Tau joukoille taktiikoita
Tau joukoille taktiikoita
Nii voisitteko te kertoa mimmosii taktiikoita kannattais käyttää näille kyseisille joukoille kertokaa.
Taktiikoita
Codexissa on ne kaksi perustaktiikkaa noin yleisellä tasolla kuvattuna. Eli joko liikut lujaa ympärillä ja kippaat tulivoimaa niskaan tai sitten seisot vain paikoillasi ja toivot, että tulivoima riittää kaatamaan kaiken päälle tulevan ennenkuin mennään lähikseen.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kannattaa käyttää sitä Fire Warrioreiden tulivoimaa hyväksi ja olla niillä paikoillaan ja perääntyä vasta kun on pakko. Samalla hypit eteen ja taakse Crisis- ja Stealth-puvuilla ja pidät ne poissa vihollisen tulelta. Jos käytät Broadsideja, on ne pakko laittaa hyvään paikkaan jo esiasettelussa ja pitää siellä koska ne menettävät ammuntansa liikkuessaan. Hammerheadeilla kannattaa olla mahdollisimman paljon liikkeessä jolloin voit väistellä vihollisen tulta ja olla tukemassa siellä missä tarvitaan.
Muista myös, että Fire Warriorit toimivat suojana alttiille Battlesuiteille, joten voit vaikka hyppiä oman Troop-rivistösi yli tulittamaan ja sitten takaisin suojaan.
Taun pahimpia vihollisia on epäsuora tuli, joten säästä vaikkapa Drone Squadron Deep Strikettämään ja takapeltiä rikkomaan vihollisen tykistöyksiköiltä. Tai sitten ujuta jokin Smart Missile Systemin kanssa sivustalle kantaman päähän.

"Where is this Emperor now, when you have need of him, human?"
-Shas'la T'au Kais, Fire Warrior
-Shas'la T'au Kais, Fire Warrior
Re: Taktiikoita
Eipäs toimikaan enää tässä editiossa kun screenaus poistui. Vastustaja saa ihan rauhassa ampua palomiesten takana "piilottelevia" suitteja. Aika pahasti kustiin broadsideja silmään tuolla säännöllä kun dronesääntöjäkään ei vielä ole erratoitu kuntoon. Harmi sinänsä, dronet olivat kerrankin todella omaperäinen yksikkö.Azured kirjoitti:Muista myös, että Fire Warriorit toimivat suojana alttiille Battlesuiteille, joten voit vaikka hyppiä oman Troop-rivistösi yli tulittamaan ja sitten takaisin suojaan.
"Silmitön väkivalta on vilpittömin ja läheisin ihmiskontaktin muoto."
-Sörkan Sika-Harri-
-Sörkan Sika-Harri-
Taktiikat riippuvat tietysti siitä mitä joukkoja itsellä on, mitä vastustajalla on, ja mitä tehtävä vaatii.
Perinteisesti Ampuminen on Taun perustason taktiikka (vaihtoehtojen ollessa ampuminen, lähitaistelu tai sekoitus). Jetback varustetuilla joukoilla on ns. pop-up-attack, jota kannattaa käyttää. Paitsi että se ärsyttää vastustajaa suuresti, se myös pidentää pop-up:ien elinikää huomattavasti.
Liikkuvuus on yksi Taun vahvuus, mutta tämä vahvuus ei ulotu aivan perusjoukkoihin asti. Perusjoukot voivat ampua liikkeen jälkeen, mutta kantama on huono ja todennäköisesti seuraavaksi vihollinen assaulttaa kiinni. Tämä rapidfire on tavallaan viimeinen mahdollisuus tuhota vihollinen, tai pakottaa se ottamaan Ld-testi pakollisen vetäytymisen toivossa.
Ampuessa pitää pohtia mitä vastustajan joukkoja voi ampua, ja mitä pitäisi ampua. Firewarriorit ja Krootit ampuvat niitä mitä näkevät, tai niitä jotka ovat lähellä(jos haluat yrittää liikkua rapidfire kantamalle). Jet-Backit liikkuvat kuitenkin aika hyvin ampumisen ohessa, joten niitä voi yrittää ohjata ampumaan kohteita jotka tarvitsevat vähän enemmän/kovempaa tulta. Kannattaa pohtia myös ampumisjärjestystä, koska siitä saattaa olla apua esim. Ld-heittojen kanssa.
Joukkojen sijoittelussa kannattaa ottaa huomioon perusmiesten panssari, ja maasto. Yleensä noita AP 4 aseita on sen verran että kannattaa sijoittaa Firewarriorit johonkin mistä saavat cover saven. Krooteille tämä on lähes pakollinen vaatimus, mutta infiltroinnin ansiosta onnistuukin yleensä hyvin. Erikoismaininnan saa Broadside: Koska tämä joukko ei pysty liikkumaan ja ampumaan heavy-aseita, on sen alkusijoittaminen hyvään paikkaan tärkeää. Broadia ei välttämättä tarvitse sijoittaa vastapäätä vastustaja tankkia, vaan paikkaan josta on hyvä näkyvyys eri puolille. Broad side pystyy pitkän kantaman takia uhkaamaan kaikkea mitä näkee pelikentällä. IMO Broadside kannattaa varustaa suojageneraattorilla. Ajoneuvoilla, joita se pääsääntöisesti on suunniteltu ampumaan on yleensä kuitenkin yksi lascannon vai muu S8 AP2 ase, joka tiputtaa Broadsiden liiankin helposti.
keyiden ajoneuvojen (Kaikki APC:t, Dreadnaughtit, killakanit yms.) tuhoamiseen kannattaa käyttää myös crisis suitteja, jos niiden aseistus sen sallii. Pop-up antaa ylimääräistä ampumisaikaa, ellei kyseessä ole epäsuoran tulen yksikkö. Lisäksi heikostipanssaroidut(AV11 tai alle) kohteen tippuvat kyllä Firewarrioreiden aseillakin, jos tiukka paikka tulee.
Ajoneuvojen käyttö tuo lisää liikkuvuutta armeijaan. Hammerhead on ilkeä jos pääsee ampumaan ensin, mutta jollei vastustajaan saa mitään vahinkoa, voi olla että oma tankki tippuu kevyempien panssarien takia. Multitracker on melkein pakollinen ostos kyseiseen vaunuun.
Devilfish on hyvä APC, joskin sen käyttö on hieman erilaista kuin muilla armeijoilla. Sen sijaan että joukkoja kuskattaisiin lähitaisteluun, niitä viedään lähelle, ja tuodaan takaisin. Toinen käyttö on "fish of fury" taktiikka, jossa 12 firewarriorin joukko liikkuu kalan kanssa rapidfire etäisyydelle ja ampuu 29 S5 kutia, joilla toivottavasti vastustaja kuolee.
Tässä muutama vinkki alkuun. Jos annat lisätietoa voin kyllä jakaa omia mielipiteitäni ja taktiikoitani enemmänkin. Oletko jo hankkinut joukkoja,vai harkitsetko vasta? Mitä joukkoja sinulla on, millaisia pelejä aiot pelata (normi scenut, pitched battle, ROE, killteam,40k40min?), onko pelipaikalla maastoa varpaisiin, vyötäröön vai korviin asti jne.

”ceterum censeo delendas esse Legiones Astartes”
"Veni, vidi, aleam ieci" - Thrawnille kiitokset latinan avusta

- Z7-852
- Taisteluraporttikilpailun voittaja
- Viestit: 3568
- Liittynyt: Su 26.09.2004 18:49
- Paikkakunta: Jyväskylä/Pyhtää
Pop-up hyökkäys on hintaansa nähden aivan liian tehokas ja siksi tylsä taktiikka. Sen avulla tau armeijasta saa käytännössä voittamattoman.
Ainut paikka jossa taulla voi hävitä (pop-up käyttäen) on city fighting tai vastaava.
Mutta yleisesti taun taktiikka on ampua kaukaa ja kovaa. Eli tuhota mahdollisimman paljon vastustajan joukkoja ennenkuin ne pääsevät ampuma etäisyydelle (huom. pulse rifle rng).