Leon Luidhard, Tehtävän Ritari. Osa 1
Leon Luidhard, Tehtävän Ritari. Osa 1
Leon heilautti kahden käden miekkaansa kohti suurta petomiestä. Otus väisti terän yllättävän nopeasti, ja iski takaisin suurella voimalla, mutta ritari vei iskun sivuun omalla miekallaan, ja löytäen aukon vastustajan puolustuksesta löi petoa keskelle likaisten riepujen peitäämää ruumista. Vaatteiden alla oli ilmeisesti kuitenkin jotain, joka kalahtaen pysäytti iskun kuin seinään. lkeästi virnistäen gor heitti kaavun pois päältään, paljastaen likaisen, veren jumala Khornen symbolilla varustetun haarniskan ja iski vuorostaan takaisin.
Kaikki tuntui tapahtuvan hidastettuna "Tämä on minun loppuni", ajatteli Leon, kun raivoisa petomies iski täydellä voimalla taistelukirveellään. Vaikka Ritarilla oli itselläänkin oli varsin hyvin tehty haarniska, pedon valtava kirves leikkasi sen läpi kuin veitsi voita. Aivan odottamatta kirkas valo välähti, ja kirves kimmahti takaisin. Gor katsoi hölmistyneenä Leonia, ja käyttäen tilaisuutta hyväkseen Leon löi kaikella voimallaan gorin pään isti ruumiista. Järven Neito oli ollut hänen puolellaan.
Leon Luidhard oli tehtävän ritari. Hän oli vannonut Tehtävän Valan, ja jattänyt kaiken taakseen taakseen, suurimpana tavoitteenaan löytää Graalin malja ja juoda siitä, tulemalla siten Graalin ritariksi, eläväksi pyhimykseksi ja talonpoikien palvonnan kohteeksi. Leon oli suorittanut monia suuria tekoja, ja monta kertaa hän oli melkein päässyt hengestään. Hän tuli arvostetusta Luidhardin perheestä, Aquitainesta, ja oli jättänyt paljon taakseen lähtiessään etsimään Graalia. Leonin koettelemukset olivat kuitenkin vasta alkamassa...
Leonin näkemä näky Neidolta oli johdattanut hänet Ardenin metsään. Hän oli ratsastanut jo syvälle metsään, ja petomies jonka kanssa Leon oli taistellut oli vienyt häneltä voimia, ja se oli myös haavoittanut ritaria. Leon löysi sopivan aukean, ja leiriytyi siihen. Yöllä hän heräsi outoon ääneen. Se oli kuin kuolevan linnun rääkäisy, ja se kuului läheltä. Leon oli liian väsynyt mennäkseen katsomaan. Aamulla herätessään Hän ratsasti paikkaan, josta ääni oli suurinpiirtein kuulunut. Sieltä Leon löysi karmivan näyn; Uljaan aarnikotkan moneen osaan silvotun ruumiin. Ruoho oli veren peitossa olennon ympärillä. "Minkälainen olento voi saada tällaista tuhoa?" Leon mietti tarkastellessaan aarnikotkalle tehtyä vahinkoa. Hän sai sen selville hyvinkin tarkasti, kun jokin hyvin suuri rynnisti metsän läpi takaisin saaliinsa luo...
Että tällainen aloitus. Jatkoa tulee aika varmasti, kertokaa mitä olette mieltä. Tekijä on 12 v, joten en mitään maasta taivaaseen kehumista odotakkaan. (aika loppui tätä tehdessä vähän kesken)

Viimeksi muokannut Warp, To 29.04.2004 18:41. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
So shut your face and take a seat, 'cause after all you're just talking meat.
Hmm. Hmmmmmmmm. Oletko sattumoisin lukenut sellaista novellisarjaa täältä Sotusta kuin "Vihreän Ritarin metsästys"?
Tarina oli kiva lyhyydestään huolimatta. Virheitä taisi olla muutama mutta ei mitään sen kummempaa. Itse pidin tästä. Sellaisen yksityiskohdan hoksasin, että luulisi että Questing Nihti yhden gorin hakkaisi vähän helpomminkin (sanoo tyyppi jonka omissa tarinoissa nihtit hakkaavat palasiksi tuhat goria tosta vain), ja sekin pisti silmään että käsittääkseni Blessing of the Lady suojelee ritareita jo ennen kuin aseet läpäisevät haarniskan. Hehän pysyvät vailla naarmuja (?). Mutta nämä seikat eivät haitanneet tarinaa.
Sattuneesta syystä
odotan jatkoa.

Verba, non acta - sanoja, ei tekoja
[quote="Tapsa"]Hmm. Hmmmmmmmm. Oletko sattumoisin lukenut sellaista novellisarjaa täältä Sotusta kuin "Vihreän Ritarin metsästys"?
quote]
En ole. Tosin aioin Green Knightin tähänkin juttuun tunkea
Lyhyys johtuu siitä, että aika vähän loppui kesken.
quote]
En ole. Tosin aioin Green Knightin tähänkin juttuun tunkea
Lyhyys johtuu siitä, että aika vähän loppui kesken.
So shut your face and take a seat, 'cause after all you're just talking meat.
Ei se nyt niin KAMALAN lyhyt ollut vaikkakin, lyhyt
Tarinaan: Oletko uusi käyttäjä, Warp? Katoin vaan tota viestien määrää.. Jos olet, tarina oli oikein hyvä aloitus. Siitä pisteet kotiin, jos näin on.. Itsekin huomasin, että Tapsan kädenjälki oli nähtävissä. Taistelu oli oikein hyvä ja muutenkin koko tarina oli helposti luettava.
PS. [OT]Rahat vai polkupyörä?
Eikös se ollut ''Rahat vai kolmipyörä? Jaa, en oo varma
[/OT]
PPS. [OT]Voitin Runen!!!!!!!!!!!!![/OT]

Viimeksi muokannut Aco, Pe 30.04.2004 14:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
lojuu kuin kotka, ampuu kuin eläintarha
Hmm. Pitää paikkansa. Lukekoon jos haluaaVD kirjoitti:Tapsa, sinänsä olisi parempi ettei hän lukisi sitä, koska hän voi alitajuisesti kopioida
Nyt hän tuskin suoraan mitään kopio. Ja tulee ainakin luonnollisempi tarina kun ei tarvitse alkaa miettimään että tekikö Tapsa sen jo vai ei...
Verba, non acta - sanoja, ei tekoja
Ei tämä loppujenlopuksi paljoa vaikuttanut samalta kuin vihreät ritarit... Jotain pientä samaa, kuten petomiehet ja bretonnia, mutteivat ne samaa tarinaa tee.
Voisin kuitenkin kuvitella questing nihtin retkiä aika yleiseksi ideaksi kirjoittaa. Mutta teksti oli lievästä sekavuduestaan ihan nätti. Taistelu oli kirjoitettu hienosti, ja prologinomaisen alun jälkeen odottelemmekin jo ensimmäistä täyspitkää versiota. 
Ai niinhän se olikinAcoparaptor kirjoitti:
[OT]Rahat vai polkupyörä?
Eikös se ollut ''Rahat vai kolmipyörä? Jaa, en oo varma[/OT]
Vaihdan siis sigin.
Mutta ihan mukavaa palautetta on on tullut, kiitos siitä. Jatkoa tulee kohta.
Ja tuossa ekassa viestissä/viesteissä tuli muuten vaan vähän häslättyä
So shut your face and take a seat, 'cause after all you're just talking meat.
Re: Leon Luidhard, Tehtävän Ritari. Osa 1
Juu, luin Vihreät Ritarit ja Mallobaudet myös. Mainiota tekstiä muuten. Yritän olla plagioimatta
btw, miten viestejä voi poistaa?
btw, miten viestejä voi poistaa?
Viimeksi muokannut Warp, To 29.04.2004 19:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.