Tässäpä prologi pidemmälle tarinalle, heitän sen tänne sitten valmistuttuaan. Novellissa käsitellään Samurai-Hunter cadreni sotureiden tekemisiä. Lyhythän tämä on ja aika sisällötön loppujen lopuksi, mutta sanokaa jotain. Pidemmittä puheitta:
-----
Lippu lehahti auki tuulen tarttuessa siihen, kietoutuen ensin tankonsa ympärille, mutta heittäytyi sitten viiman vietäväksi.
Kullankeltaiset lehdet sekottuivat maassa oranssahtaviin ja punasävysiin, luoden lämpimän värien kirjon joka tuntui jatkuvan horisontin taakse. Metsänreunan puusto oli pudottanut kesäiset kantamuksensa, antaen nyt vähemmän suojaa piilottelemalleen salaisuudelle. Kaupungin kookkaimmat tornit ylsivät jopa korkeimpien puiden latvustoon saakka. Pitkäkaulaiset linnut jälkikasvuineen olivat jättämässä puunlatvojen valtakuntaansa syksyn tehdessä tuloaan. Hiljaisuuden rikkoi vain lintujen kirkaisut, sekä lehtien vaimea kahina.
Takeda polvistui metsikön keskelle hyvän matkan päähän kaupungin reunasta. Aukio oli varsin laaja, pyöreä alue, jota reunustivat ikiaikaiset tummarunkoiset puut ja niiden oksat venyivät kuin katoksi alueen ylle. Soturi tunsi kuivat lehdet polviensa alla, antoi kätensä kulkea hitaasti näiden yllä, silitellen niiden pintaa. Takeda oli avannut palmikkonsa ja hetkittäin lämmin tuuli heitti hiukset soturin olan ylitse. Jäntevä käsi silitteli pitkän, käyrän teräaseen kahvaa hajamielisesti, tapaillen väistintä ja pehmeitä kirjailuja sen pinnassa.
Äkkiä hän nousi jaloilleen, vetäen miekan huotrastaan silmänräpäyksessä ja heilautti asetta päänsä yllä kääntyessään ympäri. Hänen silmänsä olivat yhtä miekankärjen kanssa, aistit kuin sen terä ja kädet osa rakkaan aseensa kahvaa. Hän tanssi solakan parinsa kanssa syksyn luomalla lehtimatolla, rauhoittaen mielensä ja sulkien silmänsä ajoittain ainoastaan kuunnellakseen ympäristöä, tunteakseen sen kirkkauden ja ruskan värit. Tuulen poskillaan, raikasta syysilmaa vievän puhurin, joka puhalsi jostain etelän metsien takaa. Sekä aseensa, kumppanin ja ystävän, jonka hiljainen laulu miekanterän halkoessa ilmaa antoi Takedalle rauhoittavan tunteen.
Tuuli voimistui, kiskoen lippua kiinnikkeistään, jotka yksitellen pettivät hiljaa kilahtaen. Liekinoranssi viiri lennähti ilmaan, ohitti syksyisen metsän puuston, joiden harventunut latvusto oli kuin sen oma pinta; kirkkaan kullankeltainen ja täynnä lämmintä loistoa. Sekä puiden alla sulavasti liikehtivän soturin, joka oli samalla tavoin yhtä pitkäteräisen ystävänsä kanssa.
Prologiviritelmä
Epäilemättä hyvä, mutta ei ollenkaan minun makuuni.
En todellakaan jaksaisi lukea pitkiä tähän tyyliin kirjoitettuja tarinoita. Jotenkin tulee vain mieleen väkisin venytetty rimpsu, jossa, jos mahdollista, on liikaa kuvailua.
Kuten itsekkin huomasit (alkuteksti) itse tapahtumat jäävät jotenkin teennäisen tuntuisen, pitkäpiimäisen kuvailusi varjoon. Tämä on joillekkin varmasti suurta herkkua, mutta ei valitettavasti iske minuun. =(

Katos termulta tektiä!
Itse olen ymmärtänyt, että prologissa, pitäisi herättää mielenkiinto tulevaa tarinaa kohtaan, mutta tämä ei napannut. KYllä minä tulevan tarinan luen, sillä kuvailua on alkanut ensiintyä Sotussa liian vähän.
Kuvailua liikaa? Näin se olla pitääkin, taino tämä on mielipiteeni. Ilmeisesti porukka ei ole lukenut Huussin tai Runen tarinoita, sillä niissä sitä kuvailua on melkein jo liikaa.
Termu: Jatka vain ja laita se tarina Sotuun, sillä ainakin yksi jaksaa sen lukea.

-HPVäitän et Samu voitti vaan siks et se osaa pelaa, on ollu WTC:s ja on mukava tyyppi
-
Skrixqueek
jännä juttu...Maybach kirjoitti:Epäilemättä hyvä, mutta ei ollenkaan minun makuuni.
En todellakaan jaksaisi lukea pitkiä tähän tyyliin kirjoitettuja tarinoita. Jotenkin tulee vain mieleen väkisin venytetty rimpsu, jossa, jos mahdollista, on liikaa kuvailua.
kaikki sanoo, että minun tarinoissa on liian vähän kuvailua, ja tässä sitä on liikaa(?)
olette vaikea yleisö...
Heh, ehkä prologi on sitten väärä sana, en todellakaan tiedä aloittaako tämä pätkä tarinan, loppuuko novelli siihen vai käytänkös sitä lopulta ollenkaan. Jokatapauksessa samanlaisesta ympäristöstä ja hahmoista on kysymys.Sopuli kirjoitti:Katos termulta tektiä!
Itse olen ymmärtänyt, että prologissa, pitäisi herättää mielenkiinto tulevaa tarinaa kohtaan, mutta tämä ei napannut. KYllä minä tulevan tarinan luen, sillä kuvailua on alkanut ensiintyä Sotussa liian vähän.
Kuvailua liikaa? Näin se olla pitääkin, taino tämä on mielipiteeni. Ilmeisesti porukka ei ole lukenut Huussin tai Runen tarinoita, sillä niissä sitä kuvailua on melkein jo liikaa.
Termu: Jatka vain ja laita se tarina Sotuun, sillä ainakin yksi jaksaa sen lukea.
Njaa, kuvailu on kyllä aika maksimoitu. En varmaankaan jaksaisi kirjoittaa täyspitkää tarinaa tuolla 'tasolla', helppolukuisempaa tekstiä sieltä varmasti tulee.
Kiitos kaikille kommenteista!
Viimeksi muokannut Frenzy, Ti 04.10.2005 20:34. Yhteensä muokattu 2 kertaa.