Kahdeksannenkymmenennenyhdeksännen jalkaväkirykmentin seuraava määränpää oli tuntematon. Tähtilaiva oli ollut avaruuden pimeässä verhossa jo pari viikkoa, eikä kenelläkään ollut minkäänlaista tietoa mihin se oli suuntaamassa, jos mihinkään. Andy - ja hänen oman rykmenttinsä jäänteet - oli lyöty 89. jalkaväkirykmentin vahvistusjoukoiksi. Kahdeksaskymmenesyhdeksäs ei mikään erikoinen rykmentti ollut. Rykmentti oli täynnä ylimielisiä, nuoria poikia suoraan koulutuksesta. He eivät kunnioittaneet Andya tai Rogeria, saati sitten heidän taistelutovereitaan. Useimmiten "vahvistukset" hakeutuivat erilleen ylpeistä klopeista, joiden jutut olivat jotain naurettavan ja lapsellisen välillä.
"Minä en kyllä aio pitää noita idiootteja kädestä kiinni, kun pääsemme ensi kertaa väijyyn", Roger hymähti tökkiessään aamupalaansa. Muut pöydässä istuneet kaartilaiset hymyilivät vaitonaisina. Letkautus ei ollut kaikkien korviin mieluinen. Paluu uudelleen ötökkäväijyyn ei ollut sotilaiden toivelistoissa kovin korkealla. Andya nauratti. Hän oli ystävystynyt Rogerin kanssa tähtilaivalla ollessaan ja nykyään he tekivät kaiken yhdessä.
"Huutavatkohan nuo, vai kiljuvatko, kun niiden päälle lentää happoa?", Andy naurahti vilkaisten ohimennen viereisessä pöydässä aterioivia rykmenttitovereitaan.
"Varmaan kilju...", Roger aloitti, mutta ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun ruokailutilan sisäradiosta kaikuva ääni keskeytti hänet.
"89. jalkaväkirykmentti jalkautuu tänään planeetalle XCE-9907, tekee sinne tarvittavat kaivuutyöt radioaseman perustamiseen ja laskeutumispaikan tekoon. Varusteisiin kuuluvat hiekkasäkit, joita saatte tarvikevarastosta. Rykmentti vahvistaa hiekkasäkeillä juoksuhautojen reunat tarpeen mukaan ja jää yön yli odottamaan 3. panssaridivisioonan saapumista planeetalle. Huomenna kahdeksattakymmenettäyhdeksättä seuraavat kolmannen panssaridivisioonan lisäksi kahdeskymmeneskuudes ja kolmaskymmenestoinen jalkaväkirykmentti."
Riemunkiljahduksia kuului nuorten sotilaiden keskuudesta. Jotkut innostuivat tanssimaan pöydillä ja riehumaan kunnolla. Andyn ja Rogerin pöydässä kukaan ei juurikaan tuulettanut. Kaikkien katseet oli suunnattu enemmän tai vähemmän tyhjyyteen.
"Taidetaan sittenkin päästä väijyyn...", Roger tokaisi sarkastisesti.
Aamupäivällä Keisarillisen Kaartin kuljetusalus lähestyi punaisena hohkaavan planeetan pintaa. Sisällä tässä aluksessa oli noin kymmenen hengen sekalainen sakki, joukossa myös Andy ja Roger. Heidän vanhaan ryhmäänsä oli sijoitettu kaksi "uudempaa sukupolvea" edustavaa sotilasta, jotka keräsivät pahansuopia katseita kotitarpeiksi. Toinen näistä "junnuista", kuten Andyn ryhmä heitä kutsui, oli selkeästi äänekkäämpi ja kärkkäämpi, toisen tyytyessä tuijottelemaan sukkiaan ja pelkäämään henkensä puolesta. Hänen pelokkaat silmänsä vaelsivat ympäri kuljetusalusta, ja saivat vanhat sotaratsut hymyilemään tietäväisesti. Suulaampi osapuoli luuli tietävänsä kaiken kaikesta, voittamaan vanhukset joka lajissa ja säilyvänsä hengissä pidempään kuin muut. Tämä ärsytti kaikkia, etenkin Rogeria, joka teroitteli veistään hieman ahdistuneen näköisenä.
Kuljetusalus laskeutui, ja sen sisällä olleet sotilaat valtasivat alueen nopeasti haltuunsa. Muista aluksista ulos juosseet sotilaat perustivat partiot alueen vartiontiin ja osa kaivoi kuljetusaluksista lapioita esiin. Kaivuutyöt aloitettiin nopeasti ja ne etenivät pehmeästä maaperästä johtuen joutuisasti. Päivän pimetessä illaksi sotilaat nostelivat jo viimeisiä hiekkasäkkejä juoksuhautojen reunoille. Roger ja Andy nousivat juoksuhaudan reunalle istumaan ihastelemaan kättensä työtä. Noin 35 metriä kanttiinsa oleva neliön muotoinen juoksuhauta oli valmis. Suuri se ei ollut, mutta asiansa ajava, Roger ja Andy miettivät yksissä tuumin. Ilta pimeni uhkaavasti, ja alueen rakennustöitä johtava eversti Cummings jakoi vahtivuorot. Monen hyvinnukutun yön jälkeen vapaaehtoisistakaan ei ollut pulaa, joten Roger ja Andy hykertelivät tyytyväisinä. Ehkäpä heidän ei tarvitsisi vahtia ollenkaan tänä yönä. Cummings asteli heidän eteensä.
"Veteraaneja?", eversti tiedusteli
"Kyllä, herra eversti", Roger vastasi jämäkästi
"Tehän menette sitten tuohon etummaiseen linjaan vahtimaan, etteivät nuo klopit telo itseään. On kovat piipussa ensimmäistä kertaa", Cummings naurahti osoittaen juoksuhautaa
"Asia selvä, sir", Roger varmisti
Yö pimeni XCE-9907:llä. Merkittävä osa 89. jalkaväkirykmentistä oli lähtenyt takaisin tähtilaivalle. Ötököistä sen sijaan ei ollut näkynyt jälkeäkään. Se helpotti joitakin, joitain se huoletti. Andya se ei huolettanut. Hän istui eräässä juoksuhaudan kulmaan tehdyssä reiässä, välillä vilkuillen pimeyteen. Vastakkaisessa kulmassa istui myös Roger. Hän ei pitänyt yön viileydestä. Hänen varvastaan kolotti aina öisin. Viereisen lämpömittarintarkkailijan virkaintoisuus teki Rogerin tunteesta entistä sietämättömämmän. Lopulta hän ei enää jaksanut kuunnella.
"Odotapas tässä, käyn tuolla noin. Tulen kohta takaisin. Äläkä vaan mene minnekään, ja pidä katse mittarissa", Roger sanoi opettavaiseen sävyyn
"En, en... sir", sotilas hänen vieressään vastasi närkästyneenä opettavaisesta sävystä
Roger otti laskiväärinsä mukaansa ja lähti pimeyteen. Mittarintarkkailija katseli mittariaan.
Roger viipyi. Hän viipyi kauan. Hänen kumppaniaan vihastutti tuollainen käytös. Roger ei edes sanonut mihin hän oli menossa... Varmaan nukkumaan! Sotilas jupisi kirosanoja mielessään ja päätti lähteä käymään nopealla virtsalla viereisen metsän laidassa. Tuskin kukaan edes huomaa, että hän käy poissa. On niin pimeääkin... Sotilas nousi ja juoksi nopeasti yön pimeyteen. Hän ehti metsän laitaan ja valmistautui toimitukselleen. Äkkiarvaamatta hän tunsi kipua alaselässään ja aikoi huutaa.
"Pum, kuolit", Rogerin ääni kuului hänen takaansa, kun joku painoi käden hänen suulleen
"Sanoinhan, että pysy siellä, ettei käy huonosti. Enkö sanonutkin", Roger sanoi vihaisella äänellä ottaen kätensä pois toverinsa suun edestä
"Sanoit... Ajattelin...", sotilas aloitti katuvana
"AJATTELIT! Se teissä nykyajan nuorissa on vikana. Aina ajattelemassa. Ajattele vähemmän, elä pitempään, ymmärrätkö?", Roger murisi
"Y-ymmärrän, sir", mittarintarkkailija sanoi vapisevalla äänellä
"Jätithän mittarin jollekin tarkkailtavaksi, ennen kuin lähdit?", Roger kysyi rauhoittavalla äänellä
"En minä... Ajattelin että ihan nopeasti vain", sotilas vastasi
"saakuli typerys!", Roger huokaisi äänekkäästi ja lähti juoksemaan kohti juoksuhautoja
Andy herätettiin syvästä unesta lujalla töytäisyllä kylkiluihin. Andy murahti ja katsoi edessään seisovaa hätääntyneen näköistä nuorta sotamiestä.
"Ne on linjassa!!!", sotamies huusi lähes hysteerisenä
"Mitkä?", Andy kysyi huvittuneena ennen kuin hänen juuri heränneet aivonsa saivat asian ajateltua. Andy nappasi nopeasti kiväärinsä ja lähti rynnistämään kohti valomyrskyä, joka tuli Rogerin vartiopaikalta päin. Kuolonkiljahdukset ja omituinen sihinä olivat tuttua Andyn korville, jotka estivät tiedon äänistä pääsyn aivoihin asti. Andy pysähtyi ja jäi katselemaan tulimyrskyä hetkeksi. Tulipunainen veri roiskahti Andyn naamalle, jonka ilme ei edes värähtänyt. Hänen silmiinsä syttyi kiilto, selviytymisen kiilto, joka alkoi ohjata Andyn liikkeitä. Niin se oli tehnyt monia kertoja ennenkin. Nopea valonvälähdys kulki aivan Andyn pään vierestä, ja ötökänkuolonkorahdus kantautui hänen korviinsa. Vihreää verta vuotava kasa lysähti Andyn viereen juoksuhaudassa. Andy vilkaisi taakseen, ja huomasi erään taistelutovereistaan nyökkäävän hänelle laskivääri kädessään.
Andy rynnisti kohti taistelun tuoksinaa ampuen edestään, välillä omiaan ja välillä vihollisia. Vihreää verta näkyi enemmän kuin punaista ja se kelpasi Andylle. Pahin ötökkämeri oli jo tainnutettu ja Andyllä sekä hänen takanaan juoksevilla kaartilaisilla oli helppo työ ottaa homma hallintaan. Muutamat laskiväärin laukaukset pysäyttivät ötököiden etenemisen, kaataen ne maahan. Kaartilaisten ylivoima ja tappava tehokkuus olivat ötököille liikaa. Ainoastaan muutamien ötököiden hännät vilkahtivat nopeasti, kun ne pakenivat yöhön. Taistelu taukosi.
Roger ennätti takaisin juoksuhaudoille. Hän katsoi huolestuneena alas juoksuhautaan eikä pitänyt näkemästään. Muutama kaartilainen, mukaanlukien Andy, seisoi joko omien tovereidensa tai ötököiden jäänteiden päällä. Roger kirosi ja pudisti päätään, hypäten alas juoksuhautaan.
"Ei tainnut lämpömittaria kattellut kaveri pysyä hereillä", Roger totesi tyypilliseen tapaansa
"Eikä taida olla paljoa sotaoikeuteen vietäväksi, vai mitä luulet?", Andy hymähti
Ympärillä seisovat kaartilaiset olivat aivan lukossa toverusten sanoista. Eiväthän nuo ole ihmisiä, he ajattelivat seistessään veren ja hiekan sekoittamassa maassa. Kaartilaiset keräsivät tunnistettavissa olleet ruumiit, ja ne päätettiin haudata aamulla. Roger ja Andy hakeutuivat toistensa seuraan.
He istuivat kuopissaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Heidän mielestään mitään ei ollutkaan tapahtunut.
"Sanoinhan, ettei näistä tosipaikassa ole mihinkään", Roger sanoi vihaisena teroittaen savanniveistään
"Se lämpömittarikaveri ei ollut muutenkaan mikään välkky", Andy naurahti suunnaten katseensa ohimennen Rogerin veitseen. Hän oli erottavinaan siinä punaista verta vihreän sijaan.
"No eipähän ole siitäkään enää haittaa", Roger huokasi hymyillen
"Niinpä kai", Andy sanoi kohdistaen katseensa pois Rogerin veitsestä
"Tästä voi tulla vielä pitkä yö", Roger totesi ohimennen
"Voit olla oikeassa, kamu", Andy huokasi ja lepuutti silmiään sulkemalla silmäluomensa
---
Ensimmäinen osa:
http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=18076
Venähti tuo jatko-osan tekeminen vähän pidemmälle, mutta tulipahan nyt ajankuluksi tehtyä. Kommentoida saa!
Sotamies Burnstone (osa 2)
Sotamies Burnstone (osa 2)
Only through permanence can we truly triumph, only through the Machine can we find victory
Ah, nyt vasta luin molemmat osat putkeen, ja oli kyllä nautittavaa tekstiä. Pahaakaan en löydä, jotenka lähden kehumaan:
Ensiksikin veteraanien asenne oli aika mielekäs, Andykin lahtasi jokaisen eteensätulevan oli sitten kaveri tai vihollinen. Oikea asenne? Kyllä!
Ne märkäkorvat alkoivat minuakin pännimään, ja silloin voi jo sanoa että niiden kuvailussa on onnistuttu. Henkilöissäkään en mennyt edes sekaisin, niinkuin 40k tarinoissa tavallisesti, tiedä sitten miksi. 
Kaikenkaikkiaan todella nättiä tekstiä, saat nimittäin luvan kirjoittaa enemmänkin. Harvemmin täällä näkyy 40k stooreja, mutta onneksi ovat sitten kerralla laadukasta kun niitä tulee. Ja hyvä näin.
Ensiksikin veteraanien asenne oli aika mielekäs, Andykin lahtasi jokaisen eteensätulevan oli sitten kaveri tai vihollinen. Oikea asenne? Kyllä!
Ne märkäkorvat alkoivat minuakin pännimään, ja silloin voi jo sanoa että niiden kuvailussa on onnistuttu. Henkilöissäkään en mennyt edes sekaisin, niinkuin 40k tarinoissa tavallisesti, tiedä sitten miksi. Kaikenkaikkiaan todella nättiä tekstiä, saat nimittäin luvan kirjoittaa enemmänkin. Harvemmin täällä näkyy 40k stooreja, mutta onneksi ovat sitten kerralla laadukasta kun niitä tulee. Ja hyvä näin.Kiitos kiitos! Aina kivaa, kun joku oikeasti hyvä kirjoittaja kehuu.
No ass-licking still ;D
Ja kyllä varmasti kirjoitankin, heti, kun aikaa taas löytyy...
No ass-licking still ;D
Ei varmaan voi mennä sekaisin, kun niitä ei paljon ole. Ei tarvitse kirjoittajankaan miettiä koko ajan, jos henkilöt (ainakin "nimetyt" sellaiset) pysyvät vähäisinä.Rune kirjoitti:Henkilöissäkään en mennyt edes sekaisin, niinkuin 40k tarinoissa tavallisesti, tiedä sitten miksi.
Ja kyllä varmasti kirjoitankin, heti, kun aikaa taas löytyy...
Only through permanence can we truly triumph, only through the Machine can we find victory
Symbolismi sopii omasta mielestäni paremmin mariinipohjaisiin tarinoihin, kun niiden pörrö on enemmänkin "juhlallista" ja salaperäistä. Kaartilaisen elämä ei juurikaan symbolismia kaipaa, sillä (edelleen omasta mielestäni) karu realismi on kaartilaisia kuvatessa tehokkaampi väline.DarkMinde kirjoitti: Olisikohan symbolismia saanut olla lisää?
Only through permanence can we truly triumph, only through the Machine can we find victory