Frost Angels -chapter (jokohan tämä olisi kohta pulkassa?)
Frost Angels -chapter (jokohan tämä olisi kohta pulkassa?)
Niin. Frost Angels on siis itsetehty chapter Space Marineille. Codex löytyy (englanniksi) täältä. Tästä on siis aiemminkin ollut ketju, mutta sotavasara taitaa poistaa tietyn aikaa epäaktiivisena olleet ketjut automaattisesti, joten moooonta sivua ehdotuksia ja kommentteja katosi bittiviidakkoon. </ikuisesti katkera>
Olisin kovin kiinnostunut kuulemaan onko listassa (vieläkin) ongelmia. Testipelaus alkaa näillä näkymin tällä viikolla ja se tottakai paljastaa kasan mokia, mutta ei varmasti kaikkia. Myös kielioppivirheitä saa kertoa jos välttämättä haluaa, Lontoo kun ei ole ykköskieleni.
Muitakin ehdotuksia saa antaa, tosin uusia yksiköitä ei todennäköisesti enää tule. Fluffia olen jonkun verran kirjoitellut, mutta nettiin asti ei yhtään tekstiä ole ehtinyt. Katsoo sitten kun olen jaksanut ne oikolukea (kirjoitettu yli vuosi sitten).
Väriteema on vähän hakusessa vielä. Valkoista ja vaaleansinistä löytyy, mutta oma ehdotukseni oli monen mielestä liian tylsä ja yksinkertainen. Väritys ei ole nyt kuitenkaan tärkeää.

Warrior Angelit ovat erikoisyksikkö, joilla fluffin mukaan tulee olla nuo clawit. Muutenhan ne eivät ole kuin vähän modifoituja assault terminaattoreita. Kalliita ne kyllä ovat, tosin kovuutta löytyy.Warrior kirjoitti:Voisi ehkä laittaa nuo frost clawit Warrior Angel Squadille optioksi, nimittäin nyt ne vievät tuhottomasti pisteitä, ja eivät välttämättä ole kovinkaan hyviä hinta-laatu suhteessa
Juustoisuudesta otan mielelläni myös palautetta. Pyrin tehokkaaseen, mutta silti reiluun lopputulokseen.
[edit]Itseasiassa ehdotus ei ollut ollenkaan huono. Jos default-ase olisi LC ja FC olisi optio, niin hinta tippuisi vähän, tosin ei paljoa. Mutta joku clawi on pakko olla. Mitä mieltä muut ovat?[/edit]
Kiitoksia. Blizzardissa on kyllä puolensa, mutta se tuntuu tukevan teemaa aika hyvin. Ja se tuo turvaa näille, footsluggaksi kun ovat tarkoitettu ja tuo on suunnilleen ainoa vaihtoehto saada ne perille ehjänä. Auttaisiko jos rhinot olisivat 0-1?Warrior kirjoitti:No tuo blizzard on ehkä hieman juustoinen. Muuten joukot ja special rulet näyttävät ihan toimivilta.
Blizzardin avulla noille saa niin mauttoman rhino rushin että huhhuh
[edit]Nyt on rhinot 0-1. Ja tiedän kyllä että codexin graafinen puoli on aika kamala. Toivottavasti se ei pelota kovin montaa potentiaalista arvostelijaa pois.[/edit]
Hardbitten on ehkä hieman liian halpa, tosin vaikea sanoa, paljonko nuo rajoitukset tuota hintaa korjaavat. Verrataan nyt kuitenkin siihen tutuimpaan ja helpoimpaan:
Eli kaaos saa Undivided markin 5p/IC ja 1p/rivimies. Jos vain pomolla on merkki, kukaan ei hyödy. Eli tuollainen 5:n marinen squadi maksaisi merkistä 5 pistettä, joka voisi siis olla sopiva kessulle annettavan merkin hinnaksi. Pomoille sopiva hinta ehkä olisi suurempi (kun voivat vaihtaa ryhmää kuitenkin, ja koko ryhmä saa hyödyn.) Lisäksi sanoisin, että Ld testin rerollaamisesta on kyllä aika paljon enemmän hyötyä kaverille, jonka Ld=8, kuin kaverille, jonka Ld=10. Eli pomoesineenä sanoisin, että 10 pistettä voisi olla kohdallaan. (Vaikka tällä nyt tuskin on paljoakaan vaikutusta listan tehoon. Jos nyt oletettavasti huimasta <30pts hinnannoususta 1500p listassa puhuttaisiin.)

Hyvin mahdollista. Alunperin tuo hinta oli vain päästä vedetty luku, ajalta jolloin uutta kaaoskodeksia ei ollut vielä julkaistu. Hieman huonompi tuo on kuin Mark of Unvivided, koska kersantin kuollessa ryhmä menettää kykynsä. TAR:ssa tällä ei ilmeisesti(?) ole merkitystä kun kersantti ei kuole niin kiltisti. Hardbitten on myöskin vain harvojen iloa. Tarkistetaan sitä hintaa kuitenkin. Kiitos palautteesta.Teräratas kirjoitti:Hardbitten on ehkä hieman liian halpa
TAR:issa ei tosiaan kessun kuolema ole kovin todennäköistä, ainoat tilanteet jossa niin voisi käydä, on ampuminen, kun vihollinen näkee vain kessun, tai kun kessu on avoimella, ja muut coverissa. Klosiksessa taasen kessua ei saa erikseen lyödä, eli voit poistaa sen viimeisenä killzonelta. (Mikä tarkoittaa usein varsin pitkää ikää.)
IC:t taasen huononivat jonkin verran, ja fisti IC:llä onkin yleensä liki itsemurha. Toisaalta kovalla initiativellä varustettu IC onkin sitten varsin inhottava kaveri.
IC:t taasen huononivat jonkin verran, ja fisti IC:llä onkin yleensä liki itsemurha. Toisaalta kovalla initiativellä varustettu IC onkin sitten varsin inhottava kaveri.
Ah, nyt muistankin. Hardbittenin hinnan pohjalla oli DA:n stubborn-sääntö, joka toimii hieman samalla periaatteella. Stubborn model ei peräänny ollenkaan. Sääntö maksaa 5 pts, joten ajattelin hardbittenin hinnaksi 3pts, koska se kuitenkin on huonompi kuin stubborn. Nyt kuitenkin nuo hinnat chaos codexin päivittäminä 5/10.
Ensimmäinen testipeli on ohi. Pisteitä oli vain 1000 joten aika vähän sain käytettyä chapterin erikoisuuksia. Muutama hardbitten-model oli, lieutenantilla frost armour ja claws sekä tietysti librarian blizzuineen. Blizardista ei juuri mitään hyötyä ollut, sillä se haittasi itseäni ampumisessa yhtä paljon kuin vastustajaani. Liikkumisen rajoittaminen toimi hyvin. Armeijani ongelma oli, että lista oli liian ampumispainotteinen ja siitä puuttui Voima. Wraithlordin tappamiseen soveltuvia aseita oli hyyyyvin vähän.
Isompi peli paljastaisi paremmin chapterkohtaisten erikoisuuksien laadun, mutta ainakin tuo yksi iso riidan aihe eli blizzard tuntuisi nyt olevan suht. tasapainossa. Frost Armourin ja Frost Claws toimivat niin kuin pitikin. Niiden (ja ripauksen tuuria) ansioista kevyesti varusteltu lieutenant sai tapettua avatarin kärsimättä itse yhtään woundia.

-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
Juu, täytyy Andromedukselle antaa ainakin jonkinnäköinen tunnustus. YV:tä ei ilmeisesti saa quotata keskusteluun, muttä lähinnä geliderin nykyinen toimintaperiaate (siis fluffillisesti) on hänen ansiotaan, kuten myös nykyisten steam systemien alkuperäisidea (fluffillisesti edelleen). Muita käytössä olevia ideoita en yv-arkistostani löytänyt. Andromedus voi virheen korjata jos muistaa.
Niin ja Azurian ei ainakaan liikaa maksa Great Destinystä, pikemminkin voisi vähän lisätä.
Niin ja Azurian ei ainakaan liikaa maksa Great Destinystä, pikemminkin voisi vähän lisätä.
Höm höm höm. Sekoitetaanpas soppaa uudella idealla. Itse tykkään kovasti Nemesis Force Weaponeiden asteittaisesta paranemisesta jannun voimien mukaan. Olisiko mitään jos samaa periaatetta soveltaisi noihin claweihin? Ei tietenkään samoilla arvoilla, ja esimerkiksi FC:tä ei tultaisi näkemään.
Esimerkiksi
Warrior Angels: Jokainen 5+ osumaheitossa aiheuttaa 2 woundiheittoa
Sergeant: Jokainen osuma aiheuttaa 2 woundiheittoa
Lieutenant: Kuten Sergeantilla, mutta lisäksi +1S Close Combatissa
Captain: Kuten Sergeantilla, mutta lisäksi +2S Close Combatissa
Kommentteja?

Musta Setä
- Viestit: 604
- Liittynyt: Ti 31.12.2002 21:21
- Paikkakunta: Nurmes
Noh mikäpäs tuossa listassa, tuollainen ''tehokkaampi kuin vanilla''-tyyppinen listahan se
mutta ei, ei se mitenkään ylivoimainen ole...blizzard saattaisi tietyn tyyppisissä tehtävissä ruveta vastustajalle todella ärsyttäväksi (cleansessa jne. alueenvaltauksessa) ja cityfightissa olla jopa liian tehokas steam systemejen kanssa...vastustajat heittäisivät d6 liikkumiseen melkein kaikkialla kartalla, ja osasta alueista vielä huonommin (joskaan en keksi miten tuota saisi vielä huonommaksi
)
Joskin voisit ehkä jonkun (vaikka minut) pyytää korjaamaan englannin virheet ja oikolukemaan? Em millään pahalla siis, ja meneehän tuo täysin selvästi suomalaisella foorumilla, mutta jos olet sen kerran englanniksi pykännyt muistakin kuin sääntöjen selvyyssyistä sanoisin että tekstissä on vähän fiksattavaa

Tässä teille profeetta
Kuuromykkä sekä sokea
Kuuromykkä sekä sokea
Nojoo, tuota ei ole cityfightiin suunniteltu. Katsoo sitten jos jokus rupean sitä pelaamaan. Kiitos kuitenkin vinkistä. Ei kannata unohtaa blizzardin vaikutusta omiinkin miehiin. Steam systemit lisäävät esimerkiksi perusmarinen hintaa yli 10%. Eikä niitä kaikille tule otettua. Blizzardin aloitus- ja lopetusmahdollisuuksia pitää kuitenkin tarkentaa, niin että ei voi esimerkiksi oman vuoron alussa ottaa sitä pois ja sitten ampumisien jälkeen pistää takaisin päälle. Ehkä jopa että sen voi laukaista vain kerran.Musta Setä kirjoitti:Noh mikäpäs tuossa listassa, tuollainen ''tehokkaampi kuin vanilla''-tyyppinen listahan semutta ei, ei se mitenkään ylivoimainen ole...blizzard saattaisi tietyn tyyppisissä tehtävissä ruveta vastustajalle todella ärsyttäväksi (cleansessa jne. alueenvaltauksessa) ja cityfightissa olla jopa liian tehokas steam systemejen kanssa...vastustajat heittäisivät d6 liikkumiseen melkein kaikkialla kartalla, ja osasta alueista vielä huonommin (joskaan en keksi miten tuota saisi vielä huonommaksi
)
Varmasti on fiksattavaa. Katson kuitenkin itseni vapautetuksi vastuusta (ainakin osittain), koska vuosi sitten sama lista oikoluettiin täällä, ja monet itseni mielestä paremmat ilmaukset korvattiin noilla. Mahdollisimman paljon ilmaisuja on myös kopioitu codex(e)ista.Joskin voisit ehkä jonkun (vaikka minut) pyytää korjaamaan englannin virheet ja oikolukemaan? Em millään pahalla siis, ja meneehän tuo täysin selvästi suomalaisella foorumilla, mutta jos olet sen kerran englanniksi pykännyt muistakin kuin sääntöjen selvyyssyistä sanoisin että tekstissä on vähän fiksattavaa
Mutta tottakai saat listan oikolukea jos haluat. Kaikki apu otetaan kernaasti vastaan.
-
Musta Setä
- Viestit: 604
- Liittynyt: Ti 31.12.2002 21:21
- Paikkakunta: Nurmes
jeepsh cityfightpa on tietenkin erityistapaus, ja siihen oikeastaan kommentti olikin.
Voisin tuon itse asiassa katsoakkin läpi joku ilta ja lähettää sinulle sitten, miten itse näen että teksti menisi sujuvammin. Eipä tässä viikonloppuna parempaakaan tekemistä ole.
Voisin tuon itse asiassa katsoakkin läpi joku ilta ja lähettää sinulle sitten, miten itse näen että teksti menisi sujuvammin. Eipä tässä viikonloppuna parempaakaan tekemistä ole.
Tässä teille profeetta
Kuuromykkä sekä sokea
Kuuromykkä sekä sokea
Juups, mitään kiirettä ei ole, sillä ei tota codexia fantsun hyllyltä löydy varmaan ainakaan ennen kesää, tuskin vielä syksylläkään. Eli kyllä ne virheet ehtii korjaamaan.
Mutta olisin kiinnostunut kuulemaan muiden mielipiteitä tuosta ehdotuksestani frost claweiksi? Onko kovin cheesy? Azurianille tulisi sitten varmaankin +3S, mutta ei sillä mitään väliä ole kun ei sitä tule käytettyä varmaankaan ikinä : ) Noita tyyppejä on vaan hauska tehdä.

Kukaan? Toinen mahdollisuus olisi:
WA: 5+:lla tuplawoundit
Sgt: 5+:lla tuplawoundit ja +1S
Ltn: 5+:lla tuplawoundit ja +2S
Cpt: Joka osumalla tuplawoundit ja +2S
Tai mikä tahansa muu kombinaatio? Onko siis liian epäreilu? Paljonko pitäisi maksaa? Pitäisikö olla samalla periaatteella kuin NFW, eli kaikilla sama ase on samanhintainen (vaikka se nyt gk:lla onkin vakiona kaikilla, ehkä tämän ongelman takia juuri) vai eri tyypeille eritasoisia/hintaisia kamoja? Tälle linjalle jos menisi niin sen voisi sen laajentaa muihinkin FA-only-kamoihin, kuten vaikka Frost Armouriin. Tämä kyllä kasvattaisi trooppien, elitejen ja eri HQ:den tasoeroja hirmuisesti, mutta onko se välttämättä paha asia? Kun toinen HQ-paikka menee lähes poikkeuksetta Librarianiin, niin ei yksi todella kova mättäjä peliä epätasapainota, etenkin kun nykyään vastaan voi tulla muitakin koviksia, vaikka kaaokselta, gk:lta, nideiltä, örkeiltä, jne.
Miltä kuulostaisi?