Metsähaltiat 2,4k
Lähetetty: Su 11.05.2014 20:01
Hyppään mukaan kelkkaan ja postaan oman visioni mukaisen listan uusista welffeistä tänne. Useamman päivän painin listanrakennuksen kanssa ja mietin eri vaihtoehtoja, joista lähteä listaa rukkaamaan, mutta lopulta päädyin alla olevaan tekeleeseen. Kirja painottaa selkeästi hit&run-listoja kovalla ampumisella, kuten ehdottomasti kuuluukin. Kuitenkin tahdoin omaan listaani mukaan blokkeja, koska satun omistamaan kasoittain haltiakeihäitä ja pelkän nuudelilistan kasaaminen ei juuri nyt vaan napannut. Napit tosin omistan toki siihenkin ja tulevaisuudessa (kun katkeroidun pelaamaan lyöviä yksiköitä ja forest spirittien kuraisuus realisoituu) saattanen pelata jossain joskus gg/gr/sister-spämmiä. Nyt alkuun kuitenkin tahdoin tehdä listan joka on about tasapainossa kaikilla pelin osa-alueilla. Väitän, että dryadit voivat olla bsb:n ja highweaverin kanssa pelattavia, mutta rangerit varmaan olisivat parempia. Pitäisi vain kaivaa napit yksikköä varten jostain kaappien pohjasta, joten metsänhengillä mennään nyt. Samoin sistereitä en omista, joten ne jäivät tällä kertaa pois listata. Kommentit ovat tervetulleita. Erityisesti huomioita yksiköiden synergioista tai niiden puutteesta kaivataan.
******
Mäntymantu 2,4k
Lords
Highweaver Morniel
-4th level, high magic, dispelscroll, talisman of endurance, crown of command, general
=310
High Magic rokkaa helffeillä, joten miksi ei metsähaltioillakin? Dryadeihin istutettuna ja jepalla lore atribuutilla, sekä stubborn-kruunulla varustettuna maagin olisi tarkoitus tehdä t4 metsänhengistä tervakuoppa ja alasin, johon vihollinen juuttuu. T3 ja 5+ wardi ovat toki aika meh kyseiseen duuniin, mutta luotan korkeataikuuden atribuuttiin.
Heroes
Glade Captain Nathaniel Ylwë
-bsb, armor of silvered steel, potion of foolhardiness, gw
=154
Perus bsb joka työ lyöntivoimaa ja resoa dryadeihin.
Glade Captain Fyriendo Koivunlehti
-talisman of preservation, ironcurse icon, gw
=129
Vähän orpo kapteeni, jonka on tarkoitus tuoda lyöntivoimaa ja suojaa sotakoneita vastaan ikikaartille. Kai tätä voisi vielä halventaakin, mutta en oikein osaa tiputtaa kaveria listasta suoralta kädeltä. Haltiakeihäät s6 sankarin kanssa tuntuvat luotettavimmilta, kuin haltiakeihäät ilman s6 sankaria. :p
Core
Eternal Guard x29
-fc, shields
=378
Dryads x25
-branch nymph
=285
Boksit joiden on tarkoitus hoitaa ne lähitaistelut, jotka pitää voittaa. Ei näillä mitä vain päin voi ajaa, mutta en näe welffien uusia boksia niin kuraisina, etteikö niitä voisi peluuttaa laisinkaan.
Glade Guard x10
-mus, champ
=140
Glade Guard x10
-mus, champ
=140
Glade Guard x10
-mus, champ
=140
Nuudeleita ilmaan. Taikanuolet olisivat olleet jees, mutta pisteitä ei jäänyt. Perus ap-nuolet lienevät silti ihan päteviä. Toki demoneita vastaan tämä ei paljon lohduta, mutta mikäpä toisaalta lohduttaisi.
Special
Deepwood Scouts x8
-mus
=114
Deepwood Scouts x8
=114
Lisää nuolia ilmaan ja diverttauskamaa vihollisen häiritsemiseksi.
Rare
Treeman Vanha Erakko
-strangleroots
=255
Kyllä, se on kurainen ja tuhnu. Sitä se on. Mutta joku kolmas lyövä osa armeijassa jossa on kaksi ei-niin mobiilia boksia tuntuu silti tarvittavalta. Kun EG tai dryadit jumittavat taisteluun, tämä voi ajaa mukaan häsyyn ja voittaa taistelun haltioille. Varmaan ensimmäisen pelin jälkeen murrun napin ultimaattiseen turhuuteen ja korvaan sen wildiksillä tai siskoilla. Kuusi vanhaa puumiestä omistavana pitää tälle antaa kuitenkin nimellinen mahdollisuus, ennen kuin dumppaan puut kaappiin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.
Waywatchers x7
=140
Hyviä ovat. Olisi ollut kiva saada näitä listaan lisää, mutta tällä kertaa näin.
Great Eagle 50
Great Eagle 50
Kotka on kotka.
Total: 2399