Kai; osa 3; tuulet

[Merrywinds]

Prologi: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=36358

Oikeudenkäynti: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=37433

Kuollut? http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=37587



Kai katsoi tarkkaavaisena vastustajaansa. Jokainen liike oli tärkeä. Sitten se tuli. Kova kämmensyrjälyönti pyörähdyksen kera. Vasemmalta. Kai nosti vasemman kätensä torjumaan, löi oikealla kädellään vastustajaa kasvoihin ja vetäisi käden vasemman käden viereen, joka oli jo tarttunut kiinni torjumastaan kämmenestä. Kai astui vastustajan kehän ulkopuolelle ja väänsi kädestä. Vihollinen meni suosiolla maahan.

”Hyvä, pikkuinen! Noin se pitää tehdä. Uudestaan, toiselta puolelta.” Kaksoset huusivat hänelle. Ja sama toistui. Vihollinen meni taas maahan. Sitten käskettiin lopettamaan. Kai kääntyi katsomaan heidän vetäjäänsä, pitkää, sopusuhtaista miestä, joka tuntui huomaavan kaiken. Ensimmäiset päivät heidän vankeudestaan olivat olleet yhtä helvettiä, ja niiden tarkoituksena oli näemmä ollut karsia joukosta heikot. Heidän ryhmänsä olikin pienentynyt puoleen. Sitten oli alkanut armoton koulutus.

Joka aamu heidät vietiin aamupalan jälkeen kolmen mailin ’lämmittelylenkille’, jonka jälkeen oli aseharjoittelua. Jokainen oli saanut valita oman lempiaseensa, mutta Kain ärtymykseksi tuliaseita ei ollut tarjolla. Niinpä hän oli ottanut parin teräksisiä käsisuojia. Aseharjoituksien jälkeen oli neljännestunnin lepo, jonka jälkeen oli aseetonta harjoittelua. Siinä Kai loisti. Hänen armeijakoulutuksestaan oli viimeinkin jotain hyötyä. Tämän jälkeen oli ruoka, ja sitten oli maastoharjoituksia. Valtava aukea oli muutettu hetkessä esteitä täynnä olevaksi taistelukentäksi(heidän työllään, tottakai), ja sillä he harjoittelivat auringonlaskuun asti. Iltaruoka ja nukkumaan. Heidän päiväjärjestyksensä.

Kai oli ystävystynyt jokaisen vankitoverinsa kanssa. Hän ei osannut sanoa tarkalleen, mistä se johtui, mutta ehkä hän vain oli niin mukava persoona. Älä yritä! olisi Tash sanonut. Sinäkö mukava persoona! Katso nyt, kärpäsetkin vihaavat sinua. En edes tajua, miksi minä pyörin mukanasi! Tietenkin hän laski leikkiä. Kai ja Tash olivat liian läheisiä erotakseen koskaan kunnolla.

”Muistakaa! Ylös ja vastapäivään vasemmalta! Ylös ja myötäpäivään oikealta! Älkää sekoittako näitä kahta, tai huomaatte olevanne hyvin epämiellyttävässä tilanteessa, nimittäin vastustajan syliotteessa. Seuraavaksi otamme hieman harvinaisemman liikkeen.”

”Kovin usein ette tapaa vastustajaa, joka yrittää potkaista pään harteiltanne. Sellaisia kuitenkin on, ja he ovat tavallistakin vaarallisempia.” Joku nosti kätensä ylös. Vain silloin sai puhua, jos ’pomo’ antoi luvan. Nyt hän antoi.
”Miten niin potkijat ovat kovempia? Lyönti on paljon nopeampi ja tarkempi, sitä paitsi jalkojen nostelu on paljon raskaampaa kuin käden vienti eteen.” Karl, karvainen ja valtavan kokoinen tumma miehenköriläs mörähti parinsa vierestä. Hänen kommenttinsa sai aikaan hyväksyviä nyökkäyksiä ja mutinaa vankien joukossa.

”No katsotaanpas. Tulepas sinä minun parikseni, kun kerran epäilet jalkojen käyttöä.” Karl löntysti paikalle, ja ehti juuri ja juuri nostaa kätensä ylös ennekuin sai päkiän nenäänsä. Karl kaatui maahan nopeasti kasvavaan verilätäkköön.
”Kuten huomaatte, nopea potku oikeaan paikkaan on lääke joka tilanteeseen. Nyt on Pikkuisen vuoro.” Jostain syystä mies oli ottanut Kaksosten keksimän nimen käyttöönsä. Kai siirtyi miehen eteen ja nosti nopeasti kätensä ylös.

Mies nyökkäsi hyväksyvästi ja lähti kiertämään ympyrää Kain ympärillä. Kai pyöri hänen mukanaan. Juuri kun Kai alkoi ihmetellä, miksi hyökkäystä ei tullut, vastustaja iski nopean näpäytyksen polveen. Kipu säteili koko jalkaan, mutta Kai puri hammasta ja pysyi pystyssä. Vetäjä kohotti kulmiaan hyväksyvästi ja jatkoi kiertämistä.

Muutamaa kivuliasta osumaa myöhemmin hän sanoi Kaille: ”Ei, ei. Et ota tätä tosissasi. Kun minä niin käsken, sinä tottelet. Tuliko selväksi?” Kysymys tuli ystävälliseen sävyyn, mutta siihen sisällytetty uhkaus oli päivänselvä. Kai nyökkäsi. Kai sitten oli pakko, kun kerran ’Kapteeni käskee’. Kai jännitti äkisti kaikki lihaksensa ja päästi ne sitten rennoiksi. Se oli yksi hänelle opetettu temppu, sitä kutsuttiin ’herättämiseksi’.

Taas he lähtivät kiertämään toisiaan. Vetäjän nyrkit olivat toinen pallean kohdalla, toinen nenän kohdalla, ylempi noin puoli metriä irrallaan päästä. Kai piti kumpaakin kättä suojaamassa päätä, mutta piti huolta, että pystyi kyynärpäillään suojaamaan rintalastansa ja miekkalisäkkeensä. Yksi osuma sinne tiputtaisi miehen kuin miehen. Kumpikin ottelijoista liikkui päkiöillään, kuin liukuen maata pitkin. Kaikki tämä painui Kain mieleen silmänräpäyksessä.

Äkkiä vetäjä sanoi: ”Niin, ja minun nimeni on sitten Kreuz”. Kai hämmentyi tästä niin, että Kreuz löi kovan suoran häntä solisluuhun. Kai irvisti ja horjahti.

”Älä ikinä anna vastustajan puheiden hämmentää sinua. Siinä oli ensimmäinen vihje.” Sitten Kai yritti lyödä, mutta Kreuz liikkui kuin sula vaha ja suli pois hänen lyöntinsä tieltä. ”Toinen vihje. Nopeus on se ominaisuus, joka voittaa todellisten taitureiden taistelut.” Kreuz potkaisi Kaita kipeästi polveen.
”Tässä tulee kolmas ja viimeinen vihjeeni. Jos et pärjää, minä tapan sinut.” Kai jähmettyi, vaikkakin älysi melkein heti lähteä liikkeelle. Hänen vatsansa kiertyi tiukaksi solmuksi ja asettui jonnekin kurkun seudulle. Hän oli nähnyt vartijoiden tappavan vankeja ilman mitään näkyvää syytä. Nyt asiat vaikuttivat olevan hyvin huonosti, Kreuz aikoi tehdä hänestä varoittavan esimerkin innoittamaan muita.

Äkkiä tomu tuntui syöksyvän hänen silmiinsä ja tekevän näkemisen mahdottomaksi. Hänen silmänsä menivät kuin pakosta kiinni. Odotettu osuma tuli, suoraan päälakeen. Maailma pyöri hänen ympärillään, mutta ainakin kipu sai hänen silmänsä vettymään niin, että pöly valui pois. Hän ravisti päätään ja jatkoi kiertelyä.

Seuraavat minuutit olivat hyvin kivuliaita hänelle. Kreuz murskasi järjestelmällisesti hänen ruumistaan, mutta mikään murretuista luista ei ollut vaarallisessa paikassa, eikä mikään kudosvaurio ollut tarpeeksi paha kaatamaan häntä. Itse asiassa Kai ei ollut enää varma, miten pysyi pystyssä. Veri suupielestä ja ties mistä valuen hän vain jatkoi. Vasta kun Kreuzin kovan saappaan käki osui hänen kyynärvartensa suureen lihakseen, joutui hän pudottamaan kätensä. Ei hänellä ollut muuta mahdollisuutta, käsi oli käyttökelvoton. Toinen käsi kyljellään riippuen hän otti vastaan kaksin verroin hyvin tuskallisia osumia.

Lopulta hän ei enää jaksanut, vaan putosi polvelleen ja lopulta vatsalleen. Naama veristä hiekkaa vasten hän hymyili katkerasti ajatellessaan Tashin tyrmistystä tämän nähdessä, miten pahasti hän otti turpaansa moiselta kukkakepiltä. Tashin kasvojen mukana tulivat mielikuvat tämän järkytyksestä ja pettymyksestä, sekä alistumisesta. Ei, sitä Kai ei kestäisi. Hän ei kestäisi nähdä sitä pettymystä hänen ystävänä, josta oli tullut jo lähes veli, kasvoilla. Ei, ei, EI!

Kai nousi, äkkiä taas voimiensa tunnossa. Tuuli pyörteili hänen ympärillään. Ihmeissään hän katsoi käsiään. Veri sykki hänen suonissaan huumaavalla voimalla. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja tunsi hiekan narisevan nyrkissään. Hän kääntyi Kreuzin puoleen, ja näki hämmästyksen tämän kasvoilla. Täynnä raivoa hän otti askeleen Kreuzia kohti. Kasvoton paha, ei enää harjoitusvastustaja, joka aikoi tappaa. Sitä Kreuz oli hänelle. Silmäkulmastaan hän näki Kalmanukon juoksevan paikalle.

Sitten jokin räjähti hänen tajunnassaan ja hän kaatui odottavaan pimeyteen.

”Se ei ollut reilua, tiedätkös.”
”Ei, se ei ollut. Mutta arvaatkos mitä? Se ei ollut reilua häntä kohtaan. Hänen ruumiinsa ei kestänyt sitä. Sen takia hän kaatui. Minä en tehnyt mitään.”
”En olisi uskonut, että täällä on muitakin minunlaisiani. Emmekä vieläkään tiedä, mistä hän on tullut.”
”Totta. Tiedäthän, mitä meidän tulee tehdä?”
”Kyllä, vaikkakaan en pidä siitä. Usko tai älä, en olisi tappanut häntä. Minua inhottaa tappaa ihminen, kun hän on puolustuskyvytön.”
”Hahhah, älä yritä. Olen nähnyt sinun tekevän sen liian monta kertaa uskoakseni tuon.”
”Se on eri asia. He olivat vihollisia. Hän taas oli täysin puolustuskyvytön.”
”Niin niin. Tiedän, että puolustuskyvyttömien tappaminen inhottaa. Silti se on pakko tehdä.”
Huokaus. ”No, eiköhän sitten panna toimeksi…”

Kai heräsi hitaasti. Joka paikkaa särki, ja pään liikutus oli vaikeaa. Raajat olivat lyijyä. Silmät eivät auenneet. Niinpä hän avasi suunsa. Vierestä kuului narahdus, aivan kuin joku olisi noussut nopeasti tuolista. Kai käänsi päätään ääntä kohti. Se, millä hän makasi painui hänen vieressään, aivan kuin joku olisi istunut siihen. Hän yritti sanoa ’missä’, mutta ulos tulikin vain eräänlainen inahdus.

”Melkein pääsit hengestäsi, tiedätkös.” Tuttu ääni. Ei pysty sijoittamaan. ”En oikein ymmärrä, miten jäit henkiin. Kaiken järjen mukaan sinun pitäisi olla kuollut kuin kivi. Puolet luistasi on murskana ja olet saanut lukuisia kudosvaurioita. Lisäksi vakava verenvuoto päässä. Sinä olit teknisesti ottaen kuollut. Mutta silti jäit henkiin. Varsin mielenkiintoista.” Ääni oli pehmeä, kuin silkki. Silti kovin levottomuutta herättävä. Liian pehmeä. Kalmanukko.

Kai yritti nostaa kättään, mutta jostain syystä se ei onnistunut. ”Sinut sidottiin sänkyysi kiinni. Liikkuminen olisi tappanut sinut.” Siksi siis.” Minäkään en meinannut pystyä parantamaan sinua. Mutta onnistuin silti. Vaikka minun ei olisi pitänyt pystyä siihen.” Kai ei sillä hetkellä ollut varma, halusiko hän olla elossa vai kuollut.

”Ironista kyllä, sinut halusi pitää hengissä juuri se mies, joka sinut halusi tappaakin. Kreuz käski minun pelastaa sinut. Siinä oli tekemistä, ei sen puoleen. En kyllä oikein ymmärrä… Kertoisitko, mitä oikein tapahtui? Ai mutta, ethän sinä pysty. No, ehkä myöhemmin. Itse huomasin vain pyörteen Tuulissa ja juoksin pyörteen keskipisteen luokse. Arvaapas mitä? Sinä seisoit sen keskellä, halkeamaisillasi sinut täyttäneestä voimasta. Siksi kaaduitkin, ruumiisi ei kestänyt sitä. Sekunti vielä, ja olisi kuollut tai pahempaa.” Mikään tästä ei uponnut kunnolla Kain sekavaan tajuntaan. Hän keskittyi lähinnä saamaan silmänsä auki. Lopulta oikea silmä aukesi.

Kaikki oli sumeaa, miellyttävän punaista massaa. Katsoessaan varovasti oikealle hän näki Ukon istumassa sänkynsä – hän todella oli sängyssä – laidalla. Tämä oli pukeutunut entisen harmaan kaapunsa sijaan kirkkaan siniseen röyhelöpukuun, joka näytti vastustavan kaikkia fysiikan lakeja. Ympärilleen katsoessaan hän huomasi olevansa nähtävästi jonkun rikkaan makuuhuoneessa. Hänellä ei ollut mitään hajua siitä, miten hän oli sinne päätynyt. Ovi aukeni. Korkea, kauniisti kirjailtu tammiovi.

”Vai on hän hereillä. Luulin jo, että hän aikoo nukkua koko viikon.” Se oli Kreuz. Kai katsoi häntä kuin huumaantuneena. ”Sinä yllätit minut, tiedätkös. Yllätit meidät kaikki. Ukko vaatimalla vaati, että sinut tuodaan tänne. Sinulla taitaa näetkös olla jotain lahjoja, joita olet tahallasi peitellyt tai joista et ole tiennyt. Minä epäilisin jälkimmäistä. Niin yllättäen sinä tipahdit. Ja me aiomme puristaa sen taidon sinusta ulos. Auttaa sinua käyttämään sitä. Herättää…” Siinä vaiheessa Kai ei enää tiennyt mitään.

Seuraavan kerran, kun maailma taas näytti rumaa naamaansa, oli pimeä. Kai avasi kummatkin silmänsä ja huomasi, ettei ollut enää sidottu sänkyyn. Hän nousi istumaan, ja huomasi uppoavansa sängyn ylellisiin tyynyihin. Taisteltuaan tiensä pinnalle hän vääntäytyi ylös ja heilautti jalkansa lattialle. Joka paikkaan sattui, mutta ei niin paljon kuin olisi voinut luulla. Kuitenkin niin paljon, että hän päätti unohtaa kävelemisen. Niinpä hän heilautti jalkansa takaisin sängylle ja upposi sinne itsekin.

Viimeinkin hänellä oli aikaa ajatella. Koko epäonnistuneesta murhasta lähteneen tapahtumaketjun aikana hänellä ei vain ollut riittänyt aikaa ajatteluun. Vankileirillä hän oli aina tekemässä jotain tai liian väsynyt ajatteluun.

Mitä hän aikoisi tehdä. Kreuz oli puhunut jotain voimien herätyksestä. Hän oli nähnyt divisioonansa ’Friikit’ toiminnassa, ja se oli aika pelottavaa katsottavaa, mutta toisaalta nämä eivät olleet läheskään niin vahvoja kuin Ukko. Hänhän oli hävittänyt valtavan palan kalliota yhdellä ainoalla… Mikä se sitten olikaan. Kaaoksen noidat sanoisivat ’loitsu’. Kai päätti käyttää samaa sanaa.

Jos hänet koulutettaisiin käyttämään ’kykyjään’ sillä lailla, hyvä. Mutta hän aikoi paeta. Takaisin siirtokuntaansa, jossa hänen perheensä odotti häntä, varmasti puolikuolleena huolesta. Ja hän voisi varoittaa heitä voimakkaista noidista, joita tällä planeetalla oli. Mutta ensin oli parannuttava ja otettava selvää muutamista asioista.

Oven avaus keskeytti hänen mietteensä.

”Ylös, Pikkuinen. Joku hyvin tärkeä haluaa tavata sinut.” Kaksoset olivat ovella. Tietäen vastaväitteiden kaikuvan kuuroille korvilla Kai vääntäytyi ylös ihanan pehmeästä sängystä ja lähti heidän mukaansa. hän huomasi olevansa puettu koruttomaan valkoiseen paitaan ja housuihin. Sanaakaan sanomatta hän laahusti kaksosten vierellä käytäviä pitkin, kunnes saapui valtavien ovien eteen. Toinen Kaksosista koputti oveen, ja hitaasti, mutta äänettömästi ovet aukenivat.

Kai raahattiin sisään ja ovien vieressä seissyt, naurettavasti pukeutunut mies huusi: ’Eichlandin herttuatar ottaa vastaan vangin Kai!” Sitten hänet raahattiin valtavan, tupaten täynnä olevan salin halki suuren lavan eteen. Lavalla seisoi nuori tyttö, ja tämän otsalla oli medaljonki, joka loisti kivuliaan kirkkaasti. Tytön piirteitä ei erottanut valon takaa. Kai potkaistiin polvilleen.

”Kerrohan, miksi yritit tappaa minut?” Tyttö kysyi. Ällistyneenä Kai nykäisi päänsä pystyyn. Jopa kirkkaan valon läpi hän erotti medaljongissa olevan vasaran. Samanlaisen, joka oli ollut hänen ampumallaan naisella. Itse asiassa hän oli ampunut reiän suoraan sen läpi.

Kaista tuntui, että joku oli huijannut häntä todella pahasti.

[Kortelainen]

Paranee... I like it!

[örkintappaja]

huippu, mutta, MIKS PERKELEESSÄ TÄN NIMI ON kKaAiI KAI

[örkintappaja]

SE ON MUN NIMI YKSIN MUN

[Dalamar]

oh- hoh. Hupaisia viestejä.

[Mosse]

Tämä oli kyllä loistava, kuten kaikki edellisetkin. Odotan innolla seuraavaa. Olet juuri saanut uuden fanin .

[Merrywinds]

@orc killer: kertoisitkos, mistä löydän kysestä argumenttiasi ajavan asian, niin voin perehtyä syvemmin argumenttiisi...

@ET: Kiitoksia vaan, aina on niin ihanaa saada ihailijoita...