Hieman pidempi, kalju mies, ruskea kaapu yllään, ja sen yläosaa ja käsivarsia peittävä raskastekoinen haarniska sen päällä, nauroi ja nosti kolpakkoa huulilleen. Hänen äänensä oli mahtava, ja se kantoi pitkälle. Noilta vakavilta kasvoilta ei kovin moni ollut aikojen saatossa nähnyt hymyn kaarettakaan. Toinen miehistä oli nostanut kypäränsä pois jo ennen tilaisuuden alkua, ja iän ja huolien kuluttamat kasvot olivat viimein sulaneet hymyyn ja iloon. Punainen viitta hänen takanaan lepäsi osaksi lattiaa vasten, niin pitkä se oli. Kokovartalohaarniskaan pukeutuneena hänen oli hieman vaikea juoda omasta lasistaan, mutta pienellä kurottamisella sekin onnistui hyvin. Taistelemiseen hänenkin haarniskansa oli suunniteltu. Hopeinen riipus osui syrjästäkatsojan silmiin. Jotain nousi hänen rintaansa pitkin, jotain kevyttä, joka painoi hellästi. Hänen silmiään alkoi väsyttämään, ja pieni pala kristallia vierähti hänen poskeaan pitkin. Mies niiskahti.
Hansikoitu, raskaasti panssaroitu käsi laskeutui valtavan, kyyryssä istuvan metallikasan olkapäälle. Matala, lempeä ääni soljui sisään soturin kypärän sisälle.
“Archaon, mitä nyt? Olemme täällä pitämässä hauskaa, kai muistat sen?” Haargoth sanoi, ja laski oman kolpakkonsa pyöreälle pöydälle.
“Olet Jumalten valitsema soturi, eihän nyt tuollainen synkistely sovi”, syvän punaiseen sonnustautunut soturi sanoi ja istahti tuolille Archaonin, suuren Kaaoksen soturin, vierelle. Archaonin kypärä käännähti hieman, ja sameat silmät silmikon takana vilkaisivat vain nopeasti hänen entistä alaistaan. Haargoth oli aina ollut hyvä ystävä hänelle, hän ymmärsi Archaonin ongelmat. Aina, ja aina. Haargoth nosti kypäränsä visiiriä ja veti nopean siemauksen punertavaa viiniään.
“Tiedätkö, miksi minä en voisi tosiaan pitää hauskaa? Juuri nuo kaksi tuolla veivät minulta sen, minkä takia olin taistellut koko elämäni, ja vain yhdeksi jouluksi, olisin voinut jopa tehdä jotain sen eteen, olisin niin kovin mielelläni ollut nyt tuolla. Oma joululahjani, joka minulle jo luvattiin, mutta nuo kaksi...” Archaon ei enää voinut jatkaa. Haargoth katseli hiljaa vanhaa ystäväänsä. Archaonin kypärä nykähteli lähes huomaamattomasti tukahdutettujen nyyhkytyksien tahdissa. Haargoth nosti kätensä, ja laski sen Archaonin olkapäälle haarniskan osat kalahtaen kevyesti toisiinsa. Niiden ääni soljui ja vaimeni keskelle ilonpitoa ja huudahduksia.
“Ei se ollut sinun vikasi. Eikä heidän vikansa. Tiedätkö kenen vika se oli, Archaon?” Haargoth kysäisi naurahtaen hieman. Archaon käänsi hieman päätään ja niiskautti.
“Gavin Thropen...” Haargoth virnisti lempeästi.
“Luthor!” Karl Franz veti rivakasti vanhan toverinsa syleilyynsä, ja nauraen rutisti tätä. Luthor seisoi hetken yllättyneenä Keisarinsa syleilyssä, mutta iski sitten kätensä tämän selälle. Hän huokasi.
“Viimein, tätä oltiin jo odotettu. Joka vuosi tuntuu vaikeammalta jaksaa sitä yhtä vuotta, vai?” Huss lausahti hiljaa vetäydyttyään Keisarin otteesta. Hän hymyili lempeästi. Karl Franz naurahti, ja nyökkäsi.
“Joka vuosi vaikeampaa, ystäväni”, Karl myönsi. “Vaikeinta se oli tänä vuonna.”
Molemmat vilkaisivat vasemmalle puolelleen nopeasti, yksin pyöreässä pöydässä istuvaa haarniskoitua hahmoa kohti. Molemmat huokasivat syvään.
“Nyt se on kuitenkin ohi”, Huss sanoi käännyttyään takaisin taistelutoverinsa puoleen. “Vaikka yksi meistä puuttuukin.” Karl Franz vaikeni, ja katsoi muualle. Hetken hän keräsi ajatuksiaan, ja kääntyi sitten katsomaan taas Luthoria. Hän hymyili.
“Valtenille!” Hän huudahti ja joi lasistaan.
“Valtenille”, Luthor lausahti, ja vei kolpakon huulilleen.
“Olip’ muute jätkät paska reissu, eh?!” kuului karjahdus salin toiselta puolelta. Monia muita jopa muutamaa päätä korkeampi, vihreä jättiläinen karjaisi ja päästi mahtavan naurunröhötyksen päälle. Kirves kun oli kotiin jäänyt, kuten aina, täytyi turvautua joko lähimpään pienempään örkkiin, tai vaihtoehtoisesti hyvää vauhtia tyhjenevään oluttynnyriin.
“No älä pomo hemmetissä”, ympärillä istuskelevat ja naureskelevat örkkikomentajat naureskelivat mukana. Borgut nousi seisomaan tuoliltaan, joka natisi uhkaavasti hänen ja haarniskansa painon alla.
“Meitsi muuten miettii, missä helevetissä se Crom luuraa”, hän heitti ilmaan, ja koko porukka revähti nauramaan. Muutama suurhaltia vilkaisi taakseen, ja siirtyi vähän kauemmas siemailemaan viiniään. Pitkä, korea haltia poistui juuri salista viitta heilahtaen nuoremman, mustahaltian kanssa, ympärilleen vilkuillen. Ovi sulkeutui äänettömästi heidän perässään.
Grimgor nauroi aikansa, ja vilkaisi sitten ympärilleen. Se siristeli silmiään hieman varmistaakseen, oliko se nähnyt oikein. Kaksi suurta, ihmisiin nähden, miestä teki tietä väkijoukon läpi heidän suuntaansa. Molemmat olivat pukeutuneet raskaisiin kokovartalohaarniskoihin, toinen kantaen sini-valkoisia koristeita yllään, toisen tyytyessä mustaan. Jälkimmäisen vyöllä roikkui pieni lenkki.
“Jaa keitäs hemmettejä te ootte?” Grimgor kysäisi ymmällään kahden ihmisen päästessä hänen luokseen.
“ludwig Schwartzhelm, Keisari Karl Franzin henkilökohtainen asemies ja lipunkantaja, ja Boris Todbringer, Middenheimin vaalikreivi ja Middenheimin Riimutoran kantaja, palveluksessanne”, Mustaan pukeutunut Ludwig Schwartzhelm ilmoitti, ja molemmat kumarsivat vakavina.
“Ja mitä helevettiä te meikäläisestä tahdotte tällä kertaa?” valtava örkkikomentaja hörähti ja jäi odottelemaan hymy huulillaan vastausta.
“Niin no. Suoraan sanottuna, se, ettei Middenheim kaatunutkaan menneenä syksynä, on oikeastaan teidän ansiotanne, hyvä örkki. Emme me ajatelleet tällaisen tapahtuvan, mutta ajattelimme nyt muistaa keisarikunnan auttajaa, oli hän kuka hyvänsä, pienellä lahjalla”, Boris selitti hieman hymyillen loppua kohti viiksiensä takaa, ja kohensi silmälappunsa asentoa. Ludwig käännähti ja iski kätensä yhteen, ja juuri sillä hetkellä salin läpi avautui juuri ihmisen mentävä reitti, ja sitä pitkin kaksi tarjoilijatyttöä kulki kantaen valtaisaa vatia päidensä päällä. Osa salista jäi katsoman tapahtunutta. Grimgor naurahti tarjoilijoiden päästessä hänen kohdalleen, ja nosti kuvun vadin päältä pois. Se katseli hetken, ja röhähti sitten nauramaan, räkäistä örkin nauruaan, vedet silmissä. Se nosti molemmin käsin valtaisaa paistettua karjua, jonka kylkeen oli leikelty kahdeksansakarainen tähti, ja karjaisi voiton merkiksi. Koko sali rämähti nauramaan.
Karl Franz ja Luthor Huss saapuivat kohta myös paikalle, ja pienen sananvaihdon ja kohteliaisuuksien (niin pitkälle kun örkki osaa kohteliaisuuksia ladella) jälkeen paikalle osuivat kaksi henkilöä, joita ei välttämättä odotettu. Viisikko kääntyi katsomaan ensin ihmeissään, sitten vaieten suureen haarniskaan, ja toinen hieman kevyempään, punaisen sävyiseen pukeutuneita hahmoja.
“Archaon itsessään”, Ludwig Schwartzhelm lausahti hiljaa. Archaon katseli hetken lattiaa, ja ääni vavahdellen avasi sitten suunsa.
“Minä... Tuota, en ole pahoillani”, hän sanoi. Muut pysyivät vaiti. “Mutta, en tahdo että tämä ilta menee pilalle. Jokaisena vuotena ennen olen yrittänyt, ja toivonut, että olisin ollut tuolla keskellä. Jokaisena jouluna olen istunut yksin.”
“Osaatko kuvitella, miksi?” Boris tiuskaisi. Archaon nyökkäsi.
“Mutta vika ei ole minun.”
Nyt viisikossa kävi kuohahdus.
“Mitä Sigmarin armossa!?” Luthor karjaisi.
“Seis!” Haargoth astui eteenpäin, ja Luthor vaikeni. “Osaatteko sanoa, minkä takia tämä kesä meni poskelleen? Minkä takia syksy ei ollut sitä, mitä toivottiin?”
“No tuohon on helppo vastata!” Karl Franz huudahti. Haargoth maiskautti suutaan.
“Väärä vastaus. Miettikää, kuka hoiti koko homman? Kuka päätti, mitä tapahtui, ja minkä takia kukaan ei suoraan sanottuna pitänyt tarinasta?” Joukko hiljeni. Grimgor murahti viimein.
“Jaahas, meitseille alkaa selvitä.”
“Mitäs sanotte pojat, josko tehdään pikkuvisiitti Nottinghamiin?” Ihmiset vilkaisivat ensin toisiaan, mutta ymmärsivät sitten, mistä on kyse. He hymyilivät ja nyökkäsivät, ja poistuivat etsimään aseitaan. Heillä tulisi olemaan vaikea taival edessään läpi Ogrejen Valtakunnan.
* * *
Joulut vaan.
En tahdo jäädä Einille toiseksi Sotavasaraa kohtaan kohdistuvissa joululahjoissa. Toivottavasti pidätte.edit\\ Hirveä fluffihirviövirhe korjattu.
. Tosin ainut mikä pilasi oli viittaukset IRL henkilöihin ja paikkoihin, oisit vain pysynyt siellä fantasiamaailmassa. Ja unohdit tarinasta kääpiöt ja epäkuolleet 
. Nautittavia tarinoita ollaan saatu koko vuosi 2004 täältä poimia ja siitä kiitos kaikille, jotka ovat tänne jaksaneet kirjoittaa. Iso kiitos tietysti myös lukijoille, joiden kommentteja ilman olisi myös kirjoitusintoa paljon vähemmän. Hieno homma! Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tämä osio foorumilla on sivistynein ja olemme säästyneet muun maailman murheilta. 
