40K: Mahdoton haaste, osa 2; Odottamaton käänne.

[Nahkaruoska]

Heipä taas! Taas kerran on Nahkaruoska pilaamassa päivänne.
Linkki edeltävään stooriin: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=25701 olkaat hyvät.
_____________________________________________________________________________


O'Riley astui taas kerran lämpimästä ja mielyttävästä teltan sisätilasta sateeseen. Tosin hän oli tehnyt sen jo niin lukemattomat kerrat että ei sillä ollut enään sen kummempaa vaikutusta häneen. Alussa hän oli ollut tästä harmissaan, mutta asian toistuessa riittävän usein sitä lakkaa välittämästä tai kokonaan jopa unohtaa asian häiritsevän. O'Riley ei silti pitänyt sateesta, mutta hän oli hyväksynyt asian välttämättömäksi pahaksi, sillä jos hän olisi vastustanut siirtoa, ei hän olisi lähellekkään nykyistä, kohtuullisen korkeaa, asemaansa. Tämä korkea asema oli ollut myötäjäinen sille, joka aseman otti ja tämä houkutus oli tehonnut O'Rileyhyn.
O'Riley katsoi sodan runtelemaa pääkaupungin keskustaa. Kaupungin nimi oli Titania. Titania oli pääkaupungin ohella suurin kaupunki, mitä Sargaruksella oli. Samalla se oli ainoa kaupunki mikä edes näytti kaupungilta. Vaikkakin Titania oli raunioita täynnä, oli se silti pystyssä, mitä muut Sargasuksen kaupungit enään eivät olleet. Entiseen loistoon verrattuna ne olivat hyvin surkeita näkyjä.
Planeettana Sargasus oli monien mielestä epämielyttävä. Siinä missä naapuri planeetan sateen syynä oli rankat tehdaspäästöt ja muut ilmakehälle haitalliset tekijät, ei Sargasuksella ollut niitä kuin hyvin minimaalinen määrä. Silti Sargasuksella satoi paljon enemmän kuin naapuri planeetalla, Vulcanilla. Tosin se sade oli myös puhtaampaa kuin Vulcanian sade.
Sargasus oli ollut turvallinen ja mukava koti, tosin myös märkä sellainen, noin kahdellekymmenelle seitsemälle miljoonalle asukkaalle vielä muutava vuosi taaksepäin. Silloin isoissa kaupungeissa oli ollut liikettä aamustä yöhön, sateesta riippumatta. Nyt kaikki siviilit oli siirretty kahdelle lähimmälle planeetalle, Vulcanille ja Victorianille. Syynä siirtoon oli Tyranidien invaasio Sargasukselle.
Tietenkään siviilejä ei saatu pois ennenkuin hyökkäys oli tapahtunut, joten sen takia ei Sargasuksen toiseksi suurimmasta kaupungista saatu evakuoitua hengissä kuin yksi kolmaskymmenesosa. Sillä ensimmäinen Tyranid isku oli tullut sinne täytenä yllätyksenä. Pian kuitenkin hyökkäyksen jälkeen saapui paikalle apujoukkona suuri armeija, joka torjui Tyranidien seuraavat hyökkäykset ja metsästi loputkin Tyranidit kuolleiksi. Tai niin ainakin kaikki luulivat. Pian puhdistuksen jälkeen armeija lähti pois Sargasukselta ja Sargasuksen oma, hyvin pieni ja aika mitätön armeija jäi vain paikalle puolustukseen. Kun kaikki oli alussa hiljaista ja kaikki luulivat tyranidien kuolleen, asia vaipui kaikkien unohdukseen varsin nopeasti, varsinkin kun moni ei edes tiennyt asiasta kunnolla yhtään mitään.
Myöhemmin puhdistuksen jälkeen alkoi tulla esiin Tyranid toimintaa, mutta asia laitettiin villasella ja asia selitettiin, että ne olisivat ne harvat ja ainoat yksilöt jotka olivat selvinneet puhdistuksesta, ja niistä ei olisi päänvaivaa. Tosin tämän tiedon johdosta päätettiin että siviilejä ei heti palauteta takaisin kotiin, varmuuden vuoksi. Ensimmäisen vuoden aikana ei ollut rapotteja Tyranideista kuin harvakseltaa, joten se vahvisti käsitystä vain muutamien yksilöiden olemassaolosta, mutta pian vuoden puhdistuksen jälkeen alkoi raportteja Tyranideista tulla kokoajan enemmän ja enemmän, joten asiaan reagoitiin lähettämällä Sargasukselle vahvistusarmeija, mukana O'Riley suunnilleen vuosi taaksepäin.
O'Riley huokaisi nähdessään kaupungin raunioina. Hän oli kyllä nähnyt sen aikaisemminkin, itseasiassa joka päivä hänen tulostaan lähtien, mutta aina sen näkeminen sai hänet miettimään sodan seurauksia, hintaa ja järkevyyttä. Hän hengitti pari kertaa syvään, samalla katselleen ympärilleen. Hän näki raunioita, lisää raunioita, muutamat teltat hänen lähistöllään ja lähellä kävelevän partioryhmän. Samalla kun partio lähestyi, O'Riley kuuli yhden sanovan "Omasta mielestäni tämä on naurettavaa. Laittaa nyt tuplavartiot tyhjyyttä vartioimaan sateeseen." "-Aivan, turhaa hätävarjelun liioittelua." kuului toinen ääni ryhmästä. Melkein heti sanojen perään kuului puolihuudahdus " Aih! Mitä ihmettä sä sillä kyynerpääll...", mutta ääni lakkasi kuin seinään. Kyynerpäällä sohinut sotilas oli huomannut O'Rileyn olevan kuulomatkan päässä ja hetkeä myöhemmin oli muutkin huomanneet saman.
Ei hän ollut luonut heihin vihaista katsetta tai mitään, mutta oli silti erittäin rohkeata ja erittäin typerää sanoa vastaan ylemmän komennukselle, varsinkin tämän ylemmän kuunnellessa. O'Rileyn käveltyä ohi partio jatkoi matkaansa, tällä kertaa valittamatta. O'Riley mietti hetken ajan mennä suoraan vartion kärkeen katsomaan tilannetta, mutta päätti sitten mennä ensin omaan telttaansa hetkeksi ennen kuin aloittaisi partiokierroksensa.
Telttaan sisään mennessään, hän riisui viittansa ja laittoi sen metalliseen naulakkoon. Sen jälkeen hän istuitui työpöytänsä ääreen ja alkoi vasemmalla kädellään aukaisemaan las pistoolinsa nahkakotelon kiinnikettä. O'Riley otti las pistoolinsa käteensä ja nosti sen eteensä ja alkoi tutkimaan oliko se kunnossa. Kun hän oli tarkistanut aseensa olleen moitteettomassa kunnossa, hän laittoi sen takaisin vyöllä olevaan koteloon, mihin se kuuluikin. Sen jälkeen O'Riley veti tuolinsa hiukan taaksepäin, kyyristyi ja avasi työpöytänsä toiseksi alimman lipaston ja otti sen sisältä hienon, kristallisen juomalasinsa ja sen jälkeen hän otti yhtä kauniin kristallisen pullon, jonka korkkina oli dodekaedrin muotoinen kristalli, joka säihkyi kirkkautta. Otettuaan käsiinsä lasin ja pullon, hän suoristi selkänsä ja laski tavarat pöydälle ja sen jälkeen hän kyyristyi taas sulkeakseen nyt tyhjän lipaston. Sitten O'Riley avasi pullon kiertäen korkkia myötäpäivään ja laski sitten korkin pöydälle. Hän otti lasin toiseen käteensä ja kaatoi siihen neljänneslasillisen hieman läpinäkyvää, vaalehtavanruskean väristä nestettä. Tämän tehtyään O'Riley laski lasin pöydälle, otti korkin käteensä ja kiersi sen kiinni pulloon. Sen jälkeen hän laski pullon pöydälle ja otti lasin taas käteensä.
Tilanteesta selvästi nauttiva O'Riley nosti hiljaa lasin vähän alle silmien korkeuden ja katsoi silmillään lasiin. Sitten hän heilautti kevyesti lasia muutaman kerran ympyrän muotoisessa kaaressa. Itse O'Riley ei tuosta tavasta niin paljon perustunut, mutta hän oli nähnyt pari vuotta sitten erään ison pampun tehneen niin ja korostaen sen tärkeyttä ennen juomista, niin O'Riley oli matkinut tavan pampulta, sillä ei se itse juomiseen pääsemistä paljon viivyttänyt ja olihan se ihan hieno sivistynyt ele, miksi hän sen vain ajatteli olleenkin.
Hetken ajan juoma vielä liikkui lasissa, samalla hitaantuen koko ajan ja lopulta pysähtyen paikoilleen. Vähän aikaa O'Riley piti lasiaan edessään, miettimättä yhtään mitään, silmät suljettuina, vain nauttien hetkestä joka oli hiljainen, nautinnollinen ja vain hänen yksityinen. Sitten hän laski hitaasti lasin reunan alahuulelleen ja nosti lasia juodakseen, samalla hiljalleen avaten silmänsä.
Hetkeä myöhemmin O'Rileyn silmät revähtivät täysin auki. Juoma, joka oli hetkeä aikaisemmin ollut vielä vaalehtavanruskean väristä, oli nyt saanut uuden, laimean violetin värin. Samalla kun hän oli tajunnut asian, hänen aataminomenansa teki nopean, mutta O'Rileylle hyvin hidasliikkeisen, ylös-alas liikkeen merkkinä nielaisusta. Voimattomana tapahtuneelle, hän turhaan yritti saada nielaistu neste pois ruumiistaan kakomalla ja yskimällä. Sitten O'Riley kuuli oudon, kumean kilahduksen, mikä oli tullut juuri lattialle pudonneesta kristallilasista mikä vielä hetki sitten oli ollut hänen kädessään.
Sillä hetkellä kun lasi oli särkynyt lattialle, alkoi O'Rileyn otsaa kuumottamaan, poskia punottamaan ja jalkoja heikottamaan. Tuntui kuin hänen ruumiinsa olisi muuttunut lämpimäksi nesteeksi. Noin minuutin päästä, mikä oli O'Rileylle kuin kymmeniä minuutteja, hän laskeutui heikosti polvilleen, kun jalat olivat antaneet periksi. Sitten alko hänen näkökenttänsä sumenemaan ja tummumaan. Ajatukset juoksivat hänen päässään yhä hurjemmin ja hurjemmin, mutta samalla käyden koko ajan sekavimmiksi ja lyhyt tempoisimmiksi. Ne alkoivat olla kuin väläyksiä hänen elämästään, iloisia ja surullisia muistoja. Valo alkoi hitaasti synkkenemään hänen näössä. Huone tuli hänelle koko ajan vain kaukaisemmaksi ja kaukaisemmaksi, samalla kun hänen näkönsä alkoi muotoutumaan vain yhdeksi isoksi möykyksi, ilman ääriviivoja.
Viimeisillä voimanrippeillä O'Riley vastusti juoman vaikutusta. Hän nosti päätään hiukan hyvin tuskallisesti ja vaivalloisesti. Hän näki kun varjoista tuli esiin ihmisen hahmo hänen eteensä. Sekunnin ajan O'Riley katsoi hahmoa ja sen jälkeen hän lyhistyi lattialle.

[Nahkaruoska]

Noniin. Taas yksi satu valmistui. Onhan toi vähän lyhyehko mutta minkäs teet kun ei voi jatkaa pitemmälle kirjoittamatta koko seuraavaa osaa...

Elikkä niin, tarina sai uuden juonenkäänteen, kiva eiko? Ei varmasti ollut ihan se mitä "suurinosa" odotti. Hihi. Elikkä tämä Mahdoton haaste oli "prologi" paljon suuremmalle tarinalle. Hitaimmille ihmisille siis; Mahdoton Haaste loppuu, mutta tämä ei ole loppu O'Rileyn tarinalle.

Jatkoa seuraa, so stay tuned.

Sitten jos voisin pyytää palautetta lukioilta. Risut ja ruusut, kaikki kelpaa.

[Sopuli]

ihan keskiverto tarina ei siinä mitään, mutta alussa toisteltiin liikaa O'rileytä. tästähän voi tulla vielä mielenkiintosta. adios!

[Warp]

Sama nimi kun minun stoorillani (vaikka omani lähetettiin ennen tätä). Mutta asiaan: Tarina oli ihan hyvä, mutta minua häiritsi myös O'rileyn liiallinen toistelu. Ihan mielenkiintoinen juttu.

[Nahkaruoska]

Warp, voehan "#$%, anteeksi tästä, en tiennyt että tämä nimi olikin jo "varattu" minun kämmi, pyydän anteeksi. (Tai siis, tarina minulla oli jo melkein viikon kirjotusta ennen tehtynä, mutta kun minulla on hyvin lyhyet ja harvat ajat jolloin voin käyttää konetta ja nettiä, niin mä yleensä vaan loggaan ja kirjotan tarinan suoraan ja sitten loggaan pois, eli ei jää aikaa paljon muiden kirjotuksille...)

[Warp]

No, ei se mitään haittaa, vaikka sama nimi onkin

[Rune]

Humm humm, nyt pääsen tähänkin tutustumaan. Kuten sanoit, oli hieman lyhyehkö. Kirjoituksessa oli minusta ehkä vähän turhan vähän tapahtumia, sitä alkomahoolikohtaa oli pitkitetty kuin mikäkin Huussi ikään. En tiedä oikein, ei siinä mitään pahaakaan ole, mutta... Tähän O'Rileyyn pitää tutustua paremmin vastaisuudessa. Ja nyt pitää katsoa, josko löytyisi heti perään uutta matskua...