Inkvisiittori Lordi Flamares, Osa I, Lordak [Luku II 27.4.]

[nedd]

Inkvisiittori Lordi Flamares, Osa I - Lordak

Luku I

Inkvisiittori Lordi Flamares saapui Lordak planeetalle, joka oli pieni ja kaukainen planeetta täynnä solisevia puroja, reheviä metsiä ja kukoistavia niittyjä. Lordakilla asui kauan eristyksissä ollut Sisarkunta, Punaisen Puron Kilta. Tämän sisarkunnan jäsenet olivat kauan sitten ansainneet rauhaisan planeetan palkkioksi voittoisista taisteluista, joihin heidän suuresti kunnioittama ylipappi oli heidät menestyksellä johdattanut. Punaisen Puron Kilta oli elänyt planeetalla, jota voisi kuvailla paratiisina jo yli viisikymmentä vuotta, sulassa sovussa ilman ongelmia. Nyt asiat olivat muuttuneet. Kaksi viikkoa sitten Eldar rodun jäseniä oli saapunut planeetalle väittäen sitä omakseen ja antanut Sisarkunnalle 14 ihmisen päivää aikaa häipyä planeetalta ennen kuin heidät tuhottaisiin. Punaisen Puron Killan, jo vanha ylipappi ei missään nimessä aikonut perääntyä, vaan joutui ensimmäisen kerran viidenkymmenen vuoden aikana hälyttämään apuun Inkvisiittorin ja hänen armeijansa tuomaan rauhan ennen niin kauniille ja rauhalliselle planeetalle.

Flamares astui sisään suureen ja kauniiseen kirkkoon, jossa ylipappi häntä odotti. Kirkko oli miltei tyhjillään, koska suurin osa sisarista oli tarttunut aseisiin ja rynnännyt pitelemään jo alkaneita hyökkäyksiä. Flamares käveli ylipapin apulaisen johdattamana pitkin tyhjiä käytäviä ja asteli portaat ylös saliin, jossa ylipappi häntä odotti.
- ”Mikä on tilanne?”, Flamares kysyi.
- ”Eldarit ovat jo aloittaneet hyökkäykset idästä ja pohjoisesta. Kuolleiden määrä on vielä vähäinen, mutta jos ne pääsevät läpi ensimmäisestä ja toisesta muurista mikään ei enää pidättele niitä.”
- ”Paitsi minä.”, totesi Flamares.
- ”Luonnollisesti… siksi hälytimme apua. Milloin loput armeijasta pääsevät saapumaan?”
- ”Kahden päivän kuluttua. Sen ajan minä pidättelen Eldareita.” Ylipappi loi Flamaresiin kysyvän katseen.
- ”Ja tietysti sisaresi.”, nuori Inkvisiittori korjasi, ”Olen kuullut uroteoistasi. Punaisen Puron sisaret ovat varmasti kokeneita ja hyvin koulutettuja sotilaita. Montako teitä on?”
- ”1231, tarkalleen. Eldareita on arviolta kolmetuhatta.”
- ”Kolmetuhatta!, huudahti Flamares.
- ”Ja lisää on tulossa. Onko sinulla jokin ongelma sen kanssa?”
- ”Ei tietenkään. Joukkoni ovat valmiit taisteluun tasan kahden vuorokauden kuluttua.”
- ”Hyvä, voitte majoittua kirkon vierashuoneisiin täksi yöksi. Huominen päivä tulee olemaan raskas.” Yksi sisarista johdatti Flamaresin ulos temppelistä kauniiseen kesäsäähän.

Flamares oli nuori Inkvisiittori Lordiksi, vain vähän alle kolmenkymmenen. Hän oli pitkä ja roteva mies, kohtelias, mutta myös itsepäinen ja kunnianhimoinen. Flamares kantoi päällään pitkää ja paksua kaapua, sekä korkeaa hattua. Hän oli aseistautunut Siunatulla miekalla ja Helvetin pistoolilla. Hän hallitsi myös psyykkisiä voimia joista oli paljon apua monissa tilanteissa, mutta tällä hetkellä Flamares ei ajatellut mitään muuta kuin tulevaa taistelua. Totuus oli, että hän oli tuonut mukanaan vain noin tuhat Keisarillisen Kaartin jäsentä ja noin kaksituhatta sotilasta tulisi olemaan kovilla yli kolmeatuhatta Eldaria vastaan, mutta Flamaresin oli pakko yrittää. Punaisen Puron kilta oli kunnioitettu sisarkunta ja epäonnistuminen johtaisi Flamaresin huonoon valoon, erittäin huonoon.

Inkvisiittorin oveen koputettiin ja sisään astui vanha kokenut komissaari Lombard. Lombard asteli kohti Flamaresin työpöytää ja Inkvisiittori viittasi häntä istumaan, mutta hän ei istuutunut.
- ”Tilanne raportti, herra. Tuhat jalkamiestä, joista sata alokasta, kaksikymmentä ratsumiestä, kolmekymmentä tarkka-ampujaa ja kaksikymmentä panssarivaunua ovat valmiina taistelemaan noin 1200:n sisaren rinnalla tasan neljänkymmenen ja puolen tunnin kuluttua arviolta noin kolmeatuhatta Eldaria vastaa, herra.”
- ”Hyvä Lombard, olenhan sanonut että…”
- ”Että ei aina tarvitse olla niin asiallinen ja seistä asennossa istuutumatta, ottamatta kertaakaan happea tilanne raporttia lukiessa, herra. Tiedän, herra. Odotan ohjeita, herra.”
- ”Huoh… Aseta puolet miesvoimasta ja viisitoista panssarivaunua pohjoisen muurin taakse ja loput itäisen muurin taakse. Varmista, että heillä kaikilla on tarpeeksi varusteita ja panoksia. Liity itse Eversti Wargraven komentoryhmään kun kaikki tämä on tehty. Edessä on vaarallinen taistelu.”
- ”Kyllä herra. Mitä sinä aiot tehdä, herra?”
- ”Kerään seurueeni kasaan ja lähden etsimään Eldareiden johtajaa. Saavat maistaa Keisarin vihaa ja etenkin minun vihaa! Voitte poistua, Lombard.” Lombard käveli selkäsuorassa ulos Flamaresin huoneesta ja sulki oven hiljaa perässään.

Tuossa oli vähän raapustelua Inkvisiittori Lordi Flamaresin seikkailuista. Tuohan oli tietysti ihan pikkupätkä, lisää on tulossa, jos tämä ei nyt ollut mikään täydellinen katastrofi Saattoi mennä vähän säätämiseksi ja kaikki toimintahan tuosta puuttui vielä kokonaan...

[Rune]

Toiminta ei ole koskaan toimivan tarinan edellytys, sen huomaa juuri esim. Huussin tarinoista. Äksönin puute ei haitannut vielä yhtään. Ihan näppärä pikkustoori, tykkäsin ainakin Flamaresista. Jotenkin vain tuntuu hassulta ajatella 40k:n maailmassa pientä, käyttämätöntä paratiisiplaneetta, yhden tietyn sisarkunnan käyttöön kun inkvisiittiolla olisi varmastikin töitä kokeneille puhdistajille ympäri galaksia. Tosin näkemyshän se on tämäkin, ja se toimii. Pääasia on se. Tekstikin oli ihan nättiä, kirjoita ihmeessä lisää.

[nedd]

Luku II

Nuori Inkvisiittori Lordi seisoi yön pimetessä läntisellä muurilla kaukana muusta taistelusta, joka oli jo alkanut. Vaikka hän oli kaukana, kuuli hän selvästi taistelun äänet, räjähdykset, pamahdukset ja tuskanhuudot. Flamares mietti, että olisiko häntä sittenkin tarvittu muurilla, mutta enää ei ollut aikaa perääntyä. Flamares huikkasi seurueelleen ja hänen peräänsä lähti joukko eriskummallisia olentoja, jotka hän oli valinnut kätyreikseen tähän tehtävään. Kiduttaja, pieni mies täynnä letkuja, kettinkejä ja virtajohtoja. Kaksi leijuvaa pääkalloa. Sokea, laiha ja kalpea hylkiö. Kääntäjä, mies täynnä mekaanisia sormia ja paperirullia. Kaksi ihmisen näköistä mutaatiota, jotka kantoivat mukanaan melta- ja plasma tykkiä. Ristiretkeläinen, pelottava soturi. Sekä kaksi vapaaehtoisesti mukaan lähtenyttä parantaja sisarta.

Joukko laskeutui alas muurilta tikapuita pitkin ja liikkui yllättävän nopeasti läheisen metsän suojiin.
Metsä oli tiheä, joten seurue sai sieltä hyvän suojan. Yhtäkkiä mekaaninen mies, kääntäjä, viittasi kädellään muita pysähtymään ja kuiskasi Flamaresille oudolla, naksuttavalla ja konemaisella äänellä:
- ”Kuu-len ääni-ä, herra. Kään-nänkö puheen?”
- ”Anna kuulua.” Kääntäjän kädet sauhusivat paperilla kun hän kirjasi ylös kaiken mitä kuuli metsässä. Hetken kuluttua hän alkoi puhua hiljaisella äänllä:
- [Haukotus] Mik-si ih-mees-sä he laittoi-vat meidät var-tioimaa tänne type-rään metsään kau-aksi tais-telus-ta?
- ”En minä tie-dä. Ehkä he pel-kää-vät apuun saa-punutta Inkvi-siit-toria ja hä-nen pähkähul-lu-ja kum-majais kaverei-ta. [naurua]
- ”Joo-pa-joo. Minä kä-yn nyt nuk-kumaan niin-kuin kaik-ki muutkin. [haukotus]
- ”Samoin, eh-kä me huo-men-na pää-semme mu-kaan taiste-luun.”
- ”Toivot-ta-vasti. Metsästä kuului vielä hetken aikaa ääniä kun Eldareiden rivimiehet kävivät nukkumaan ja sammuttivat nuotion.

Flamares nauroi hiljaa itsekseen ja viittasi mutantteja lataamaan aseensa. Hylkiö loi heidän ympärilleen varmuuden vuoksi psyykkisen suojakilven ja Flamares ja Ristiretkeläinen lähtivät päin leiriä aseet valmiina. Inkvisiittori antoi merkin ja plasma- sekä meltapallo lensi suoraan noin kahdenkymmenen Eldarin keskelle tappaen niistä melkein puolet. Ennen kuin suurin osa ehti edes herätä tai tajuta mitä oli tapahtunut, Flamares ja Ristiretkeläinen hyökkäsivät keskelle vihollisleiriä taistellen taitavasti rintarinnan ja laulaen kovaan äänen pyhiä lauluja. Taistelu oli nopeasti ohi. Kun Flamaresin Siunattu miekka katkaisi vielä viimeisenkin kaulan hän tokaisi muille:
- ”Harmi, että heidän joukossaan ei ollut noitia. Olisivat saaneet maistaa siunattua terästä!” Ristiretkeläinen naurahti ontosti, mutta kääntäjä vaikeni hetkeksi ja alkoi sitten puhua:
- ”Mi-ten niin, her-ra? Laskel-mie-ni mukaan olisit-te kuol-leet 60% var-mem-min jos mu-ka-na oli-si ollut noi-tia, tosin va-in 4% var…”
- ”Äh, turpa kiinni! Ei aina tarvitse olla niin vakava ja asiallinen. Osta huumorintaju!”
- ”Laskemieni mukaan, herra. Huumorintajun voi ostaa ja asen…”
- ”Argh… Lopeta jo! Jatketaan matkaa.” Kääntäjä sulki suunsa ja seurue jatkoi tarpomista läpi tiheän ja synkän metsän.

***

Komissaari Lombard seisoi pohjoisella muurilla katsellen epätoivoisesti vihollismassaan. Hän oli kokenut monta taistelua ja ajatteli ettei tästä hyvää seuraa. Hänen vieressään laskiväärit tulittivat alas muurilta ja Eversti Wargrave karjui ohjeita sotilaille. Kauempana toisen muurin takana panssarivaunut tulittivat panoksiaan keskelle Eldar merta ja saivatkin aikaan paljon tuhoa, mutta Eldareita oli liikaa. Tarkka-ampuja ryhmä oli hakeutunut läheiselle kukkulalle ja Lombard voi vain toivoa, että ne saisivat eliminoitua Eldareiden johtajia.

Yhtäkkiä portti heidän alapuolellaan tärisi ja alhaalta kuului huuto:
- ”Tähtitykki osui oveen! Se ei kestä enää kauaa!”
- ”Kaksisataa miestä portille pidättelemään Eldareita!”, karjui Eversti Wargrave. Suuri määrä sotilaita ja noin viisikymmentä sisarta ryntäsi ramppeja alas puolustamaan porttia. Portti hajosi kun toinen tähtitykin panos osui siihen ja Eldarit vyöryivät sisään.
- ”Pitäkää linjat!”, huusi Wargrave ja juoksi itsekin alas muurilta Eldar joukon keskelle. Laskiväärit ja bolterit tulittivat Eldareita, mutta mikään ei näyttänyt auttavan.
- ”Tehkää tilaa raskaille bolttereille ja meltatykeille!”, kuului huuto jostain linjojen takaa. Raskasta sarjatulta ja meltapalloja lensi suoraan Eldareiden päällä ja ne joutuivat vetäytymään, mutta vain hetkeksi. Uusi aalto Eldareita vyöryi portista sisään tulittaen shuriken aseillaan. Lombard seisoi vielä muurilla ja kurkkasin laidan yli. Kauhukseen hän huomasi kymmeniä Eldar sotilaita kiinnittämässä plasmaräjähteitä muurin ulkopuolelle. Lombard karjui sotilaille samalla kun juoksi itse pois:
- ”Paetkaa! Muuri räjähtää!” Mutta liian myöhään. Muuri räjähti kahdenkymmenen metrin pituiselta pätkältä satoihin osiin ja Eldarit rikkoivat linjat. Lombard ei ehtinyt muurilta alas ja lensi räjähdyksen voimasta ilmaan. Viimeiseksi hän kuuli Wargraven karjuvan jossain alapuolella:
- ”Vetäytykää toiselle muurille! Vauhtia! Vetäytykää!

Sainpas jo kirjoitettua jatkoa kun olen sairaana. Ei mikään kovin pitkä pätkä, mutta tässä on sitten kuitenkin sitä toimintaa. En tiedä miten tuo oikei onnistui... Henchmenejen kuvailu meni vähän säätämiseksi.. Tavutin kääntäjän puheen osaksi, jotta se kuulostaisi "robottimaisemmalta" en sitten tiedä miten se onnistui..

[Aco]

Robottimaisuus onnistui kiitettävästi.. Arvostelen molemmat osat tässä samalla: Mielenkiintoinen tyyppi toi Flamares, haluaisin kuulla lisää hänestä. Kuvailua oli aika mukavasti, ja tarinankirjoitus tuntuu olevan näpeissäsi. Kuvailua voisi tietysti lisätä, kuten aina Jatkoa vaan, odotan jo..