Verisen hampaan veljeskunta
Historia: Verisen hampaan veljeskunta on Avaruushukkien 13:nen komppanian joukko-osasto. Kun komppania meni etsimään kadonnutta primarkkaa, Leman Russia, olivat Verisen Hampaan veljeskunnan sotilaat vielä yhdessä komppanian kanssa. Mutta kun he menivät Kauhun Silmään, koko komppania hajaantui yksityisiin sotajoukkoihin. Verisen hampaan veljeskunnan soturit syntyivät täten, ja he eivät jääneet aivan harhateille ja varmaan tuhoon. Sillä heidän mukaansa sattuivat tulemaan Susikaartin taistelujohtaja Brald, riimupappi Ragdar ja susipappi Hrulgaar. Kaikenlisäksi kerrotaan että komppanian joukossa on niin sanottua ”Russin Kaartia”, joka on komppanian erikoiskaarti. Sen jäseneksi sanotaan kelvanneet vain ne harvat Susikaartin jäsenet, jotka olivat taitavia käyttämään mahtavia susivasaroita, jotka pystyvät murskaamaan vihollisen pään yhtä helposti kuin melonin. Kaarti ajaa ennen taistelua itsensä taisteluraivon valtaan, ja vain susipappi Hrulgaar kuuleman mukaan pystyy hillitsemään heitä jotenkuten. Huhujen perusteella kerrotaan myös että veljeskunnan käsiin olisi joutunut itse suurkomppanian lippu. Mutta tätä luultavasti käytetään harvoin taistelussa, koska sellaisen esineen arvo ja kunnioitus ovat sitä luokkaa, että jos esine sattuisi häviämään menettäisi komppania kaiken kunniansa.
Toimet: Kauhun Silmän taisteluiden jälkeen, veljeskunta ja monet muut samankaltaiset 13:nen komppanian sotajoukot vetäytyivät Kauhun Silmästä, vaikka moni sinne jäikin, vieläkin etsimään Russia. Mutta tämä ei ollut ongelma Verisen hampaan veljeskunnan kanssa, sillä he olivat omasta mielestään löytäneet Russin. He uskoivat että Russ ei ollut kuollut, mutta hän oli lähettänyt sanansaattajan jaostonsa luokse. Sanansaattaja oli Throndell, joka sanoi tavanneensa Russin jossain keskellä Kauhun Silmää, minne kenenkään ei pitäisi mennä. Throndell pyysi Russia liittymään takaisin jaostonsa pariin, sillä Russia tarvittaisiin enemmän kuin koskaan. Russ oli nauranut hänelle ilottomasti, ja antanut tälle vyönsolkensa. Yhden lauseen hän sanoi ennen kuin hän katosi ”Ei, metsästykseni ei ole vieläkään lopussa, vieläkään ei ole susiaika koittanut, mutta sanansaattajani olen valinnut, sinut”. Russ oli kadonnut siinä hetkessä kun Throndell oli laskenut silmänsä kultaisen vyönsolkeen.
Tämän jälkeen Throndell oli löytänyt Verisen hampaan veljeskunnan, ja kertonut näille tarinansa. Veljeskunta oli hämmästynyt, mutta Throndelilla oli jonkinlainen erikoispiirre, joka toi hänen sanoihinsa toden kaikua. Hän oli myös Avaruushukan perikuva: vaaleahiuksinen, taistelutahtoinen, pitkä, vihollisiaan vihaava ja veljiään kunnioittava. Sen jälkeen he poistuivat Silmästä, keskellä Abaddonin mustaa ristiretkeä. He matkasivat vanhoilla aluksillaan Avaruushukkien tukikohtaan ja kertoivat sanomaansa, mutta heitä ei uskottu, vaan he eivät enää koskaan sen jälkeen saaneet astua vanhan kotiplaneettansa pinnalle. Kerrotaan että taistelukin olisi käyty ja monta kuollut, mutta on epätodennäköistä että niin pitkälle olisi menty. Mutta tiedetään se että muutama Avaruushukka tuli heidän mukaansa, vaikka heillekin lankesi sama kohtalo kun muillekin veljeskunnan jäsenille.
Tämän jälkeen veljeskunta on kierrellyt kaikkialla, tappaen keisarin vihollisia ja saarnaten sanomaansa. Mutta he eivät ole koskaan poistuneet kauas kotiplaneettansa lähettyviltä. Tällä hetkellä Imperiumi ei uhkaa heitä, koska he ovat vain toimineet Imperiumin hyväksi.
Tärkeät henkilöt: Brald Verihammas on veljeskunnan vanhin jäsen, ja koko komppanian johtaja. Hän on erittäin vanha, mutta aika kulkee eri tavalla Kauhun Silmässä. Hän on hurja soturi ja kaikki hänen taistelutoverinsa kunnioittavat häntä. Braldin lisänimi juontuu selvästi komppanian Susilordista, Jorin Verihampaasta. Ja monien lähteiden mukaan hän saattaa olla jopa Jorinin veli.
Ragdar on vanha riimupappi, ehkä Braldiakin vanhempi. Hänen psyykkisten voimiensa ansiosta veljeskunta on selvinnyt Kauhun Silmässä. Hänen kaksi muuta veljeään ovat vieläkin elossa, Agdar on susikaarin jäsen ja nuorin veljes Graldar on ylpeä suurkomppanian lipunkantaja. Sanotaan myös että Bjorn olisi jotain sukua Ragdarille, mutta huhua ei voida mitenkään vahvistaa.
Hrulgaar on viisas ja hurja susipappi. Vain hänen viisaat sanansa pystyvät hillitsemään Russin kaartin raivoa jotenkuten. Hän on erittäin taitava parantaja eikä veljeskunnasta olisi ehkä puoliakaan jäljellä jos Hrulgaar ei olisi ollut mukana alusta asti.
Throndell on hurja soturi, veljeskunnan mukaan Russin sanansaattaja ja esitaistelija. Hänellä on jonkinlainen maine kotiplaneetallaan ja sen lähellä, sillä kerrotaan että kukaan ei ole voittanut häntä taistelussa koskaan. Hän yleensä taistelee yksin, vaikka Russin kaarti haluaisikin suojella primaarkkansa lähettilästä. Throndell kuitenkin osoittaa että pystyy taistelemaan yksin, olipa vihollisella minkälainen ylivoima tahansa. Avaruushukkien tietojen mukaan 13:nen komppanian mukana oli eräs Throndell, joka oli asiakirjojen mukaan Jorin Verihampaan esitaistelija. Tieto on varma, mutta ei tiedetä onko tämä juuri se Throndell joka taistelee nyt veljeskunnan riveissä.
Huh, tulipa paljon tekstiä. Noh, onpa nyt fluffia.
Palautetta saapi antaa.
13th Company fluffia: Brotherhood of the Bloody Fang
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
13th Company fluffia: Brotherhood of the Bloody Fang
On se kumma että sain potkut työstäni vaikken mitään tehnyt.
Ihan pätevää tekstiä, tosin se mikä pisti silmään oli, että nuo avaruussudet olisivat Eye of Terrorista lähteneet ja jopa käyneet Fenriksessä? Käsittääkseni 13th komppaniasta ei ole kuultu oikein mitään, lukuunottamatta jotain viuhahduksia Storm of Chaoksen aikaan...
-A
-A
"Eikö ole aika hyvä muodostaa mielipiteensä sillä tavalla, että katsoo mitä mieltä joku urpo on, ja on itse eri mieltä."
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
Hyvin kirjoitettu. 13 komppania on hyvä valinta, jos haluaa kirjoittaa paljon omaa fluffia.
Mitä olisin toivonut:
- Tarinat ovat tärkeitä Space Wolffeille. Tarina kuulostaisi kenties paremmalta, jos se olisi kirjoitettu kertojan näkökulmasta. Tyyliin: "Kun minä olin vasta nuori verikynsi....".
- Viikinkimäistä mättömeininkiä olisi voinut olla enemmän. Varsinkin sankareiden kohdalla. "Throndell todisti rohkeutensa Cherogenin demonimaailmassa, kun hänen Sudenkouransa murskasi kolme Mustan Legioonan raivohullua arkkukävelijää."
Mitä olisin toivonut:
- Tarinat ovat tärkeitä Space Wolffeille. Tarina kuulostaisi kenties paremmalta, jos se olisi kirjoitettu kertojan näkökulmasta. Tyyliin: "Kun minä olin vasta nuori verikynsi....".
- Viikinkimäistä mättömeininkiä olisi voinut olla enemmän. Varsinkin sankareiden kohdalla. "Throndell todisti rohkeutensa Cherogenin demonimaailmassa, kun hänen Sudenkouransa murskasi kolme Mustan Legioonan raivohullua arkkukävelijää."
Oulun Höyryliiga Ropeconissa (taas). Katso raportti ja kuvat!
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
Jännää...tuota voisi vaikka yrittää. Mutta silloin se kuuluisi tarinapuolelle. Innostuin taas kirjoittamaan. Saattaa olla vaikka että huomenna ilmestyy uusi tarina jos en kovin kiireinen ole. Eli silmät Tarinat ja Novellit puolelle jos haluatte lisätietoa.
Kiitti Tanan.
Loistava alku! Tuo pitää kyllä laittaa.Tanan kirjoitti:"Kun minä olin vasta nuori verikynsi....".
Kiitti Tanan.
On se kumma että sain potkut työstäni vaikken mitään tehnyt.