"Epäkelpo lomake" tyyliset virheet kirjautumisessa pitäisi olla nyt historiaa. T. ylläpito

Assault on Gromril Gate (7th ed. Skirmish)

Voit lähettää oman kertomuksesi omista sotakokemuksistasi. Kuvat taistoista ovat raporteissa aina ehdottoman suotavia.
Avatar
Koltama
Viestit: 36
Liittynyt: Ke 09.06.2010 11:44

Assault on Gromril Gate (7th ed. Skirmish)

Viesti Kirjoittaja Koltama »

Hyökkäys Gromril-Portille

Kapteeni Thorgrim katseli muurinsa harjalta etäänpänä kokoontuvia luurankojoukkoja. Tuo kirottu luonnoton joukkio oli ilmestynyt kuin tyhjästä, täysin kesken muuria miehittävien kääpiöiden aamutoimien. Kapteeni sulki silmänsä ja imeskeli piippuaan mietteliäänä. Hänellä ei ollut paikalla kuin kahdeksan soturia, joista vain neljä käsikanuunalla aseistettuna, sekä pari vapaaehtoista puolustajaa läheisestä kaivoksesta. Loitompana kokoontuvia hyökkääjiä oli vähintään kaksinkertainen määrä.
"Ei mikään uusi tilanne kääpiöille...", Thorgrim mutisi, kopistellen samalla piippuaan muurinreunaa vasten.

Muuri sijaitsi kahden kallionseinämän välissä, tukkien ainoan siitä läpi kulkevan pullonkaulan, joten melko vähälukuisetkin puolustajat riittivät hyvin sitä vartioimaan. Lisäksi heillä oli muureilla katapultti sekä kanuuna, mutta heidän epäonnekseen molemmista olivat ammukset lopussa. Tarkemmin ajatellen Gromril-Portin varuskunnassa lähes kaikki oli lopussa, aina ruoasta ja sitäkin tärkeämmästä juomasta lähtien. Suuri osa jo valmiiksi kovia kokeneesta Porttia miehittävästä kääpiö-osastosta oli joko kadonnut partioretkillä tai lähtenyt hakemaan täydennyksiä. Täydennyksiä, joita ei vieläkään kuulunut.

"Pidättelemme pirulaisia tässä niin kauan kuin mahdollista, täydennysten olisi jo määrä saapua joko tänään taikka huomenissa", kapteeni huikkasi takanaan seisovalle ja käskyjä odottavalle soturille, joka nyökättyään lähti levittämään käskyä muille. Thorgrim veti piipustaan viimeiset savut, jonka jälkeen hän sitä muurinharjaan kopautettuaan laittoi sen takaisin vyölaukkuunsa. Hänen puolestaan taistelu sai alkaa.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=39

Ampujat taapersivat torneihin, kun taas soturit ja mainarit ottivat asemat pitkin muuria, Thorgrimin huudellessa taustalla vielä viime hetken rohkaisuja. Näistä asemista poistuttaisiin vain kuoleman kautta.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=38

Peloittava luurankojoukkio nosti paikallisista puista pikavauhtia kyhätyt rynnäkkötikkaat sekä muurinmurtajan harteilleen, aloittaen itsevarman etenemisensä kohti edessä järkähtämättömänä seisovaa kivimuuria.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=37

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Luurankojen päästyä hieman lähemmäksi, avasivat ne taistelun ampumalla muureille sankan nuolikuuron. Tuskanhuudoista Thurgrim sai kysymättäkin selville kahden epäonnisen ampujan saaneen torneissaan kuollettavan osuman. Kahden torneihin jäljellejääneen kääpiön ei onnistunut saada minkäänlaista tuhoa aikaan vääjäämättä kohti marssivissa vihollisissa.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=33

Ampujien ladattua ja laukaistua aseensa uudelleen, kaatui yksi tikkaita pitelevistä luurangoista maahan jalka sirpaleina, mutta se ei riittänyt alkuunkaan hyökkääjän pysäyttämiseksi.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=32

Maahan ammuttu luuranko sai pian jalkansa taas paikalleen, nousten välittömästi jatkamaan hyökkäystä. Torneissa olevat kääpiötkään eivät ehtineet edes ladata aseitaan, kun neljän luurangon kantama muurinmurtaja jo jyskytti porttia. Puolustajien muureilta alas heittämät kivet eivät heidän epäonnekseen osuneet maaleihinsa toivotuin tuloksin.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=28

Muurinmurtajan jyskyessä taustalla, rynnäkkötikkaita kantavat luurangot pääsivät asettamaan alkukantaiset piiritysvälineensä asemiin. Tällä kertaa muureilla seisovien kääpiöiden heittämät kivet kuitenkin osuivat kohteisiinsa, kaataen ja jopa surmaten muutamia hyökkääjiä.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=27

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=26

Taistelun kulku ei ollut kääpiöiden kannalta menossa suotuisaan suuntaan, mutta toivoa ei silti menetetty.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=25

Hyökkääjien kohtalokas jousitulitus jatkoi verisen satonsa niittämistä, kun jälleen yksi tornien ampujista lyyhistyi kivilattialle Aspin nuolien lävistämänä. Yhä lisää rynnäkkötikkaita nousi muureja vasten, mutta tälläkin kertaa ylhäältä viskotut kivet pysäyttivät hyökkääjät muutamaksi arvokkaaksi hetkeksi. Thorgrim loi vielä viimeisen katsauksen muurin toisessa päässä oleviin sotureihinsa. Tämän jälkeen hänen olisi keskityttävä oman lohkonsa puolustukseen kanuunan vieressä.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=23

Porttien jo huolestuttavasti naristessa ensimmäiset epäkuolleet kapusivat tikkaitaan pitkin muureille kohtaamaan puolustajat brutaalissa lähitaistelussa. Loput luurangoista kirjaimellisesti kokoilivat itseään muurin juurella, päästäkseen pian taas liittymään taisteluun.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=22

Ensimmäisen lähitaistelun jo pauhatessa sekä muurinmurtajan yhä jatkaessa meluisaa työtään, aika mateli eteenpäin. Kauanko täydennyksiä pitäisi vielä odottaa?

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=20

Alhaalta toipuneet luurangot alkoivat kapuamaan muurille tovereitaan auttamaan. Niiden epäonneksi vapaaehtoisena paikalle jäänyt mainari osasi käytellä hakkuaan muuallakin kuin kaivoksessa. Myös Thorgrim joutui omalla lohkollaan torjumaan jo ensimmäisiä sinne ehtineitä epäkuolleita.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=18

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=14

Kun ensimmäiset päällekävijät saatiin taltutettua, kiipesi muurille yhä uusia vastustajia loputtomalta tuntuvana virtana. Ei aikaakaan kun kääpiöiden alivoima alkoi tuntua toden teolla, iskuja (vaikkakin kömpeliä sellaisia) sateli jatkuvasti puolelta ja toiselta. Puolustajat joutuivat vastahakoisesti antamaan metri metriltä tunkeilijoille lisää jalansijaa muurilla. Thorgrimin lohko sai tästä ilmiöstä myös osansa.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=12

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=11

Taistelun kulku ei vaikuttanut ottavan yhtään aikaisempaa parempaa suuntaa; etu alkoi hiljalleen valua hyökkääjien puolelle heidän ympäröidessään jo epätoivon vimmalla taistelevat kääpiöt. Nyt jos koska olisi täydennysten parasta ilmaantua paikalle!
"Vielä vähän aikaa... Vielä vähän aikaa...", mutisi Thorgrim hengästyneenä.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... ort=3&o=10

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... sort=3&o=9

Thorgrim näki kahden hänen seurassaan taistelevan soturin tulevan verisinä lyödyksi maahan. Yhtäkkiä hän itsekin tunsi voimakkaan iskun kyljessään ja kaatui kovalle kivilattialle. Taustalla saattoi kuulla portin rusahtelevan jo uhkaavasti.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... sort=3&o=7

Kapteeni vääntäytyi vielä pystyyn, kaataen vuorostaan yhden hyökkääjistään. Kauhistuksekseen hän kuuli portin lopullisesti tuhoutuvan korviahuumaavan rytinän saattelemana.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... sort=3&o=5

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... sort=3&o=4

Luurankojen ympäröidessä Thorgrimin, hänen kilpensä sekä gromril-panssarinsa kävivät hyödyttömiksi. Raskaita ruostuneiden aseiden iskuja sateli joka suunnasta, eikä hän millään kyennyt torjumaan niitä kaikkia. Samassa hänen katseensa kiinnittyi kaukana hyökkääjien takana horisontissa siintävään siluettiin. Hänen klaaninsa standaari. Hän saattoi kuulla tutun käyrätorven kaiuttavan jylhäistä kumuaan pitkin muuria ympäröiviä kallionseinämiä. Hänen katseensa lukkiutuessa tähän unen kaltaiseen kauan odotettuun näkymään, hän irroitti otteen kilvestään ja vasarastaan, antaen niiden pudota kolisten muurin kivilattiaan. Luurangot eivät aikailleet, vaan iskivät hänet maahan muutamalla raskaalla iskulla.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... sort=3&o=2

"Hyökkäykseen!"

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... sort=3&o=1

Vielä elossa olevat puolustajat hurrasivat täydennysten saapumista, saaden siitä tuoretta puhtia vihollistensa nujertamiseen. Luurangotkin olivat jo havainneet kääpiövahvistukset ja aloittivat enemmän tai vähemmän järjestelmällisen perääntymisen muureilta tikkaitaan kohti, päästäkseen pois alta ennen kahden tulen väliin jäämistä.

http://s1299.photobucket.com/user/Kolta ... sort=3&o=0

Päivä oli voitettu ja Gromril-Portti(!) pelastettu. Ikävä kyllä Thorgrim ei päässyt juhlimaan loistokasta puolustusvoittoaan. Ei kyllä päässyt moni muukaan...


-Koltama
Ihmisen elämässä on vain kaksi päivää joihin hän ei voi vaikuttaa:
eilinen ja huominen

Victory needs no explanation, defeat allows none

Palaa sivulle “Taisteluraportit”