Viimeinen matka
tämä tarina on jatkoa tarinoille:mordheim&matkan alku
FB
Khelbenin käskystä tuhoutuneesta leiristä alettiin etsiä loukkaantuneita ja ruokaa joka ei ollut tuhoutunut. sekä petomiehet että ihmissoturit haudattiin kahteen isoon hautaan.
minulle kerrottiin kun lähdimme tänne, että tuolla ylhäällä meitä odottaa Empiren yksikkö. menemmekö ottamaan selvää asiasta vai luovutammeko nyt kun olemme jo näin pitkällä. no mitä mieltä olette, Khelben kysyi joukoiltaan. pienen mietinnän jälkeen yhteispäätöksestä he lähtivät matkaamaan ylös vuoren huipulle.
metsä alkoi muuttua tiheämmäksi ja se merkitsi vain yhtä asiaa, he menisivät lähemmäksi petoja, ja kärsisivät varmasti pahempia tappioita. he löysivät pienen polun metsän keskeltä ja läksivät kulkemaan sitä pitkin.
KHELBEN, KHELBEN tuolla on jotakin, huusi edessä mennyt sotilas, osoittaessaan metsikköön edessäpäin
-Willie, Harry käykää katsomassa hänen kanssaan mitä siellä on, käski Khelben
kolmikko lähti kävelemään metsikköön edessäpäin, yhtäkkiä metsästä ryömi verinen mies.
auttakaa… mies sanoi juuri ennen kuin pyörtyi heidän eteensä. Harry ja Willie kantoivat miehen kenraalin luokse. kaikki odottivat kunnes mies heräsi.
- mitä sinulle on käynyt, kysyi nähtävästi hermostunut Khelben.
- petoja, ne tulivat kuin tyhjästä. yksi niistä, oli huppu päässään…se loitsi kirkkaan taian keskelle joukkuettamme.
- olitteko te se joukkue jonka avuksi meidän piti tulla. Khelben kysyi
- meidän oli käsky mennä vuoren huipulle kahden muun joukkueen avuksi. loukkaantunut mies kertoi.
varokaa ne voivat olla lähell…. mies kuoli kesken lauseensa, kaikki kääntyivät katsomaan muualle sillä sama kohtalo voisi odottaa heitäkin, tuolla pimeässä metsässä, niiden kauheiden hirviöiden käsissä.
haudatkaa hänet niin pääsemme jatkamaan matkaa, huusi takana seisova lihaksikas karski kääpiö
kuollut mies saatiin haudattua ja matka sai jatkua. kenraalinjohdolla he kulkivat polkua ylöspäin. päivän raskaan matkan jälkeen. he näkivät jo huipun. yhtäkkiä metsästä lensi iso kirkas pallo suoraan Morikiin, tulivasaraan ja kolmeen muuhun sotilaaseen, paikalle missä he olivat seisseet oli vain syvä kuoppa
- EI…. MORIK. Harry huusi takana. metsästä alkoi juosta isoja Bestigoreja ja pusikossa mistä pallo oli tullut seisoi huppupäinen shamaani jolla oli sauvansa kärjessä ,kalloja jotakin symboloimassa. Harry heitti aseensa pois ja juoksi vihanvallassa päin shamaania, sauvan kärjestä lensi taikapäin Harrya, se vain hipaisi hänen kasvojaan, mutta se onnistui kaatamaan Harryn. metsästä alkoi kuulua ihmisten huutoa ja sieltä juoksi yksikkö jonka avuksi heidän piti mennä. keihäsmiehet lävistivät tusinoittain petoja. Harry oli jo päässyt pystyyn ja jatkoi juoksua shamaania päin, joka oli hämääntynyt keihäs miesten hyökkäyksestä. Harry hyppäsi päin shamaania ja kaatoi hänet. hän otti maasta kiven ja iski sillä vastaan pistävän shamaanin pään halki. Willie kosti Morikin kuoleman pedoille jotka sattuivat hänen eteensä, taitavasti hän löi pään poikki yhdeltä Bestigorilta. pian kaikki pedot olivat kuolleet.
- Jatkammeko matkaa ylös vuorelle Khelben kysyi keihäsmiesten johtajalta.
kyllä, osa joukoistamme on siellä odottamassa meitä. kaikki lähtivät kahden johtajan perässä ylös polkua
Willie meni hakemaan Harryn kuolleen shamaanin luota. he saivat muut kiinni nopeasti rinteessä. pian he saapuivat leiriin vuoren päällä, he huomasivat että leirissä oli taisteli alle tunti sitten. maassa makasi kuolleita ihmisiä ja petoja, keskellä leiriä makasi iso sininen peikko jonka ympärillä oli kymmeniä kuolleita ihmis- sotureita
paikka oli täydessä sekasorrossa ja asiaa vielä pahensi nälkä. metsästä juoksi kolme tiedustelijaa, jotka eivät olleet löytäneet mitään. kaikille jaettiin uudet aseet kuolleilta. Willie löysi yhdeltä kuolleelta kiväärin ja pussin kuulia. Harry otti kuolleelta petomieheltä ison kahden käden miekan jonka toisella puolella oli sahanterä laita. kenraali laittoi kaikki rakentamaan suojia hyökkäyksen varalta. Harry, Willie ja jotkut muut sotilaat rakensivat puuhun suoja josta voi ampua ja hypätä vihollisen kimppuun. oli yö kun ne hyökkäsivät yhtäkkiä metsästä vain juoksi kymmenittäin petomiehiä, kolme kaaoksen peikkoa ja dragon ogre joka on valtava puoliksi ogre puoliksi lohikäärme. aseenaan sillä oli iso verinen kirves. joukko sotilaita lensi ympäriinsä kun se lakosi niitä kirveellään. yksi kaaoksen saastuttama peikko käveli sitä puuta päin missä Harry ja Willie isuivat, Willie ampui peikkoa rintaan josta alkoi pulputa verta mutta se käveli silti lähemmäs aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, Harry kohotti pitkän miekkansa korkealle ilmaan niin että se ylsi juuri ja juuri puun latva yläpuolelle, ja hyppäsi alle tulleen peikon selkään iskien miekkansa uudestaan ja uudestaan peikon päähän ja selkään kunnes se kaatui kuolleena maahan. heti kun peikko oli kaatunut, alkoi normaali kokoisia petomiehiä juosta Harrya kohti. sillä välin kun Harry tappoi hyökkääviä petoja, Willie ampui takana olevia. yhtäkkiä ogre huomaa Harryn ja lähtee juoksemaan raskaasti hengittäen Harrya päin joka ei huomaa dragon ogrea,ogre ottaa Harryn valtaviin käsiinsä ja paiskoo häntä puita päin. Willie loikkaa ogren selkään ja hakkaa sitä aseensa perällä, otus ei välitä hakkaamisesta vaan jatkaa Harryn riuhtomista. Willie kääntää aseensa oikein päin ja ampuu ogrea niskaan,dragon ogren niskasta oursuaa verta ja se kaatuaa maahan kuolleena.tuon kamppailun aikan muut sotilaat olivat jo saaneet tapettua kaikki muut pedot ja katselivat ihmeissään kahden ihmisen ja ison dragon ogren kamppailua.
Empiren joukot joutuivat vetäytymään pois kaaoksen mailta,mutta he palaavat VIELÄ.......
viimeinen matka
viimeinen matka
Niitä ihmisiä jotka hihittelevät yksin metrossa.