Zachariaksen kuolema

[Tahma]

Tää tarina on aika pahasti vaiheessa, eli tässä on vasta noin 30% valmiina, mutten oo vielä suunitellut tarkalleen loppua. Joten kun olette lukeneet, antakaa kommenttia ja ideoita miten jatkan tästä eteenpäin.


Partionti vuorossa olleet ratsumiehet saapuivat kierrokseltaan ja ilmoittautuivat Valtenin telttaan. ”Emme nähneet muuta kuin aivan järjettömän ison aukion, joka sopisi seuraavaksi leiri paikaksi.” komennossa oleva ratsu mies ilmoitti pyhälle valitulle. ”kuinka pitkä matka sinne on?” ”Ei kovin pitkä, ehkä noin 1500 metriä”. Kuulostaa hyvältä. Jos lähdemme heti olemme siellä iltaan mennessä.” Valtenin vieressä seisova mies sanoi. ”Olet oikeassa Fredrik. Laittakaa sana kiertämään, että lähdemme niin pian kuin mahdollista”.

Metsä kaikui, kun yli kolmen sadan miehen armeija marssi tahdissa. Pian he saapuivatkin aukion reunaan. ”Näetkö? Mitä tuolla on?” Fredrik kysyi Valtenilta. ”En. Sen verran saan selvää että muistuttavat ihmishahmoja. Lähetetään muutama mies katsomaan lähempää. Te siitä. Menkää kysymään noilta miehiltä mikä heillä on hätänä.” Valten sanoi ja vinkkasi lähimmät ratsastajat liikkeelle. Viisi ratsumiestä lähti lähestymään hahmoja. He ratsastivat lähes sadan metrin päähän kunnes kääntyivät ja palasivat täyttä laukkaa. ”Vampyyrejä! Kolme vampyyriä!” He huusivat jo kaukaa. ”Minkälaisia vampyyrejä?” ”Kaksi petomaista pitkäkyntistä ja yksi hyvin luihun näköinen, ilmeinen velho.” Lähin ratsumies sanoi, kun he olivat päässeet taas turvaan. ”Kaksi strigoita ja yksi necrarchi. Hitto” Fredrik totesi. ”Se on väijytys.” Valten sanoi. ”Tosi mahtavan väijytys. kolme vampyyriä seisoo isolla aukiolla niin pystyssä, että jo kuollut mummonikin näkee ne.” Fredrik tuhahti. ”Valten! Olen odottanut sinua, sillä aikasi koittaa pian!” Kähisevä mutta kova ääni kantautui aukiolta. ”Katso nyt. He eivät edes yritä olla näkymättömiä.” Fredrik vain jatkoi.
”Kerro kuka olet, niin tiedän mikä minulla on vastassa!” Valten huusi necrarchille. ”Olen necrarcheita mahtavin! Olen Zacharias Ikieläjä! Tule tapaa kohtalosi!” ”Sen saatankin tehdä, mutta elämäni ei lopu täällä! Ei nyt, sillä minulla on vielä paljon pahaa kitkettävänä!”. ”Nyt riittää. Minä menen ja lopetan nuo kuolleet uudestaan.” Fredrik sanoi ja lähti ratsastamaan vampyyrejä kohti. ”Fredrik, ei!” Valten yritti huutaa hänen peräänsä.

Fredrikiä vastaan lähti juoksemaan toinen strigoista. Nelin jaloin kuin jokin epämuodostunut susi.
Se hyppäsi ilmaan ja tiputti Fredrikin hevosensa selästä, ennen kuin tämä ehti reagoida mitenkään.
Se riisti Fredrikiltä aseen ja heitti sen ainakin viiden metrin päähän. Fredrik ei pystynyt liikkumaan, koska tämä hirviömäinen otus oli niin painava ja vahva. Silloin Zacharias nosti sauvansa ilmaan ja kun hän irroitti otteensa siitä, se jäikin yllättäen ilmaan leijumaan. Hän piirsi sormellaan ilmaan jonkinlaisen kuunsirpin joka alkoi säkenöimään myrkyn vihreänä. Sen jälkeen hän otti vyöltään käärön, avasi sen ja alkoi lukea ääneen. ”Herätkää kuolleet, antakaa kylmien sormienne tarttua ajan raastamiin teriin, ja näkemättömien silmienne levätä tässä teurastuksen pyhittämässä pellossa, sillä aikanne on koittanut taas kerran elää ja kuolleen kävellä!” Silloin maa alkoi paikka paikoin täristä ja halkeilla. Aivan Fredrikin pään vierestä nousi luinen ja tunkkaiselta haiseva käsi, joka tarttui Fredrikin lyhyihin hiuksiin ja alkoi repiä niitä. Fredrikin pää nahasta alkoi valua verta ja hän huusi tuskasta, kunnes strigoi lopetti hänen kärsimyksensä ja repi hänen sydämensä irti ja söi sen.

[Ransu.]

Ihan kiva tarina, mutta yhdyssanavirheitä näkee joka paikassa.