Sivu 3/4
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 07.09)
Lähetetty: Ma 07.09.2009 20:27
Kirjoittaja Weedeeo
Kommentoidaanpa nyt sitten.
Ensimmäisenä katsoessani kuvaa tuli mieleen, että kyseessä on huomattavasti parempi kuva kuin aiemmat teoksesi. Huomattavasti kehitystä on tapahtunut, anatomia on ihan kohdillaan(kaapu on huijausta;)), mitä nyt velhon vasemman käden sormet näyttävät liian lyhyiltä ja kädet olisi voinut piirtää hieman koukkuun ja sitten varjostelemalla luoda vaikutelmaa pisemmistä käsistä.
Mekko on ihan hieno. Valon ja varjon vaihtelu on onnistunutta. Nillittäisin kuitenkin sen tönkköydestä ja muhkuraisuudesta. Koita saada vapaampia ja "rennompia" muotoja piirtämällä vapaalla kädellä kaaria ja laskoksia. Tietokoneella se on kyllä "hieman" vaikeaa, mutta mahdollista. Kaapu voisi myös enemmän myötäillä velhon ruumiin muotoja, eikä vain roikkua ja liehua. Huppu on hieman kummallisen näköinen. Se ikään kuin liehuu, muttei kuitenkaan ole liimatunut päätä vasten(ellei sitten ilmavirta tule velhon taka-oikealta). Hupussa ei kuitenkaan ole varsinaisesti mitään vialla, itse kuitenkin yrittäisin luoda vaikutelmaa vähän ohuemmasta kankaasta piirtämällä enemmän laskoksia ja liehuvuutta, sekä ohentamalla hupun reunoja.
Naama on tosi hieno, olet onnistunut hyvin silmien hohtoefektissä. Oranssi voisi tietenkin vähän hellävaraisemmin sulautua ympäröivään naamaan.
Velhoa ympäröivä "nauha" on hieno ja toimii ideana. Siihen kuitenkin olisi varaa käyttää enemmän vaaleampaa oranssia ja hohtavuutta, jotta se tulisi paremmin esiin.
Tausta yleensä on todella hyvin onnistunut. Tarpeeksi epätasainen.
Eniten petrausta tarvitsisivat kuitenkin käsistä syöksyvät liekit(?). Nyt niistä tulee mieleen huono-grafiikkaisten videopelien "pölyliekit". Olettaen, että kyseessä on tuli, yrittäisin saada enemmän liekkin näköä.
Luurangoista oikeanpuoleinen on parempi kahdesta. Vasemmanpuoleisessa minua häiritsee kämmenen pieni koko ja muutenkin epäsuhta rakenne.
Kuva kokonaisuutena on todella hieno, ja se on roimasti parempi kuin aiempi tuotantosi mitä tässä aiheessa on näkynyt.
Tässä pieniä ajatuksia pieneltä ihmiseltä.
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 07.09)
Lähetetty: Ma 07.09.2009 20:49
Kirjoittaja kuningas66
Nyt kun taas pian tulee talvi laitoin tuon joulu aiheisen taustakuvan koneeni taustakuvaksi, se on todella hieno! Kiitos vielä siitäkin :P
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 07.09)
Lähetetty: Ma 07.09.2009 21:46
Kirjoittaja Nazgúl
Saman prosessi käy täälläkin, on vain niin mahtavan tunnelmallinen kuva, että on pakko pistää näkyville.
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 07.09)
Lähetetty: Ma 07.09.2009 21:49
Kirjoittaja kuningas66
jep, se on niin hieno kun se on tavallaan niin tumma mutta silti valaiseva mökki ja kaunis lumiukko sen vieressä.. :D
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 02.11)
Lähetetty: Ma 02.11.2009 15:35
Kirjoittaja Pate5
Pistetäämpä taas vähän uutta päivitystä.
Pehmolelu ja kamera, molemmat piirretty mallista.
Erään foorumin Futuristic cars -kilpailuun tehty autokuva:
Hautausmaa:
Ja pari musteella ja siveltimellä tehtyä piirrosta:
Kommentteja saa tietysti antaa!
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 02.11)
Lähetetty: Ma 02.11.2009 17:27
Kirjoittaja kuningas66
Vau! Aivan mahtavaa jälkeä! Tuossa auto kuvassa on hienoa liikettä. Kun sitä katsoo alkaa jotenkin huimaamaan ja pystyy oikeasti aistimaan toun nopeuden ja liikkeen! Hautausmaa on myös erityisen hieno ja hieno idea laittaa drideja tai mitä lie velhoja tuonne kokoontumaan. Tuo mallista tehty kamera on ihan hineo kun taas mielestäni tuo possu on hieman epämuodostunut :S
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 02.11)
Lähetetty: Ke 04.11.2009 15:40
Kirjoittaja Nummi
Vaikutuin näistä teoksista, hienompia kuin edelliset, erityisesti mustekynäpiirrokset ovat hienoja.
Autokuva on mielestäni huono, se vain on liian pehmeä ja sumea.
Kamerassa on otettu hienosti heijastukset huomioon,ihan ok näin pääliltäpäin.
Possusta ei voi sanoa mitään puolueettomasti, se on söpö :3
Sitten ne Mustepiirrokset, Kallo on hieno ja yksinkertainen, aidon näköinen.
Tuo kuollut heebo kirveen kanssa oli mielestäni hienoin, tosin, kuten kaikissa muissakin teoksissasi, pieniä virheitä löytyy. Esim. kirves näyttää olevan luonnottomassa kantoasennossa sen yläpään pitäisi nojautua eteenpäin kantajasta, ei taaksepäin. Ja kallo on hieman koominen, onko se tarkoitus?
Parannusta, hienoja ovat kaikki.
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 02.11)
Lähetetty: Ke 04.11.2009 19:02
Kirjoittaja Kolmastoista
Parannusta kuvissa näkyy. Anatomia on tosin yhä hieman hakusessa ainakin perspektiivin lyhennysten kanssa, ja käsien asennot näyttävät muutenkin hieman luonnottomilta. Tuon yhden kuvan perusteella parempaan päin näyttää kehitys kuitenkin menneen.
Hyvä, että olet piirtänyt mallista, tästä on huomattavan paljon hyötyä itse kullekin. Jätät kuitenkin jostain syystä muodot epämääräisiksi, etkä hio niitä loppuun asti. Juuri tarkan muodon ja yksityiskohtien hakeminen on merkittävä osa mallipiirtämistä, joten kannattaa seuraavalla kerralla kiinnittää niihinkin huomiota.
Kaikissa tietokoneella tehdyissä kuvissa näkyy myös ainakin yksi yhteinen ongelma. Ne näyttävät keskeneräisiltä, koska jälki ei ole loppuun asti hiottua. Piirrosviivat näkyvät, esineiden rajat ovat epämääräisiä ja muodot ympäripyöreitä, eivätkä kaikki viivat ole edes kohdallaan. Esimerkkinä hautausmaakuvan risti ja etualan kivet. Ristin yläpuu kapenee hassustu ylöspäin, ei liene tarkoituksellista? Puun kulmat ovat myös omituisen pyöreitä, eikä epäselvä värialueiden raja yhtään auta asiaa. Piirrosviivatkin voisivat olla hieman paremmin peitossa. Kiviä vaivaa sama ongelma, joskan luonnostelu ei näy niin pahasti.
Valomaailma on puolestaan oikein toimiva. Erityisesti hautausmaa-kuvan lämmin hehku harmaan kylmässä yössä toimii hyvin. Myös vauhdin tuntu valoineen on läsnä autokuvassa - jossa autot sivumennen sanoen näyttävät röpelöisen lommoisilta ja taustastaan irtileikatuilta, kiitos epäsiistin piirrosjäljen.
Kehitystä näkyy, mutta lisää tarvitaan kuten aina. Huomattavasti paremmalta kuitenkin jo näyttää :)
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 04.03)
Lähetetty: To 04.03.2010 09:43
Kirjoittaja Pate5
Taas on tullut pikkusen harjoiteltua, joten pistämpä pari uudempaa työtä näytille.
Raunioitunut kaupunki(joo, tiedän, vasemmanpuoleisen ukkelin pää on hirveä möhkäle.)
Isompana
Jotain koulussa tehtyä lyijärisuttua surkeilla, kameralla otetuilla kuvilla. Näissä ei ole välttämättä kaikki ihan kohdallaan.
Kommentteja olisi tietysti mukava saada.
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 04.03)
Lähetetty: La 06.03.2010 23:21
Kirjoittaja Weedeeo
Tuossa raunioitunut kaupunki-kuvassa oli ihan mukava "apokalyptinen meininki, rhkä ympäristöön olisit voinut vielä lisätä vähän särmää ja yksityiskohtia.
Marinetkin ihan mukavia, ehdotan että piirrät päät ja olkasuojukset isommiksi, niin saat vähän lisää muotoa niihin.
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 04.03)
Lähetetty: Su 07.03.2010 00:29
Kirjoittaja Kakapo
Tässä on niin paljon kamaa että lähden kommentoimaan syvemmin vain yhtä kuvaa. (Ehkä myöhemmin jaksan ruveta analysoimaan muitakin.)
Rauniokaupunki on hieno, katselin yläosaa vaikuttuneena. Mutta ukkelit. Eivät sopineet ollenkaan, apokalyptinen yksinäisyys olisi ollut ilmaisuvoimaisempaa. Ja jokin niissä kaasunaamariukkeleissa ei vain toiminut, olisin toivonut että kuvan jatkuvuus olisi yläosan mukaisesti säilytetty. Heput häiritsivät hieman. Tuntuivat jotenkin päälle liimatuilta, hieman 2D-oloisilta muuten kolmiulotteisefektin valtaamassa kuvassa. Tämä nyt on varmaan mielipidekysymys, mutta mitäpä kommenteissa muutakaan kuin omaa mielipidettä arvioinnin kera? :)
Kuvan utuisuus on oikein hieno efekti. Tosin utuisuuden rajaus olisi pitänyt miettiä hieman uusiksi. Esim. Kuvan vasemmassa keskivälissä oleva palava auto on nimittäin liian tarkasti piirretty. Mielestäni utuisuuden vetäminen tarkkuuten olisi voinut olla koko teoksen tärkein agenda. Nyt se tuntuu hieman sekavalta. Turhat objektit olisi voinut pitää poissa ja yksinkertaisen idean puhtaana.
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 04.03)
Lähetetty: To 01.04.2010 02:14
Kirjoittaja Pyka
En jaksa / osaa analysoida, mutta jatka ihmeessä harrastusta. Selasin kuvat läpi ja huomattavaa edistystä tapahtunut.
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 04.03)
Lähetetty: Pe 16.04.2010 18:56
Kirjoittaja mr21sanooj
Mitä ohjelmia olet noihi käyttäny? Erittäin komeita ovat.
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 04.03)
Lähetetty: Pe 16.04.2010 20:47
Kirjoittaja Alien of Change
Assault Marienin päät näyttivät turhan pieniltä. Veteraani näyttää myös hieman epäonnistuneelta kun ei näytä katsovan minne tipahtaa vaan. Muuten hyvä piirros.
Raunio piirros on erittäin hyvin tehty. Hyvin tehdyt maisemat ja hienot savut. Sotilaat muistuttavat Killzonen Helghasteja. Kuvasta näkyy, että siihen on käytetty aikaa ja se näkyy IMO todella hyvällä lopputuloksella. Ainoa pieni moittimisen asia on kadun outo tyhjyys. Olisi voinut ehkä olla pari autoa tai jotain sen kaltaista katua täyttämässä, mutta asia ei pilannut piirrosta.
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 04.03)
Lähetetty: To 23.09.2010 22:23
Kirjoittaja PINK_MARINE
Eikös tuolta örkiltä (kirves käsi) puutu peukalo?
Ja eikö se pidä kirvestä vähän oudosta kohdasta kiinni? (luulisi pitävän päästä kiinni mutta kuka örkeistä tietää...)
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 04.03)
Lähetetty: Pe 24.09.2010 11:37
Kirjoittaja Remos
Pakko sanoa, että taitoa näyttää mieheltä löytyvän!
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 04.03)
Lähetetty: La 25.09.2010 20:48
Kirjoittaja player 0
Ei varmaan haittaa jos käytän jotain noista taustakuvana? Tuola on muutama oikeasti hineo ja tausta kuvaksi sopiva, esim se ekalla sivulla oleva kuva työ pöydästä... pieni vitsi =)
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 02.03.2011)
Lähetetty: Ke 02.03.2011 21:27
Kirjoittaja Pate5
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 02.03.2011)
Lähetetty: Ma 07.03.2011 13:22
Kirjoittaja Routasydän
Tolkuttomasti on ainaki sun taidot kehittyny :D
Ei voi muuta ku ihmetellä.. Pitää vissii iteki koittaa taas pitkästä aikaa piirrellä jotain..
Pitkän aikaa tehny mieli ostaa koneelle joku piirustustaulu apuvälineeks, josko sit jaksais hifistellä jotain :)
Re: Pate5:n piirrustusblogi (päivitetty 02.03.2011)
Lähetetty: Ma 07.03.2011 21:05
Kirjoittaja Destructus
Ensimmäinen Space marine on aivan loistava :D Iron halo näyttää olevan vinossa. Tuo ritari on aika koomisen näköinen.
Kaikki nuo sun piirrustukset näyttävät hymyilevän :D, Onko se tarkoitus? tuon naisen varpaat näyttävät aika paksuilta...
Lasipallo heppu katsoo kieroon. Muuten aivan loistavia kuvia:)) Selailin sun koko blogin läpi ja näyttää siltä että olet kehittynyt huomattavasti. :) Tuossa toivoo että osaisi itsekkin piirtää ;)
-D