FB:Salamurhia ja kaaosta Averheimissä delffien tapaan

Prologi: noin 150 vuotta sitten Naggarothissa eräs pimento haltioiden velhotar valitsi yhden orjistaan "yöllisiin huveihin", velhotan tietenkin tappoi orjan jälkeenäin. Velhottarelle syntyi poika, jonka hän nimesi Ziniksi. Poika peri molempien rotujen vahvimmat ominaisuudet, kuten haltioiden ketteryyden ja äänettömän kävelyn ja ihmisten lihaksisuuden. Zinin kasvaessa Zini lähetettiin erään tunnetun salamurhaajan oppiin ja salamurhaajan johdolla Zinistä kehittyi eräs Naggarothin parhaista salamurhaajista "Pimeä surma". Zinille opetettiin myös yhteiskieltä kuten kaikille pimento haltia ylimyksille. Ollessaan 100 vuotias Zin kuitenkin erhtyi hyväksymään tehtävän, joka koituisi hänen tuhokseen. Väistämättömästi Zin joutui lähtemään maanpakoon. Ennen lähtöään Zin sai pakattua kaiken tarpeellisen mukaansa salamurhaajan varusteista muonaan saakka. Harhailtuaan erämaassa kuukausia hän pääsi lopulta Keisarikunnan kaupunkiin, jota Keisarilliset kusuivat Averheimiksi. Zin naamioi itsensä ja luikahti kaupungin sisälle ja on elänyt siellä nyt viimeiset 50 vuotta toimien yksinäisenä salamurhaajana, jonka palveluksia kaikki varas killat haluavat. Averheimistä on tullut myös Zinin uusi koti ja hän ei lähtisi sieltä enään mistään hinnasta.
Kun yö heitti verhonsa Averheimin kaupungin ylle tietyt majatalot avasivat ovensa keisarikunnan alamaailman väelle. Veri terä varas killan päämies Hugo de Bonito oli mennyt muutaman ystvänsä ja tusinan raskaasti aseistetun vartijan kanssa pitämään hauskaa porttolaan nimeltä kaksi laituria. Hugo oli ottanut vartijansa mukaan, koska epäili kilpailevan killan lähettäneen salamurhaajan hänen peräänsä. Jos hän tietäisi kuka hänen peräänsä olisi lähetetty hän pysyisi tiiviisti kiltatalossaan lukkojen takana.
Porttola oli neljän tien risteyksessä oleva suuri kolme kerroksinen rakennus. Läheisten talojen väleihin jäi runsaasti varjoja joihin voisi piiloutua, sillä Kahden laiturin soihtujen valo ei yltänyt sinne asti. Yhdessä näistä varjoista seisoi mies mustassa salamurhaajan viitassa, mustissa saappaissa ja musta huivi suunsa edessä ja huppu silmien eteen vedettynä. Hän oli seisonut samassa paikassa siitä asti kun Hugo de Bonito oli saapunut. Musta surma oli nähnyt kun Hugo oli mennyt sisään porttolaan. Hän oli nähnyt kun pari vartijaa oli asettunut etuoven eteen ja hän tulisi näkemään kun Hugo tuotaisiin ulos kuolleena.

Viimeksi muokannut Viiksu, La 28.08.2004 21:53. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Scar-Veteran
- Viestit: 288
- Liittynyt: La 18.10.2003 17:05
-
zakug_the_insane
- Viestit: 778
- Liittynyt: To 05.09.2002 15:50
- Paikkakunta: Jyväskylän mlk
Kiintoisaa, kiintoisaa...
Mutta yhden jutun korjaan: Delffejä ei vain lähetetä salamurhaaja kouluun, vaan witch elffit nappaavat lapsia ja vahvimmat poikalapset näistä läheteään kouluttautumaan salamurhaajiksi. Muut uhrataan.
Tarina jäi kesken maukkaaseen kohtaan, juuri saippuasarja tyyliin ärsyttävästi. Laita jatkoa pikaisesti, mutta harkitusti

Ostan Tomb Kingejä ja necroneita! Lähetä YV.
Pimeä Surma lähti liikkeelle liikkuen varjoista varjoihin, jotteivät vartijat huomaisi häntä ja varoittaisi kiltamestariaan. Hän päätti kiertää talon vasemmalle puolelle ja niin tehtyään hän asettui selkä seinän kylmää pintaa vasten. Porttolan seinään jäi juuri miehen korkuinen varjo, sillä seinässä olevat soihdut olivat toisen kerroksen kohdalla. Soihtujen alla oli myös pieni kielleke, jonka ansiosta varjo ulottui päästä jalkoihin. Pimeän Surman kierrettyä talon taakse hän huomasi, että takaovelle oli asettunut myös vartija. Vartija oli pukeutunut koko vartalon peittävään levypanssariin, joten hän hylkäsi ajatuksen varsijousestaan. Pimeä Surma lähti hiipimään vartijan luo ottaen samalla myrkytetyn tikarin tupestaan. Vartija oli kuollut yhdessä silmän räpäyksessä. Kurkku auki viillettynä vartija putosi polvilleen ja siitä vatsalleen. Pimeä surma otti lähellä olevan puu jakkaran seinän viereen ja tuki vartijan seinää vasten istualleen. Vielä pyyhittyään veren vartijan päältä ja nostettuaan vartijan nahka paidan kaulusta ylöspäin haavan peitoksi hän oli tyytyväinen lopputulokseen. Pimeä Surma avasi takaoven hiljaa jättäen peräänsä "nukkuvan vartijan".
Hän huomasi olevansa varasto huoneessa. Huoneessa oli yksi ovi ja tikkaat ylös. Hän lähti ovea kohti ja avasi sen hitaasti raolleen. Oven takana oli keittiö, jossa kuhisi henkilökuntaa. Pimeä surma hylkäsi ajatuksen keittiön läpi kulkemisesta ja suuntasi kulkunsa tikkaille. Noustuaan tikkaat hän huomasi olevansa suuremmassa varastossa, joka oli sysi pimeä. Hän meni Porttolan salin puoleista seinää pitkin tunnustellen tietään ja löydettyään etsimänsä hän hymyili itsekseen. Yleinsä porttoloissa oli ylemmissä varasto tiloissa luukku, josta heivattiin ylös raskaimmat taakat köysien avulla. Luukku sijaitsi seinässä ja se oli kaksi osainen. Ylempi osa avautui sisäänpäin ja oli noin 20cm korkea. Alempi taas oli noin 1.3 metriä korkea ja avautui myös sisäänpäin. Pimeä Surma avasi ylemmän luukun ja virnisti mielihyvästä. Hugon pöytä näkyi melkein täydellisesti luukulle. Pimeä Surma otti pienen varsi jousen vyöltään ja asetti siihen myrkytetyn vasaman. Varsijousi oli noin 30 cm:n pituinen ja käsivarren levyinen. Hän asensi varsijousen kätensä sivulla olevaan metalliseen levyyn kiinni, jotta hän pystyi ampumaan yhdellä kädellä. Hän otti Hugon näkyviinsä ja tähtäsi.

Viimeksi muokannut Viiksu, Ke 01.09.2004 21:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
zakug_the_insane
- Viestit: 778
- Liittynyt: To 05.09.2002 15:50
- Paikkakunta: Jyväskylän mlk
Käytät hieman liikaa "Pimeä surma" -sanaa. Keksi sille jokin vastine, ettei mene toistamiseksi. Hän sanaa voisi käyttää ainakin useammin, kaikki tietävät kenestä on puhe, koska muita henkilöitä ei ole tarkemmin käsitelty. Miten muuten ekassa osassa kutsuit sitä sanalla "Musta surma", kun se taas tässä on tuo "Pimeä surma"
...
Muuten veikkaan, että stoori loppuu lyhyeen ja Hugo niitataan, tai tuleekin jokin este ennen niittaamiseen tai ehkäpä sen jälkeen...
Kansa vaatii tuttua myrkytetty drinkki konstia
. Naamioitukoon vaikka kokiksi. Ei, mutta nyt olen pelannut liikaa hitmania
.