Wulfric Tralliuksen saaga, osa 1: Andersonin kova kohtalo

[Grim]

Eli Trallius-saaga alkaa. Jatkoa prologille


-----------------------------------------

Valkyyria laskeutui jyristen pienen metsikön reunaan, ja laskusilta kolahti metalliverkkoon. Planeetan pinta oli alkanut peittyä kitukasvuisista puista joilla oli valtavankokoiset lehdet, kun saasteet olivat kadonneet mutta ilmakehä heikentynyt. Planeetta oli lähes kokonaan metallin peitossa, maanpinta oli päällystetty halvalla metalliverkolla, joka oli osittain maatuneen ruohon peitossa, ja puut olivat kasvaneet paikoin sen läpi. Wulfric Trallius käveli laskusiltaa pitkin maahan ja vetäisi syvään henkeä. Tavallisesti ulkoilma tuntui taivaalliselta hengittää aluksen tunkkaisen happiseoksen jälkeen, mutta Thadrosin ilma oli ohutta ja löyhkäsi heikosti kuparilta, tuoden mieleen veren hajun. Taivas oli vihertävänsininen, ja alkoi jo hämärtyä illaksi.

Veteraani Hall, mystikko Sears sekä asepalvelijat Jaggs ja Walsh kävelivät hänen vierelleen. Hall oli suhteellisen lyhyt mies, Trallius arvioi hänet 175-senttiseksi ja ainakin 95-kiloiseksi. Veteraanilla oli musta parransänki, paljon tatuointeja paksuissa hauiksissaan ja käsivarsissaan, jotka hän oli jättänyt paljaaksi, tummanharmaat hiukset, jotka oli muotoiltu typerän näköiseksi otsatukaksi, ja käsissään hän piteli meltakivääriä, jonka naarmuuntuneeseen kylkeen oli kirjoitettu lempinimi, ”Vanha Kunnon Retkikeitin”. Lisäksi hänellä oli otsallaan naurettavat alusten lentäjille tarkoitetut pikimustat aurinkolasit. Hall oli toiminut Tralliuksen henkivartijana puoli vuotta, mutta he eivät olleet tutustuneet toisiinsa lähes ollenkaan. Inkvisiittori tiesi aiempien taistelujen tapahtumista ja lyhyistä jutusteluista, että Hall oli aikamoinen moukka ja ainakin osittain psykopaatti, mutta se ei juuri haitannut hänen ammattissaan. Trallius ei pitänyt Hallin epäkäytännöllisyydestä, itse hän oli leikannut hiuksensa lyhyeksi sängeksi joka ei varmasti putoaisi hänen silmilleen kesken taistelun, hän oli peittänyt käsivartensa huolellisesti flak- pukuunsa kuuluvilla panssarihihoilla jotka tosin suojasivat vain lämmöltä ja heikoilta iskuilta, eikä inkvisiittorille tullut mieleenkään laittaa otsalleen aurinkolaseja. Trallius ei ollut ottanut voimahaarniskaansa tähän tehtävään, koska sen kanssa oli vaikea pysyä huomaamattomana eikä senkään keramiittilevyt suojaisi alienien partaveitsenteräviltä kynsiltä.

Jaggs oli yli kaksimetrinen suurimmaksi osaksi metallinen hirviö, hän oli menettänyt puhekykynsä alkuperäisten ruumiinosien parantelun takia mutta hänen näkönsä, kuulonsa ja voimansa olivat erinomaisia. Jaggsin vartalo oli adamantiumin ja teräksen seosta, joka kestäisi alienien kynsiä, ja hänen liian pieneltä näyttävä päänsä kohosi irvokkaan kaulattomana metallivartalon yläsyrjästä. Jaggsin oikea käsi oli lähitaisteluun suunniteltu kömpelö paksu palkki, jonka alareuna oli hiottu teräväksi ja sen kärjessä oli ylimääräisenä silmänä toimiva linssi ja tähtäin. Vasen käsi oli parin sentin pituinen tynkä, joka kiinnittyi saumattomasti raskaaseen bolteriin.

Walsh oli vain hieman veteraani Hallia pidempi, noin 180-senttinen, hänen ylävartalonsa oli ihmisen, käsiä lukuun ottamatta, joista toinen oli tähtäyslaite ja toinen plasmakanuuna. Walsh oli säilyttänyt suurimman osan älykkyysosamäärästään ja alkuperäisistä aisteistaan vaikka hänen jalkansa, kätensä ja osa hänen päästään oli korvattu metalliosilla.

Sears oli sokea, kuten suurin osa mystikoista, ja hänen silmiensä edessä oli peilaava vanne joka kuvasti hänen sisäistä näkökykyään. Hän oli vanha, kumarainen, kalju mies joka näytti siltä kuin murenisi pelkästä kosketuksesta. Mystikko pystyi vaistoamaan Kaaosvoimien läheisyyden, ja siksi Sears pystyisi johdattamaan heidät helposti ikonin luokse.

– Mitä me nyt teemme, Hall kysyi.

– Odotamme, vastasi Trallius, vilkaisten Terran kelloaan. Kello oli pieni koruton rasia, jonka alkeellisella nestekidenäyllä oli neljä numeroa. Jokainen esine joka oli käynyt pyhällä Terralla, oli palvottu artefakti, ja kellot, joita oli vain muutamilla inkvisiittoreilla, planeettojen kuvernööreillä ja muilla tärkeillä henkilöillä, olivat todella harvinaisia. Kelloihin saapui Terralta psyykkinen signaali joka minuutti, varmistaen että ne olivat ajassa. Tralliuksen kello näytti 1257. Heidän ei tarvitsisi odottaa kauan.



Kapteeni Anderson hengitti syvään. Hän tunsi kuolemanpelon ottavan hänet hitaasti valtaansa, ja tiesi myös komissaari Birchin tarkkailevan häntä ja ampuvan hänet heti jos kapteeni osoittaisi pelkuruuden merkkejä.

Anderson seisoi pienen kukkulan päällä joukkojensa takana. Hänen kummallakin puolellaan oli valtava Leman Russ- tankki, ja hänen edessään oli kuusi ryhmää sotilaita, jotka hän tuomitsisi pian kuolemaan. Anderson veti kiiltelevän miekan vyöllään riippuvasta tupesta ja ojensi sen eteensä.

– Edetään, hän huusi yrittäen kuulostaa tyyneltä. Kuusi ryhmää sotilaita lähti hölkkäämään kohti alivoimaisilta näyttävää alienjoukkoa. Tyranidit seisoivat vakaasti paikallaan, niiden kyyryt asennot ja kammottavat leuat toivat mieleen mutatoituneet kulkukoirat joita liikkui paljon kaikissa kaupungeissa. Anderson lähti itsekin hölkkäämään kohti vihollisia, komissaari Birchin ja komentoryhmän seuratessa häntä. Kapteeni kuuli kaksi jyrähdystä takaansa, näki kahden valtavan ammuksen syöksyvän kohti Tyranideja ja näki alienien lentävän joka suuntaan kahden voimakkaan räjähdyksen paiskomana. Hän tunsi pienen toivonkipinän alkavan kiilua rinnassaan. Ensimmäiset ryhmät kohottivat kiväärinsä, alkaen tulittaa yhä paikallaan seisovia alieneja. Muutama niistä kaatui, loput aloittivat kammottavan nopean juoksun kohti hänen sotilaitaan, ja alieneja alkoi syöksyä paikalle lisää. Samassa hän kuuli matalaa hyrinää takaansa, kääntyi katsomaan juostessaan ja näki valtavan kokoisen alienin syöksyvän kohti toista tankkia. Olento kohotti kammottavat kyntensä ja leikkasi Leman Russin helposti kahtia. Pieni toivonkipinä hänen sisällään vaihtui surkeaksi yksinäisyyden tunteeksi. Hän kääntyi katsomaan taas eteenpäin, ja näki alienien tehneen selvää ensimmäisestä joukosta, toinen pakeni läheiseen metsikköön ja muut neljä ryhmää ampui eteneviä alieneita, jotka juoksivat suoraan heitä kohti.

– Keisari meitä auttakoon, kapteeni sanoi tukahtuneella äänellä ja nopeutti hölkkänsä täydeksi juoksuksi, saavuttaen ensimmäisen Tyranidin ja lyöden sen nopeasti maahan miekallaan, mutta otuksia oli liikaa.



Tralliuksen kello naksahti hiljaisesti, ja ruutuun ilmestyivät numerot 1300. Hän laittoi kellon rintataskuunsa, ja pian kaukaa kuului kaksi jyrähdystä, joita seurasi mahtavat räjähdykset.

– Hyökkäys on alkanut. Jaggs, jäät tänne. Jos alienit havaitsevat aluksen ja hyökkäävät tänne, toivomme on menetetty, joten nouskaa kiertoradalle ja tuhotkaa koko planeetta. Sears, johdata meidät ikonin luo, käski inkvisiittori. Sears lähti kävelemään kohti läheistä metsänreunaa, Tralliuksen ja muiden seuratessa.

Sears käveli hitaasti, pysähtyi välillä ja hieroi ohimoitaan, sitten jatkoi matkaa. Trallius kuuli vielä kaksi räjähdystä, sitten ne loppuivat ja hän tiesi että kapteeni Andersonin komppania oli tuhottu. Heillä oli parhaassa tapauksessa loppuyö aikaa, ennen kuin alienit saisivat selville heidän läsnäolonsa. Hall näytti miettivän samoin ja rypisti otsaansa kun Sears pysähtyi jälleen keskittymään.

– Koeta pitää kiirettä, ukko, veteraani sanoi hyökkäävästi.

– Tulemme kokoajan lähemmäs, mystikko mutisi puoliksi itsekseen, ja alkoi jälleen laahustaa hitaasti eteenpäin. He kulkivat metsänreunaa viisi minuuttia ja jälleen Sears pysähtyi. Hall ähkäisi tukahdutetusta raivosta, mutta inkvisiittori kohotti kätensä. Trallius oli aina ollut psyykkisesti heikko, mutta nyt hänkin vaistosi uinuvan pahuuden.

– Se on lähellä, Sears sanoi hiljaisella, lumoutuneella äänellä ja astui askelen eteenpäin. Samassa metalliverkko petti hänen jalkojensa alla ja vanhus putosi rymisten verkon alla olevaan kuoppaan. Trallius toipui hämmästyksestä nopeimmin ja siirtyi varovasti verkkoon syntyneen reiän viereen.

– Sears?

Inkvisiittori otti vyöltään pienen lasertaskulampun, napsautti siihen virran ja tähyili alas. Verkon alla näytti olevan jonkinlainen luola, ja Sears makasi sen pohjalla selällään, mahdollisesti kuolleena.

– Mennään alas, Trallius sanoi, tarttui verkkoon sormillaan ja hivuttautui jalat edellä aukkoon, kunnes hän roikkui suorin käsin verkon reunasta. Hän päästi irti ja putosi suunnilleen puolen metrin matkan luolan pohjalle, laskeutuen ketterästi jaloilleen.

Inkvisiittori katseli ympärilleen. Luola oli itse asiassa maahan kaivettu tunneli, joka jatkui heikon taskulampun valokeilan kantamattomiin kumpaankin suuntaan. Trallius polvistui mystikon viereen ja kokeili hänen pulssiaan, joka tuntui vahvana. Inkvisiittori huokaisi helpotuksesta ja katsoi ylös. Walsh oli laskeutunut jo alas, hän seisoi tunnelin seinän vieressä katsellen Searsia. Samassa Hall loikkasi raskaasti jysähtäen alas ja irrotti ”Vanhan Kunnon Retkikeittimen” selästään, minne hän oli sen kiinnittänyt ennen kuin hyppäsi. Hall polvistui myös mystikon viereen.

– Hitto, papalle taisi tulla noutaja, hän sanoi.

– Ei, Sears on elossa. Ota ensiapulaukkusi, tarkistetaan kävikö hänelle pahasti, Trallius sanoi lujasti. Hall otti nopeasti repun selästään ja otti esille valkoisen pyyhkeen, siteitä ja parantavaa salvaa sisältävän purkin. Trallius käänsi mystikon varovasti kyljelleen ja irvisti tuntiessaan rikkoutuneita luita ohuen nahan alla. Samalla hän näki että Searsin takaraivossa oli melkoinen ruhje, josta valui hiljalleen verta. Mystikolle oli käynyt pahemmin kuin inkvisiittori oli luullut.

Hall levitti hieman salvaa Searsin päähän ja alkoi kääriä sitä siteeseen. Salva turruttaisi kivun ja edistäisi paranemista tappamalla bakteereja, mutta jos mystikon kallo oli rikkoutunut, hän oli luultavasti joutunut koomaan eikä hänestä olisi heidän etsintäretkelleen apua. Hall alkoi pakata tavaroita reppuunsa, kun Trallius nousi ylös ja yritti keskittyä. Hän kirosi mielessään heikkoja psyykkisiä kykyjään ja muisti samassa, että mieli pitäisi yrittää tyhjentää, jos halusi vahvistaa henkistä näkökykyään. Hän onnistui aistimaan pahuuden, mutta paljon heikommin kuin äsken. Inkvisiittori käveli hetken edestakaisin tunnelissa. Pahuus tuntui vahvistuvan hieman hänen kävellessään toiseen suuntaan.

– Walsh, sinä kannat Searsin – varovasti. Tunnen ikonista säteilevän pahuuden, seuraamme tunnelia, Trallius sanoi ja lähti edeltä. Hall kiiruhti hänen vierelleen, riiputtaen meltakivääriään rennosti kylkeään vasten.



Kapteeni Anderson heräsi hirvittävään tuskaan. Hän luuli olevansa helvetissä; hän roikkui pää alaspäin ja metalliverkko liukui eteenpäin hänen katseensa alla. Anderson pudisti päätään ja hänen päänsä selveni sen verran, että hän tajusi olevansa jonkin vahvan olennon tiukassa otteessa, jonkin jonka terävät kynnet kaivautuivat hänen ihoonsa aiheuttaen syviä haavoja joka askelella. Samassa olento pysähtyi ja laski hänet kiviselle alttarille. Oli pimeää, mutta hän näki olennon terävät hampaat ja sen takana siluettina kuvastuvan valtavan metallisen pylvään. Anderson yritti nousta ja potkaista olentoa, mutta hän huomasi että hänen jalkansa oli katkaistu polvien alapuolelta, ja kädet kyynärpäiden kohdalta. Anderson alkoi huutaa tämä huomatessaan, mutta olento ei välittänyt vaan katseli kohti metallipylvästä. Anderson oli niin heikko verenhukasta että vaikeni pian, ja silloin hän kuuli että olento yritti saada aikaan puhetta. Sen kurkusta kuului hiljaista hyrinää, ja seuraavassa hetkessä se hyökkäsi Andersonin kimppuun, leikaten helposti hänen kurkkunsa auki ja repäisten pään irti.

Sinä iltana metallipylvään edessä olevalle alttarille vuodatettiin litroittain verta. Verta verijumalalle, ja hänen palvelijalleen.

-----------------------------------------------------

[Sopuli]

huu. hyvä tarina. nyt onkin sitten päässyt perille hahmojen luonteesta ja tarinaakin on helpompi seurata. joten 9+:n arvonen tarina

[Rune]

Jaa että hyvä, tämä oli parempi! Loppu oli ainakin mahtava. Nopeasti kyllä tulee matskua tässäkin piirissä, näen ma. Nyt alkaa hävettää etten ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan, on kai pakko aloittaa se Altzheimerin toinen osa, kun näinkin laadukkaita tekstejä työnnetään jatkuvasti sisään. Hahmoissa alkaa tosiaan olla asennetta, ja tunnelma on samankaltainen kuin Tapsalla ikään. Minä tykkäsin, paljon.

[-ClasH-]

Erinomainen tarina! Kerrassaan mukavaa luettavaa(no kun kyse on tappaja alieneista ja verijumalista niin sana mukava ei oikein tunnu oikealta). Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja mukavan erilaisia olematta silti ihan liioiteltuja. Innolla odotan jatkoa. 9+

[Grim]

Erinomainen tarina! Kerrassaan mukavaa luettavaa(no kun kyse on tappaja alieneista ja verijumalista niin sana mukava ei oikein tunnu oikealta). Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja mukavan erilaisia olematta silti ihan liioiteltuja.

No joo, minusta veteraani Hall on kyllä ehkä hieman liioiteltu, mutta onhan se vain hyvä jos se ei näy niin selvästi.

Kiitos taas kehuista. Negatiivista palautetta ei tullutkaan yhtään, alan näköjään oppia.