Pikku kirjoitti:
...tässä nousee tämä "fluffipelaajien"(ihan sama mitä termiä tässä nyt käytetään) ahdasmielisyys esille...
Pikku kirjoitti:
Polttava vastaus nyt lähinnä sen takia, että kirjoitat paskaa
Pikku kirjoitti:
En ole kertaakaan sanonut, että muut tavat kuin omani pelata tätä peliä olisivat jotenkin vääriä...
Pahoittelen, tuo nyt jotenkin meni jo vähän yli. Ahdistaa jo tämä muutenkin kun ketjussa uusi faban pelaaj kyselee neuvoja turnauspisteistä ja täällä alkaa hirmuinen liekkisota kiitos minun. Kylläpä antaa hyvän kuvan pelaajakunnasta ja pelistä itsestään *huokaus*. Mikke kirjoitti oikeastaan ihan täysin minun ajatuksiani tuossa aiemmin:
Lord Mikke kirjoitti:
Kaikki ovat siis järkipelaajia, mutta niistä fluffia kiihkeämmin puolustavammat ovat vain niitä joita vituttaa enemmän että peli ei ole balanssissa.
Tämä on erityisen totta ainakin itseni kohdalla ja näkyy mm. meidän pienessä O&G paranteluprojektissa ja siinä, että rajoitan omia armeijavalintojani rankasti saadakseni tasapainoisen pelin, missä strategialla ja joukkojen liikuttelulla on enemmän merkitystä kuin muutamalla eliittiyksiköllä.
Syitä tähän on helppo löytää kun vain pelailee demoneilla vähän. Olen saanut kuulla jo muutaman kerran voittaessa lauseita kuten "no sinä pelaatkin demoneilla, ei mikään ihme että voitit", tai esimerkkinä eräs pelaaja ei meinannut suostua pelaamaan minua vastaan tietäessään minun pelaavan demoneilla, mutta nyt muutaman tasapelin jälkeen molemmilla on ollut hauskaa ja hänkin on voinut todeta että "kyllä tuosta näemmä reilujakin armeijoita saa aikaan". Tasaisimmat ja jännittävimmät pelit on olleet kuitenkin aina muita demoneita vastaan, kuten Pesistä vastaan otettu nurgle vs nurgle mättö oli melkoisen jännä, kun taas samaisessa pikku tourneessa todella hävetti pelata juustokkaalla demoni armeijalla liskoja vastaan, koska taistelu oli ensimmäisestä vuorosta lähtien jo ratkaistu ja vastustajan vittuntuneisuus todella näkyi.
Selvitän nyt vielä omaa mielipidettäni, mistä aiemmin puhuin, vielä vähän selkeämmin quoteilla itse artikkelista:
So, if you're interested in learning from the masters and picking up some truly daemonic tips, this is the place to be.
Well, at the tournament nobody managed to beat Adam's army. In fact, he romped home to victory in all six games.
If you've made it this far, you might be champing at the bit to try out tactics like those Adam is recommending
Throughout the six games of the Throne of Skulls tournament, this combination didn't fail once, and the Keeper of Secrets single-handedly butchered scores of enemy warriors, including Lords, Heroes and entire regiments.
With a combination as horrifyingly cheesy as the one that Andy Smillie has hit upon here, it's hard to imagine what one could do to beat him in a game.
Eli artikkelin perusidea on antaa vinkkejä demonipelaamiseen ja näitä vinkkejä antaa kaksi menestynyttä turnauspelaajaa. Asiassa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta tapa jolla GW nostaa esiin näitä on mielestäni väärä. Demonit ovat jo valmiiksi hyvin epätasapainoinen tehokkuudeltaan ja nämä armeijalistat on hiottu huippuunsa. Sitten halki artikkelin näitä pelaajia ylistetään ja pelaajia vihjaistaan kokeilemaan samanlaista armeijaa itsekin. GW toimitus siis konkreettisesti vain kehuu heitä juustosta ja tästä ylivoimaisesta pelaamisesta. Asiassa nyt ei sinänsä ole mitään vikaa muuten, mutta demoneilla on voitettu lähes joka puolella maailmaa kaikissa turnauksissa ja top kolmessa on yleensä aina demoni pelaaja tai useampikin, kuten (en ole varma nimestä) hard boyz turnauksissa, joiden voittajat julkaistiin warseerissä. Näissä turnauksissa lähes kaikissa voittaja kolmikko oli top 3 ja ketjussa nousi hyvin usein esille kuinka lähes kaikki listat olivat identtisiä toisiinsa nähden.
Kun vertaa esimerkiksi samoilla gw:n sivuilla näkyvää O&G taktiikkaopasta
http://www.games-workshop.com/gws/conte ... d=13500004 tunnutaan liikkuvan jo ihan eri sfääreissä. Artikkelissa annetaan todella hyvin vinkkejä kuinka C-luokan armeijalla voi jopa voittaa, ja myös haastateltava puhuu armeijastaan pääasiassa hauskanpitona, eikä niinkään laskelmoituna tehopakkauksena ja jakaakin armeijoita erilaisiin teemoihin ja kertoo vähän niistä. Artikkelissa on todella paljon hyvin vinkkejä ja tapoja joilla figuja voi käyttää.
Eli siis asia mikä tässä minun korvaan särähti oli se, kuinka GW tietoisesti nostaa esille vahvinta armeijaa ja kehottaa pelaajia tekemään juustoisia armeijoita huolimatta siitä, että kyseisellä armeijalla on jo taottu kultaa vaikka missä turnauksessa, foorumit surisevat sen epäreiluudesta ja sitä ollaan mahdollisesti vielä nerffaamassa ensi edikassa. Siitä huolimatta mitä peliyhteisö sanoo, GW heittääkin vielä lisää samantyyppistä artikkelia, kuin suolaa haavoihin. Yhtä hyvin demoneita oltaisi voitu käsitellä artikkelissa samaan tyyliin kuin O&G:tä, tai ottaa tasapainoartikkeliin joku aivan muu armeija, sillä varmasti jokaiselle on tullut jo tutuksi kaikki juustot demoneista. Eikö nimenomaan muut armeijat tarvitse sitä opastusta kuinka pärjätä, eikä se kaikista voimakkain armeija?
Ja syys miksi minä jaksan puhua tästä tasapainosta ja armeijoiden tasa-arvosta on, että jos yksi armeija on reilusti ylitse muiden niin lopulta todella moni pelaa sitä armeijaa ja moni lopettaa koko pelin tasapainon vuoksi. Eli toisinsanoen kaiken juustoisuuden korostaminen jo valmiiksi voimakkaalla armeijalla ampuu koko peliä jalkaan, ja silti tuntuu että GW jatkaa tämän tekemistä. Kun taas tasapainoiset listat ja armeijat takaavat molemmille pelaajille hyvän fiiliksen ja näin pelimielenkiinnon jatkuvuuden. Jos häviää pelin toisensa jälkeen massacrella niin tottakai se lannistaa, mutta drawit ja minor lossitkin vain nostavat peli-intoa ja saavat pelaajat yrittämään enemmän ja kokeilemaan parempia taktiikoita. Sen vuoksi siis en pidä artikkeleista joissa mainostetaan armeijoita joilla kaikki turnauspelit on voitettu 20-0, sillä ne lopulta vain kääntyvät itse peliä vastaan. Rento meininki ja reilut listat ei sulje pois sitä ettei turnauksessa voisi pelata tai pärjätä, mutta hampaat irvessä väännetyt listat ja pelkkä voiton tavoittelu takaa sen, että peli menettää jossain vaiheessa hyvin nopeasti merkityksensä ja mielekkyytensä.