi rähmälleen maahan. Muut örkit katsoivat hölmistyneinä, kunnes niiden hitaassa päässä selvisi, että vanki oli herännyt. Yksi örkeistä ryntäsi eteenpäin, ja sohaisi karkealla puukollaan. Feahram väisti, ja onnekkaan sattuman ansiosta veitsi osui naruihin, jotka sitoivat Feahramin käsiä. Hän kiskaisi heikentyneet narut rikki ja oli heti valmiina toimimaan. Moni örkki sai nyrkin naamaansa, ja osa potkun mahaansa. Feahram kiskaisi kirveen yhden örkin kädestä, ja se viuhui kauniissa kaaressa silpoen örkkejä. Kuului ikäviä rusahduksia luiden katkeillessa, ja örkkien kuolinhuudot kuuluivat kauas. Siinä sekamelskassa kävi välillä niinkin, että muutama örkki sai maistaa örkin nuijaa. Tappeluhan siitä syntyi, jossa Feahram jäi auttamatta jalkoihin. Darekinkin vartijat menivät mukaan rähinään. Maassa makasi jo paljon kuolleita örkkejä ja niiden aseita. Darek kyykistyi ja alkoi vaivalloisesti hieroa käsiä sitovia naruja yhtä kirveenterää vasten. Narut katkesivat! Hän löysi maasta jopa oman miekkansa kuolleen vartijan vierestä. Siinä oli myös Feahramin miekka. Siitä tulikin hänen mieleensä, missä hän oli? Örkkejä oli valtavat massat, jotka pyörivät ja hyörivät. Aina välillä yksi örkki sai surmansa ja kaatui maahan. Maa alkoi jo peittyä verestä. Darek meni mukaan rähäkkään. Hänen miekalleen ei löytynyt vastusta huonolaatuisista örkkiaseista ja heikosti suojatuista örkkisotilaista. Miekka viuhui, ja örkinveri roiskui joka puolelle, myös Darekin vaatteille. Lämmin veri pisaroi hänen kädelleen, miekka hukkui örkinvereen. Darek nautti tästä. Hän nautti joka iskusta, ja kävi varomattomaksi. Nuija iski häntä voimalla päähän ja hän kaatui maahan. Kaikki pimeni.
Toivottavasti pidätte.
-
Easterling
- Viestit: 604
- Liittynyt: Ti 25.10.2005 21:16
Jos sinun mielestäsi tuossa on paljon tekstiä, niin eläpä tutki Tarinat & Novelli-aluetta pintaa syvemmältä. Järkyttyisit pahemman kerran, voisit jopa pahimmassa tapauksessa kokea valaistuksen.one man army kirjoitti:Miten sää poika jaksat kirjottaa noin kauheesti ? ? ?
Tässä tarinassa näemme mikä on oikeastaan aika hyvä pituus kappaleelle.
Itse tarinasta. Itseäni ei kiinnosta lukea jotain satunnais fantasia-dantasiaa jostain täysin uudesta mielikuvitusmaailmasta tai vastaavasta. Sotussa ollessani tykkään enemmän 'hammer-maailman tarinoista, joten en nyt oikein kommentoi tuota pahemmin.
Kirjoittaminen ainakin näyttää sujuvan, ja intoa touhuun myös, joten kannattaa tutustua Rising Shadowiin jonne voit lähetellä kaiken maailman turinoita.
- Kynä-ääliö
-
Skrixqueek
Tarina Darek matkalaisesta 1-3
Kirjoitin nyt lisää stooriini. Kertokaa nyt tämän jälkeen, kuka haluaa jatkoa.
Darek heräsi. Hänen päätään jomotti iskun jäljiltä. Hänen kätensä oli sidottu selän taakse ja ne olivat paksun tolpan ympärillä.
Darek loi silmäyksen ympäristöön. Hänen ympärillään liikkui paljon örkkejä. Osa puhui toisille kehittymättömällä ja rumalla kielellään, osa istuskeli maassa ja jotkut kurkkivat matalista majoista, jotka oli rakennettu kepeistä ja niiden päälle asetetusta nahasta.
Hän oli örkkien leirissä. Se näytti hyvin alkukantaiselta. Se ei ollut suuri, Darek pystyi hyvin näkemään sen kaikki majat, paitsi takanaan olevat. Feahram oli jonkin matkan päässä, sidottuna toiseen tolppaan. Hän oli jo hereillä ja katseli ympärilleen.
Leiri oli pienellä aukealla, osa majoista oli varmasti metsässä. Joidenkin lähistöllä olevien puiden oksilla istui örkkejä. Ne olivat ilmeisesti vartiossa.
Darek mietti mitä örkit tekisivät heille. Luultavasti söisivät. Siihen loppuisi tämä ajojahti. Niin juuri, ajojahti. Hän oli melkein unohtanut sen. Mitähän reittiä varas menee? Tätä menoa he eivät ehtisi Konradiin ennen varasta, jos nyt edes pääsisivät pois tästä kirotusta metsästä.
Silloin tapahtui jotain. Rummut alkoivat kumista ja kaikki majoissa olevat örkit kömpivät esiin. Oksilla olevat vartijat töräyttivät torviaan. Niistä lähti surkea, epävireinen ääni. Jokainen niistä soi erilailla kuin toinen. Mutta juuri silloin Darek ei kiinnittänyt niihin huomiota, niin kuin ei Feahramkaan. He katselivat, kuinka yhdestä majasta kömpi esiin valtava, suunnattoman lihava örkki. Se istahti kantotuoliin, koska ei ilmeisesti itse pystynyt edes kävelemään. Neljä örkkiä kantoi sitä ja ne hikoilivat, vaikka ilma ei ollut edes erityisen lämmin.
Lihava örkki, joka oli ilmeisesti kylän päällikkö, kannettiin Darekin ja Feahramin eteen ja laskettiin siihen. Muut örkit seisoivat odottavaisen näköisinä sen lähellä. Lihava örkki puhui jotain iljettävällä kielellään ja muut alkoivat nurisemaan äänekkäästi, mutta kun johtaja sai sanottua lauseensa loppuun, örkkien ilme kirkastui ja ne alkoivat mölyämään ja juoksentelemaan ympäriinsä.
Leirin keskelle sytytettiin suuri nuotio ja johtajaörkki kannettiin sen eteen. Majoista tuotiin nopeaan tahtiin ruokaa ja juomaa. Koko ajan örkit pälpättivät ja räkättivät, niin kuin niillä oli tapana.
Darek ja Feahram katselivat örkkien touhua ja odottivat koska heidät haettaisiin ruokapöydän päämenuun.
Mutta niin ei tapahtunutkaan ja Darek ja Feahram arvelivat, että tämä juhla oli heidän kunniakseen. Mutta pian he huomasivat miten asiat olivat. Muutama örkki käänsi katseensa aina välillä vankeihin ja lipoi huuliaan. Tämä oli ilmeisesti pelkkä juhla onnistuneen saalistusretken kunniaksi. He olisivat ruokalistalla pian tämän jälkeen.
Ilta pimeni, mutta yhä vain örkit juhlivat. Suuri nuotio toi valoa ja Darek ja Feahram näkivät kaiken mitä tapahtui selvästi. Nuotion kajo ei ylettynyt heihin asti ja aina välillä yksi örkki kävi tarkistamassa, olivatko vangit yhä paikalla.
Ilta vaihtui jo yöksi ja kuu nousi taivaalla. Se valaisi hieman, mutta meni pian pilveen. Yö oli todella pimeä, nuotio oli ainoa valonlähde.
Jonkin ajan kuluttua alkoi kuulua jo hiljaista kuorsausta, kun örkki toisensa perään vaipui hyvin syöneenä uneen. Vähitellen tarkastavan örkin kierrostenkin väliajat pitenivät ja lopulta ne loppuivat kokonaan. Darekiakin väsytti. Hän vaipuisi pian uneen. Ja kun hän heräisi, hän olisi aamupalan kunniavieras Feahramin kanssa.
Pian kuorsauksen äänet lisääntyivät ja puhettakaan ei enää kuulunut. Darek yritti päästä irti köysistään, mutta turhaan. Yö oli jo niin pimeä, ettei hän nähnyt Feahramia. Hän nukahtaisi pian.
Silloin hän tunsi jonkun läheisyyden ja kuuli hiljaisia askeleita. Joku lähestyi häntä.
”Kuka siellä?” Hän kuiskasi hiljaa.
”Ei hätää. Ystävä.” Kuului hiljainen, lempeä ääni vastaukseksi.
Darek helpottui, mutta hän oli yhä epäileväinen. Nyt hän tunsi selvästi jonkun läheisyyden. Hänen köytensä antoivat periksi ja pian ne olivat poikki. Darek kääntyi ympäri, mutta ei pystynyt erottamaan pelastajastaan kuin ääriviivat.
”Vapautan nyt ystäväsi.” Hänen pelastajansa sanoi, ennen kuin Darek ehti sanoa mitään. Hahmo katosi varjoihin. Darek lähti hiljaa perään.
”Kuka sinä olet?” Kuului Feahramin ääni.
”Ystävä.” Pelastaja jälleen vastasi.
”Ystäväni on myös täällä, vapau…” Feahram jatkoi, mutta Darek keskeytti hänet.
”Olen jo tässä.” Hän sanoi.
”Tulkaa perässäni.” Pelastaja sanoi, ja lähti hiljaa hiipimään eteenpäin. Darek ja Feahram seurasivat.
Pian he olivat aukean reunassa ja lähtivät hiipimään metsään. Oksat raapivat naamaa, koska niitä ei nähnyt pimeässä. He kulkivat vielä vähän matkaa, kunnes pelastaja sanoi:
”Odottakaa tässä. Haen tavaranne.”
”Liian vaarallista…” Feahram aloitti, mutta pelastaja oli jo mennyt.
He istuivat hetken hiljaa, kunnes Darek rikkoi hiljaisuuden ja kuiskasi:
”Kuinkahan kaukana leiristä olemme?”
”En usko että kovin kaukana, mutta varmaankin turvallisen matkan päässä.” Feahram vastasi.
”Ei pelastaja meitä varmaan kovin lähelle jättäisi.” Hän jatkoi. ”Kukahan hän muuten on? Liikkuu luonnossa kuin kotonaan.”
”Ehkä se onkin hänen kotinsa.” Darek sanoi. ”Mikähän hänellä muuten kestää?”
”Ehkä örkit saivat hänet kiinni.” Feahram sanoi.
Mutta pelko oli turha. Pian pelastajan hahmo ilmestyi puiden välistä.
”Tässä ovat tavaranne.” Kuului pehmeä ääni. Hahmo heitti repun Feahramin syliin ja miekat Darekille. Darek otti reppunsa, mutta pimeässä he eivät tunnistaneet miekkojaan, joten Feahram otti molemmat.
”Miten sait nä…” Darek aloitti, mutta jälleen puhe keskeytettiin.
”Seuratkaa minua.” Pelastaja sanoi ja lähti eteenpäin. Tällä kertaa hän ei hiipinyt, vaan käveli normaalisti. Yö oli jo pitkällä, eikä aamuun ollut ennän kovin pitkää aikaa.
Pian pelastaja kuitenkin pysähtyi.
”Jäädään tähän odottamaan aamua. Voitte nukkua, jos haluatte. Örkkileiri on jo hyvän matkan päässä.”
”Voimmeko luottaa häneen?” Feahram kysyi Darekilta niin hiljaa kuin pystyi.
”Luulisin niin. Minä ainakin aion nukkua.” Niin sanottuaan hän kääntyi kyljelleen ja nukahti. Feahram empi hetken, mutta teki sitten samoin.
Aamulla Feahram herätti Darekin. Darek haukotteli.
”Mistä on kyse?” Hän sitten sai sanottua.
”Arvasin tämän. Sitä pelastajaa ei näy missään. Varmaan kertoo parhaillaan örkeille sijaintimme.” Feahram sanoi.
”Enpä usko, Feahram. Miksi hän vaivautuisi henkensä uhalla pelastamaan meidät, jos hän kerran suunnittelee ilmiantamista?” Darek sanoi. ”Olet vainoharhainen.” Hän kuitenkin nousi itsekin ylös ja tarkasteli ympäristöä.
”No, odotetaan tässä nyt hetki. Tässä on muuten sinun miekkasi.” Feahram sanoi ja ojensi miekan Darekille. Darek tutki sitä ja työnsi sitten huotraan.
Silloin lähellä kahisi ja sekä Feahram että Darek paljastivat miekkansa. Pensaikosta hyppäsi esiin nuori nainen.
”Olette näköjään herännyt jo.” Hän sitten sanoi.
”Juuh.” Feahram ja Darek sanoivat yhdestä suusta.
”Sinäkö…pelastit meidät viime yönä?” Darek kysyi epäluuloisena.
”Niin, minä.” Nainen sanoi.
Darek ja Feahram tutkivat naista katseellaan. Hän ei ollut kovinkaan vanha, muttei nuorikaan. Hänen tukkansa roikkui pitkänä ja kiilteli aamuauringon säteissä. Tukka oli kellertävä, mutta juuri nyt se näytti kultaiselta. Naisella oli siniset silmät, joilla hän puolestaan tutki kaksikkoa. Hänen vaatteensa olivat luonnon väriset. Hupullinen viitta suojasi naista sään oikuilta. Hänen kaikki vaatteensa olivat kuluneet. Naisen selässä oli nuoliviini ja jousi. Vyöllä hänellä roikkui miekka.
”Minkähän nimiset tyypit minä oikein pelastinkaan?” Nainen sanoi.
”Minä olen Darek matkalainen ja ystäväni tässä on Feahram puolhaltia.”
”Me puolestaan haluaisimme tietää pelastajamme nimen.” Feahram sanoi.
”Olen Derina.” Nainen vastasi.
”Olen seurannut teitä jonkin aikaa.” Hän jatkoi.
”Mutta miksi?” Darek kysyi. ”Mitä teet tässä metsässä?”
”Löytyy minultakin kysymyksiä.” Derina sanoi. ”Luulen että on mukavampi keskustella majassani. Seuratkaa minua.”
Darek ja Feahram lähtivät seuraamaan Derinaa, joka johti heitä nopeaan tahtiin metsän halki. He olivat Darekin ja Feahramin tietämättä kävelleet pitkään viime yönä, metsän reuna oli jo lähellä ja puustokin oli harventunut, niin että auringon säteet läpäisivät vaivatta puiden latvukset.
Nyt he olivat jo aivan metsän reunassa, niin että he pystyivät näkemään puiden välistä lähistöllä levittäytyvät avoimet maat. Mutta Derina ei johdattanutkaan heitä ulos metsästä, vaan hän kääntyi pian vasemmalle, kulkien kuitenkin kokoajan lähellä metsän reunaa. Äkkiä heidän edessään näkyi maja. Se oli suunnilleen Feahramin korkuinen, joka oli heistä pisin. Se oli myöskin rakennettu keppien varaan ja verhoiltu nahoilla, aivan kuten örkeilläkin, mutta se oli paremmin rakennettu, korkeampi ja paljon tilavampi. Derina kehotti miehiä menemään sisään, mutta hän jäi itse vielä ulos. Darek ja Feahram astuivat majaan. Se oli pimeä, eikä kirkkaan auringon jälkeen voinut nähdä mitään. Pian kuitenkin yhteen seinään tuli aukko ja auringonvaloa tulvi sisään. Derina oli avannut yksinkertaisen ikkunan.
Darek katseli ympärilleen. Koko lattian päälle oli levitetty eläimen nahkoja. Yhteen nurkkaan oli asetettu tavallista enemmän nahkoja. Se oli ilmeisesti Derinan makuupaikka. Toisessa nurkassa oli kaksi puupölkkyä, ja niiden päälle oli asetettu tiukasti yhteen sidottuja keppejä, jotka muodostivat pöydän. Pöydän vieressä oli kolmas puupölkky, matalampi kuin pöydän tukena olevat. Se oli selvästikin tuoli.
Derinakin tuli sisälle majaan. Hän istuutui makuualustalleen ja pyysi miehet viereensä.
”Nyt te saatte kertoa minulle, mitä teette täällä.”
Darek ja Feahram aloittivat tarinansa ja Derina kuunteli tarkkaavaisena. Lopulta tarina päättyi.
”Nyt sinä saat kertoa omasi.” Darek sanoi.
”Hyvä on.” Derina sanoi ja aloitti tarinansa.
Darek heräsi. Hänen päätään jomotti iskun jäljiltä. Hänen kätensä oli sidottu selän taakse ja ne olivat paksun tolpan ympärillä.
Darek loi silmäyksen ympäristöön. Hänen ympärillään liikkui paljon örkkejä. Osa puhui toisille kehittymättömällä ja rumalla kielellään, osa istuskeli maassa ja jotkut kurkkivat matalista majoista, jotka oli rakennettu kepeistä ja niiden päälle asetetusta nahasta.
Hän oli örkkien leirissä. Se näytti hyvin alkukantaiselta. Se ei ollut suuri, Darek pystyi hyvin näkemään sen kaikki majat, paitsi takanaan olevat. Feahram oli jonkin matkan päässä, sidottuna toiseen tolppaan. Hän oli jo hereillä ja katseli ympärilleen.
Leiri oli pienellä aukealla, osa majoista oli varmasti metsässä. Joidenkin lähistöllä olevien puiden oksilla istui örkkejä. Ne olivat ilmeisesti vartiossa.
Darek mietti mitä örkit tekisivät heille. Luultavasti söisivät. Siihen loppuisi tämä ajojahti. Niin juuri, ajojahti. Hän oli melkein unohtanut sen. Mitähän reittiä varas menee? Tätä menoa he eivät ehtisi Konradiin ennen varasta, jos nyt edes pääsisivät pois tästä kirotusta metsästä.
Silloin tapahtui jotain. Rummut alkoivat kumista ja kaikki majoissa olevat örkit kömpivät esiin. Oksilla olevat vartijat töräyttivät torviaan. Niistä lähti surkea, epävireinen ääni. Jokainen niistä soi erilailla kuin toinen. Mutta juuri silloin Darek ei kiinnittänyt niihin huomiota, niin kuin ei Feahramkaan. He katselivat, kuinka yhdestä majasta kömpi esiin valtava, suunnattoman lihava örkki. Se istahti kantotuoliin, koska ei ilmeisesti itse pystynyt edes kävelemään. Neljä örkkiä kantoi sitä ja ne hikoilivat, vaikka ilma ei ollut edes erityisen lämmin.
Lihava örkki, joka oli ilmeisesti kylän päällikkö, kannettiin Darekin ja Feahramin eteen ja laskettiin siihen. Muut örkit seisoivat odottavaisen näköisinä sen lähellä. Lihava örkki puhui jotain iljettävällä kielellään ja muut alkoivat nurisemaan äänekkäästi, mutta kun johtaja sai sanottua lauseensa loppuun, örkkien ilme kirkastui ja ne alkoivat mölyämään ja juoksentelemaan ympäriinsä.
Leirin keskelle sytytettiin suuri nuotio ja johtajaörkki kannettiin sen eteen. Majoista tuotiin nopeaan tahtiin ruokaa ja juomaa. Koko ajan örkit pälpättivät ja räkättivät, niin kuin niillä oli tapana.
Darek ja Feahram katselivat örkkien touhua ja odottivat koska heidät haettaisiin ruokapöydän päämenuun.
Mutta niin ei tapahtunutkaan ja Darek ja Feahram arvelivat, että tämä juhla oli heidän kunniakseen. Mutta pian he huomasivat miten asiat olivat. Muutama örkki käänsi katseensa aina välillä vankeihin ja lipoi huuliaan. Tämä oli ilmeisesti pelkkä juhla onnistuneen saalistusretken kunniaksi. He olisivat ruokalistalla pian tämän jälkeen.
Ilta pimeni, mutta yhä vain örkit juhlivat. Suuri nuotio toi valoa ja Darek ja Feahram näkivät kaiken mitä tapahtui selvästi. Nuotion kajo ei ylettynyt heihin asti ja aina välillä yksi örkki kävi tarkistamassa, olivatko vangit yhä paikalla.
Ilta vaihtui jo yöksi ja kuu nousi taivaalla. Se valaisi hieman, mutta meni pian pilveen. Yö oli todella pimeä, nuotio oli ainoa valonlähde.
Jonkin ajan kuluttua alkoi kuulua jo hiljaista kuorsausta, kun örkki toisensa perään vaipui hyvin syöneenä uneen. Vähitellen tarkastavan örkin kierrostenkin väliajat pitenivät ja lopulta ne loppuivat kokonaan. Darekiakin väsytti. Hän vaipuisi pian uneen. Ja kun hän heräisi, hän olisi aamupalan kunniavieras Feahramin kanssa.
Pian kuorsauksen äänet lisääntyivät ja puhettakaan ei enää kuulunut. Darek yritti päästä irti köysistään, mutta turhaan. Yö oli jo niin pimeä, ettei hän nähnyt Feahramia. Hän nukahtaisi pian.
Silloin hän tunsi jonkun läheisyyden ja kuuli hiljaisia askeleita. Joku lähestyi häntä.
”Kuka siellä?” Hän kuiskasi hiljaa.
”Ei hätää. Ystävä.” Kuului hiljainen, lempeä ääni vastaukseksi.
Darek helpottui, mutta hän oli yhä epäileväinen. Nyt hän tunsi selvästi jonkun läheisyyden. Hänen köytensä antoivat periksi ja pian ne olivat poikki. Darek kääntyi ympäri, mutta ei pystynyt erottamaan pelastajastaan kuin ääriviivat.
”Vapautan nyt ystäväsi.” Hänen pelastajansa sanoi, ennen kuin Darek ehti sanoa mitään. Hahmo katosi varjoihin. Darek lähti hiljaa perään.
”Kuka sinä olet?” Kuului Feahramin ääni.
”Ystävä.” Pelastaja jälleen vastasi.
”Ystäväni on myös täällä, vapau…” Feahram jatkoi, mutta Darek keskeytti hänet.
”Olen jo tässä.” Hän sanoi.
”Tulkaa perässäni.” Pelastaja sanoi, ja lähti hiljaa hiipimään eteenpäin. Darek ja Feahram seurasivat.
Pian he olivat aukean reunassa ja lähtivät hiipimään metsään. Oksat raapivat naamaa, koska niitä ei nähnyt pimeässä. He kulkivat vielä vähän matkaa, kunnes pelastaja sanoi:
”Odottakaa tässä. Haen tavaranne.”
”Liian vaarallista…” Feahram aloitti, mutta pelastaja oli jo mennyt.
He istuivat hetken hiljaa, kunnes Darek rikkoi hiljaisuuden ja kuiskasi:
”Kuinkahan kaukana leiristä olemme?”
”En usko että kovin kaukana, mutta varmaankin turvallisen matkan päässä.” Feahram vastasi.
”Ei pelastaja meitä varmaan kovin lähelle jättäisi.” Hän jatkoi. ”Kukahan hän muuten on? Liikkuu luonnossa kuin kotonaan.”
”Ehkä se onkin hänen kotinsa.” Darek sanoi. ”Mikähän hänellä muuten kestää?”
”Ehkä örkit saivat hänet kiinni.” Feahram sanoi.
Mutta pelko oli turha. Pian pelastajan hahmo ilmestyi puiden välistä.
”Tässä ovat tavaranne.” Kuului pehmeä ääni. Hahmo heitti repun Feahramin syliin ja miekat Darekille. Darek otti reppunsa, mutta pimeässä he eivät tunnistaneet miekkojaan, joten Feahram otti molemmat.
”Miten sait nä…” Darek aloitti, mutta jälleen puhe keskeytettiin.
”Seuratkaa minua.” Pelastaja sanoi ja lähti eteenpäin. Tällä kertaa hän ei hiipinyt, vaan käveli normaalisti. Yö oli jo pitkällä, eikä aamuun ollut ennän kovin pitkää aikaa.
Pian pelastaja kuitenkin pysähtyi.
”Jäädään tähän odottamaan aamua. Voitte nukkua, jos haluatte. Örkkileiri on jo hyvän matkan päässä.”
”Voimmeko luottaa häneen?” Feahram kysyi Darekilta niin hiljaa kuin pystyi.
”Luulisin niin. Minä ainakin aion nukkua.” Niin sanottuaan hän kääntyi kyljelleen ja nukahti. Feahram empi hetken, mutta teki sitten samoin.
Aamulla Feahram herätti Darekin. Darek haukotteli.
”Mistä on kyse?” Hän sitten sai sanottua.
”Arvasin tämän. Sitä pelastajaa ei näy missään. Varmaan kertoo parhaillaan örkeille sijaintimme.” Feahram sanoi.
”Enpä usko, Feahram. Miksi hän vaivautuisi henkensä uhalla pelastamaan meidät, jos hän kerran suunnittelee ilmiantamista?” Darek sanoi. ”Olet vainoharhainen.” Hän kuitenkin nousi itsekin ylös ja tarkasteli ympäristöä.
”No, odotetaan tässä nyt hetki. Tässä on muuten sinun miekkasi.” Feahram sanoi ja ojensi miekan Darekille. Darek tutki sitä ja työnsi sitten huotraan.
Silloin lähellä kahisi ja sekä Feahram että Darek paljastivat miekkansa. Pensaikosta hyppäsi esiin nuori nainen.
”Olette näköjään herännyt jo.” Hän sitten sanoi.
”Juuh.” Feahram ja Darek sanoivat yhdestä suusta.
”Sinäkö…pelastit meidät viime yönä?” Darek kysyi epäluuloisena.
”Niin, minä.” Nainen sanoi.
Darek ja Feahram tutkivat naista katseellaan. Hän ei ollut kovinkaan vanha, muttei nuorikaan. Hänen tukkansa roikkui pitkänä ja kiilteli aamuauringon säteissä. Tukka oli kellertävä, mutta juuri nyt se näytti kultaiselta. Naisella oli siniset silmät, joilla hän puolestaan tutki kaksikkoa. Hänen vaatteensa olivat luonnon väriset. Hupullinen viitta suojasi naista sään oikuilta. Hänen kaikki vaatteensa olivat kuluneet. Naisen selässä oli nuoliviini ja jousi. Vyöllä hänellä roikkui miekka.
”Minkähän nimiset tyypit minä oikein pelastinkaan?” Nainen sanoi.
”Minä olen Darek matkalainen ja ystäväni tässä on Feahram puolhaltia.”
”Me puolestaan haluaisimme tietää pelastajamme nimen.” Feahram sanoi.
”Olen Derina.” Nainen vastasi.
”Olen seurannut teitä jonkin aikaa.” Hän jatkoi.
”Mutta miksi?” Darek kysyi. ”Mitä teet tässä metsässä?”
”Löytyy minultakin kysymyksiä.” Derina sanoi. ”Luulen että on mukavampi keskustella majassani. Seuratkaa minua.”
Darek ja Feahram lähtivät seuraamaan Derinaa, joka johti heitä nopeaan tahtiin metsän halki. He olivat Darekin ja Feahramin tietämättä kävelleet pitkään viime yönä, metsän reuna oli jo lähellä ja puustokin oli harventunut, niin että auringon säteet läpäisivät vaivatta puiden latvukset.
Nyt he olivat jo aivan metsän reunassa, niin että he pystyivät näkemään puiden välistä lähistöllä levittäytyvät avoimet maat. Mutta Derina ei johdattanutkaan heitä ulos metsästä, vaan hän kääntyi pian vasemmalle, kulkien kuitenkin kokoajan lähellä metsän reunaa. Äkkiä heidän edessään näkyi maja. Se oli suunnilleen Feahramin korkuinen, joka oli heistä pisin. Se oli myöskin rakennettu keppien varaan ja verhoiltu nahoilla, aivan kuten örkeilläkin, mutta se oli paremmin rakennettu, korkeampi ja paljon tilavampi. Derina kehotti miehiä menemään sisään, mutta hän jäi itse vielä ulos. Darek ja Feahram astuivat majaan. Se oli pimeä, eikä kirkkaan auringon jälkeen voinut nähdä mitään. Pian kuitenkin yhteen seinään tuli aukko ja auringonvaloa tulvi sisään. Derina oli avannut yksinkertaisen ikkunan.
Darek katseli ympärilleen. Koko lattian päälle oli levitetty eläimen nahkoja. Yhteen nurkkaan oli asetettu tavallista enemmän nahkoja. Se oli ilmeisesti Derinan makuupaikka. Toisessa nurkassa oli kaksi puupölkkyä, ja niiden päälle oli asetettu tiukasti yhteen sidottuja keppejä, jotka muodostivat pöydän. Pöydän vieressä oli kolmas puupölkky, matalampi kuin pöydän tukena olevat. Se oli selvästikin tuoli.
Derinakin tuli sisälle majaan. Hän istuutui makuualustalleen ja pyysi miehet viereensä.
”Nyt te saatte kertoa minulle, mitä teette täällä.”
Darek ja Feahram aloittivat tarinansa ja Derina kuunteli tarkkaavaisena. Lopulta tarina päättyi.
”Nyt sinä saat kertoa omasi.” Darek sanoi.
”Hyvä on.” Derina sanoi ja aloitti tarinansa.
Kiitos rohkaisusta(ja muistakin kommenteista), uusi kirjoittaja tarvitsee sitä välillä. En uskalla luvata Derinan stoorista mitään ihmeellistä, mutta se tulee kuitenkin. Miksi minä sen kertomatta jättäisin, kun kerran molemmat päähenkilöt ovat kuuntelemassa? Eihän kukaan kyllä sellaista ole väittänykään, mutta kuitenkin.
”Asuin vanhempieni ja sisarusteni kanssa pienessä kylässä. Kylän asukkaat ovat aina tulleet hyvin toimeen luonnossa ja samonneet ympäri metsiä. Isänikin oli välillä pitkillä matkoilla ja kauan poissa kotoa. Mutta se oli aivan normaalia. Niin melkein kaikki kyläläiset tekivät.
Eräänä päivänä isäni oli sitten taas ollut matkalla muiden miesten kanssa. He olivat olleet sillä jo pitkään. Joukko saapui juosten takaisin. Huoli paistoi miesten kasvoilta. He olivat nähneet suuren örkkijoukon, joka liikkui hyvää vauhtia kohti kyläämme. Ne eivät ilmeisesti tienneet kylän olemassaolosta, etsivät vain uutta paikkaa, minne tehdä uusi, iljettävä örkkiyhteiskunta. Isäni lähti taas matkaan pienen joukon kanssa, tarkkailemaan örkkien liikkeitä. Heidän palatessaan heillä oli huonoja uutisia. Örkit eivät olleet muuttaneet suuntaansa ollenkaan, ne olivat suoraan kylämme kurssilla. Kaikki asekykyiset miehet varustettiin taistelukuntoon. Heihin kuului myös isäni ja kaksi veljeäni. Pian jo näimme örkkien lähestyvän. Örkkijoukko pysähtyi, ne olivat yllättyneitä. Sitten ne lähtivät juoksemaan sekamelskassa huudellen taisteluhuutojaan. Kylällämme ei ollut minkäänlaista suojamuuria, joten sotilaat kävivät avoimeen taisteluun paljon suurempaa örkkijoukkoa vastaan. Örkit olivat kuitenkin alkukantaisia ja huonoja taistelijoita, niiden aseet olivat riittämättömät terästä vastaan ja kaiken lisäksi ne olivat pelkureita. Sotilaamme ajoivat örkkijoukot erilleen. Suurin osa niistä tapettiin, muut pakenivat metsään. Voitonriemuiset joukot palasivat kylään, vaikkakin tappiot olivat olleet kovat. Isäni oli kaatunut, niin kuin toinen veljenikin. Toinen veljeni oli vakavasti haavoittunut. Surumme oli suuri, kun lopulta myös toinen veljeni kuoli. Entisestä perheestäni olivat jäljellä vain minä, siskoni ja äitini.
Jonkin aikaa saimme olla rauhassa, mutta vahvistuttuaan örkit alkoivat hyökkäillä kyläämme. Ne tekivät ryöstöretkiä pimeän turvin ja tappoivat kaikki kenet näkivät. Pian kylä alkoi rappeutua, ainainen huoli painoi sen asukkaita. Monet muuttivat muualle, isompiin kaupunkeihin. Lopulta kaupunki ei enää väestönpuutteessa ollut omavarainen ja viimeisimmätkin asukkaat lähtivät. Heihin kuului myös siskoni ja äitini. Minä en suostunut lähtemään, joten jäin tänne. Siskoni ja äitini ovat varmasti yhä hengissä jossain kaupungissa, ainakin toivon niin.”
Derina lopetti tarinansa. Darek ja Feahram istuivat mietteliäänä.
”Oletko ollut täällä aivan yksin?” Feahram kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Olen.” Derina vastasi. ”Jo pitkään olen seurannut örkkien liikkeitä. Ne ovat taantuneet yhä entistä yksinkertaisimmiksi. Ne asuvat eristyksissä muista örkeistä ja ovat eriytyneet niiden rodusta alalajiksi.”
Aurinko oli jo laskussa. Se tavoitti horisontin ja alkoi hiljalleen lipua sen taakse. Ystävykset istuivat sanaa sanomatta. Majassa alkoi pimentyä, pieni ikkuna ei tuonut majaan enää kuin pienen valonsäteen, joka katosi pian.
”Meidän on jatkettava matkaa.” Darek sanoi. ”Olemme hukanneet jo riittävästi aikaa.”
”Odottakaa.” Derina sanoi. ”On turha lähteä nyt matkaan, voimme yhtä hyvin nukkua yön yli. Jos asiat ovat kuten sanoitte, varas ei pidä kovaa tahtia. Hänellä ei ole kiire mihinkään.”
”Hyvä on Derina.” Darek sanoi. ”Toivotaan että asia on niin kuin sanot.”
”Mutta…meillä ei ole hevosia.” Feahram sanoi ja epätoivo oli hänen äänessään.
”Se on totta.” Darek sanoi. ”Miettikäämme asiaa aamulla. Minä aion nyt syödä jotakin, ennen kuin rupean nukkumaan.”
”Te joudutte ikävä kyllä nukkumaan lattialla.” Derina sanoi.
”Ei haittaa. On tämäkin mukavampi kuin kova maa, vai mitä Darek.” Feahram sanoi hieman ivallisesti. Darek tuhahti ja kaiveli reppuaan. Pian hän otti sieltä pari leivänpalaa ja kuivattua lihaa. Feahram otti laukustaan jotain kummallisen hajuista leipää. Darek oli liian väsynyt kiinnostuakseen siitä. Derina söi lihaa, jota oli ripustettu roikkumaan yhdelle majan tukikepeistä.
Sitten he kävivät nukkumaan.
Aamulla Darekin herätessä oli Feahram jälleen hereillä. Derinaa ei näkynyt missään.
”Tiedätkö missä Derina on?” Darek kysyi.
”En. Hän oli lähtenyt jo minun herätessäni.” Feahram vastasi.
Samassa majan seinään tuli reikä. Auringonvaloa tulvahti sisään. Aukkoon ilmestyi Derinan pää.
”Tulkaa jo, unikeot.” Hän sanoi. ”Olen jo ehtinyt käymään hakemassa aamupalan.”
Darek ja Feahram tulivat ulos majasta. Ulkona Derina puuhaili pienen nuotion kimpussa. Maassa makasi kuollut jänis ja sen vieressä Derinan metsästysjousi.
”Siitä onkin kauan kun söin viimeksi jänistä.” Darek sanoi tyytyväisen näköisenä. Derina sai nuotion syttymään. Hän valmisti siinä jäniksen ja he söivät.
”Eikö ole vaarallista tehdä nuotiota näin lähellä örkkien leiriä?” Feahram kysyi.
”Ei oikeastaan. Olemme hyvän matkan päässä siitä.” Derina vastasi.
Darek ei kiinnittänyt keskusteluun mitään huomiota, hän oli liian keskittynyt syömiseen.
”Ainiin.” Hän sanoi. ”Mistä me saamme uudet kulkupelit?”
Derina näytti miettiväiseltä.
”Onko täällä lähellä villihevosia?” Feahram kysyi.
”Enpä usko.” Derina vastasi.
”Entä kylää?” Darek kysyi.
”Jonkin matkan päässä.” Derina sanoi. ”Mutta mitä me kylällä? Eihän meillä ole edes rahaa. Tai ainakaan minulla ei ole. Tarkoitatko, että…”
”Varastaisimme hevoset, juuri niin.” Darek sanoi. Tämä ei Derinaa miellyttänyt, mutta lopulta hän suostui.
”Teillä varmaan on mukana kaikki tarpeellinen.” Derina sanoi. ”Käyn hakemassa omat tavarani.”
Darek ja Feahram odottivat. Kun Derina tuli, Darek kysyi häneltä:
”Kuinka kaukana kylä suunnilleen on?”
”En ole aivan varma, ehkä viiden virstan(1 virsta = noin 2,7km)päässä.”
”Sitten meidän on käveltävä ripeästi.” Feahram sanoi. ”Lähdetään.”
Kolmikko lähti matkaan. He pitivät vain yhden levähdystauon koko matkan aikana. Nälkä heille ei tullut, sillä Derinan ansiosta he olivat saaneet tukevan aamupalan. Kuitenkin oli jo ilta, kun he kohtasivat kylään menevän tien.
”Kuinka paljon vielä?” Darek kysyi.
”Ei paljon. Katsokaa. Muurit näkyvät jo.”
Kaikki olivat keveimmin mielin ja loppumatka sujui nopeammin. Pian he jo seisoivat kylän portilla. Darek huomasi, että ne olivat huomattavasti jykevämmät kuin hänen kotikaupunkinsa. Kaiken tulisi sujua täydellisesti.
Feahram koputti porttiin. Täällä ei ollut minkään näköistä tarkastusluukkua ja heidät päästettiin sisään mitään kyselemättä. Kylässä kulki hiekkatie, joka aina välillä poikkesi vieri viereen rakennettujen puutalojen eteen.
”Anteeksi, mutta mistähän täältä voisi ostaa hevosia?” Derina kysyi vastaantulevalta mieheltä.
”Tuolta noin, aivan kaupungin länsiporttien vierestä.” Mies sanoi vilkaisematta kertaakaan kysyjiin.
Kolmikko jatkoi eteenpäin. Pian he olivat länsiporteilla. Hevostallit olivat aivan vieressä. Sovittiin, että Derina jää tarinoimaan portinvartijan kanssa ja hoitaa portit auki kun Darek ja Feahram tulevat hevosten kanssa. Derina meni portille ja Darek astui Feahramin kanssa talleihin.
Siellä ei ollut kuin muutama ihminen, myyjä ja kaksi muuta. Darek asteli myyjän eteen ja vinkkasi Feahramille. Tämä meni katselemaan hevosia, hankkiutuen mahdollisimman lähelle kahta muuta.
”Päivää.” Darek sanoi. ”Haluaisin ostaa muutaman hevosen.”
”Se onnistuu. Paljonko teillä on rahaa?” Myyjä kysyi.
”Tulkaa ensin katsomaan mitkä hevoset otan.” Darek sanoi ja opasti myyjän Feahramin lähelle.
”Otan nuo kolme.” Hän sanoi ja osoitti kolmea hevosta.
”Kuusikymmentä kultarahaa noista kahdesta, isoimmasta…” Myyjä jatkoi, mutta Darek keskeytti hänet.
”Siinä sinulle kultarahoja.” Darek sanoi ja iski nyrkkinsä yllättyneen myyjän naamaan. Mies hoiperteli ja Darek löi entistä lujempaa mahaan. Myyjä kaatui tajuttomana lattialle.
Feahram tyrmäsi kaksi muuta.
”Mennään.” Darek huudahti ja hyppäsi hevosen selkään. Feahram teki samoin, napaten kolmannen hevosen mukaansa.
Samassa ovesta tuli ihmisiä.
”Ratsastetaan yli jos eivät väisty.” Darek huusi. Ihmisetkin kuulivat tämän ja hyppäsivät järkyttyneinä sivuun. Darek ja Feahram syöksyivät ulos talleista.
Portilla oleva Derina huomasi tämän ja käski portinvartijaa avata portit. Portinvartija katsoi hurjaa vauhtia lähestyvää kaksikkoa, eikä tehnyt elettäkään avatakseen portin. Derina potkaisi portinvartijaa mahaan, joka lyyhistyi saman tien. Derina avasi portit samalla kun Darek ja Feahram kiisivät hänen ohitseen. Derina hyppäsi kolmannen hevosen selkään, mutta hyppy jäi vajaaksi ja hän jäi roikkumaan satulasta. Porteista purkautui väkeä ulos. He huutelivat varkaiden perään juosten samalla heitä kohti, vaikka tiesivätkin, etteivät he voisi saada jalkaisin varkaita kiinni.
Mutta silloin Derinan ote lipesi ja hän putosi maahan. Hevonen laukkasi yhä eteenpäin. Kauhuissaan hän jäi makaamaan maahan, katsellen kuinka väkijoukko juoksi hurjana häntä kohti heilutellen heinähankoja ja seipäitä.
Nyt tais tulla vähän lyhyempi osa. Hope you like it.
Eräänä päivänä isäni oli sitten taas ollut matkalla muiden miesten kanssa. He olivat olleet sillä jo pitkään. Joukko saapui juosten takaisin. Huoli paistoi miesten kasvoilta. He olivat nähneet suuren örkkijoukon, joka liikkui hyvää vauhtia kohti kyläämme. Ne eivät ilmeisesti tienneet kylän olemassaolosta, etsivät vain uutta paikkaa, minne tehdä uusi, iljettävä örkkiyhteiskunta. Isäni lähti taas matkaan pienen joukon kanssa, tarkkailemaan örkkien liikkeitä. Heidän palatessaan heillä oli huonoja uutisia. Örkit eivät olleet muuttaneet suuntaansa ollenkaan, ne olivat suoraan kylämme kurssilla. Kaikki asekykyiset miehet varustettiin taistelukuntoon. Heihin kuului myös isäni ja kaksi veljeäni. Pian jo näimme örkkien lähestyvän. Örkkijoukko pysähtyi, ne olivat yllättyneitä. Sitten ne lähtivät juoksemaan sekamelskassa huudellen taisteluhuutojaan. Kylällämme ei ollut minkäänlaista suojamuuria, joten sotilaat kävivät avoimeen taisteluun paljon suurempaa örkkijoukkoa vastaan. Örkit olivat kuitenkin alkukantaisia ja huonoja taistelijoita, niiden aseet olivat riittämättömät terästä vastaan ja kaiken lisäksi ne olivat pelkureita. Sotilaamme ajoivat örkkijoukot erilleen. Suurin osa niistä tapettiin, muut pakenivat metsään. Voitonriemuiset joukot palasivat kylään, vaikkakin tappiot olivat olleet kovat. Isäni oli kaatunut, niin kuin toinen veljenikin. Toinen veljeni oli vakavasti haavoittunut. Surumme oli suuri, kun lopulta myös toinen veljeni kuoli. Entisestä perheestäni olivat jäljellä vain minä, siskoni ja äitini.
Jonkin aikaa saimme olla rauhassa, mutta vahvistuttuaan örkit alkoivat hyökkäillä kyläämme. Ne tekivät ryöstöretkiä pimeän turvin ja tappoivat kaikki kenet näkivät. Pian kylä alkoi rappeutua, ainainen huoli painoi sen asukkaita. Monet muuttivat muualle, isompiin kaupunkeihin. Lopulta kaupunki ei enää väestönpuutteessa ollut omavarainen ja viimeisimmätkin asukkaat lähtivät. Heihin kuului myös siskoni ja äitini. Minä en suostunut lähtemään, joten jäin tänne. Siskoni ja äitini ovat varmasti yhä hengissä jossain kaupungissa, ainakin toivon niin.”
Derina lopetti tarinansa. Darek ja Feahram istuivat mietteliäänä.
”Oletko ollut täällä aivan yksin?” Feahram kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Olen.” Derina vastasi. ”Jo pitkään olen seurannut örkkien liikkeitä. Ne ovat taantuneet yhä entistä yksinkertaisimmiksi. Ne asuvat eristyksissä muista örkeistä ja ovat eriytyneet niiden rodusta alalajiksi.”
Aurinko oli jo laskussa. Se tavoitti horisontin ja alkoi hiljalleen lipua sen taakse. Ystävykset istuivat sanaa sanomatta. Majassa alkoi pimentyä, pieni ikkuna ei tuonut majaan enää kuin pienen valonsäteen, joka katosi pian.
”Meidän on jatkettava matkaa.” Darek sanoi. ”Olemme hukanneet jo riittävästi aikaa.”
”Odottakaa.” Derina sanoi. ”On turha lähteä nyt matkaan, voimme yhtä hyvin nukkua yön yli. Jos asiat ovat kuten sanoitte, varas ei pidä kovaa tahtia. Hänellä ei ole kiire mihinkään.”
”Hyvä on Derina.” Darek sanoi. ”Toivotaan että asia on niin kuin sanot.”
”Mutta…meillä ei ole hevosia.” Feahram sanoi ja epätoivo oli hänen äänessään.
”Se on totta.” Darek sanoi. ”Miettikäämme asiaa aamulla. Minä aion nyt syödä jotakin, ennen kuin rupean nukkumaan.”
”Te joudutte ikävä kyllä nukkumaan lattialla.” Derina sanoi.
”Ei haittaa. On tämäkin mukavampi kuin kova maa, vai mitä Darek.” Feahram sanoi hieman ivallisesti. Darek tuhahti ja kaiveli reppuaan. Pian hän otti sieltä pari leivänpalaa ja kuivattua lihaa. Feahram otti laukustaan jotain kummallisen hajuista leipää. Darek oli liian väsynyt kiinnostuakseen siitä. Derina söi lihaa, jota oli ripustettu roikkumaan yhdelle majan tukikepeistä.
Sitten he kävivät nukkumaan.
Aamulla Darekin herätessä oli Feahram jälleen hereillä. Derinaa ei näkynyt missään.
”Tiedätkö missä Derina on?” Darek kysyi.
”En. Hän oli lähtenyt jo minun herätessäni.” Feahram vastasi.
Samassa majan seinään tuli reikä. Auringonvaloa tulvahti sisään. Aukkoon ilmestyi Derinan pää.
”Tulkaa jo, unikeot.” Hän sanoi. ”Olen jo ehtinyt käymään hakemassa aamupalan.”
Darek ja Feahram tulivat ulos majasta. Ulkona Derina puuhaili pienen nuotion kimpussa. Maassa makasi kuollut jänis ja sen vieressä Derinan metsästysjousi.
”Siitä onkin kauan kun söin viimeksi jänistä.” Darek sanoi tyytyväisen näköisenä. Derina sai nuotion syttymään. Hän valmisti siinä jäniksen ja he söivät.
”Eikö ole vaarallista tehdä nuotiota näin lähellä örkkien leiriä?” Feahram kysyi.
”Ei oikeastaan. Olemme hyvän matkan päässä siitä.” Derina vastasi.
Darek ei kiinnittänyt keskusteluun mitään huomiota, hän oli liian keskittynyt syömiseen.
”Ainiin.” Hän sanoi. ”Mistä me saamme uudet kulkupelit?”
Derina näytti miettiväiseltä.
”Onko täällä lähellä villihevosia?” Feahram kysyi.
”Enpä usko.” Derina vastasi.
”Entä kylää?” Darek kysyi.
”Jonkin matkan päässä.” Derina sanoi. ”Mutta mitä me kylällä? Eihän meillä ole edes rahaa. Tai ainakaan minulla ei ole. Tarkoitatko, että…”
”Varastaisimme hevoset, juuri niin.” Darek sanoi. Tämä ei Derinaa miellyttänyt, mutta lopulta hän suostui.
”Teillä varmaan on mukana kaikki tarpeellinen.” Derina sanoi. ”Käyn hakemassa omat tavarani.”
Darek ja Feahram odottivat. Kun Derina tuli, Darek kysyi häneltä:
”Kuinka kaukana kylä suunnilleen on?”
”En ole aivan varma, ehkä viiden virstan(1 virsta = noin 2,7km)päässä.”
”Sitten meidän on käveltävä ripeästi.” Feahram sanoi. ”Lähdetään.”
Kolmikko lähti matkaan. He pitivät vain yhden levähdystauon koko matkan aikana. Nälkä heille ei tullut, sillä Derinan ansiosta he olivat saaneet tukevan aamupalan. Kuitenkin oli jo ilta, kun he kohtasivat kylään menevän tien.
”Kuinka paljon vielä?” Darek kysyi.
”Ei paljon. Katsokaa. Muurit näkyvät jo.”
Kaikki olivat keveimmin mielin ja loppumatka sujui nopeammin. Pian he jo seisoivat kylän portilla. Darek huomasi, että ne olivat huomattavasti jykevämmät kuin hänen kotikaupunkinsa. Kaiken tulisi sujua täydellisesti.
Feahram koputti porttiin. Täällä ei ollut minkään näköistä tarkastusluukkua ja heidät päästettiin sisään mitään kyselemättä. Kylässä kulki hiekkatie, joka aina välillä poikkesi vieri viereen rakennettujen puutalojen eteen.
”Anteeksi, mutta mistähän täältä voisi ostaa hevosia?” Derina kysyi vastaantulevalta mieheltä.
”Tuolta noin, aivan kaupungin länsiporttien vierestä.” Mies sanoi vilkaisematta kertaakaan kysyjiin.
Kolmikko jatkoi eteenpäin. Pian he olivat länsiporteilla. Hevostallit olivat aivan vieressä. Sovittiin, että Derina jää tarinoimaan portinvartijan kanssa ja hoitaa portit auki kun Darek ja Feahram tulevat hevosten kanssa. Derina meni portille ja Darek astui Feahramin kanssa talleihin.
Siellä ei ollut kuin muutama ihminen, myyjä ja kaksi muuta. Darek asteli myyjän eteen ja vinkkasi Feahramille. Tämä meni katselemaan hevosia, hankkiutuen mahdollisimman lähelle kahta muuta.
”Päivää.” Darek sanoi. ”Haluaisin ostaa muutaman hevosen.”
”Se onnistuu. Paljonko teillä on rahaa?” Myyjä kysyi.
”Tulkaa ensin katsomaan mitkä hevoset otan.” Darek sanoi ja opasti myyjän Feahramin lähelle.
”Otan nuo kolme.” Hän sanoi ja osoitti kolmea hevosta.
”Kuusikymmentä kultarahaa noista kahdesta, isoimmasta…” Myyjä jatkoi, mutta Darek keskeytti hänet.
”Siinä sinulle kultarahoja.” Darek sanoi ja iski nyrkkinsä yllättyneen myyjän naamaan. Mies hoiperteli ja Darek löi entistä lujempaa mahaan. Myyjä kaatui tajuttomana lattialle.
Feahram tyrmäsi kaksi muuta.
”Mennään.” Darek huudahti ja hyppäsi hevosen selkään. Feahram teki samoin, napaten kolmannen hevosen mukaansa.
Samassa ovesta tuli ihmisiä.
”Ratsastetaan yli jos eivät väisty.” Darek huusi. Ihmisetkin kuulivat tämän ja hyppäsivät järkyttyneinä sivuun. Darek ja Feahram syöksyivät ulos talleista.
Portilla oleva Derina huomasi tämän ja käski portinvartijaa avata portit. Portinvartija katsoi hurjaa vauhtia lähestyvää kaksikkoa, eikä tehnyt elettäkään avatakseen portin. Derina potkaisi portinvartijaa mahaan, joka lyyhistyi saman tien. Derina avasi portit samalla kun Darek ja Feahram kiisivät hänen ohitseen. Derina hyppäsi kolmannen hevosen selkään, mutta hyppy jäi vajaaksi ja hän jäi roikkumaan satulasta. Porteista purkautui väkeä ulos. He huutelivat varkaiden perään juosten samalla heitä kohti, vaikka tiesivätkin, etteivät he voisi saada jalkaisin varkaita kiinni.
Mutta silloin Derinan ote lipesi ja hän putosi maahan. Hevonen laukkasi yhä eteenpäin. Kauhuissaan hän jäi makaamaan maahan, katsellen kuinka väkijoukko juoksi hurjana häntä kohti heilutellen heinähankoja ja seipäitä.
Nyt tais tulla vähän lyhyempi osa. Hope you like it.
-
Skrixqueek