Kunnia tai Kuolema:
Sotamies Khale istui tykkitulen rummuttavassa äänessä bunkkerissa. Bunkkeri oli sisältä harmaan värinen, ja keisarillinen kotka oli valvomassa Keisarillisen Kaartin miehiä jokaisella seinällä. Tämä suorastaan bunkkerikompleksi antoi suojaa noin viidellesadalle sotilaalle, mutta vain vähäksi aikaa. Tämä kompleksi antoi suojaa, ruokaa, vettä ja lääketarpeita kahdellesadalle sotilaalle kolmeksi kuukaudeksi. Se oli vasta viisi vuotta vanha, mutta silti runnottu pahasti. Sisäänkäyntien, joita oli viisi, kohdalla olivat seinät pahasti verellä, rei'issä ja murentuneita. Kaksi oviaukkoa oli pitänyt räjäyttää ja tiivistää umpeen jotteivät kirotut Kaaoksen avaruusjääkärit tai muut seonneet seuraajat pääsisi enää bunkkeriin. Planeetta oli nimeltään Colladus II, ja se oli ollut parin vuosikymmenen ajan pelkkien Keisarin Kaartin edustajien suojelema Kaaoksen rynnäköiltä. Tähän asti se oli pitänyt pintansa, mutta viimeisen kahden kuukauden aikana yksikään vahvistuksia tuonut avaruusalus ei ollut päässyt perille, syystä tai toisesta.
Khale istui lähimmäisenä oviaukkoa pois tästä kyseisestä suojahuoneesta portaikkoihin kohti maanpintaa, joka oli nyt revitty täysin tykkitulella. Ylhäältä portaikossa joutuivat kymmenet sotilaat olemaan alttiimpina tykkitulen mahdollisille osumille, mutta sisäänkäyntiä oli pakko valvoa ettei Kaaoksen saasta pääsisi rynnäköimään varautumattomaan suojaan. Kaiken lisäksi Khale tiesi joutuvansa muutaman muun kanssa ovelle vartioimaan kymmenen minuutin päästä. Hän katseli ympärilleen. Suojassa hänen kanssaan oli kuusikymmentä synkännäköistä sotilasta, osa aseitaan puhdistaen, osa syöden. Ruoka, se olikin ainoa hyvä puoli tällä planeetalla. Sitä tuntui riittävän aina sotilaille, ja siitä he eivät juuri valittaneetkaan vaikkei se mitään kovin erikoista ollut. Khale itse puhdisti pistintään ja puukkoaan, oikeastaan lyhyttä miekkaansa jonka hän oli kaapannut kuolleelta kultistilta. Viimeisestä hyökkäyksestä oli aikaa monta päivää, ja tykkituli kertoi hyökkäyksen alkavan pian. Khale tiesi miksi heitä tykitettiin jo toista vuorokautta. He eivät saaneet unta räjähtelyiden takia, ja väsyneitten sotilaiden taistelumoraali oli kaikkea muuta kuin hyvä. Khalen joukkueesta oli jäljellä vain kolme miestä hänen lisäkseen. Kersantti Hibbons, sotamies Troant ja kranaatinheitintä kantava Ferdheim. Näistä kolmesta kaikki muut paitsi Hibbons olivat ihan mukavia. Hibbons oli pikkutarkka, ärsyttävä pomottelija joka vaati aina enemmän muilta kuin itseltään. Taistelussa hän oli aina viimeisenä hyökkäämässä ja ensimmäisenä vaatimassa kunniaa uroteoista. Perääntyä hän ei kuitenkaan suostunut, sillä hän uskoin Keisarin katselevan heitä. "Hei Jude!" kuuli Khale äänen. Huuto toistui, ja vasta silloin hän tajusi että joku kutsui häntä etunimellään. Hän nosti katseensa ja näki yksikön Komissaarin, Beckenin, tuijottamassa sotamiestä. Becken oli hyvin outo komissaari. Hän tappoi omiaan vain välttämättömässä tilanteessa, ja antoi mieluummin rangaistuksia, kuten ylimääräisiä vahtivuoroja. Hän oli yksikön kokenein mies, jo kahdeksantoista vuotta tätä toivotonta sotaa Kaaosta vastaan. Hän oli kuulemma aloittanut veteraaniryhmien kasaamisen, jotta saisi taistelulinjoihin sotilaita jotka tietäisivät mitä kannattaa tehdä, ja näin alokkaita saattaisi säästyä. Mutta tämä oli vain huhupuhe, jonka Jude toivoi olevan totta. "Niin, sir?" vastasi Khale. "Vahtivuoron vaihto, sinä ja yhdeksän sinusta vasemmalle olevaa sotilasta ylös vahtimaan. Ottakaa pari varapatteria noihin laspyssyihinne mukaan. Epäilen kaaoksen hyökkäävän muutamassa tunnissa. Joku ottaa myös radion mukaan jotta tieto saadaan nopeammin kuin juoksemalla portaita, kokoajan yhteys tähän mieheen." hän totesi ja osoitti suojassa olevaa radistia joka oli juuri puhdistanut radionsa. Beckenin terävä, suorastaan metallinen ääni oli antanut käskyn, ja Jude sekä yhdeksän muuta sotilasta nousivat ylös ja lähtivät kohti vartiopaikkaa.
Ylhäällä oli täysi helvetti valloillaan, paristakymmenestä sotilaasta yksi juoksi jo alas kun Jude astui portaikkokäytävään suojasta ja huusi :"KAAOS HYÖKKÄÄ! KAIKKI YLÖS PUOLUSTAMAAN LINJOJA!". Jude tajusi vasta nyt, kuinka tykkien tasainen rummutus oli loppunut, ja ylhäällä kuului jo raskaiden autokanuunoiden säksättävää ääntä. Komissaari rupesi meuhkaamaan, ja yhtäkkiä tästä rappukäytävästä juoksi kuusikymmentä sotilasta, ja kun he noin viidentoista metrin portaikkojen jälkeen saapuivat "aulaan", eli tilaan josta lähti portaat yhdeksään suojaan, juoksi jokaisesta portaikosta saman verran sotilaita puolustamaan omaa sektoriaan tällä kirotulla linjalla joka oli ollut seitsemän vuotta viimeinen linja ennen pääkaupunkia. Viimeiset kymmenen metriä portaikossa ja siellä seisoikin vielä yksitoista sotilasta vartiotehtävien jäljiltä avaamassa raskaita panssariovia. Kun Jude astui ensimmäisten mukana ulos, oli näky karmaiseva. Tämä oli pelkkä miinanraivausrynnäkkö, sillä satoja, ja taas satoja kultisteja juoksi miinakentän yli raivaten tietä raskaammalle kalustolle takanaan. Epäonnisia kultisteja ammuttiin niin hirvittävällä arsenaalilla ettei yksikään heistä päässyt kahtakymmentä metriä lähemmäs juoksuhautoja joihin Keisarillisen kaartin sotilaat nyt hyppäsivät puolustusasemiin, ja miehittivät autokanuunat sekä raskaat pulttaajat, ja muutamat kranaatinheittimet. Tämän jalkaväkiosaston luutnantti, Malls, antoi radisteille tiedon että kaikki linjat oli miehitetty, ja muutamia Leman Russ panssarivaunuja saataisiin tueksi, mutta niillä kestäisi hetki päästä paikalle.
Jude otti laskiväärinsä ja otti varmistimen pois päältä. Minuutin ajan oli aivan hiljaista, kunnes autokanuunat aloittivat taas säksätyksensä. Hän tihrusti tarkemmin ja näki kuinka uusi aalto vyöryi kohti asemia. Nyt aallon kärjen muodostivat kultistit, mutta heidän takanaan oli kirottuja Kaaoksen avaruusjääkäreitä, jotka kestivät kovaakin kuritusta. Keisarillinen kaarti aloitti tulituksensa kohti lähenevää uhkaa, ja kultistit kaatuivatkin taas ennen linjoja. Jääkärit sen sijaan marssivat hyvin vähäisin menetyksin kohti linjoja, ja aloittivat pulttaajiensa tulituksen. Juden ympärillä paukkui ja hän joutuikin väistymään alas vaihtaakseen patterinsa. Ylös noustessaan olivat kaaoksen jääkärit jo miinakentän loppupäässä, ja muutama jäljellä oleva miina vei vielä uhrinsa. Kuitenkin jääkäreiden aiheuttama tulimyrsky repi miehiä kuin heinää linjoilta, ja kymmeniä ruumiita oli jo linjan näillä kohdin. Kuitenkin, noin viiden metrin päästä juoksuhaudoissa jääkäreiden eteneminen tyrehtyi täysin valtaisaan tykin laukaukseen joka nosti jopa satoja kiloja painavia jääkäreitä ilmaan. Leman Russ - panssarit olivat ajaneet nyt linjojen taakse ja aloittaneet omat sointunsa tässä tuonelan kakofonisessa sävellyksessä. Jääkärit lensivät keskelle piikkilanka-aitoja, ja nousivat pystyyn, mutta heitä oli kuollut monia. Hyökkäys näytti jo nyt epätoivoiselta kun miltei viisisataa kaartin miestä tulitti muutamaa kymmentä jääkäriä, ja kun panssarivaunut vielä tykittivät toisen kerran pääaseillaan, oli kaaoksen toinenkin aalto pyyhkäisty.
Jude, kuten muutkin sotilaat, vaihtoi patterinsa ja huomasi kuinka Becken käveli paikalle. Hänen pulttaajansa oli varmasti saanut useita uhreja, ja hän vaihtoi parhaillaan lipasta. Samalla hän katsoi juoksuhaudan yläpuolella linjoja ja siirteli sotilaita paikkoihin jossa oli suurin määrä uhreja ja pahimmat raot. Juden viereen tuotiin muutama alokas lisää, ja he olivat kauhusta kankeana. Omaa ryhmäänsä Jude ei ollut nähnyt taistelun alkaessa, mutta se ei häntä haitannutkaan. Pian jostain kajahti ilmanvaaran merkki ja komissaari hyppäsi suojaan Juden viereen. Leman Russ - panssareista toinen tuhottiin, mutta kaaos kärsi kolmen hävittäjän verran tässäkin ilmahyökkäyksessä. Samalla kun viimeinenkin lentokone katosi, ilmestyi taas taistelukentän toiseen päähän vihollinen. Nyt nämä eivät olleet jääkäreitä tai kultisteja, vaan petturikaartia. Komissaarin poskille nousi hyvin nopeasti puna, ja ilme vääntyi raivosta. Hän karjaisi "TULTA VAPAASTI! NÄYTTÄKÄÄ KEISARIN MAHTI PETTUREILLE!". Koko rintamalinja ryhtyi huumaavalla paukkeella tulittamaan pettureita, jotka epätoivoisesti ja jääräpäisesti hyökkäsivät kohti vahvaa linnoitusta. Tälläistä tämä taistelu oli aina. Ensin pari kevyttä rynnäkköä jotta nähtäisiin vihollisen heikko kohta, ja sitten kaksi tai kolme valtaisaa rynnäkköä. Petturikaarti kuitenkin onnistui vastaamaan tuleen, mutta se ei saanut kuin muutamia sotilaita hengiltä. Petturit suorastaan teloitettiin keskelle revittyä aukeaa. Viimeisen petturin kaatuessa kuitenkin toinen rynnäkkö jo alkoi, ja sen rynnäkön keskellä oli muutamia panssareita. Ne olivat myös Leman Russ - panssareita, joten Jude tiesi kuinka ikävää tulitusta nyt seuraisi.
Kolme kraatteria räjähti linjoille tai linjojen eteen. Kuului tuskanhuutoja ja valtaisa pauke täytti taas ilman. Pettureiden onnistui sorruttaa yhdestä kohdasta juoksuhauta, mutta hirmuisella hinnalla. He menettivät monta sataa petturi kaartin jäsentä, ja kolme tankkia. Keisarillinen kaartikin sai valtavia menetyksiä. Enää kolmesataa sotilasta seisoi puolustamassa alkuperäisen viidensadan sijasta. Yksi panssarivaunukin oli vielä toimintakykyinen, mutta sen telaketjut olivat poikki, eli se oli hirveässä vaarassa ilmaiskuille. Jude odotti taas hyökkäystä, mutta hyökkäystä ei kuulunut, vaan ilmassa alkoi kuulua ujellusta. "TYKKITULTA, KAIKKI LÄHIMPÄÄN SUOJAAN!!" huusi Becken vieressä, ja kaikki liikkuivat niin nopeasti suojaan kuin osasivat. Tämä tykitys kesti noin vartin, se murskasi lisää jo huonossa kunnossa olevaa juoksuhautaa, ja teki maastosta niin kuoppaisen että tankkien oli lähes mahdotonta edetä siellä. Kaartia oli kaatunut kaikkialla. Becken kirosi kovaa ääneen, kun kuuli yli sadan saaneen surmansa. Ja paine ei hellittänyt hetkeksikään. Seuraava tykkitulituksen aalto iski jo linjoihin. Nyt Juden maatessa kranaatinkuopassa tämän riekaleiksi revityn planeetan pinnalla osui tykin panos aivan viereen. Hän lensi ilmaan ja menetti tajuntansa.
Jude istui värväystoimistossa kahdensadan muun nuorukaisen kanssa. Tästäkin hetkestä oli kulunut jo seitsemän vuotta. Hän oli liittynyt kaartiin seitsemän pitkää vuotta sitten ja muisti kuinka oli vihannut alokasaikaa. Heitä ryömitettiin mudassa, käskettiin ampumaan maalitauluja. Joka aamu herätys kuudelta. Joka ilta nukkumaan yhdeltätoista. Aseen puhdistusta, tupatarkastuksia, sulkeisia. Kaiken tuon hän näki sielunsa silmin maatessaan tajuttomana keskellä tykkitulta. Hän muisti kuinka kahden vuoden jälkeen hän oli päässyt viralliseksi kaartilaiseksi värvätyistä. Viisi vuotta hän oli taistellut kaaosta vastaan kaartilaisena, yhden vuoden värvättynä.
Joku heitti hänet taas ilmaan. Kenties tykkituli. Maahan kolahtaessaan hän heräsi. Kaaoksen jääkäreitä tulvi sadoittain kohti juoksuhautaa. Tämä lojalisteille häviöllä oleva sota näytti saavansa uuden alueen, kun jääkäreistä pääsi noin sataviisikymmentä linjoihin lähitaisteluun sadan Kaartilaisen kanssa. Jude tiesi voimapanssarin heikot kohdat, kuten kainalot ja nilkat. Hän otti miekkansa vyöltä ja hyppäsi ensimmäisen kimppuunsa käyneen jääkärin iskun tieltä pois ja survaisi miekkaansa. Se vain kolahti panssariin, ja jääkäri nauroi kolkosti. Panssarin sisältä kuului sairas, käheä mielipuolen ääni " Sinä tulet kuolemaan lojalistina...käänny vanhoja tovereitasi vastaan, tai kuole!". Jääkäri hyppäsi samalla eteenpäin ja pulttaajan pistin osui Juden kypärään repien sen pois. "Minä en ole petturi!" Jude karjaisi ja hyökkäsi mariinia kohti pistäen miekkansa kypärän hengitysaukon kohdalle. Adamantiumsäleikkö antoi periksi ja jääkärin kuolonkorahdus oli korvia riipivä karjaisu. Kaksi muuta jääkäriä kuuli sen, ja kääntyi kostamaan Judelle. Hän kuitenkin otti petturin aseen ja aloitti tulituksen kirottuja pettureita päin jotka sittemmin joutuivat hyppäämään pois tieltä. Jude nappasi yhden ylimääräisen lippaan aseeseensa, ja kuuli huudon megafonista "Kaikki kaartin jäsenet tänne kukkulalle! Kaikki kaartin jäsenet kukkulalle!". Becken yritti kasata viimeisiään vetäviä linjoja. Jude tajusi olevansa lähes piiritetty, ja ei pääsisi kukkulalle. Hän oli kuitenkin unohtanut Leman Russ panssarin joka tuhottiin kasapanoksilla hänen lähettyvillään. Repivä räjähdys lennätti kaartin ja pettureiden massan hänen tieltään, ja hän lähti juoksemaan kohti kukkulaa. Kaksi metriä ennen suojaa häneen kuitenkin osui pulttaajan panos, tosin vain repäisten ihon pois reiden päältä. Hän kaatui kuoppaan ja luuli että hänen taistelunsa loppuisi tähän. Taas hän kuitenkin nousi ilmaan, mutta nyt se ei ollut tykin panos, vaan komissaari Becken joka virnisti ja totesi :"Sinä se sitten et suostu kuolemaan?". Jude naurahti ja yskäisi kun hän rojahti pieneen suojaan. Kaiken kaikkiaan kolmekymmentä kaartilaista oli juossut turvaan, ja miltei sataviisikymmentä jääkäriä seisoi katsomassa heitä. "ANTAUTUKAA KAAOKSEN VOIMILLE!" kuului huuto heidän joukostaan. Becken räjähti punaiseksi, ja kaikki kaartin jäsenet, Becken mukaanlukien, huusivat: "EMME IKINÄ OLE PETTUREITA NIINKUIN TE! KEISARI RANKAISEE TEITÄ VIELÄ!!". Kaaoksen joukkio aloitti nauramisen, ja lähti kävelemään kohti kaartia. Becken totesi kylmän viileästi :"Pojat, tämä on viimeinen taistelumme näemmä...Tehdään siitä muistamisen arvoinen.". Kaarti aloitti tulituksen, kaataen muutamia jääkäreitä, jotka kävelivät ampumatta kohti kaartia. Jude tosiaankin luuli loppunsa tulleen, kunnes taivaalla näkyi toivo. Kaksi suurta joukkojenlasku alusta laskeutui maahan, hirvittävää tulitusta ylläpitäen. Kaaosjoukot luulivat että saisivat lisää kaartia tappaakseen, kuten Jude ja henkiinjääneet. Becken kuitenkin tokaisi :"He eivät ole Kaartia...Noidanmetsästäjät ovat täällä!". Jude sai uutta toivoa, kun kaaos todellakin kääntyi aluksia kohti, ja kun Jude huomasi ramppien laskeutuessa ettei sieltä kaartia marssinut, vaan todellakin Noidanmetsästäjiä. Oikeastaan jotain käveleviä sotakoneita, joiden molemmat kädet olivat valtavat voima-aseet jotka survoivat hirvittävää tahtia Kaaoksen jääkäreitä hengiltä. Jääkärit eivät voineet mitenkään voittaa tämänlaista vihollista lähitaistelussa, ja ei kestänyt kauaakaan kun jääkärit aloittivat perääntymisensä. "Mitä helvetinkoneita nuo ovat? Becken hei, tiedätkö sinä?" kysyi Jude. "Nuo ovat katumuskoneita, eivät helvetinkoneita." totesi hyvin huojentunut Becken. Koneet olivat noin kuusi metriä korkeita, ne näyttivät hyvin haurailta, mutta olivat uskomattoman nopeita ja tappavia. Kuski roikkui sidottuna kiinni etupanssareihin koneeseen. Nämä helvetinkoneet tappoivat jokaikisen petturin, ja kaarti sai levätä. Noidanmetsästäjien inkvisiittori tuli paikalle onnittelemaan sankarillisesta puolustuksesta, ja päästi jokaisen henkiin jääneen viikon lomalle.
Juden ja muiden juhliessa voittoa päissään pääkaupungin kapakassa, noidanmetsästäjät ajoivat kaaoksen joukkoja pitemmälle ja palasivat linjoille tehdäkseen suuroffensiivin kaaoksen poisajamiseksi. He eivät kuitenkaan tienneet mikä lähestyi tätä epäonnista planeettaa, mutta se oli tulevaisuuden hämärissä. Ja yö otti Colladus II:n syleilyynsä, kadottaen väkivallan planeetan runnellulta pinnalta.
).