Kai; oikeudenkäynti

[Merrywinds]

Elikkä tämmöinen tämä on. Jatkoa tulee vielä, mutta varmaankin kirjoitan tulevatkin osat lyhyinä; minusta vain onn helpompi kirjoittaa sillä lailla.

Prologi löytyy tuolta: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=36358

Enjoy!

_________________________

Pimeä. Pehmeä, mukava pimeä. ”Hänet pitäisi tappaa.”
Mukavan lämpöinen. ”Miksi hän ei jo ole kuollut? Tuo oksahan on mennyt hänen selkärankansa läpi. Etkö näe sen palasia kepin nokassa? On muuten aika kaamean näköinen nokkakoriste!” Ärsyttävää. Ei tahdo herätä.
”Häntä ei saa tappaa! Ja sinä, sotilas, nouki hänet ylös ja vie parannettavaksi.”
Lisää pimeää. Ja pimeys…

… vaihtui harmaaksi. Miellyttävän lämmin.
”Hän ei ole normaali. Meidän on saatava tutkia häntä! Saatava tietää, mistä hän tuli!” Olisivat jo hiljaa.
”Hän kuuluu Qwartsille. Hän saa tehdä mitä haluaa. Mutta onko hän tosiaan niin tärkeä?”
”On! Hän selvisi hengissä siitä, mistä kukaan muu ei ole vielä selvinnyt! Meidän on saatava hänet!”
”No jos hinnasta sovitaan…”
Terävä mäjäys. Viiltävä ääni. Sanat sattuvat korviin. Pimeää…

… ei enää riitä hänelle. Hitaasti musta muuttuu harmaaksi. Kai yrittää liikuttaa itseään, mutta joku painaa hänet paikoilleen lempeän tiukasti. Ei vielä. Niinpä hän tyytyy vain makaamaan paikoillaan. Joku tulee sisään. Kaikki on kuin kalvon läpi katsottu, sumeaa. Hän ei erota kasvoja. Vain epäselviä läikkiä.

”Hän tulee tajuihinsa.” Komentava ääni. Voimakas.
”Ei, huumeet vaikuttavat yhä. Hänet pitää herättää mahdollisimman nopeasti. Te kaksi, menkää herättämään hänet.” Joku nostaa Kain ylös. Kalvo ei vieläkään väisty. Hänen päänsä roikkuu veltosti. Kuolaa valuu olkapäälle.
”Pahus että osaa painaa!”
”Älä valita, saadaanpahan kiusata häntä myöhemmin.”
”Joo, pannaan se laihduttamaan kaikki ne liikakilot mitkä vaivaa meitä nyt!”

Iso välkehtivä ympyrä lähestyy. Kai katsoo ihmeissään sen välkkyvää pintaa. Äkkiä se lähestyy hurjaa vauhtia. Ja sinnehän Kai sukeltaa. Jääkylmä ympäröi häntä. Erityisesti se polttaa kaulassa. Hän ei kestä enempää, tulee hulluksi, kuolee…

Ja kalvo väistyi hänen aistiensa edeltä. Paniikissa hän rimpuili irti vangitsijansa otteesta ja työnsi itsensä ylös. Jääkylmä vesi särki luissa ja ytimissä asti. Katsoessaan taakseen hän näki kaksi hauskannäköistä vaaleatukkaista miestä. He olivat niin samannäköisiä, että Kai olisi voinut vannoa heidän olevan kaksoset. Siniset silmät ja naururypyt silmäkulmissa antoivat mukavan kuvan, mutta piirteissä oli myös jotain kovaa, armotonta, joka viittasi karaistuneeseen ammattisotilaaseen.

”Kas kas, herra unikeko on hereillä. Nukuitkin aika pitkän ajan, tiedätkös?” Sanoi toinen miehistä. Kai katsoi häntä ymmärtämättä yhtään mitään. Sitten häntä tartuttiin taas hartioista ja raahattiin käytävää pitkin. Nyt hän kuitenkin oli sen verran selvä, ettei kuolannut päälleen. Kävelykin alkoi vähitellen sujua. Vieläkin vähän huuruissa hän katseli ympärilleen hämärästi valaistussa käytävässä. Kauniisti kuvioidut matot ja seinämaalaukset kielivät varakkaasta omistajasta. Valkoisesta marmorista tehty käytävä iski vasta nyt tajuntaan. Kiven omat kauniit kuviot huimasivat Kain särkeviä silmiä. Hänen vaalea tukkansa heilui kasvoilla ja pää roikkui veltosti sivulla.

Sitten he saapuivat käytävän päähän, suurille puisille oville. Vasemmasta hartiasta kiinni pitävä koputti oveen kerran, oikeasta pitävä neljästi. Se oli näköjään jonkinlainen tunnus, sillä sisältä kuului kovaa hälinää ja oven aukeamiseen meni muutama minuutti. Ovet aukenivat äänettä hyvin öljytyillä saranoillaan. Jotenkin se ei sopinut kuvaan. Kirjoissa ovet aina narisivat auetessaan.

Ovien takana oli valtava huone tai ehkä enemmänkin sali, jonka keskellä oli yksi suuri pöytä. Pöydän päässä istui kaksi miestä, toinen pukeutuneena ylenpalttisiin röyhelöihin(Kai nauroi hetken hiljaa mielessään… Vai oliko se hän?) ja toinen, hieman lyhyempi koruttoman harmaissa kuteissa. Näistä kahdesta jälkimmäinen vaikutti ehdottomasti vaarallisemmalta, vaikka röyhelömiehellä(niin Kai hänet nimesi) näytti olevan enemmän näkyvää valtaa. Kumpikin katsoi häntä hyvin tarkasti. Kai laski nopeasti katseensa maahan. Kaartilaisvuosien koulutuksen tulosta.

Silloin Kain ylpeys heräsi ja hän riuhtaisi itsensä irti vangitsijoidensa otteesta. Hieman horjuen mutta ilman muiden apua hän lähti kävelemään pöydän päätä kohti. Kumma kyllä häntä ei yritetty estää. Syy tuli selväksi kun hän saapui miesten lähelle. Toinen hänen takanaan tulleista kaksosista potkaisi hänet vatsalleen paksulle matolle, joka onneksi pehmensi hänen alastuloaan. Siltikin isku oli tarpeeksi kova saadakseen veren vuotamaan. Kipu ja nöyryytys viimeinkin selvittivät Kain pään.

”Vai tämäkö se on? Onko tämä mato tosiaan se kuuluisa henkilö, joka selvisi räjähdyksestä ja pudotuksesta? Hänessä täytyy olla tosiaan jotain erikoista, eikö vain, ystävät?” röyhelömies ilkkui. Kovin matalasta profiilistaan nyt punaisen maton pinnasta Kai näki suuren katsomon nauttivan täysin rinnoin hänen nöyryytyksestään. Nyt hän tajusi paikan oikeussaliksi. Miksi en huomannut heitä aiemmin? Hän mietti. Hän avasi suunsa vastatakseen mutta saikin siihen suullisen saapasta. Saapas repi hänen suutaan ja kipu säteili koko leuan alueella.

”Sinun paikkasi ei ole puhua, mato, ellei sinua käsketä puhumaan!” mies karjui naama melkein yhtä punaisena kuin hänen röyhelönsä. Kai olisi hymyillyt hänen naamalleen, ellei suussa pahasti koiranpaskalle maistuva saapas olisi vetänyt suupieliä alaspäin. Niinpä hän vain tyytyi katselemaan.

”Tiedätkös, mistä sinua syytetään?” röyhelömies kysyi, nyt ylpeyttä puhkuen. Kai päätti olla vastaamatta, mutta saapas oli ja pysyi hänen suussaan. Hänen vatsansa alkoi vastustaa sen makua.
”Sinua syytetään kreivitär Gabrielan murhayrityksestä, hänen aviomiehensä murhasta sekä tasan kolmensadan henkilön murhasta. Lisäksi olet saanut syytteet yli viidensadan henkilöt vakavasta vahingoittamisesta. Tiedätkös mitä se merkitsee, sika? Se merkitsee sitä, että sinut hirtetään. Sinut hirtetään heti tämän istunnon jälkeen. Sinä kuolet, etkä saa sanoa mitään. Et yhtään mitään. Miltäs se tuntuu? Ja kaiken tämän lisäksi sinun ruumiisi ripustetaan kaupungin keskelle lintujen nokittavaksi ja ihmisten katseltavaksi. Miltäs se tuntuu, mato?” mies paasasi naama punaisena.

Kailta meni vähän aikaa tajuta kaikki tämä. Hirtetään… Miksi vain murhayritys? Hirtetään… Eikö se nainen ollut kuollut, vaikka hänen aivonsa levähtivät sinne solanpohjalle? Hirtetään… Hirtetään… Väkijoukon hokema sana alkoi tunkeutua hänen hämmentyneeseen mieleensä. Sitten hän hätääntyi. Ei! Hän ei halunnut, ei saanut kuolla!

Hän yritti simpuilla irti vangitsijansa otteesta, mutta kaksonen oli yllättävän vahva ja veljensä kanssa hän sitoi ja suukapuloi Kain. Sitten he raahasivat(jaloista kiinni pitäen) Kain ulos toisesta ovesta kuin he olivat tulleet ja portaita alas. Kain pää kolahti kipeästi joka askelmalla. Portaat tuntuivat jatkuvan ikuisesti. Ja koko ajan epätoivo ja lähestyvän kuoleman pelko voimistuivat. Juuri kun maailma alkoi pimetä ja katto muuttua epäselväksi hänen päällään, tuli viimeinen kolaus eikä enää sen jälkeen tullut enempää portaita. Hänet raahattiin ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Nyt hänen takaraivonsa raapi hiekan peittämää kiveystä, ja se tuntui lähes yhtä epämiellyttävältä kuin äskeiset portaat. Ironisesti hän ajatteli: En sentään ole naama maahan päin. Ja juuri kun hän oli sen saanut ajateltua hänet käännettiin ympäri, kasvot maata kohti. Hetkessä hänen leukansa oli verillä.

Sitten tulivat puiset, korkeat portaat, ja niiden ylösmeno sattui paljon enemmän kuin edellisten alastulo. Äkkiä hänen mieleensä iski ajatus. Hirttolava! Olenko jo nyt siellä? Ei, ei vielä! Vaan hänen äänettömät rukouksensa jäivät huomiotta. Hänet nostettiin kovakouraisesti pystyyn ja pystyasennossa hän mäki, että lava oli todella pitkä ja sen päällä seisoi parikymmentä muutakin ihmistä, enimmäkseen miehiä. Vilkuilessaan paniikinomaisesti ympärilleen hän huomasi ihmetyksekseen, että kovin vähän katsojia oli paikalla. Vain parisenkymmentä sotilasta.

Sitten hänet sanamukaisesti nostettiin jakkaralle ja yhtäkkiä hirttosilmukka heilui hänen kasvojensa edessä. Kaikki yksityiskohdat piirtyivät kovin tarkasti hänen mieleensä. Tavallinen hamppuköysi, Puun kuiva väri, kuumuus, haju, kaikki piirtyi hänen muistiinsa. Silmukka pujotettiin hänen kaulaansa. Vilkaistessaan ympärilleen hän näki muille vangeille tehtävän samoin. Hän näki sotilaiden nauravan alhaalla. Joku käveli lavan eteen, kasvot kuolemaantuomittuihin päin.

”No niin, te kaikki tiedätte, miksi teidät on tuotu tänne. Saatte tasan kymmenen sekuntia aikaa rukoilla jollekin jumalalle, mihin ikinä pakanat sitten uskovatkin”, mies lateli tylsistyneen kuuloisena. Tämä taisi olla hänelle päivittäinen rutiini. Kain mielessä sekunnit kävivät piinallisen hitaasti, mutta kuitenkin liian nopeasti tuli kahdeksas sekunti, yhdeksäs ja lopulta…

”Kymmenen. Aikanne loppui. Pankaa teloitus käytäntöön.” Kai tunsi, kuinka hänen takanaan seisseistä kaksosista toinen siirtyi eteenpäin ja kuiskasi hänen korvaansa: ”Hyvästi, pikku matonen”, ja potkaisi jakkaran hänen altaan.

[Baurus]

Mukavaa tekstiä. Mielellään lukisi lisää. Milloinkas on jatkoa luvassa?

[Baurus]

Tuli pariin kertaan näköjään. Voisko mode poistaa nää.

[Baurus]

Tuli pariin kertaan näköjään. Voisko mode poistaa nää.

[Dalamar]

Oli tosi hyvä. Jäi mukavasti kaivelemaan loppu. kirjoita lisää! Mielummin heti.

[Merrywinds]

Kirjoitan heti kun ehdin, hiihtolomalla kun pukkaa tekemistä ja pitäis jostain repäistä mantsan esitelmä, mutta I will try as hard as I can...

[Aco]

Tällehän on hyvä keksiä jatkoa.. Hirttolenkki katkeaa ja hän onnistuukin karkaamaan?

Hyvä tarina, joskin loppu oli vähän huono. (Toivottavasti se ei ollut loppu ) Kuvailu ja itsetuhoinen ajattelu oli parasta, huonointa tuo, että oliko se kytkoota vai Fantasya? Fantasyssa ei kai ole räjähteitä, mutta toisaalta, käyttävätkö 40 tonniset hirttämistä teloitustapana ?

[Kortelainen]

Jaa-a. Hyvin kirjoitettua ja helposti luettavaa tekstiä. Itse pidän juuri tuollaisesta palkkamurhaaja teemaisesta aiheesta.
(Itse uskoisin että tarina on 40k:sta. Miksi tuhlata panoksia jos voi hirttääkin?)

(Sinullako ei ole aikaa? *nauraa niin kovaa, että kaatuu tuolilta*)