Hänen runneltu, verestä ja hiestä märkä ruumiinsa makasi kovalla ja kylmällä kivilattialla. Veri jyskytti hänen päässään, hän ei ajatellut selkeästi. Ensimmäistä kertaa elämässään hän tunsi mieltä raastavaa pakokauhua, jonka vallassa hän yritti viimeisillä voimillaan ryömiä pakoon jättäen jälkeensä lattiaan verivanaa edetessään. Tuskallinen ja hidas kuolema olisi väistämätön, se luikertelisi hänen ympärillään, kuin käärme aiheuttaen inhottavaa tuskaa, tajunmenetykseen saakka ja päästäen hänet lopulta vapaaksi ansaitusti. Mutta uhrin oli turha luottaa tuohon ajatukseen.
********
Verenpunainen kuunsirppi valaisi yötaivaan sen kammottavalla hohdollaan. Punainen? Se ei ollut tavallista. Vielä viime yönä taivaalla oli valkea kuu jakanut hohdettaan kaikille. Kaupunkilaiset alkoivat pelätä, sillä he pitivät sitä merkkinä ankarilta Jumalilta, jotka olivat kenties tyytymättömiä heihin ja heidän kaupunkinsa tämänhetkiseen tilaan. Kaupungin johdolta ei ollut tullut mitään ilmoituksia, taikka merkkejä tilanteen rauhoittamiseksi tai selittämiseksi.
Drachyel ei pelännyt. Hän itse piti kuuta vihansa ja tulevan verenvuodatuksen symbolina. Se muistutti häntä Callistasta, jonka hän oli löytänyt surmattuna asuinpaikastaan. Nainen oli kuollut turhaan, vuodattanut verensä ja henkensä hänen vuokseen. Nyt he ainakin saisivat puolipaholaisen luokseen.
********
Mustasta materiaalista tehty irvokas, piikeillä koristeltu allas seisoi kolmella jalallaan huoneen keskustassa. Sen sileällä reunuksella makasi musta, kultariimuin vahvistettu tikari, rituaalitikari. Sen kultainen, melkein sirppimäinen terä kaartui sen koreasta kahvasta päättyen terävään, mustaan kärkeen. Mustaan ja keltaiseen pukeutunut hahmo asteli vakain askelin hitaasti allasta ympäri, mumisten samalla jotain käsittämätöntä. Kohta hän pysähtyi altaan vierelle kääntäen kasvonsa temppelin lasimaalauksilla koristelulle kupolille. Hän näki lukuisten, eri väristen, demonia esittävien maalausten läpi taivaalla salamoita. Ei tavallisia valkeita tai kellertäviä, vaan värikkäissä väreissä kylpeviä haarautuneita purkauksia.
”On aika päästää piru irti.”, hahmo kuiskasi huulet kuivina ja silmät kiihkosta loistaen.
Salamat todella olivat värikkäitä, se ei johtunut lasimaalauksista, sillä puolidemonikin katsoi niitä kummastellen vuorenrinteeltä. Äkkinäisesti iskien ne aina valaisivat Drachyelin irvokkaat, mielipuoliseen virnistykseen vääntyneet kasvot.
Enää hän ei kestänyt. Muisto Callistan hirvittävästä kuolemasta lietsoi vihaa ja murhanhimoa hänen päässään, eikä sitä voinut pitää sisällä enää. Hänen vihansa patouma purkautui hirvittävänä karjahduksena vuorenrinteeltä läpi ukkosen ja salamoiden kantautuen aina kaupunkiin asti. Hän vilkaisi temppelirakennuksensa oviaukon vieressä seisovia koruttoman kauniita patsaita ja hymähti silmät kiiltäen.
”Piru on irti!”
********
Juostessaan salamoiden valaiseman kaupungin halki silmät kiiluen, hän ei piileskellyt. Kyllä hän juoksi paikoitellen kattoja pitkin päästäkseen päämääräänsä nopeammin, mutta ei sen takia, ettei häntä nähtäisi. ”Sielunriistäjä” selkään kiinnitettynä ja helvetintuliluoteja ampuva pistoolinsa kupeellaan, puolidemoni suorastaan kiisi väsymättä kohti kaikkialle näkyvää Kaaoksen Jumalille pyhitettyä temppeliä.
Enää pari porrasta ja hän olisi perillä. Portit olivat suunnattomat ja ne oli koristeltu lukemattomilla pienillä kohokuvilla ja väkäsillä. Portin kummallakin puolella seisoi jykevänä suuri sarveikasta demonia esittävä patsas, joka oli veistetty sanoinkuvaamattoman tarkasti jokaista karvaa ja ihonlaikkua myöten. Ne kantoivat suuria kahdenkäden kirveitä. Drachyel astui portaat ylös ja katsoi demonipatsaita vuoronperään.
”Ettehän pane pahaksenne, jos tulen kyläilemään?”, hän kysyi ivallisesti. Drachyel kosketti portin toiseen oveen tehdyn pienen ihmisille tarkoitetun kulkutien kahvaa. Samaan aikaan kuullessaan rapinaa takaansa, hän vetäisi peitsensä ja tarttui siihen molemmin käsin. Demonipatsaiden kivipinta halkeili ja ropisi pois, kuin vanha iho. Niiden punertava, paksu nahka valtasi suurimman osan puolidemonin näkökentästä.
Drachyel teki nopeasti kuperkeikan oikealle väistäen demonin suuren kirveen. Ensin, ottaen vain tuntumaa suuriin vastustajiinsa, hän väisteli ja teki pieniä iskuja niiden alavatsaan ja jalkoihin. Vaikka ne olivat isoja ne iskivät kohtalaisen nopeasti, mutta ei kyllin nopeasti puolipaholaiselle. Hän odotti, että toinen demoni löi kirveensä alas ja iski sitten sen jalkaan viiltäen syvälle ja lennättäen verta ensimmäisenä. Nopeasti hän väisti toisen demonin huitaisun kuperkeikalla. Pistoolista hän ei uskonut olevan apua, eikä hän ylettynyt tekemään kuolettavia iskuja päähän tai vatsaan, teki tilanteen vaikeaksi, sillä hän uskoi väsyvänsä paljon ennen demoneita, jos ne nyt väsyivät ollenkaan.
Toinen demoneista iski kirveensä alas upottaen sen portaikkoon ja tärisyttäen maata. Drachyel otti vauhtia ja loikkasi nopeasti kiinni demonin käteen jääden roikkumaan siihen. Hän ei päässyt täysin ylös ja kiinnipitäminen oli vaikeaa. Nyt toinen näki tilaisuutensa tuleen ja iski kirveensä koko voimallansa alas kohti yhä kädessä roikkuvaa puolidemonia. Drachyel tiputtautui juuri, kun kirves suhahti hänen ohitseen ja leikkasi demonin käden poikki tiputtaen sen portaisiin. Se muuttui välittömästi kiveksi ja alkoi vuotaa verta.
Puolipaholainen juoksi nopeasti demonin jalkojen välistä viiltäen sen reiteen haavan mennessään. Hän syöksyi peitsen terä ojossa ovea päin upottaen sen siitä läpi. Kohta demonit olisivat hänen kimpussaan, hän viilsi oveen karkean aukon, josta hän saattoi päästä turvaan demonikirveen repäistessä hänen viittansa helman.
********
Varmuudenvuoksi hän eteni temppelissä hiljaisesti. Taistelun ja vihan aiheuttama hurmos oli laantumaan päin ja hän pystyi ajattelemaan ja tekemään ratkaisunsa täysijärkisesti. Vasemmalta nousivat laajassa kaaressa kiertävät portaat ylöspäin. Nopeasti harppomalla hän eteni portaiden viereiselle seinälle ja kurkisti ylös. Ei ketään. Hitaasti hän lähti nousemaan punaisia portaita ylös. Seuraavakin tasanne oli hiljainen ja tyhjä. Kohta kävikin ilmi, että koko temppeli oli ilmeisesti tyhjillään, sillä hän ei kohdannut ketään kolmella seuraavalla tasanteella, joihin kierreportaat johtivat hänet.
Korkein tasanne oli kauttaaltaan kultaisten koristeiden täyttämä. Jopa seinät olivat tässä kerroksessa kultaisia ja portaat myös. Vastarintaa ei näkynyt eikä kuulunut, mutta puolidemoni eteni silti varoen seuraaviin portaisiin. Edelleen hiljaa Drachyel nousi nämäkin portaat ja kohta olikin vastatusten jykevän, kultaisen oven kanssa, johon oli taiteiltu yksityiskohtainen, Tzeench- Jumalan Suurdemonin kohokuva. Puolidemoni yritti sulkea vihansa mielestään, että pystyisi keskittymään paremmin, sillä oven takaa suorastaan huokui mahtia, joka sai hänet aluksi säpsähtämään. Silti Callistan kylmä, liikkumaton ja verensotkema ruumis hopeaisessa kuunvalossa kummitteli hänen mielessään ja nosti hänen turhautumisensa taas valtaan.
”Kop, kop. Onko ketään kotona?”, hän kysäisi ivallisesti. Kultainen ovi avautui itsestään, kuin kutsuen hänet astumaan sisään.
********
Ovi sulkeutui Drachyelin perässä tämän astuttua kynnyksen yli. Suuri värikäs, mutta samalla kammottavan tuntuinen, pyöreäkattoinen sali näytti mahtinsa ja sai hänet näyttämään pieneltä. Salissa ei ollut mitään esineitä tai asioita, lukuun ottamatta mustaa allasta huoneen keskellä ja siihen nojaavaa mustaan ja keltaiseen kaapuun sonnustautunutta henkilöä. Oven sulkeuduttua kiinni hahmo kääntyi ja viittasi Drachyeliä tulemaan lähemmäs. Puolipaholaisella oli melko varma tieto, siitä kuka mies oli ja asteli hitaasti altaan toiselle puolelle.
”Lienet jo tunnistanut minut kaupunginjohtajaksi. Olen päänoita Emartez.” puolidemonin ilme pysyi tasaisena. ”Ja kuten olet huomannut, olen etsinyt sinua.”, hän jatkoi.
”Sinä…”, Drachyel hengitti raskaasti. ”…Tapoit Callistan.” Emartez oli juuri vastaamassa, kun jostakin salin sivuovista astui sisään mustaan kaapuun pukeutunut naishenkilö.
”Ei, vaan minä.”, Lhennes sanoi välinpitämättömästi puolidemonin kääntyessä katsomaan noitaa.
”Haluat tappaa hänet. Eikö?”, Emartez kiusoitteli Lhennesin hymyillessä. ”No, tee se.” Naisen hymy muuttui kauhuksi, kun puolidemoni alkoi ottaa askeleita tätä kohti. Sitten hän pysähtyi ja laski päänsä alas.
”Sinä kyvytön!”, Emartez huusi. ”Olet puoliksi demoni, etkä tunne halua tappaa edes rakastamasi naisen surmaajaa.” Päänoita kohotti piikkikärkisen sauvansa ja mumisi nopeasti jotain. Sauvan kärjestä lennähti lähes valkea tuliryöppy Lhennesiä kohti. Kohta nainen jo kirkui tuskissaan lattialla tulen ahmiessa hänen ruumistaan itsensä polttoaineeksi. Drachyel piti katseensa maassa ja kohotti sen vasta, kun noitanaisesta oli jäljellä vain kasa jotain tunnistamatonta.
Drachyel kääntyi hampaat yhteen puristettuna ja silmät vihaa lietsoen, hitaasti katsomaan Emartezia. Miehet olivat kutakuinkin samanmittaiset, mutta puolidemoni oli jonkin verran harteikkaampi.
”No, asiasta toiseen. Olisitko ystävällinen ja luovuttaisit ihan vain vähän vertasi erästä koettani varten?”, päänoita kertoi. Drachyel vei kasvonsa lähelle Emartezin kasvoja ja sanoi hitaasti: ”Sinä…Et…Saa…Minulta…Mitään.”
”Arvelinkin, että sanoisit noin.”, päänoita tokaisi hilpeästi, kun yhtäkkiä puolidemonin silmät laajenivat tuskasta ja Drachyel vääntyi kaksinkerroin. Emartez vetäisi verisen, sirppiteräisen tikarinsa puolidemonin vatsasta ja vei sen altaan yläpuolelle antaen veren valua terää pitkin ja lopulta pisaroida pohjalle. Drachyel vetäytyi taaksepäin katsomaan haavaansa. Tikari oli repinyt tiensä hänen haarniskansa läpi helposti ja puhkaissut hänen ihonsa upoten demonin lihaan.
Päänoita nosti katseensa pyöreätä kattoa koristaviin lasimaalauksiin ja alkoi puhua. Taian voimasta tuuli alkoi puhaltaa salissa lennättäen hupun Drachyelin päästä, paljastaen hänen groteskit kasvonsa. Altaaseen valunut veri syttyi tuleen öljyn lailla, salamoiden räiskyessä Emartezin ympärillä. Oli, kuin tuuli olisi yhtynyt päänoidan, nyt kovaääniseen loitsintaan. Allas jylisi uhkaavasti korventaen liekeillään Emartezin kasvoja. Ääni voimistui ja altaan liekkien yläpuolelle ilmestyi jokin läpinäkyvä. Henkiolento tanssi liekkien tahdissa hypnoosinomaisesti, kunnes päänoita repäisi kaapunsa auki paljastaen paljaan rintansa ja levittäen kätensä sivuilleen kutsun merkiksi. Henki syöksyi ja survaisi itsensä Emartezin lävitse kadoten sitten ilmaan, päänoidan kaaduttua tuskasta lattialle kaapujensa sekaan.
Kului tuskallisen hiljainen hetki. Mitään ääniä ei kuulunut Drachyelin nopeaa hengitystä lukuun ottamatta. Hän vetäisi kaksiteräisen peitsensä esille tuskasta karjaisten ja nousi toisen polvensa varaan. Päänoidan kaavun alta työntyi esiin terävä piikki jäljessään tuskanparahdus. Ja toinenkin. Jokin nousi hitaasti kaavun alta kasvaen kokoajan ja lopulta heittäen vaatteidenriekaleet kokonaan yltään.
Puolidemonia varmaan kaksi kertaa korkeampi demoni karjaisi hänen edessään. Sen sarveikas pää heittelehti ympäriinsä, kuin totutellen johonkin. Sen iho oli tummanpunainen ja paikoitellen siinä oli pieniä piikkejä. Hyvinmuodostuneet lihakset näyttivät lävitsepääsemättömiltä ja ylivoimaisilta.
”Emartez!”, Drachyel karjaisi. Demoniprinssi kääntyi kohti puolidemonia hampaat irvessä. Vaikka se olikin ilmiselvästi peto, se näytti jotenkin inhimilliseltä Drachyelin tapaan. Sen silmät katsoivat, kuin huvittuneina pientä, avuttomannäköistä vastustajaansa. Demonin käteen ilmestyi välähdyksen saattelemana suuri miekka, jonka terä hohti, kuin tuhat roviota.
”Tenariz!”, demoni karjaisi ja syöksyi puolidemonin kimppuun huitoen miekallaan laajassa kaaressa. Drachyel väisti täpärästi, sillä hän päätteli torjumisen olevan vaikeaa tuollaisten voimien murskaavassa hyökkäyksessä. Väistettyään, hän pisti nopeasti aseellaan demonia oikeaan kyynärpäähän ja jatkoi liikettään paetakseen. Mutta demoni käännähti kokoonsa nähden yllättävän nopeasti, mutta leikkasi miekallaan Drachyelin onneksi vain ilmaa.
Ei kestänyt kauaakaan, kun puolidemoni oli taas ahtaalla. Tenariz- demoni sai iskettyä häntä vasemmalla kädellään olkapäähän, hänen yrittäessään paeta. Puolidemoni lensi yllättyneenä pari metriä toiseen suuntaan nousten nopeasti jaloilleen. Hän kohotti ”Sielunriistäjän” ja katsoi demonia palavin silmin. Demoni jopa pysähtyi ja hätkähti hetkeksi kenties hämmästyneenä. Mutta sitä ei kestänyt paria sekuntia enempää ja demoni oli taas liikkeessä, mutta niin oli myös Drachyel. Tenariz iski muutaman nopean iskun, jotka puolidemoni väisti helposti. Demonin yllätykseksi Drachyel väisti viimeisen kumartumalla ja hyökkäämällä suoraan kohti. Peitsi upposi vaakatasossa Tenarizin vasempaan olkapäähän noin puolen teränmittaa.
Demoni vetäytyi taaksepäin pidellen olkapäätään.
”Se oli aika hyvä.”, se kehaisi kaikuvalla, möreällä äänellään.
Kohta se virnisti ivallisesti puolidemonille ja ryntäsi häntä kohti. Se teki sarjan valehyökkäyksiä, joista Drachyel joutui torjumaan muutaman, ettei se pystyisi iskemään niiden välistä, vaikka ase melkein kirposi hänen käsistään joka iskulla. Tenariz ahdisti puolidemonin pieneen nurkkaukseen. Se peitti lähes kaikki pakomahdollisuudet koollaan. Kuitenkin Drachyelin oli pakko päästä parempaan asemaan, hän sukelsi tulevan iskun alta ja pääsi demonin taakse. Tätä Tenariz oli juuri aavistanut ja siksi tehnyt vain valehyökkäyksen, jolloin se pystyi keskeyttämään iskunsa ja lyömään nopeasti kohteeseensa toiselle puolelle.
Demonin palava miekka murskasi puolidemonin nilkan nauliten hänet maahan, sillä miekka oli tullut vain lape edellä, kun demoni ei ollut kerinnyt kääntää sitä iskun raivokkuuden takia. Drachyel ryömi lattiaa pitkin yrittäen päästä pois vihollisensa läheltä ja yrittää voittaa aikaa.
”Sinä surkimus.”, demoni sanoi. ”Miten tuollainen rääpäle voisi pysäyttää minut? Kun pääsen sinusta, etsin naisesi sielun käsiini ja näytän hänelle mitä oikea tuska on.” Drachyel pysähtyi. Hän kääntyi katsomaan Tenarizia yrittäen vaivalloisesti nousta jaloilleen. Puolidemonin nilkka retkotti velttona, eikä sille sopinut antaa painoa ollenkaan.
Noiden sanojen myötä, hänen silmänsä leimahtivat, kuin rovion liekit. Drachyel ammensi voimaa Callistan kylmän ruumiin muistosta, nostattaen vihaansa äärimmäisyyksiin.
”Sinä murhasit hänet.”, hän karjaisi, kun ”Sielunriistäjän” terät muuttui verenpunaisiksi hänen raivonsa välikappaleina.
”Sinullakaan ei ole elämässäsi tappamisen lisäksi muuta tarkoitusta.”, puolidemoni pilkkasi. ”Minä todella säälin sinua.”
”Mutta tokihan minulla on.”, demoni vastasi nyt eri äänellä. ”Minähän johdan tätä kaupunkia.” Drachyel virnisti.
”En usko kaupunkilaisten seuraavan tuollaista… hirviötä.” Demonin suu aukeni hätääntyneenä. Se vei kämmenensä kasvoilleen ja tunnusteli niitä.
”M-mitä minulle on tapahtunut.”, se änkytti. ”Mutta minähän olen ihminen , päänoita Emartez, joka johtaa tätä kaupunkia.”, se toivoi.
”Sinä olet kaikkea muuta, kuin ihminen.”, Drachyel sylkäisi. Hän asteli hitaasti ja vaivalloisesti raahaten nilkkaa lattiaa vasten, polvistuneen demonin luo kohottaen peitsensä. ”Silti, annan sinulle rauhan.”, puolidemoni sanoi kaipaavasti ja iski.
”Älä luulekaan!”. demoni karjaisi äkkiä ja nousi pystyyn viskaisten Drachyelin kauemmas. ”Tuosta hyvästä pahoinpitelen ja kidutan naistasi kaksinverroin kivuliaammin.” Samalla liikkeellä se tarttui miekkaansa ja käytti sitä turnajaispeitsen tavoin yrittäen lävistää puolidemonin.
”Callista! Tämä on sinun puolestasi!”, Drachyel karjaisi nostaen aseensa tanaan. Hän väisti demonin raivonvallassa tehdyn, kömpelön lävistysyrityksen iskien peitsellään ylöspäin osuen sitä kaulaan, sillä se kääntyi juuri samalla hetkellä. Puolidemoni tunsi piston rinnassaan. Tenarizin miekka, joka paloi nyt pienellä liekillä, oli lävistänyt hänet jotakuinkin sydämen kohdalta.
”Rauha. Vihdoinkin rauha.”, Drachyel kuiskasi käheällä äänellä.
Nyt ei ollut pimeää eikä valoisaa, ei kesä eikä talvi. Hän oli ajan ulottumattomissa ja pohdiskeli, oliko tämä rauha ja vapaus. Valkea hohde häikäisi hänen silmiään. Nainen, jonka vaatteet olivat, kuin tuulen riepottamat rääsyt. Hän asteli epävakaasti ja katkonaisin askelin. Hänen huulensa olivat kalvenneet ja halkeilleet. Naisen vaalean ihon kuulto näytti, kuin veri olisi paennut hänen ruumiistaan.
”Drachyel, sano minulle, ettet todella tappanut minun puolestani.” Puolidemonin silmät täyttyivät kyynelistä.
”Callista.”, hän ei saanut muuta sanottua. Nainen otti Drachyelin kädet omiinsa.
”Lupaa minulle, että et tehnyt sitä minun vuokseni. Ikinä et muuten saa kokea rauhan suloista ihmettä.”
”E-en. Se oli joko minä tai hän.”, puolidemoni änkytti.
”Valehtelija!”, Callista sähähti syyttävästi. Sitten hän rauhoittui ja sanoi: ”Sinun täytyy ymmärtää, että en voi päästää sinua lepoon. En vielä.” kyynel vierähti hänen poskeltaan.
Ja kommenttia: Hyvää sekä Huonoa(mielellään perustelujen kanssa). Parannusehdotuksia esim. tarinankerronnassa seuraavissa tarinoissa jne...
Puolidemoni osa.4: Demoniprinssi
-
Hollo
- Sotavasaran WHFB-tarinamestari
- Viestit: 1154
- Liittynyt: Su 29.09.2002 23:39
- Paikkakunta: Helsinki
Puolidemoni osa.4: Demoniprinssi
Viimeksi muokannut Hollo, To 10.07.2003 23:31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
High king Godric
- Viestit: 422
- Liittynyt: Su 25.05.2003 11:25
- Paikkakunta: Espoo
