Elanthor Elaithrur: Osa I, Lustria.
Elanthor Elaithrur katseli merta synkän laivansa kannella.
- Lustrian rannikko näkyy jo, sanoi Elanthorin oikealla puolella seoisova aatelinen nimeltään Maeglomë.
- Khainen tuulet ovat olleet suotuisat, vastasi Elanthor katsoen aina vaan lähemmäksi käyvää viidakkoa. Hän oli kiitollinen että pääsisi pois laivastaan. Hän nimittäin inhosi purjehtimista. Sitä tosiasiaa eivät poistaneet edes se, että paluumatkalla hänen ruumassaaan olisi sadoittain liskomiehien pyhiä artefakteja. Hän oli saanut itse kuningas Malekithilta tehtäväkseen ryöstää jälleenrakennettu Xahutecin kaupunki. Tiedustelijoitten raporttien mukaan tämä kauan hylättynä ollut kaupunki oli uudelleenrakennettu ja sen entinen loisto palautettu. Niinpä sen holvit olivat täytetty maagisilla esineillä, jotka antaisivat kaupungin slann-papille voimaa puolustaa kaupunkia.
- En pidä tästä paikasta. Mieluummin olisin tappamassa suurhaltioita Tor Anlecissa, sanoi Salindalé, Elanthorin lapsuudenystävä ja yksi hänen komentajistaan.
- Siihen me emme voi vaikuttaa, Elanthor sanoi.
- Kuninkaan sana on laki, hän jatkoi.
Salindalé häpesi hiljaa ajattelemattomuuttaan. Elanthor oli tunnettu teoistaan, mitä hän teki jokaiselle joka ei ollut uskollinen kuninkaalle.
-Menen nyt hyttiini. Tulkaa hakemaan minut kun olemme rantautuneet. Tahdon olla ensimmäinen joka laskee jalkansa maan kamaralle.
Ohjeet annattuaan Elanthor käänsi selkänsä lahdelle, johon tuo musta laiva purjehti.
Aurinko oli laskenut. Haltiajoukko oli pystyttänyt leirin, ja koko suuri ranta oli täynnä asuintelttoja. Suurin osa sotureista istuskeli telttojen edessä olevien nuotioiden ympärillä, ja loput olivat menneet laivamatkan rasituksien takia nukkumaan. Laineet loiskuivat laivan kylkiä vasten luoden rauhoittavan äänen. Sotureille trooppinen kuumuus ja eläinten jatkuva ääntely olivat uutta ja tuntematonta. Elanthor istui ylimpien johtajiensa kanssa suurimman nuotion äärellä.
- Meitä tarkkaillaan. Olen varma että tuolla odottaa joku joka on valmis hyökkäämään, sanoi Maeglomë hermostuneesti.
-Tiedän. Aistimasi otus on carnosaur. Se on näiden viidakoiden suurin saalistava eläin, mutta se ei yksin uskalla hyökätä näin suuren joukon kimppuun, Elanthor vastasi.
Hän ei koskaan lopettanut ympäristönsä tarkkailua. Hän oli tarkkasilmäinen, sanottiin että hän näkisi kaiken mitä ympärillään tapahtui. Hän oli myös tutustunut Lustrian eläinkuntaan, ei ollut salaisuus että liskomiehet kesyttivät hurjimmat otukset sotakäyttöön. Elanthor näki että vastapäätä istuva Salindalén mielessä liikkui jotain.
- Miksi olet noin synkkä? Elanthor kysyi häneltä.
- Minulla on vain tunne että tämä matka päättyy huonosti ja että meistä vain harvat palaavat, Salindalé sanoi.
- Tunteesi ovat turhat. Mitä voivat meille muutama säälittävä ylimittainen lisko, joidenka vielä säälittävämmätt jumalat eivät voineet pitää paria kaikkein säälittävimpää demonia kurissa? Elanthor napautti.
Hän ei arvostanut liskomiehiä millään tapaa. Ja huomenna maailmassa olisi paljon vähemmän niitä.
Aamu sarasti. Leiri oli purettu ja pimentohaltioiden sotajoukko valmiina lähtöön. Sadat Har Ganethilaiset teloittajat, liskoratsastajat, tavalliset soturit ja hevosmiehet odottivat kenraalinsa käskyä lähtemään. Vain kourallinen miehiä, jäisi vartioimaan laivaa. Elanthor oli lähettänyt jo aikaisemmin aamulla etujoukkonaan pienen osaston kevyttä ratsuväkeä tiedustelemaan ja raivaamaan tietä pääjoukolle.
- Miehet! Marssikaamme kohti Xahutecia! Elanthor huusi mahtipontisesti.
Matkaan lähtivät ensiksi tavallinen jalkaväki johtajanaan Salindalé, sitten liskoilla ratsastavat ritarit, mukanaan Elanthor oman liskoratsunsa selässä ja Maeglomë sotavaunussaan, ja viimeisenä tulivat kaksi vankkuria, jossa toisessa matkustivat armeijan kaksi maagia ja toisessa kaksi mahtavaa keihäänheitintä. Vankkureita suojasi kevyt ratsuväki.
Matka ei ollut helppo. Hevoset hermostuivat viidakon eläimien jatkuvasta ääntelystä. Jaguaarit ja muut petoeläimet hyökkäsivät tuon tuosta armeijan osastoiden kimppuun. Rasituksista huolimatta armeija kohtasi keskipäivällä etujoukon noin sadan metrin päässä laaksosta, jossa Xahutec sijatsi. Elanthor tarkkaili kaupunkia Maeglomën, Salindalén ja muutaman tiedustelijan kanssa. He kohtasivat suuren yllätyksen.
- Mitä ihmettä?! Miten he ovat voineet tietää tulostamme? Salindalé sanoi ihmetyksissään.
Koko kaupunki oli täynnä hilseeseen asti varustettuja saurus-sotureita, pieniä skinkkejä, suuria kroxigoreja, lentäviä terradoneja, tultasyökseviä salamantereita ja valtava stegadon.
- Luuletko että liskomiehet ovat sokeita? Heillä on kykyjä sulautua viidakon varjoihin. Usein ovat druchiinkin sotajoukot pysähtyneet skinkkitiedustelijoitten myrkkynuoliin kuin muuriin, Elanthor vastasi tyynesti, yhä tarkkaillen laaksoa.
- Meidän on hyökättävä. Kootkaa johtajat kasaan niin annan ohjeet, Elanthor käski.
Hän oli ovela kenraali, ja oli tunnettu mahtavista sotasuunnitelmistaan. Elanthor antoi ohjeet, ja hänen armeijansa oli valmis taisteluun Xahutecin aarteista.
Pimentohaltiat soittivat torviaan ilmoittaen itsevarmasti tulostaan.
- Hyökätkää! Elanthor päästi mahtavan huudon ja koko armeija aloitti hirveän hyökkäyksen.
Jalkaväki rynnäköi jyrkkää mäkeä alas suoraan eteenpäin, johtajinaan teloittajien komentaja Salindalé ja Maeglomë sotavaunussaan. Liskoratsastajat koukkasivat oikeaan sivustaan, ja hevosmiehet vasempaan. Ampujat ja keihäänheittimet jäivät mäen laelle antamaan suojatulta. Kymmenet liskomiehet joutuivat paniikkiin nähdessään valtavan haltiasotajoukon rynnistäessä mäkeä alas mahtavan sotahuudon säestämänä. Kuitenkin rohkeimmat liskoista aloittivat vastarynnäkön. Kärjessä hyökkäsivät kymmenen hirmuista kroxigoria, stegadon ja saurus, joka liikui yhtä nopeasti kuin jaguaari. Kroxigorit käyttivät valtavia aseitaan taitavasti, ja haltioiden ruumiinkappaleet lensivät ympäri taistelukenttää. Stegadon seivästi kymmeniä vihollisia sarvillaan, ennen kuin haltioiden keihäänheittimet onnistuivat kaatamaan sen. Slann-papin taikuus oli liikaa armeijan kahdelle maagille, Finduilònille ja Celebílle, ja monta haltiaa kaatui slann-papin ikiaikaisiin voimiin.
- Elanthor! Anna minun hoitaa tuo iso sammakko! Jos emme saa sitä tapetuksi, emme voi voittaa! Maeglomë huusi Elanthorille, joka oli ritareineen onnistunut murtautumaan liskomiesten oikean sivustan läpi taistelukentän keskelle.
- Hyvä on, mutta Salindalé joukkoineen lähtee mukaasi! Elanthor vastasi, ja Maeglomë karautti samantien kohti slann-pappia.
Maeglomë raivasi tien Salindalélle ja teloittajille sotavaunullaan, ja korkealta katsottuna näytti kuin pieni polku olisi muodostunut kohti slann-pappia. Aivan slannin leijuvan istuimen edessä hän astui alas vaunustaan, teloittajien turvatessa hänen selustansa.
- Et tappaa minua voi, slann-pappi sanoi kömpelösti haltiakielellä.
- Muinaisten voimat minua suojelevat, otus jatkoi.
- Sepä nähdään, Maeglomë vastasi tympeästi.
Hän karjaisi, ja hyökkäsi suoraan kohti slann-pappia. Slannia suojelevat temppelisoturit olivat kuitenkin nopeampia, ja he muodostivat elävän seinän slannin ja Maeglomën väliin.
- Senkin kurja raukka! Maeglomë karjui raivosta kihisten ja alkoi niittämään temmpelisotureita kuin kesäheinää. Temppelisoturit olivat tehneet jo kuitenkin sen, mitä slann-pappi oli tarvinnut; tarpeeksi aikaa valmistella tappava loitsu. Kaikki slann-papin läheisyydessä olleet tunsivat yhtäkkiä jännitteen kohoavan keskuudessaan. Vain hetki sen jälkeen kauheaa ääntä aiheuttava pikimusta paineaalto levisi parinkymmenen metrin säteelle, surmaten jokaisen, niin ystävän kuin vihollisen. Kummatkin armeijat suuntasivat katseensa kaupungin keskusaukiolle, jossa slann-pappi istui yksinään, ympärillään lähes satoja ruumiita. Rikkoumaton hiljaisuus valtasi koko taistelukentän, samalla kun yksi hahmo nousi ruumiitten keskeltä. Tuo hahmo oli Maeglomë, ja viimeisllä voimillaan hän raahautui taikavoimansa loppuunkuluttaneen slann-papin luokse ja iski miekkansa sen rinnan lävitse. Sitten hänkin kuoli.
Taistelu kääntyi pimentohaltioiden voitoksi. Saurukset alkoivat perääntyä vain jäädäkseen liskoratsastajien rynnäkön alle. keihäänheittimet olivat tipputtaneet viimeisenkin lentävän terradonin. Kroxigorit tekivät viimeisen epätoivoisen rynnäkön, mikä pysähtyi haltioiden keihäisiin. Viimein suurin osa liskomiesten armeijasta oli tuhoutunut, ja selviytyneet olivat juosseet henkensä edestä sademetsän varjoihin. Pimentohaltiat olivat voittaneet, mutta maksaneet siitä hirvittävän hinnan. Salindalé oli kuollut, Maeglomë oli kuollut, ja armeijan maagit olivat kummatkin kuolleet tultasyöksevien salamantereiden väijytyksessä. Lisäksi armeija oli kokenut hirvittäviä tappioita. Armeija ei kuitenkaan unohtanut sitä miksi se oli alunperin raahautunut Lustriaan saakka.
Elanthorin armeijan rippeet alkoivat vähitellen koontua veren tahrimalle keskusaukiolle. Jokainen esine, mikä kiilsi, oli se sitten kullan kiiltoa tai jotain muuta, riistettiin pois Xahutecin holveista. Aarteet oli kasattu suureen pinoon, ja niitä siirrettiin parhaillaan vankkureihin sekä kaatuneen Maeglomën sotavaunuihin.
- Olemme valmiit palaamaan laivalle, sanoi Ilir, mies joka oli kohonnut Maeglomën ja Salindalén kuoleman myötä arvoasteikossa Elanthorista seuraavaksi.
Elanthor nousi ratsunsa selkään.
- Soitta marssikäsky, Elanthor sanoi vieressään olevalle torvensoittajalle.
Torven äänen keskeytti kauhea eläimellinen karjaisu, ja kaupungin vastakkaisesta päästä ilmestyi suuri joukko sauruksia, jotka ratsastivat samanlaisilla otuksilla kuin pimentohaltiaritarit. Heti saurusratsastajien jälkeen metsästä rynnisti carnosaur, jonka koko veti vertoja lohikäärmeille. Sen selässä ratsasti suurin saurus, mitä Elanthor oli koskaan nähnyt, ja se oli selvästi koko armeijan johtaja. Tuo armeija oli lähetetty lisäjoukkoina Xahutecin joukoille. Ja tuon lisäjoukko oli vyörymässä voimalla kohti Elanthorin armeijan rippeitä, ja se pystyisi helposti tuhoamaan haltiat. Ennen kuin kukaan pimentohaltioista ehti tajuta mitään, koko ilma täyttyi skinkkien myrkkynuolista. Satoja haltioita kuoli.
- Äkkiä! Paetkaa henkenne edestä laivalle! Elanthor huusi. Hän ei hengenhädästä huolimatta tahtonut hylätä aarevankkureita, sillä jos hän palaisi Naggarothiin ilman niitä, olisi se sama kuin hän palaisi kuolleena.
- Huolehtikaa vain itsestänne! hän vielä lisäsi.
Liskomiesten nopea armeija sai Elanthorin jalkaväen kiinni pikaisesti, joka ei selviytynyt kauheasta rynnäköstä. Vaikka carnosaur suuresta koostaan huolimatta ei pystynyt liikkumaan viidakossa yhtä ketterästi kuin saurusratsastajat, sekin sai nopeasti haltioiden takimmaiset kiinni. Saurukset surmasivat jokaisen haltian pelottavalla tehokkuudella, ja Elanthorin oli riskeerattava oma henkensä suojellekseen alaisiaan. Hän sai iskettyä carnosaurin leuan murskaksi aseellaan, pakottaen sen ja saurusratsastajan lopettamaan takaa-ajon. Viimein hän sai raivatuksi tien laivalle, ja helpottuneena huomasi aarrevankkureitten ajavan laivan sisään.
-Te siellä! Khainen nimeen, antakaa suojatulta ja valmistakaa laiva lähtöön! Elanthor huusi, toivoen ettei miehistönsä uusavuttomuus kostautuisi.
Hän yritti suojata sotureitaan sauruksilta, mutta ei voinut murskaavalle ylivoimalle mitään. Kymmeniä miehiä kuoli sauruksien iskuihin ja skinkkien myrkkynuoliin. Iskiessään usealta saurukselta pään murskaksi, hän huomasi viimeisenkin pimentohaltian päässeen laivaan.
- Nostakaa ankkuri ja lähtekää! Elanthor karjaisi.
Hän juoksi laivaansa kuin viimeistä päivää, ja kannelta ammutut nuolet tappoivat häntä lähestyneet saurukset. Elanthor lopetti mielipuolisen juoksunsa pitkään loikkaan, joka ei päättynyt suureen loiskahdukseen. Hän ehti kuin ehtikin laivaan, joka vei heidät sauruksien ulottumattomiin. Skinkkien myrkkynuolet ja terradonien iskut eivät onnistuneet, ja matka takaisin kohti Naggarothia alkoi.
Elanthorin tehtävä ryövätä Xahutec oli onnistunut, mutta uhraus sen puolesta oli hirvittävä. Niistä kahdesta tuhannesta miehestä jotka olivat lähteneet tuolle matkalle vain kolmekymmentä palasi, mukanaan Xahutecin aarrekammioiden sisältö. Elanthor piti itseään syyllisenä matkan osittaiseen epäonnistumiseen.
Ja niin otti Elanthor Elaithur uuden nimen, Engwë, joka tarkoittaa druchiin kielessä sekä rikasta että onnetonta tai surullista.
Taisitte huomata, että meikäläisen nicki saattaa piakkoin vaihtua...
