tämä stoori on jatkoa mun prologille ja muille mun tarinoille jotka oon julkassu täällä
epäonni vainoaa tarina:
http://forums.sotavasara.net/viewtopic. ... highlight=
jäämaailma trilogia:
http://forums.sotavasara.net/viewtopic. ... highlight=
ja
prologi tälle tarinalle:
http://forums.sotavasara.net/viewtopic. ... highlight=
tässä on itse tarina
”Minun on päästävä välittömästi komentaja Ladmenin puheille” tivasi hengästynyt mies ovea vartioivalle täysin mustaan pukeutuneelle miehelle. Mies kääntyi takanaan olevan, ei edes muutamaa kymmentä senttimetriä isomman näyttöruudun puoleen. Ruutuun ilmestyi Ladmenin sileä poskine ja pirteä naama. Vartija ilmoitti kuiskaamalla komentajalle Samuelssin saapumisesta ja avasi oven pienellä käden liikkeellä ensin naputeltuaan koodin kultaisen luukun takana olleeseen luukkuun. Samuels astui ovesta sisään samalla, kun portaita juoksi alas hyvin nuori ja kokematon sotilaan alku. Portaat olivat marmoria ja keskellä portaita oli leveä sinisestä sametista kudottu matto, ikään kuin punaisenmaton korvikkeena. Juoksijan rytmi meni sekaisin ja toinen jalka jäi toisen taakse, lennättäen alokkaan outoon ja hupaisaan volttisarjaan. Sarja päättyi komeaan rysäykseen ja uikuttamiseen. Mies kirosi hiljaa lattian vahaajia ja ylipitkiä koipiaan, sillä nyt Samuels vasta huomasi sen. Toinen jalka oli polvesta alaspäin jotenkin oudon tönkkömäinen. Mies nousi takapuoltaan hieroen ja samalla nostaen kätensä otsalleen kömpelöön tervehdykseen. ”Komentaja Ladmen odottaa herra kapteenia” sanoi kompastelija madaltuneella äänellä kivun johdosta.
Sali jossa he olivat, oli vuorattu kokonaan punaisella tapetilla. Ikkunoita tai jos niitä ikkunoiksi pystyi kutsumaan, osoittivat joka ilman suuntaan. Ikkunat oli suojattu tiheällä ja monta senttiä paksulla ristikolla. Katossa loisti hulppean hintainen kristallikruunu, joka oli huoneen voimakkain valon lähde ja ainoa, sillä ikkunoiden ristikoiden läpi ei valo tullut nimeksikään. Sisustus oli uusinta uutta, jonka huomasi tuoleista ja sohvista, joissa oli päällysteenä tiukkaan pingotettu purppurainen kangas. Kädensijat olivat alumiiniset ja ne hohtivat ja ne selvästi kiillotettiin joka päivä ja hartaudella. Portaiden yläpäässä oli tamminen ja komein upotuksin koristeltu ovi, joka selvästi johti komentajan huoneeseen. Oven keskellä oli kultainen kaksipäinen kotka.
Nuori sotilas viittasi Samuelssin seuraamaan itseään kohti portaita. Miehen musta puku viuhahti hetken ilmassa, kun hän kääntyi muka komeasti ja jatkoi kääntymistään vielä 540 astetta. Samuelssillä oli naurussa pitelemistä, kun mies nousi pidellen railakkaasti verta vuotavaa nenäänsä. Sotilas viittoi kapteenin ovea kohti, samalla juosten pois yhdestä piilossa olleista ovista. Samainen ovi sulkeutui hiljaa, koska siinä oli ilmeisesti ovipumppu. Kapteeni jatkoi portaiden nousemista samalla miettien mitä komentaja aikoi sanoa hänelle, kun hän kertoisi uutisensa.
Muutaman kerran koputettuaan kuului oven toiselta puolelta matalalla äänellä: ” sisään”. Huone oli tilava, mutta liian moderni Samuelssin silmään. Ympäri seiniä riippui maalauksia taisteluista, joissa Ladmen oli ollut voittoisa. Yksikään tauluista ei kuvannut erästä Necroneille, niille kirotuille koneille hävittyä taistelua. Näiden peltiheikkien komentaja oli katkaissut häneltä oikean käden. Nyt kättä korvasi kevyt, mutta kestävä voimanyrkki, jonka hän oli saanut pelastettuaan johtajansa tappavalta säteeltä.
Ladmen istui nahkalla vuoratulla nojatuolilla poltellen hiukan savuttavaa sikaria ylevä katse silmissään. Päällään komentajalla oli räikeä puna-sininen kaapu, jota koristivat lukuisat kaksipäiset kotkat. Yleisvaikutelma Ladmenista Samuelssin mielestä oli raikkaan perheen liikaa hemmoteltu vesa, jolla oli yhtä paljon kokemusta sodasta, kuin vastasyntyneellä vauvalla. Samuels piti kaiken tämän kuitenkin sisällään. ” Mitä uutisia tuot?” kysyi Ladmen matalla äänellään, hiukan ivallinen ilme silmillään. ”Menen suoraan asiaan, jos se sopii arvon komentajalle?” Ladmen nyäkkäsi hitusen verran ja Samuels jatkoi: ”vaikka ette tätä uskokaan niin pieni kaaoksen armeija on lähestymässä tätä planeettaa avaruudesta.” ”Mitä! Tuletteko te tänne vain kertomaan minulle asiaa mikä ei missään asiassa ole totta. Tutkani havaitsevat liikkeen todella kaukaa avaruudesta ja, vaikka se olisi totta oma laivastoni pyyhkäisisi sen pois galaksista hetkessä ilman tappioita”, vastasi Ladmen suun pielet vaahdossa.” Katso poikaseni laivastoani. 24 alusta täydessä toimintavalmiudessa toimimaan ja puolustamaan planeettaa minun käskystäni.”
Muutaman puolituntisen kuluttua poistui Kapteeni palatsista pieni hymyn pilkahdus suunpielessään. Ukkoshaukan moottorit jylläsivät jo täydellä teholla, kun valepukuun pukeutunut mies astui omaan yönmustaan alukseensa tietoinen siitä, että ensimmäinen vaihe suunnitelmasta oli toteutettu ja, että hänen herransa saisi sen minkä haluaakin.
Ladmen pisti illalla pystyyn suuret juhlat syntymäpäivänsä johdosta. Koko kaupungin kerma kutsuttiin paikalle. Pitkään mietittyään hän päätti pitää naamiaiset ja parhaiten pukeutunut henkilö palkittaisiin. Sana levisi kaupungissa ja illan tullen oli palatsin ovella naamioituneita juhlijoita jonoksi asti, sillä lähikaupunkien rikkaat oli kutsuttu myös. Ovi vahdilla oli valtava työ tervehtiä kaikkia juhlijoita. Moni oli valinnut asusteekseen, jonkun sotilaallisen uniformun tai muuten vaan keisarikunnan puolustajiin liittyvän hahmon. Joku oli komissaari ja toinen taas inkvisiittori. Eräs henkilö erottui joukosta, koska kantoi olallaan viikatetta, josta riippui neljä tyhjän katseista ihmisen päätä ja henkilöllä oli yllään musta tai pikemmin yönmusta lattiaan ulottuva kaapu. Kasvojakaan ei näkynyt kaavun reunan alta. Moni ihasteli päitä, sillä ne näyttivät erehdyttävästi oikeaa päätä. Sali jossa juhlat pidettiin, oli avara ja valaistu neovaloin. Yhdessä kulmassa soitti jokin yhtye, joka soitti musiikkia popista rockkiin. Soittajia ei näkynyt, ainoastan laulaja oli valokeilassa. Muut yhtyeestä olivat sananmukaisesti pimennossa. Moni epäilikin oliko mitään soittajia, vai oliko musiikki peräisin stereoista.
”Nyt valitsemme juhlan parhaan puvun ja tuomarina toimii kukas muukaan, kuin illan isäntämme komentaja Ladmen!”, kuulutti lavalla ollut nuori alokas mikrofoniin. Ladmen saapui lavalle runsaiden taputuksien saattelemana. Hän nykäisi mikrofonin alokkaan kädestä ja alkoi puhua:” hyvät vieraani! Olemme kokoontuneet juhlimaan syntymäpäiviäni naamiaisten merkeissä. En aio ikävystyttää teitä pitkillä puheilla, vaan menkäämme suoraan illan kohokohtaan.” Jännityksen kohoamisen pystyi aistimaan salin ilmapiiristä, kun Ladmen kierrätti katsettaan vieraissaan etsien voittajaa hyvin kirjavasta väkijoukosta. ”Ja voittajan on herra jolla on viikate ja musta kaapu. Voisitteko tulla ystävällisesti tänne lavalle”, lausahti hän mikrofoniin. Juhlijoiden seasta kuului jupinaa, siitä ettei heidän pukuaan oltu valittu parhaaksi. Viikate keikkui päiden yläpuolella, kun sen kantaja lähestyi lavaa talloen joidenkin varpaille vahingossa.
Voittajalle annettiin valtavat suosion osoitukset, mutta seasta kuului myös buuauksia. ”Palkinto annetaan huoneessani, joten voisitteko herra tulla mukaani”, kuiskasi Ladmen musta kaapuisen miehen korvaan, kun he olivat poistuneet lavalta.
”Voisinkohan vilkaista sitä viikatetta, sillä aseet ovat intohimoni?” , kysyi Ladmen arkaillen mieheltä huoneessaan. ”Komentaja on hyvävain ja katsoo, vaikka lähempääkin”, vastasi musta kaapuinen mies kaapunsa alta. Varsi oli ainetta jota komentaja ei tuntenut, se oli maalattu mustaksi ja ikään kuin se olisi syönyt kaiken valon ympäriltään ja terä niin kiiltävä, että hän pystyi peilailemaan kuvaansa siitä. Eniten komentajaa ihmetytti päät, jotka roikkuivat ketjuilla juuri terän alapuolelta. ”Nämähän ovat aitoja”, sanoi komentaja juuri ennen kuin tunsi nykäyksen kaulassaan.
Musta kaapuine mies poistui poistui juhlista minuuttia myöhemmin viisi päätä viikatteessa roikkuen.
laittakaa risuja ja ruusu
jatkoa tulee varmasti(tai no riipuu teistä), mutta inspiraatio loppu kesken ja tietenkin vain yleisön suostumuksella kirjoittelen tarinoita
tarinaa on nyt pidennetty ja toivottavasti piditte
40k: jahti osa I
40k: jahti osa I
Viimeksi muokannut Sopuli, Ti 20.04.2004 17:11. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Mutta tarina oli aika lyhykäinen. Siitä huolimatta tunnelma ja kuvailu olivat laadukasta. En tosin itse päässyt vielä sisään tarinaan, mutta eiköhän se toisella lukukerralla, tai tarinan jatkuessa, korjaannu.