Turnajais-gallup
Turnajais-gallup
Niin, 40k:n puolella on jo lähes loppuun asti päästy noissa turnajaisissa (http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=20070) ja on tullut kyselyitä että saadaanko FB:een vastaava järjestettyä. Itse olen enemmän tai vähemmän FB-nyyppä, joten ajattelin että on turvallisempaa kysellä ihmisiltä.
1. Ensiksi, mikä olisi sopiva pistehinta. Jonkunnäköistä hyvitystä tulee käyttämättömistä pisteistä, mutta silti pistehinta olisi hyvä miettiä tarkkaan.
2. Mountteja ei varmaankaan lasketa mukaan. Pilaako tämä jonkun hahmon? Simulointi on kyllä mahdollista, mutta vaivalloista.
Kertokaa yleisiä mielipiteitä, kommentteja tai ideoita!

1. 200 pistettä on ihan hyvä pistemäärä. Sillä saa jo melkoisia tappajia rodulla kuin rodulla eikä kuitenkaan suosita ihan kauheita Kaaoksen/VC:n tappopumppuja.
2. Mountit voisi ottaa mukaan, mutta toisaalta ei sieltä juuri sitä hevosta hassumpaa varmaan pahemmin tulisi(1 WS3 S3/4 isku lisää)...
2. Mountit voisi ottaa mukaan, mutta toisaalta ei sieltä juuri sitä hevosta hassumpaa varmaan pahemmin tulisi(1 WS3 S3/4 isku lisää)...
Tätä viestiä ei ole testattu kasviksilla eikä siinä mahdollisesti näkyviä perunoita ole vahingoitettu.
Niin, hevosen mahdollisuuden voisi tietysti ottaa, niitä kun ei ilmeisesti saa targetoida erikseen. Varsinkin, kun joillakin (Bretonnia?) taitaa olla komentajalla pakollinen hevonen.
//Edit
Niin, kertokaahan mitä lähitaistelussa käytettäviä spellejä voi tulla vastaan niin katson jos niille saisi jotain mietittyä.
//Edit
Niin, kertokaahan mitä lähitaistelussa käytettäviä spellejä voi tulla vastaan niin katson jos niille saisi jotain mietittyä.
FB:n taioissa on semmoinen juttu, että ne arvotaan, taikaan käytettävien noppien määrä pitää päättää, sitten voi tulla Miscast, taika epäonnistuu tai se dispelloidaan. Toisaalta taiat antaisivat enemmän Fantasy Battlemaisuutta siihen.
Tätä viestiä ei ole testattu kasviksilla eikä siinä mahdollisesti näkyviä perunoita ole vahingoitettu.
Miten katsotaan kumpi aloittaa ? Muistaakseni taannoin kun WD:ssä oli Arena of Death molemmat characterit laskettiin chargettajiksi, mutta initiativejärjestyksessä lyötiin. Hmm...mitenkähän great weaponien kanssa tulisi toimia tuossa tapauksessa... Tai sitten yksinkertaisesti niin, että heitetään nopalla kumpi chargettaa, mutta tällöin jotkut characterit menettäisivät tiettyjä ominaisuuksia. Ehkä niin, että molemmat "counts of charging" mutta lyöntijärjestys tapahtuisi toisen kierroksen järjestyksen perusteella. Tämä vähentäisi ilahduttavasti great weaponeita. Flailit ja morningstarit toimisi kuin ensimmäisellä rundilla.
Monstrous mountit ehdottomasti pois kuvioista juuri sen takia, että ne ovat erillisiä kohteita. Tavalliset steedit voi mielestäni pitää.
Mutta koko hommaan saataisin reippaasti lisää mieltä kun osallistuvat figut pitäisi kuvata, ja varustuksen tottakai täsmätä. Pisterajoista en sano muutakuin että 200-250pts tuntuisi tässä vaiheessa hyvältä, mutta pitää vielä tsiigailla minkämoisia heppuja noihin raameihin saisi kyhättyä. Kaaosmutaatiot uudesta Chroniclesista pitää ehdottomasti sallia!

"It's a great excuse to start collecting ANOTHER army. One can never have enough armies and starting a new one is always exciting."
Näin minäkin sen olisin ajatellut.jullevi kirjoitti:Miten katsotaan kumpi aloittaa ? Muistaakseni taannoin kun WD:ssä oli Arena of Death molemmat characterit laskettiin chargettajiksi, mutta initiativejärjestyksessä lyötiin. Hmm...mitenkähän great weaponien kanssa tulisi toimia tuossa tapauksessa... Tai sitten yksinkertaisesti niin, että heitetään nopalla kumpi chargettaa, mutta tällöin jotkut characterit menettäisivät tiettyjä ominaisuuksia. Ehkä niin, että molemmat "counts of charging" mutta lyöntijärjestys tapahtuisi toisen kierroksen järjestyksen perusteella. Tämä vähentäisi ilahduttavasti great weaponeita. Flailit ja morningstarit toimisi kuin ensimmäisellä rundilla.
JuuMonstrous mountit ehdottomasti pois kuvioista juuri sen takia, että ne ovat erillisiä kohteita. Tavalliset steedit voi mielestäni pitää.
Nääh...tämäkin kun on vielä aika kokeiluasteella. Tuo olisi kyllä hyvä idea, mutta ei vieläMutta koko hommaan saataisin reippaasti lisää mieltä kun osallistuvat figut pitäisi kuvata, ja varustuksen tottakai täsmätä. Pisterajoista en sano muutakuin että 200-250pts tuntuisi tässä vaiheessa hyvältä, mutta pitää vielä tsiigailla minkämoisia heppuja noihin raameihin saisi kyhättyä. Kaaosmutaatiot uudesta Chroniclesista pitää ehdottomasti sallia!
Kaikkia ratsuja voisi mielestäni hyvin käyttää jos kerta tulee hahmoile maksimi pisteraja. Eihän loharia saa jos hinta-katto on vaikka ehdotettu 250AnlaShok kirjoitti:Niin, hevosen mahdollisuuden voisi tietysti ottaa, niitä kun ei ilmeisesti saa targetoida erikseen. Varsinkin, kun joillakin (Bretonnia?) taitaa olla komentajalla pakollinen hevonen.
//Edit
Niin, kertokaahan mitä lähitaistelussa käytettäviä spellejä voi tulla vastaan niin katson jos niille saisi jotain mietittyä.
"Embrace the filth" -Voices in Oggy's head
Oikeassa turnauksessa tottakai. Mutta tällaisessa todennäköisyyslaskentaan perustuvissa turnajaisissa esimerkiksi daemonic mountit tuottaisivat hankaluuksia, koska kone ei osaa järkeillä kannattaako löydä ratsastajaa vai yrittääkö poistaa heikoin lenkki haarojen välistäMakeH kirjoitti:Kaikkia ratsuja voisi mielestäni hyvin käyttää jos kerta tulee hahmoile maksimi pisteraja. Eihän loharia saa jos hinta-katto on vaikka ehdotettu 250
"It's a great excuse to start collecting ANOTHER army. One can never have enough armies and starting a new one is always exciting."
Huomaa että tähän eivät todistusaineiston valossa kykene myöskään studion pojat.jullevi kirjoitti:esimerkiksi daemonic mountit tuottaisivat hankaluuksia, koska kone ei osaa järkeillä kannattaako löydä ratsastajaa vai yrittääkö poistaa heikoin lenkki haarojen välistä
EDIT: Enempi asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen että CR:n ja psykologian simulointi olisi suotavaa. 40K:n puolella suunnilleen kaikki on pelotonta, mutta fantasia-osastolla vastaava on harvojen herkkua ja psykologialla suurempi merkitys. Nolo tappio se on karkuunlähtökin, jos vaikka fear-outnumber-autobreak vie mennessään.
Viimeksi muokannut Guzlob, Ti 24.02.2004 19:08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
it is apparent the intent has been revealed
Harva ratsu on niin halpa että sellaisen tuohon saa. Ja tottakai ratsastaja lyödään hengiltä koska silloin voitetaan haaste : -)jullevi kirjoitti:Oikeassa turnauksessa tottakai. Mutta tällaisessa todennäköisyyslaskentaan perustuvissa turnajaisissa esimerkiksi daemonic mountit tuottaisivat hankaluuksia, koska kone ei osaa järkeillä kannattaako löydä ratsastajaa vai yrittääkö poistaa heikoin lenkki haarojen välistä ;)MakeH kirjoitti:Kaikkia ratsuja voisi mielestäni hyvin käyttää jos kerta tulee hahmoile maksimi pisteraja. Eihän loharia saa jos hinta-katto on vaikka ehdotettu 250
"Embrace the filth" -Voices in Oggy's head
Miten tämä sitten toimii? Se, kumpi ottaa enemmän woundeja, heittää Ld tai pakenee?Guzlob kirjoitti:EDIT: Enempi asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen että CR:n ja psykologian simulointi olisi suotavaa. 40K:n puolella suunnilleen kaikki on pelotonta, mutta fantasia-osastolla vastaava on harvojen herkkua ja psykologialla suurempi merkitys. Nolo tappio se on karkuunlähtökin, jos vaikka fear-outnumber-autobreak vie mennessään.
Yksi yhtä vastaan tilanteessa se on aika pitkälti noin. Tosin myös unit strength vaikuttaa esim. ratsastaja vs jaloin oleva sankari tilanteessa. Pitää heittää 2d6+paljolla hävisi ja saada ld tai pienempi.
Kun taas taistelussa on ryhmä niin tulokseen vaikuttavat, joukon koko(unit strenght ja sitä kautta suuremmalla out number bonus), rivien määrä(rank bonus), tehdyt haavat, lippu, over kill haasteessa, hyökkäykset sivulta ja takaa sekä jos taistelee korkeammalla maastossa.
Lisäksi on mukava määrä eri sääntöjä jotka vaikuttavat, kuten stubborn, fear/terror, unbreakable ja tietenkin lukuisat magic itemit.

"The board is set. The pieces are moving"
Hyvältä kuulostaa, mutta tällöin varmaankin osallistuvien armeijoiden määrä olisi aika vähäinen. Idea oli, etteivät hahmot olisi aivan maxattuja, vaan jostain joutuisi tinkimään. Kiinteä pistehinta varmaan tasottaisi peliä aika paljon, kun kalliille lordeille ei saisi kovin kamalasti kamaa.Grond kirjoitti:Laillinen FB-charru? Eli käytännössä Lord + 100 pistettä tavaraa (kääpiöillä 125) ilman heppoja tai vastaavia ratsastettavia. Minusta paras ratkaisu.AnlaShok kirjoitti:Turnajaisia ei tule ennen kuin tiedän sopivan pistemäärän
Tämä on aivan totta. Ilman kiinteää pistehintaa täällä näkyy pelkkiä Vampirelordeja ja Kaaoslordeja. Ehkä pari onnenonkijaa muista roduista. Suosittelisin 250 pisteen rajaa.AnlaShok kirjoitti:Hyvältä kuulostaa, mutta tällöin varmaankin osallistuvien armeijoiden määrä olisi aika vähäinen. Idea oli, etteivät hahmot olisi aivan maxattuja, vaan jostain joutuisi tinkimään. Kiinteä pistehinta varmaan tasottaisi peliä aika paljon, kun kalliille lordeille ei saisi kovin kamalasti kamaa.Grond kirjoitti:Laillinen FB-charru? Eli käytännössä Lord + 100 pistettä tavaraa (kääpiöillä 125) ilman heppoja tai vastaavia ratsastettavia. Minusta paras ratkaisu.AnlaShok kirjoitti:Turnajaisia ei tule ennen kuin tiedän sopivan pistemäärän
40k-turnajaiset on nyt ohi, eli tätä voin ruveta puuhastelemaan täydellä innolla, ja ensi viikon olen jopa kokonaan kotona.
Spellit ovat vieläkin pienoinen ongelma. Helpointa olisi olla sallimatta niitä ollenkaan tai sitten tehdä niin, että loitsijat saavat valita mitä loitsua/loitsuja käyttävät (koska arpominen on mahdotonta) ja onnistuisivat aina. Epätasapainottaako tämä miten paljon?
Tällä hetkellä olisin kallistumassa 250 pisteeseen. Mountit, joita ei saa erikseen lyödä, sallitaan.