“Joka poika alas mäkee, meitsi johtaa! Me teurastetaan joka ihmulainen joka tulee vastaan. Hyökkäys kylkeen! Waagh!”, Rarus Decor karjaisi nostaen kirveensä ilmaan. Hänen raskaasti haarniskoidut jalkansa loiskahtelivat märässä ruohossa, ja kivet painuivat yhä syvemmälle pehmeään maahan. Kahdenkymmenen örkin äänet sekoittuivat hänen omaansa, ja mahtava sotahuuto väreili ilmassa.
Ihmisten hilparimiehet eturivin takana vilkaisivat vasemmalle puolelleen, ja ennättivät viimeisenä näkynään nähdä mielipuolisen kiillon jättimäisen mustaörkin silmissä, ennen kuin murskaantuivat joko valtavan kirveen, tai mahtavan nyrkin alle. Loput yksiköstä pakenivat kauhusta huutaen. Rarus jätti poikansa juoksemaan ihmulaisia kiinni.
Laskeva aurinko otti mustaörkkiä silmiin, ja hän nosti vasemman kätensä silmiensä eteen varjostamaan sokaisevaa valoa. Hänen örkkinsä näkyivät vain mustina siluetteina taivaan rantaa vasten, huohottaen hengästyneinä, lukuisat haavat verta vuotaen. Rarus Decor murahti, ja keräsi yksikön kasaan.
“Ihmulaisii ei oo enää paljoa, pojat. Hakataan vaan lössi kasaan, niin homma on siinä. Ootteko nähny nitä limasii hämppiksiä?” Rarus kysäisi uudelta yksiköltään, valmistautuen ottamaan yhteen viimeisien ihmisjoukkojen kanssa. Aina ne pirulaiset yrittivät käydä päälle. Rarus vilkaisi ympärilleen, ja sai vastauksekseen muutamia pään pudistuksia. Rarus tyytyi hymähtämään. Tämä vaikeutti asioita vähän, muttei liikaa. Viimeinen yksikkö piti ihmuja aisoissa ja toinen yksikkö oli jakautunut hyökätäkseen ihmujen selkään ja tykistöpatteriin. Se yksi mörssäri oli saanut jo tähän mennessä aika ikävää tuhoa aikaiseksi.
Karjaisu halkoi ilmaan, juuri kun Rarus Decor oli johtamassa omalla huudollaan joukkojaan eteenpäin. Rarus kirosi hiljaa mielessään nähdessään oikealla puolellaan kukkulan harjalla vielä yhden ihmisyksikön. Katsottuaan tarkemmin mustaörkin silmät kapenivat hieman. Nyt ei ollut kaikki kohdallaan. Hän karjaisi yksikkönsä liikkeelle kohti ihmulaisten selustaa, ja jätti viereensä tömähtäneen mörssärin harhalaukauksen huomioimatta.
Ihmisyksikkö kukkulalla epäröi juosta teurastamaan yksin rämeen laidalla seisovaa suoörkkiä. Koko eturivistö makasi maassa, aivomassan valuessa pehmeään maahan, matalan ruohon sekaan. Rarus vilkaisi ympärilleen. Tästä hän oli kuullut, mutta se oli pakko nähdä omin silmin. Hän ei muistanut entisestä elämästään yhtäkään shamaania. Rarus vilkaisi oikealle puolelleen, ja näki kukkulan laella kumaran hahmon. Sitä itseään hieman pidempi sauva erottui ohkaisena taivasta vasten. Vieras örkki nojasi sauvaansa ja katseli kukkulalle. Pian muutama poksahdus ylsi taas Raruksen korviin. Hän hymyili.
“Hei, sä satunnainen suoshamaani! Mäystäähän sieltä kukkulalta arsees tänne alas, mulla ois vähän sanottavaa!” Rarus karjaisi asettaen kätensä torveksi suunsa eteen. Kyyry hahmo liikahti hieman, ja muutaman ihmisen pää räjähti taas. Loppu yksikkö pakeni kauhun vallassa. Rarus hymyili ja kääntyi kohti taistelun keskustaa.
* * *
Siinähän tuota. Parin minuutin luku-urakka. Voisin jossain välissä kirjoittaa pidemmänkin stoorin tätä.
Nopeasti kirjoitettu, todella todella lyhyt taistelukuvaus. En yritäkään kirjoittaa enää vähään aikaan, jos koskaan, jatkotarinoita, niistä ei kuitenkaan tule mitään, kuten olette huomanneet. 
Voisin tässä jossain välissä lukaista tuon Nightwishin tarinankin tuosta. Toivottavasti saan itseni ruoskittua hommiin.edit\\
En kai ole kuulevani hienoista sarkasmin sävähdystä virkkeessä?Hyytelöperuna kirjoitti:Pituutta olisi saanut olla lisäää, mukavaa ja helposti ymmärrettävää tekstiä on kiva lukea.
