[FB Kisatarina] Dezzlanigraum

[Thelacan]

Noh, kai sitä nyt voisi sentään kerrankin liikkua massan mukana ja laittaa tarina tänne nähtäväksi...

-------------------------------------------


Dezzlanigraum


Dezzlaniqraum nojautui seinämää vasten, huohottaen samalla. Nyt hän oli saanut tehtävänsä päätökseen. Hän henkäisi samalla syvään, aistien tunkkaisen ja mädäntyneen ilman katoavan katakombista raikkaan, kylmän ilman tieltä. Hänen Jumalansa ei ollut vieläkään häntä hylännyt. Hänen siipensä lepattivat rentoina kun ilmavirta kävi voimakkaammaksi katakombeissa joka oli ollut toisen kultin kansoittama. Hän käänsi päätänsä ja katsoi mädäntyvää ruumiskasaa.
”Isoisänne ei teitä pelasta.” Dezzlanigraum sanoi kylmästi ja ojensi kätensä kasaa kohti. Hänen silmiinsä syttyi kirkas, turkoosi tuli. Pian ruumiskasa leimahti äkillisesti tuleen, palaen kirkkaasti. Tuli vaihteli aina värejään ihan kuin sillä olisi ollut oma tahto. Jumalansa suosimana Dezzlanigraum astui lähemmäksi tulta, kuumuus lämmitti häntä ja lieskat nuolivat hänen violettia panssaria. Hän huokaisi kun tuli sammui, syötyään ruumiit ja ilman käytävästä. Kylmä tuulenvire palasi, tällä kertaa voimakkaampana ja kylmempänä. Dezzlan havahtui ja katseli ympärilleen, oli sysipimeää. Tällä kertaa hänen silmänsä muuttuivat vihreiksi, luoden kelmeän ja vähäisen valonkajon joka riitti hänelle. Hän lähti kävelemään käytävää pitkin, määrätietoinen ajatus opastaen häntä. Hän ei enää osannut sanoa oliko ajatus hänen oma vaiko Jumalansa, mutta hän ei välittänyt.

Pitkä riipivä ääni ja kalina joka kaikui katakombeissa olisi tehnyt tavallisen kuolevaisen hulluksi ennen pitkään. Eri puolilta katakombeja löytyi ties minkälaisia ansoja ja kidutushuoneita, mutta vain yksi uhraamishuone. Huone, jossa karulla valtaistuimella istui kuollut ja mädäntynyt ruumis. Tai ainakin kuolleelta se näytti. Etäältä kuului kevyitä askelia ja hiljaista puheen sorinaa. Ruumis avasi silmänsä ja katsoi huoneen suuaukolle. Äänet kuuluivat lähestyvän. Pian jo soihdun kelmeä lepattava liekki valaisi huonetta luoden joka puolelle hulluja varjoja. Ruumis katseli pientä ihmisjoukkoa joka pälyili ympärilleen. Ruumis rupesi nousemaan paikaltaan hiljalleen koristen. Ihmiset lamaantuivat kauhusta paikoilleen kun isohko hahmo nousi täyteen mittaansa ja lähti hitaasti, mutta varmasti etenemään heitä kohti. Se pitkä ja riipivä ääni joka oli piinannut heitä kuulosti kovemmalta ja läheisemmältä. Kunnes ääni lakkasi olemasta. Ruumis huomasi tämän ja jäi paikoilleen. Ihmisjoukon viimeisin kääntyi hiljalleen ja varovaisesti ympäri. Hän ehti vain rääkäistä kun pitkä miekka halkaisi miehen kahtia. Loput ihmisistä säikähtivät ja kääntyivät katsomaan taaksensa. Pimeydestä heitä tuijotti pari vihreitä silmiä. Hahmo astui pimeydestä soihdun valoon, jotta ihmiset olisivat nähneet noutajansa piirteet. Pitkä hahmo jolla oli yllä antiikkinen, violetti panssari, jossa oli turkoosin värisiä koristeita. Hänen päätänsä peitti kypärä, jota koristeli viuhkamainen harja. Hänen siipensä kohosivat uhkaavan näköisinä hänen takanaan. Pitkä miekka joka oli jo uudestaan tahrittu verellä roikkui kivistä maata vasten. Hahmo nauroi kylmästi. Ruumis aloitti pitkän korinan, josta oli havaittavissa ilmiselvästi pelon sävy. Dezzlanin nauru vain yltyi. Ihminen jolla oli miekka ja kilpi teki aloitteen. Nauru loppui lyhyeen kun miekka läheni kohti hahmoa. Dezzlan nosti ison miekkansa yhdellä kädellä kovin heppoisesti ja kahden teräaseen kalahdus toisiaan vastaan kaikui pitkään katakombeissa. Ihminen oli jäänyt katsomaan pelosta edessä olevaa hahmoa. Miekka irrotti miehen pään tämän hartioiltaan. Kaksi viimeistä ihmistä katsoivat kauhuissaan kun Dezzlan kohotti käden heitä kohti ja lausui muutaman epäpyhän sanan. Toinen miehistä karjaisi kun hänen vartalonsa vääntyi mutkalle ikävän rusahduksen saattelemana ja putosi maahan vähäksi aikaa sätkimään. Viimeinen vain älähti ja jäi katsomaan ympärillensä kauhuissaan. Kului tovi, meni toinenkin. Pelkästään pitkä, karmea huuto kuului katakombeissa kun mies huomasi taian vaikutuksen. Dezzlanigraum astui kevyesti kauheasti mutatoituneen ruumiin yli ja hymähti.
”Aikasi on koittanut. Minä, Dezzlanigraum, Muuttajan lapsi, olen tullut tuomaan Isoisänne kohtaamaan sen, jolta hän teidät on pelastanut.”
Vähään aikaan ei kuulunut mitään. Pieni kilinä huoneen pimeästä nurkasta herätti Dezzlanin huomion. Hän osoitti sormellansa yhteen neljästä pimeästä nurkasta. Pieni, punainen tulipallo iskeytyi sinne kuin salama, kärventäen kaiken nurkassa. Välähdys jonka tulipallo aiheutti kesti vain vähän aikaa. Hän ampui kahteen muuhunkin nurkkaukseen samanlaisen tulipallon ja kääntyi sitten viimeisintä nurkkaa kohti. Hän hymyili kypäränsä sisällä kun hänen katseensa toi esille sarjan korahduksia. Ruumiilta näyttävä hahmo astui esiin, pitäen käsissään raskasta nuijaa josta roikkui iso, metallinen piikkipallo. Korina joka muistutti enemmänkin karjahdusta lopetti hiljaisuuden. Ruumis heilautti kaksinkäsin asettansa tuoden murskaavan pallon kohti Dezzlanin päätä. Dezzlan katsoi kylmänrauhallisesti uhkaa. Hän survaisi toisella kädellään miekkansa eteenpäin, ottaen vapaalla kädellä pallon kiinni joka uhkasi hänen päätänsä. Ruumis korahti viimeisen kerran, miekka vatsassaan. Dezzlanigraum huokaisi jälleen.

Hän siirtyi keskelle huonetta ja polvistui, pitäen käsiänsä miekkansa väistimen päällä, terä kivilattiassa tukevasti kiinni. Tovin ajan hän oli polvistuneena, kunnes hän suoristautui ylös. Dezzlan venytteli vähän aikaa jäykistyneitä lihaksiansa. Hän rupesi hokemaan mantraa samalla kun käveli huoneesta pois. Hänen poistuttuaan huoneesta, syttyi huone palamaan, puhdistaen Isoisän löyhkän kokonaan. Sitä mukaan kun Dezzlan käveli katakombeissa, syttyi hänen takanaan liekit jotka paloivat koko ajan kunnes Isoisän löyhkä oli poissa. Hän suunnisti helposti ulos, tuulenvireen lähde tuntui koko ajan olevan lähempänä. Hän muisteli menneisyyttään, ennen kuin Muutoksen Jumala otti hänet siipiensä alle. Ennen kuin hänestä oli tullut mahtava Kaaoslordi. Ennen kuin hän komensi omaa sotajoukkoaan. Hän pysähtyi kivipaaden luokse. Hän veti raskasta kivipaasia sivulle, tuulenvire vain yltyi ja valoa tunkeutui pimeään käytävään. Dezzlan pisti miekkansa huotraansa ja ryhtyi vetämään kivipaasia kaksin käsin. Paasi antoi periksi ja Dezzlan katsoi ulos käytävästä. Kirkas valo otti hänen silmiinsä kunnes hänen silmänsä tottuivat kirkkauteen. Kylmä pohjoistuuli toi lunta mukanaan käytävään, käytävään joka oli melkein ilmiliekeissä. Dezzlan astui ulos käytävästä samalla kun lieskat löivät ulos aukosta hänen takanaan. Maa oli kauttaaltaan valkea lumesta jonka talvi toi tullessaan. Hän sai pienoisia kylmiä väreitä pakkastuulesta, liekit olivat jo sammuneet hänen takanaan. Dezzlanin siivet löivät ilmaan ja hän nousi lentoon.

Oli jo pimeä kun Dezzlan palasi leiriin jonka hänen miehensä olivat pystyttäneet. Hän asteli hitaasti keskusaukiolla olevan ison kokon luo ja istuutui luutnanttinsa viereen. Palvelija toi hänelle tarjottimella kolpakon olutta ja kuivattua lihaa. Hän veti kypäränsä pois, päästäen pitkät, turkoosin väriset hiukset valahtamaan alas.
”Jälleen kerran onnistuit. Miehet, otetaan sille!” Dezzlanin luutnantti huudahti ja miehet hurrasivat ja kumosivat kolpakkojensa sisällön. Hän kääntyi katsomaan I’Qhyashia kun tämä laittoi kätensä hänen olalle.
”Suuri Muuttaja antoi minulle näyn viime yönä” I’Qhyash sano Dezzlanille ja jäi katsomaan häntä silmiin.
”Mitä sinä näit, I’Qhyash?” Dezzlan kysyi hetken päästä.
”Että meidän pitäisi lähteä etelään. Siellä on Isoisän harjoittama salaseura, ja tähän salaseuraan kuuluu myös lukuisia korkea-arvoisia henkilöitä.” sanoi I’Qhyash.
”Etelään… Etelään…” Dezzlan pohti samalla hieroen jykevää leukaansa johon oli kasvanut jo sänkeä.
”Lähdemme aamulla jakamaan Suuren Muuttajan oikeutta etelään, kerro se miehille.” Dezzlan totesi ja lähti kävelemään kohti telttaansa.
”Miehet, lähdemme etelään aamulla, jakamaan Jumalamme oikeutta!” I’Qhyash huudahti. Miehet hurrasivat ja tyhjensivät taas kolpakkonsa kurkkuunsa.

Tästä alkoi Dezzlanigraumin taru, teot jotka hän teki Jumalansa nimissä kerrottakoon myöhemmin…

[Tapsa]

Demoneja. Kaaoskultisteja. Mahtipontisia sanoja, ja niiden mahtipontisia ja itseään täynnä olevia lausujia.

Tarina oli oikeastaan aika iso klisee, mutta oli siinä hyvätkin puolensa. Kuvailu ainakin piti homman tason "huonon" yläpuolella. Ei huono tarina ollenkaan, ei. Mutta aika paljon tästä vielä puuttuu: inhimillisyys, tunteisiin vetoaminen...

[Aco]

Tämä oli niin suuri klisee, että huh huh, näitähän on tullut viime aikoina useitakin. Tosin, en tiedä milloin kirjoitit tämä, silloin saattoi olla toisin. Muuten ihan mukiin menevä tarina. Kuvailuun vielä panostusta, sitä jätti väähn kaipaamaan.

[Thelacan]

Kirjoitin tämän juuri ennen määriteltyä deadlineä .
Mikä tästä tekee niin kliseisen? Mikä se klisee edes on, osaatteko määritellä sitä?

Ja, kertokaa nyt ihmeessä kirjoittajellekkin, missä tässä on demoneita?

[Stenvall]

Mikä tästä tekee niin kliseisen? Mikä se klisee edes on, osaatteko määritellä sitä?

Klisee on (liika)käytössä kulunut ilmaisu tai vastaava. Toisaalta kirjallisuushan koostuu suurimmaksi osaksi hyvin valikoiduista kliseistä, enkä pidä sitä mitenkään erityisen huonona asiana.

[Aco]

Nuo katakombi -jutut alkavat nääs kyllästyttämään, ainakin minua. En sitten tiedä muista..

[Viikate]

Minäkään en tästä kauheasti tykännyt. En oikein onnistunut löytämään tarinasta mitään varsinaista ideaa. Joku Tzeenchiläinen teurasti jotain Nurglen porukoita jossain tunneleissa. Se ei vain jaksanut innostaa, kun ei koko touhulle kerrottu mitään varsinaista syytä tai taustaa. Kyllähän tämäntyyppinen idea voisi toimia näinkin, mutta silloin sen pitäisi olla pelkkää taistelua ilman mitään motiivia ja toimia vahvasti tunnelmapuolella. Eli tarinassa oli liikaa toimintaa ja liian vähän juonta, vaikka se kuitenkin oli osa jonkinlaista hämäräksi jäänyttä juonellista kokonaisuutta. Tätä juonellisuutta pitäisi laajentaa aika selkeästi ja toimintaa ehkä vähän karsia, jotta päästäisiin paremmin toimivaan tasapainoon. Silloin se sinänsä hyvä ideakin tulisi esiin.

[Grom]

Olen täysin samoilla linjoilla Viikatteen kanssa. Ei jäänyt oikein mitään mieleen. Dezzlanigraum oli mielestäni demoni katakombeissa, mutta muu ei sitten oikein selvinnyt. Tuntui joltain pikkupätkältä jostain isommasta kokonaisuudesta ja sellaisella ei tässä kisassa paljon ollut mahdollisuuksia. Ei kuitenkaan huono tarina, mutta arvosteluasteikkoa pitää nostaa tason noustessa.

[Dalamar]

No höh, missä viipyy jatko? Lupasit kertoa myöhemmin, nyt on myöhemmin. Anna tulla nyt.

[Thelacan]

Kiitän palautteesta. Lähin tällä vain ihan "huvin vuoksi" mukaan. Oli kauhea halu kumminkin väsätä jotain. Tavallaan tämä oli ajateltu prologiksi, eikä mitenkään itsenäiseksi... kai .

No höh, missä viipyy jatko? Lupasit kertoa myöhemmin, nyt on myöhemmin. Anna tulla nyt.

Mtäh?! Joku kaipaa jopa jatkoa! Katsokaa poijjaat, tää o ilimiselevä kerettiläinen!

No ei, kyllähän minä sitä voisin väkertää. Tekisi vain mieli saada tuo 40k-tarinan (kyllä, Cadian Remnantit elää yhä) lopetettua vihdoinkin, takkuaa vain kirjoitus sen kanssa joten kai sitten voisi siinä välissä kirjoitella fantasia-dantasiaakin.