Vastustajan anti miellyttävään pelikokemukseen

[Luolapeikko]

Mieleeni juolahti voittamisesta keskustelevaa ketjua lukiessani, minkälainen vastapelaaja lisää omaa pelinautintoanne.
Eli tarkoitus olisi listata piirteitä vastapelaajassanne, jotka tekevät pelikokemuksestanne (pelistä riippumatta, tosin saa tähän lajispesifistikin kommentoida) keskimääräistä miellyttävämmän.

Aloitan muutamalla itselleni helpolla speksillä:
- Tuntee säännöt: ettei aika kulu pelkästään sääntöopuksen selailuun
- On panostanut armeijaansa, mieluusti teemallisestikin: geneerinen nettilista on nopeasti nähty ja jossiteltu lävitse ja harmaita muoviukkoja voin katsella sprueissakin - persoonallinen maalaus ja tarina tekevät pelistä ainutkertaisen elämyksen.
- Nauttii pelaamisesta, mieluiten samankaltaisella tavalla kuin itse nautin - koska ketjun tarkoitus ei ole provota, niin voimme todeta että jos vastustajalta löytyy intoa pelaamiseen ja hän nauttii pelin samoista piirteistä kuin itse nautit, on pelaaminen kivaa.
- Osaa hävitä, osaa voittaa - Monopolikin käy tylsäksi, jos vastapelaajat nakkaavat nappinsa nurkkaan kun kerrankin saat Mannerheimin ja Erottajan haltuusi. Itselläni on ainakin häviämisessä reenattavaa, mutta pelihän on parhaimmillaan kun kummallakin on mukavaa. Myös voittaessaan kiva vastus osaa ottaa toisen huomioon - en ole miniatyyriskenessä nähnyt FPS tyylistä käytöstä..
- Aftergames! - Mukavan vastustajan kanssa on mukava käydä pelin kiihkeät tapahtumat vielä lävitse ja vertailla taktiikoita. Mukava vastustaja myös huomauttaa virheistäsi ja osoittaa uusia teitä onneen, oli matsissa itsessään käynyt miten vain.
- Ei ota peliä liian vakavasti - tavallaan ristiriidassa pelaamisesta nauttimisen kanssa, mutta mukavan pelin äärellä tutustuu mukaviin ihmisiin, jotka ovat mukavia pelin ulkopuolellakin.
- Huomioi sinua - mukava vastus muistaa sinut kivasta pelistä myöhemminkin. Kenties hän tutki vaivalla urakoimaasi armeijaa ja ainakin kohteliaisuuttaan antoi sinun paasata joukkojesi pörröä. Kuka toinen kuin vastaava harrastaja osaisi arvostaa työpanostamme samoissa määrin?
- Ei nillitä säännöistä, ei änkeä porsaanrei´istä - mukava pelaaja antaa hieman löysää, vaikka voikin kohteliaasti huomauttaa jos meinaat töröillä jotain kevyttä pelissä. Esim. jos yksikköjen liikutus sujuu vastoin oikeistajua, ei tule sääntökirjasta sormille vaan huomautus, ohjeistus ja varoitus (jatkossa vastavaa ei tietenkään tarvitse sulattaa). Myöskään mukava vastus ei käytä hyväkseen mahdollisia epäjohdonmukaisuuksia säännöissä, varsinkaan jos tietää ne itse vääriksi. On jotenkin noloa vaatia GM turnauksessa ohjeistamaan tunnettua turnausjyrää, kun tämä vuorollaan testaa jokaisen vastuksensa tietoisuusasteen uusimmista FAQeista yms.
- Ajantaju - ei peliä hidastava vastus, muttei tukkaputkella höökääjä, jonka nappien siirtoja tai nopanheittoja ei ehdi silmä seurata

Tuossa alkuun. Täytyy todeta, että oman kaveripiirin ulkopuolella mukavimmat pelit on tullut kammettua Ahvenanmaalla ja Ruotsissa. Varsinkin Ruotsissa vastukset ovat olleet kovia, joskus ylivoimaisiakin, mutta silti lähes aina mukavia. Ahvenanmaalta jäi nettikaveriksi pidemmäksikin aikaa yksi tapaus, johon tuskin olisin koskaan ilman tätä ainoaa yhdistävää harrastusta tutustunut ja jonka monelta osin identtiset arvot pelaamisesta olen saanut kokea pelikentällä useampaankin kertaan. Voitot taitavat olla 2-1 itselleni ^^

[smaxx]

Aika laaja aihe :) Jaetaan nyt vaikka näin :

Turnauksissa : Selkeä armeija, mistä ymärtää mitä mikäkin esittää. Erityisesti fabassa sellainen armeija, mistä tunnistaa ja erottaa sankarit... Kertoo mitä on tekemässä ja osaa sääntössä, pelaa mielellään suht ripeästi. Ja luovuttaa tietysti pisteensä mulle...

Noin muuten : Ei oikeastaan muuta, kuin että on mukava kaveri, jonka kanssa muutenkin aikaa viettäisi :) Tää on niin laaja kenttä erilaisia pelejä ja erilaista valmistautumisen astetta ettei tohon oikeastaan muuta osaa sanoa. Jos on hyvä tyyppi, niin yleensä on sitä peleissäkin.

[Dolmot]

Käyttää noppia, joita kumpikin pystyy välittömästi lukemaan ilman ylimääräistä dekoodausvaihetta.

[Eöl the Dark Elf]

Käyttää noppia, joita kumpikin pystyy välittömästi lukemaan ilman ylimääräistä dekoodausvaihetta.

Tämä on kyll' hyvä ottaa huomioon, välillä tullu sellasii noppia vastaan et on vaa uskottava mitä se vastustaja niistä lukee :D

[Eduboy]

Toi noppajuttu on varsinkin masiinassa iso ongelma, kun porukalla on niitä PP:n faktionoppia. Osa on selkeitä osasta ei saa mitään selvää. Ite oon muutaman kerran joutunut ropecon nopista vastaamaan, että onko lohari 1 vai 6.

[anwil]

Vielä kivempi kun käyttää symbolinoppia sekasin, osassa symboli 6 ja osassa 1....

[ile]

+ Kiinnostus pelimaailmasta, pyrkimys tehdä taistelusta merkityksellinen, armeijalle fiksu taustatarina
+ Kyky ja halu tehdä skenaariomaastoja
+ Kyky kehitellä hauskoja yksiköitä, hinnoitella ne suht järkevästi ja rakentaa niille ukot
+ Kaikki ukot maalattu hyvin, omia modauksia, tyylikkäitä ukkoja valmistajasta välittämättä
+ Listassa jotain omintakeista, kokeileva asenne

= harrastuksen painopiste on muualla kuin pelissä pelin takia, vaikka pelin kautta se kohtaaminen helpoimmin tapahtuu, ja se ei pelaa joka pelkää.

Olisiko nää aika pitkälle makuasioita?

Nopista tuli monta viestiä. Mutta onko joku nyt oikeasti tavannut tyyppiä, jotka heittää noppia jossain piilossa pöydän alla, tai eivät suostu heittämään selkeästi vinoon jääneitä noppia uudestaan? Minä en ole näitä tyyppejä ikänäni tavannut.

Sitten jos pelissä on lähtökohtaisesti erikoisnoppia, joita ei voi erottaa toisistaan, niin olisiko pelin graafisessa suunnittelussa vikaa, ja pitäisikö siitä kertoa valmistajalle ja vaikka kysyä korvaavaa pelivälinettä? Ja joka tapauksessa siinä ei enää taida olla kysymys vastustajan annista, vaan tuotteen annista.

-ile

[El Capitan]

Miulle seuraavat ovat lähimpänä sydäntä. Kaikki muu on sitten extraa.

+ Tuuri ja siitä vaikeneminen
Aina kun pelataan mitä tahansa peliä, jossa on noppa, melkein pakostakin tulee joskus mietittyä miten paljon voittoon ja häviöön liittyi tuurielementti. Hammeriin liittyen olen tavannut muutaman sällin, joilla on uskomattoman suuri suu tämän asian tiimoilta. Jos heitän hyvin tietyt heitot, kyllä minulle käy siitä kommentointi sen kohdalla. Mikäli kuitenkin vuorosta toiseen joudun kuuntelemaan sen yhden onnistuneen heiton perään muiden ollessa mitä ikinä ovatkaan, ainakin minua ärsyttää loppukädessä.

Esimerkkinä pelasinpas viime viikolla pelin, jossa heitin ekalla vuorolla yhdet to wound heitot onnistuneesti. Kaikki muut heitot sitten olivatkin kuraa ja mainitessani kaverilleni hänen satumaisista heitoista, sain kommentin omasta säkästänikin vuorolla neljä. Uudestaan sitten pelin jälkeen. Jaa. Vai niin.

+ Pelattavat listat
Nettilistan tuominen peliin ei minua haittaa, koska minä koen pelaavani enemmän pelaajaa kuin listaa vastaan. Mutta mikäli vuodesta toiseen näen sen saman tylsän niin monta kertaa nähdyn tekeleen edessäni, alkaa kyllästyttämään. Ymmärrän, että jokaisella on suosikkiyksikkönsä ja kokoelma saattaa olla rajallinen, mutta en koskaan tule ymmärtämään, onko meidän siinä tapauksessa aina pelattava niin iso peli, että se huippuunsa hiottu turneelista saadaan pöydälle vain pienin muutoksin.

Esimerkkinä ritari-Empire ja tietyt 40k-armeijat tuppaavat pelaajasta pelaajaan olemaan samankaltaisia kokemuksia pelillisesti. Jos kaveri ei omaa harhailevaa mieltä ja ole mukava jutustelukaveri niistä näistä, niin mitäpä sitä kolmesta tunnista irti saa?

+ Pelaamiensa listojen voimatason pitäminen kurissa
Tämä on ongelma etenkin huonosti suunnitelluissa peleissä. Kuin myös konsolipeleissäkin. Minua inhottaa suuresti miten jotkut pelaajat tuntevat tarvetta pelata sillee lujaa ja kovaa niin, että heikompi vain katselee siinä vieressä poistellen nappuloitaan. Turnauksissa käy oma vakioasiakaskuntansa ja joskus kotipöydilläkin näen hirvityksiä, joita ei kukaan olisi koskaan saanut laittaa valmiiseen myytävään tuotteeseen.

Itse pelaan kevyesti, huonosti ja unohdellen asioita. Kyllä minä ymmärrän, jos joku toinen ei halua pelata näin, mutta reilukerhosta päivää sinullekin vain mikäli näen sinut nostavan ne kahdet stankit, Teclikset ja Thorekit sun muut hirvitykset mitä voit kuvitella. Se on vähän kuin pelaisi jotain tappelupeliä kaveria vastaan, joka pelaa vain sitä yhtä ja ainoastaan sitä. Sitten peli päättyy perfect voittoon ja kaikki on iloisia.

Kun tuumin pelikavereitani, joita minulla on ollut vuosien varrella, niin kaikista lämpimimmin minä muistelen ja piirtelen leikekirjaani sydämiä heidän kuvansa ympärille, jotka osaavat pitää "rentoa meininkiä" listojensa kanssa. Ne, jotka tuovat gravia armeijansa täydeltä saavat myrskypilviä minun leikekirjasani. Jupun Rottatouille hirviöfestivaalin jälkeen leikkasin hänen päänsä pois kuvasta.

+ Unohduksista muistuttaminen ja anteeksi antaminen
Tämä on itselleni erittäin tärkeä asia, mutta ymmärrän molempia osapuolia. Myös heitäkin, jotka vaikenevat tämän asian suhteen. Jotenkin. Varmaankin. Ehkä. Hankala minun on kuitenkin pitää kaveria mukavana pelikaverina, jos en saa palata tiettyihin asioihin. Jos unohdin liikuttaa jotain ja olen jo taikomassa. Miksi en saisi tökkiä sitä eteenpäin, jos sen olinpaikalla ei ole magiaan vaikuttavia asioita? Miksi en saisi taikoa, jos kerran jo kerkesin tuon vähäpätöisen yksikön ampumisen suorittaa? Kerkesin liikuttamaan tätä yksikköä ja charge meni ohi suun. Uhups.

Minun pelifilosofiani mukaan pelaaja saa palata niin paljon ajassa taaksepäin, kunhan siinä on edes jotain tolkkua, kuin omatunto antaa myöten. Jos joku voittaa minun hyväsydämisyyteni vuoksi, niin sitten se tarvitsi sitä paljon enemmän kuin minä. Siinä kohtaa tosin menee hermo, jos minä en saa sitä tehdä vuorostani. Koettu sekin on kun unohdin tärkeän asian ja voiman tasapaino olisi heittänyt volttia kentällä. Olisi edes turnauksessa tavattu kaveri, mutta vuosia tuttu aktiivi pelikaveri. Sen tempun jälkeen kyseinen kaveri ei ole saanut minulta tuumaakaan armoa.

Muistan myös kun olin pikku nassukka ja aloitteleva pelaaja, menin paikallisen pelikaupan turneeseen pelaamaan. Vastaan tuli power gameri, joka teki nurkkadepon ja pikku Anton ylpeänä hordeajana deposi koko pöydän levyisesti. Pelin keskittyessä vain 10% alueelle koko pelilaudasta, vuorolla neljä muistin sen kaiken muun armeijani, jota en ollut lainkaan liikutellut tai ammuskellut. Pelikaverini tokaisi naureskelleen sille koko pelin ajan. Koskaan en ole pelannut häntä vastaan uudestaan.

+ Nopat tietty
En tykkää niistä ihmeellisistä lohikäärmeistä ja kalloista. Niin sekavia. Niin tyhmiä.

[Draike]

Tuo nipottaminen on itellä kans punainen vaate #1 liittyen El Capitanin mainitsemiin pikku unohduksiin. Jos jommaltakummalta unohtuu jokin toiminto, jolla ei ole käytännössä vielä mitään vaikutusta peliin vaikka sen suorittaakin myöhässä ( vaikkapa Ultramarines Devastator Doctrine jonka muistaa sanoa vasta Movement Phasella ) niin aina annan moisen tehdä, ja niin on minunkin annettu.

Jos korjauksella ei ole vaikutusta peliin, ja varsinkin jos toiminto on jotain minkä pelaaja olisi oikeasti saanut suorittaa ilman epäselvyyttä niin ainoa ongelma käytännön tasolla ja pelin kannalta on tällöin nipottajan päässä. Vielä ei ole tullut vastaan tämmöistä itsellä, mikä on erittäin positiivista.

Noin yleisestiottaen vastustajan mielekkyyteen vaikuttavat itsellä rento ilmapiiri ja ihan perus käytöstavat. Pelata voi kovaa niinkin että se on mukavaa molemmille osapuolille.

[Merimetsä]

Näiden vaaitmusten perusteella mä olen ihan ¤"!¤#! pelivastustaja.

Miten olisi:
-Ei vaadi liikoja.

[mentor888]

Hmmm.. tuossa alkaa jo kaikki olla sanottu... mutta sen verran hyvä keskustelunavaus oli, että on pakko sanoa toiston uhallakin oma mielipiteensä.

Itselleni on olennaista, että kanssapelaaja jakaa kiinnostuksen asiaan ja näyttää sen. Koska olen itse nykyisin enempi ns. historiallinen pelaajan, niin silloin olennaista on että pelaa periodia, sääntöjä tulee ja menee, mutta historia pysyy. Joten figut ovat hienosti maalattuja, ja niissä on asiat kohdallaan, mielellään sillai historiallisesti.

Pelitilanteessa, rento ote, kohtelias käytös ja yhteisen viihtymisen kannalta tehty jousto, ovat avaimia hyvää pelikokemukseen. Niin, ja joidenkin millinillitys ja sääntökohtien ylikatsominen pelillisen draaman vuoksi.

Sääntöjen tunteminen on kohteliaisuutta ja ripeä pelaaminen niin ikään, ne molemmat tukevat yhteistä viihtymistä.

kyllähän sitä itse asiassa aika nopsaan oppii, kenen kanssa haluaa pelata ja kenen kanssa ei.

[Oskari]

Semmonen pelikaveri/vastustaja on hyvä joka ei koko ajan valita kaikesta ja vaadi liikoja. Vaativat ihmiset on ärsyttäviä, varsinkin ne jotka vaatii vastapuolelta asioita mitä ei ole itsekään tehneet.

[Mazikainen]

Jatkuva noppatuurin voivottelu on kyllä rasittava ominaisuus vastapelaajassa. löytyy joitakin pelituttuja joilla mahdollista tulevaa tappiota perustellaan sillä "tämä on taas tätä minun noppatuuria" -saagalla ensimmäisistä heitoista lähtien. Yritä siinä nyt sitten nauttia pelistä kun tietää että se oma voittokin on tietty vain fortunan oikuista kiinni eikä suinkaan omasta taidosta.

Se, että vastapelaaja maalaa figunsa ja tekee maastoja tuntuu varsinkin silloin kun tällä saralla on ongelmia. Minä olen riittävän monta kertaa nähnyt sen että aloitetaan se yhteinen projekti ja alkuinnostuksen lopahdettua pelikaverin projekti ei etene tippaakaan sillä aikaa kun itse satsaa projektin valmistumiseen. Sitten kun itsellä on koko armeija maaleissa ja vastustajalla edelleen se puolitoista yksikköä niin pistäähän se korpeamaan. Figupelin visuaalinen puoli on kuitenkin kokonaisuus jossa maasto ja molemmat armeijat ovat osana. Tästä syystä jos oikein alan jotain periodia työstämään niin valmistaudun tarvittaessa tekemään kaikki figut yksin ja sitten kutsun kavereita valmiiseen pöytään.

[JiimK]

Se että jos vastustaja pelaa liian tosissaan, parhaalla mahdollisella listalla ja prikulleen sääntöjen mukaan ei pitäisi olla argumentti sille että onko peli mielekäs vai ei. Mieluummin näin kuin päinvastoin. Ihan samalla tavalla kyseinen pelaaja voi sanoa samaa siitä, että hänellä on liian heikko vastustaja jnejne. ja mielekkyys kärsii.

Kotipeleissä ja kampanjoissa joissakin tapauksissa näin tottakai käy, mutta jos ei sopimalla saada jotain järkevää ratkaisua asiaan, on joku valinnut luultavasti peliseuransa väärin. Jos kyseessä on turnaus..... no tervetuloa!

Jossain turnauksessa tuli keskusteltua vastustajan kanssa pelin jälkeen aihetta sivuten. Pelasin hyvällä listalla liikuttaen yksiköitä tarkasti ja muutenkin noudattaen sääntöjä kaikessa. Keskustelu siis tehtiin ihan hyvässä hengessä mutta vastustajan mielestä oli ylilyönti minulta pelata näin ennakkoon heikompaa pelaajaa ja listaa vastaan. Mielestäni taas, vaikka tilanne olisi tämä, ei oikeestaan ole reilua vastustajaa kohtaan pelata lepsummin tai jotenkin huolimattomammin vaikka taitogäppi tämmösen mahollisuuden antaisi.

Jos vastustaja on mukava ja samanhenkinen, pelistä saadaan oletettavasti miellyttävä molemmille tuloksesta tai listoista riippumatta. Samalla tavalla kaksi tasavahvaa riitapukaria todnäk eivät tykkää pelistä vaikka "pelilliset parametrit" olisivat kohdallaan.

[Gilaelin]

Kysymys on aseteltu niin että vastaus siihen on tietysti mielipide, mutta aikalailla myös sellainen joka on kiinni ihmisen persoonasta. Kun puhutaan sosiaalisesta kanssakäymisestä, ihmisten henkilökohtaiset kemiat ovat ne ensisijaiset vaikuttajat. Kaveriporukoissa pelikaverinsa voi valita vapaammin, jolloin tietysti samanhenkiset ihmiset eksyvät helpommin toistensa seuraan ja ongelma vähän kuin ratkaisee itse itsensä. Ei tietenkään kuitenkaan aina. Mitä isompi paikallinen peliporukka on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä joutuu välillä myös epämiellyttäviin pelitilantaisiin - tahtoisin kuitenkin ajatella että yhteinen konsensus porukan sisällä koskien pelimentaliteettia, sekä hyvä ryhmäytyminen edesauttavat välttämään epämiellyttäviä tilanteita.


Turnauksissa en itse pelaa kauheammin, kun en kilpailuhenkinen pelaaja mentaliteetiltani ole. Silti, juurikin ehkä turnauksissa mielestäni selkeät konventiot pelimentaliteetista ja kirjoittamattomien tai kirjoitettujen käytösnormien seuraaminen on ehdottoman tärkeää paitsi hyvän ja onnistuneen turnauksen järjestämisen kannalta, myös koko skenen henkisen hyvinvoinnin kannalta. Skene kuitenkin itse määrittelee melko orgaanisesti sen, millaista henkeä turnauksissaan tahtoo vaalia. Kun tuntemattomat ihmiset tapaavat ensikertaa toisensa, vaikuttavat kanssakäymiseen yleisten kohteliaisuus- ja käytösnormien lisäksi myös tilanteen omat, siellä kehittyneet normit. Tämän takia "herrasmiespelaaminen" ei ole mielestäni mikään kalkkeutunut vitsi ja samasta syystä en oikein purematta niele esimerkiksi ihan kaikkea, mitä pelien voittamista käsittelevässä ketjussa kirjoitetttiin. Agressiivinen käytös ja kaikin keinoin voittamisen asettaminen kohteliaan käytöksen edelle luo tietynlaista pelikulttuuria. Tietysti, jos siihen pyritään, on asian laita toinen. Tiedostan myös että terminä hyvä käytös on ongelmallinen ja subjektiivinen, mutta tiettyyn pisteeseen saakka kärjistäen, ihmiset varmasti ymmärtävät, mitä tässä haen.

Giledit// Niin ja siis lisättäköön vielä, että koska itse en juurikaan käy turnauksissa puhuin aiheesta täysin teoreettisella tasolla ja suhteessa tosiaankin niihin kommentteihin, jotka mainitussa voittamista käsittelevässä ketjussa oli annettu. Intentio ei siis ollut dissata puskista esim fabakytkoon tai masiinan turnauskenejä, vaan enemmänkin pohtia käytösnormien vaikutusta niihin. =)

[marke]

Pakko leikkiä idioottia, ja kysyä, että jos PELAA jotain PELIÄ, niin eikö se ole silloin jo kilpailu? ;) "En ole kilpailuhenkinen PELAAJA" What? :D Hämmentää myös, miksi pitäisi kokoajan rajata itsensä johonkin viiteryhmään jonkun toisen viiteryhmän sisällä. Ollaan figupelaajia, eikö siinä ole mielikuvaa ja viiteryhmää jo ihan tarpeeksi? No ei, koska pitää olla 'ei-kilpailuhenkinen, vaihtoehtovalmistaja, maalausta harrastava, skirmish, sci-fi, frontside ollie -figupelaaja' eikä voi sietää 'ei-kilpailuhenkisiä, vaihtoehtovalmistaja, maalausta harrastava, skirmish, sci-fi, backside ollie -figupelaajia'..."aina niitä idiootteja saa katsella klubilla maalaamattomine figuineen, pskoine peleineen ja tyhmine juttuineen."

Tl;dr. Mä olen vähän sitä mieltä, että jos tällaisia juttuja kuten alkuperäisessä ja muutamassa muussa postauksessa tarvii ylipäätään miettiä, on aika pirun kaukana meikäläisen ihannevastustajasta.

Toki tuohon toiseen ketjuun linkattiin osuva gif siitä miten netissä kaikki kärjistyy. Eli uskon, että kaikkien teidänkin kanssa tulisi oikeasti ihan hyvin toimeen ja saataisiin kivat pelit aikaiseksi :)

[GreenMeanie]

Tl;dr. Mä olen vähän sitä mieltä, että jos tällaisia juttuja kuten alkuperäisessä ja muutamassa muussa postauksessa tarvii ylipäätään miettiä, on aika pirun kaukana meikäläisen ihannevastustajasta.

Perus frontside ollie-pelaajan asenne.

[Hammerheart]

Pakko leikkiä idioottia, ja kysyä, että jos PELAA jotain PELIÄ, niin eikö se ole silloin jo kilpailu? ;) "En ole kilpailuhenkinen PELAAJA"

No roolipeli taitaa olla se klassisin esimerkki pelistä, joka ei ole kilpailullinen, mutta figupeleissäkin, etenkin historiallisella puolella, pelataan aika paljon sillai, että ei hampaat irvessä pyritä voittoon vaan peliltä haetaan nimenomaan kokonaiskokemusta. Olen myös usein nähnyt tehtävän ja jopa tehnyt itsekin pelissä jotain vain koska se on siistiä, eikä niinkään optimaalinen ratkaisu.

Ja haluan alleviivata, etten missään nimessä dissaa kovaa pelaamista. Yritän vain avata, että muutakin on olemassa.

What? :D Hämmentää myös, miksi pitäisi kokoajan rajata itsensä johonkin viiteryhmään jonkun toisen viiteryhmän sisällä. Ollaan figupelaajia, eikö siinä ole mielikuvaa ja viiteryhmää jo ihan tarpeeksi? No ei, koska pitää olla 'ei-kilpailuhenkinen, vaihtoehtovalmistaja, maalausta harrastava, skirmish, sci-fi, frontside ollie -figupelaaja' eikä voi sietää 'ei-kilpailuhenkisiä, vaihtoehtovalmistaja, maalausta harrastava, skirmish, sci-fi, backside ollie -figupelaajia'..."aina niitä idiootteja saa katsella klubilla maalaamattomine figuineen, pskoine peleineen ja tyhmine juttuineen."

Tl;dr. Mä olen vähän sitä mieltä, että jos tällaisia juttuja kuten alkuperäisessä ja muutamassa muussa postauksessa tarvii ylipäätään miettiä, on aika pirun kaukana meikäläisen ihannevastustajasta.

Saatan nyt missata jotain, mutta etkö nyt juuri aseta itseäsi tiettyyn lokeroon tuolla ylläolevalla?

[Meganiikko]

Yks ainakin mikä omasta mielestä on ihan hyvä piirre vastustajassa, on että vastustaja antaa omien tunteidensa näkyä. Saa räiskyäkkin.

Jos tekis mieli pelata stone faced pelaajia vastaan, pelaisin pokeria. Jos nopat kusee silmään niin on ihan ookoo että ärisee tai örisee. Jos nopat näyttää kivoja lukuja niin hyvä on hihkua. Suomalainen perusmentaliteetti on että kanssakäymisessä vedetään se valehymy kasvoille ja nyökytellään, mutta oikeasti on kaikilla rennompi fiilis kun valehymyt tiputetaan pois.

Kuitenkin huomioiden että se ärinä ja örinä ei mene siihen että flippaillaan pöytiä (kuvainnollisesti) tai että hihkuminen ei mene siihen että laitetaan tanssiksi pelipöydällä (taas, kuvainnollisesti).

Edit: Kovaa pelaamisesta:
Kovaa pelaaminen on miellyttävän pelikokemuksen tuottava jos molemmat pelaajat tulee samalla mentaliteetilla pelaamaan. Jos joku tulee fiilistelemään ja toinen pelaamaan kovaa, fiilistelijä lähtee (armeijan osalta) paketissa ja kovaa pelaava taas ikävä maku suussa kun vastapuolella ei ollut hauskaa ja peli ei ollut haastava. Sitten jos pelaa kova kovaa vastaan niin onkin yhtäkkiä kivaa kun ei tarvitse antaa handicappia vaan puskee päälle, repii ja tuhoaa- ja koska molemmat tulee samalla mentaliteetilla, molemmilla on hauskaa.

Aina ei vaan ole helppoa selvittää millä "kovuusasteella" pelataan. Silloinkun osuu nappiin niin kaikilla kivaa. Jos ei, sitten ei. usein. Hyvä kommunikaatio tai ainakin peliä edeltävä tiedustelu ja verbaalinen tunnustelu on kovassa roolissa.

[Morze]

Edit: Kovaa pelaamisesta:
Kovaa pelaaminen on miellyttävän pelikokemuksen tuottava jos molemmat pelaajat tulee samalla mentaliteetilla pelaamaan. Jos joku tulee fiilistelemään ja toinen pelaamaan kovaa, fiilistelijä lähtee (armeijan osalta) paketissa ja kovaa pelaava taas ikävä maku suussa kun vastapuolella ei ollut hauskaa ja peli ei ollut haastava. Sitten jos pelaa kova kovaa vastaan niin onkin yhtäkkiä kivaa kun ei tarvitse antaa handicappia vaan puskee päälle, repii ja tuhoaa- ja koska molemmat tulee samalla mentaliteetilla, molemmilla on hauskaa.

Aina ei vaan ole helppoa selvittää millä "kovuusasteella" pelataan. Silloinkun osuu nappiin niin kaikilla kivaa. Jos ei, sitten ei. usein. Hyvä kommunikaatio tai ainakin peliä edeltävä tiedustelu ja verbaalinen tunnustelu on kovassa roolissa.

Sanoisin, että pelaajien ei tarvitse edes lähteä samalla mentaliteetilla, kunhan pelityylit sopivat yhteen. Tuossa esimerkissä voi käydä niinkin, että häviäjällä on hauskaa ja voittajalla lähinnä tylsää. Pelaamisella voi olla monta tavoitetta ja pisteillä voittaminen on vain yksi eikä aina se tärkein. Häviäjä on voinut esim. tehdä enemmän tappoja ja tämä on hänelle tärkeää, tai testata jotain tiettyä temppua, joka on jopa saattanut toimia, vaikka taistelu onkin hävitty. Tai sitten on tietoisesti lähdetty pelaamaan paljon paremman pelaajan kanssa ja kokemusta pidetään opettavaisena.

Vastapuolelta toivoisi kykyä käsitellä sekä voittoja että häviöitä. Kuitenkin loppufiilikset värittävät aika hyvin pelistä jääneitä muistoja.