thousands sons
thousands sons
Joo tuli mieleen pitkän mietinnän jälkeen että alan keräämään space marineja. Sitten kun kuulin kaverilta juttua että thousands sonit oli ennen ollu normaaleja space marineja ajattelin että teen space marine armeijan joka koostuu thousands soneista. Nyt haluasin tietää thousands sonien historiasta ajalta jolloin ne olivat vielä hyviä. kiitos jo etu käteen.
[11:24] <Dalamar> äiti ilmeisesti pitää minua seksiorjana
Kaikki kaaos legioonat olivat ennen horus heresyä "hyviä".
Olivat ymmärtääkseni varsin kiinnostuneita psyykkisten kykyjen kehittelystä. Olikohan niin, että yrittivät vielä varoittaa keisria kapinasta käyttäen psyykkisiä kykyjä, mutta eihän sellainen ollut soveliasta, ja lopulta löysivät itsensä kapinallisten puolelta.
Warpin kanssa puuhastelu todennäköisesti olisi aiheuttanut näiden julistamisen excommunicatus traitoriksi muutenkin ennemmin tai myöhemmin, heresy vain pisti hommaan vauhtia.
Sinäänsä siis olivat ihan tavan marineja kuitenkin aikanaan, erikoisemmat ominaisuudet tulivat oikeastaan vasta rubric of ahriman loitusn myötä. Tosin niitä psyykkerivelhoja heillä ilmeisesti oli jo ennen heresyäkin jonkin verran?
En valitettavasti muista mistä tuon kaiken olen lukenut, joten en voi lähteitä antaa, ja koska ulkomuisstista kirjoittelen, niin ei kannattane pitää 100% varmana tietonakaan. Tuonne päin pääpiirteittäin kuitenkin.

- Henri Ketonen
- Viestit: 3346
- Liittynyt: Ke 16.10.2002 22:22
- Paikkakunta: Turku
Hyviä fluffillisesti ne ovat mielestäni vieläkin, Keisari ne petti yhdessä Leman Russin kanssa. Nyt vain kostavat, mikä 40k - universumin aatteiden mukaan on ihan hyväksyttävää.
Hyviä pelillisesti ne olivat ennen uutta kaaoscodexia, siinä IA - artikkelissa. Silloin olivat pisteen halvempia, paljon kestävämpiä, psyykkiset voimat parempia jne...
Kuitenkin, ennen Horus Heresyä TS:t olivat vähäväkinen chapter joka käytti lähinnä psyykkisiä voimia, temppuja yms. (noituudeksi haukuttiin) taisteluiden voittamiseen. Tiedon etsiminen oli näille lähellä sydäntä, ja psykereitä chapterista löytyi poikkeuksellisen paljon. Mutaatiota esiintyi myös todella paljon, ja Magnus the Red oli itsekin melko friikki, yksisilmäinen punapää joka oli reilusti muita primarkkoja kookkaampi ja ilmeisesti älykkäämpikin, ja psyykkisesti mahtavin primarkoista. Tuskin mahtavampi kuin Keisari, mutta pystyi kuitenkin näkemään Horuksen petturuuden mitä Keisari ei taas osannut tai pystynyt näkemään. Pysyi lojaalina mutta yritti varoittaa Keisaria Horuksesta noituuden keinoin vaikka olikin vannonut olevansa käyttämättä noituutta. Aluksella ei kuitenkaan olisi välttämättä ehtinyt ajoissa eikä viestien lähetys noin pitkillä matkoilla ymmärtääkseni oikein toimi teknologian keinoin. Keisari ei oikein uskonut vaan julisti Magnuksen valanrikkojaksi ja lähetti Leman Russin legioonansa kanssa tekemään selvää Magnuksesta. Russ Wolffiensa ja Wulfeneiden kanssa sitten teki pahaa jälkeä Thousand Sonseille, mutta Magnus pisti psyykkisellä mahdillaan Russin legioonaa loppuvaiheilla kappaleiksi vähän miten sattuu (kivetti miehiä katseellaan, taivas muuttui mustaksi ja salamoivaksi)... Russ sitten ällöhyviksenä tietenkin hakkasi Magnuksen, mutta Magnus teki Tzeentchin kanssa sopimuksen ja loput varmaan tiedät...

zqmfgb
Mielestäni se meni näin: Thousand Sonsit saivat selvää Horuksen ilkeähköistä suunnitelmista. He yrittivät varoittaa keisaria psyykkisillä voimillaan. Keisari ei uskonut että Horus pettäisi hänet, ja muutenkin se psyykikointi oli jotenkin kiellettyä. No, keisrai määräsi space wolffit näiden kimppuun, ja sonsit pakenivat ja joinivat Horuksen petturuuteen.
Eye of Terrorissa asustellessaan he alkoivat mutaatoitua. Ahriman-niminen heppu luki loitsun, joka teki sonseista semmoisia... omituisia. Panssarin sisällä asui vain sielu tai jotain vastaavaa. Magnus ei tästä pitänyt ja karkoitti Ahrimanin.

No tärkein pointti jos aikoo tehdä pre-heresy Thousand Sonit on väriteema joka oli punainen ennen heresyä. Vaihtoivat sen nykyiseen siniseen vasta tzeentchin sopimuksen jälkeen (tais olla siinä sopimuksessa
).
Konversio- ja sculptauspalveluja ota yhteyttä YV:llä
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... =4&t=95464

ei sun tarvi maalata niitä punaisiksi, se oli niiden väri ENNEN Heresyä.
Eli se Ahrimanin loitsu muutti kaikki ei-psyykkerit käveleviksi panssareiksi ja voimisti psyykkereiden voimia entisestään. Ahriman etsii nyt Eldareiden Black Librarya jotta voisi itse nousta uudeksi Kaaoksen Jumalaksi.
Muista sitten et Thousand Sonit vihaa vieläkin Space Wolffeja verisesti...

"Koska tämä on Sotavasara - foorumi, jonka käyttäjillä on niin vähän toivoa saada naista, että pitää yrittää nussia pilkkua. -Da Capitan"
-
Zymeth Salkir Dkhan
- Viestit: 1750
- Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
- Paikkakunta: Turku
Pakko pistää pari lisäystä:
Thousand Sons oli\on geneettisesti kaikkein epävakain legioona. Legioona oli primarkkinsa löytymisen tienoilla tuhon partaalla, koska geneettiset mutaatiot riehuivat vapaana. Magnus siirsi legioonansa Prosperoon, koska planeetan asukkaat(kaikki psyykkereitä.) olivat kehitelleet keinon pitää vapaana riehuvat mutaatiot asoissa jatkuvan psyykkisen treenauksen avulla. Armeijarakenne oli Thousand Soneilla hyvinkin omintakeinen, rivimiestä ylemmäksi ei päässyt, jollei ollut psyykkeri. Kaikki kersantit ja siitä ylöspäin olivat librarianeja. Thousand Sons pysyi keisarille uskollisena, tosin epäortodoksisena legioonana, mutta ennen Horus Heresyä Imperiumin puritaanit kannattivat psyykkisten voimien kieltoa ja kaikkien psyykkereiden tappamista (tosin keisari vastusti). Hillitäkseen tulehtunutta tilannetta keisari järjesti konferenssin, jonka tuloksena nykyinen librarian-järjestelmä tuli Imperiumissa käyttöön. Magnus kieltäytyi noudattamasta sopimusta, ilmeisesti primarkit saivat itse päättää sen ratifioimisesta hallitsemillaan alueilla. Kokousta seuranneina vuosina Magnus sai visionsa Horus Heresystä tunnetuin seurauksin..
Ahrimanin teko repi Thousand Sonit kahtia. Toisaalta vanhoilliset, jotka ovat Ahrimanin kannalla ja toisaalta Magnuksen puolella olevat radikaalit. Ero on suhtautumisessa mutaatioihin ja kaaokseen. Vanhoilliset haluavat pitää hajuraon kaaokseen ja radikaalit palvovat avoimesti. Radikaalit ovat pikkuhiljaa paikanneet legioonansa miespulaa rekrytoimalla kultisteja ja mutantteja mariineiksi, heillä ei suhteessa muihin niin paljoa tomupäitä.

We will march, until whole world is in his colours, his glory and his madness.
- Henri Ketonen
- Viestit: 3346
- Liittynyt: Ke 16.10.2002 22:22
- Paikkakunta: Turku
No. Eivät ne sitten ainakaan Pre - Heresyn väreissä ole, mutta oma on asiasi miten armeijasi maalaat.valnir the reaper kirjoitti:Daider missasi pointin. aion kerätä space marineja jotka konvertoisin ja maalaisin thousands sons tyylisesti. Eli joukko olisi tällöin nimen omaan pre heresyä. Olisiko se HIRVEÄN väärin jos maalaisin ne silti siniseksi.
zqmfgb
-
Tohtori-SyFilis
- Viestit: 1027
- Liittynyt: Ke 26.03.2003 19:43
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Onko se nyt niin tarkkaa? Voithan kehittää oman successor-chapterin.
Siis Magnuksen puolella olevat ovat radikaaleja? Jaahas. Mutta porukat eivät siis ole missään väleissä keskenään? Onko porukoilla organisaatiossa jotain erilaista?

Hyvä näyttää aina paremmalta kun siinä on jotain huonoa vieressä...
-
Zymeth Salkir Dkhan
- Viestit: 1750
- Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
- Paikkakunta: Turku
Ennen Heresyä ei ollut Chaptereitä, mutta yksi komppanja voi lähteä tallaamaan omia polkujaan, vaikkakaan sellaisesta ei ole ollut toistaiseksi mitään mainintaa minkään Legioonan kohdalla.
Tosin pre-Heresy marineista on vain muutaman Legioonan kohdalla mainittu jotain rakentavaa taistelutyylistä, joten TS:ksi joukkosi tunnistaisi ainoastaan oikeista Legioonan väreistä ja tunnuksista, sekä maksimimäärästä kirjastonhoitajia.

"I reject your reality and substitute my own!"
Adam Savage
Adam Savage
Jaa niinkuin camoflage? Paitsi että marinet ei moista harrasta joten ei ole hyvä selitys jos fluffia meinaa kunnioittaa.Nazreg Moonsinger kirjoitti:No ei välttämättä oletetaan vaikka et ne o lähtenyt piileskelemään jotain (Tuntematonta) galaksin toiselle laidalle jollekin planeetalle jolla jokin muu väri sopii paremmin,
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi