1. Salamurhaajan tie: Kuja.

[Goblin fan]

Henry kaivoi haudan talon taakse perunapellon syrjään, hän teki siitä mahdollisimman syvän. Hän laski isänsä sinne, ikuiseen lepoon. Kaivamisessa Henry käytti kuokkaa koska hän ei löytänyt lapiota. Kuokkakin oli viimeiseen asti kulunut, kuten kaikki tilan työkalut. Tila oli muutenkin todella huonossa kunnossa, talo oli homeinen ja katto mätä, työkalut ruosteessa ja rahat aivan lopussa. Tästä eteenpäin Henryn tarvitsi tulla toimeen yksin, ainoa syy miksi elää hänellä oli kosto. Viha, jota hän tunsi sisällään, oli kasvanut niin suureksi, että se peitti kaikki muut tunteet. Miksi tämä huppupäinen mies tappoi hänen isänsä, eihän hän edes ottanut mitään, hänen isänsähän oli vain tavallinen kauppias.

Kun Henry oli peittänyt haudan, hän käveli sisälle ja otti vanhan perunasäkin johon alkoi kerätä tavaroita joita voisi mahdollisesti tarvita. Ruokaa, kaikki vähäiset ruoat mahtuivat säkkiin, vähän varavaatteita ja toiset kengät, saappaat, ja isän metsästys kivääri, johon vähän ruutia ja kuulia. Henry heitti säkin olalle, kiväärin toiselle ja lähti etsimään hevostaan.
Hevonen oli pillastunut kuolleen ruumiin hajusta ja juossut vähänmatkaa läheiselle pellolle, joka ei kuulunut Henryn isälle. Hevonenkin oli loppuun kulunut, vanha ja laiha, sitä ei voisi edes myydä torilla, tai ainakaan rahaa vastaan.
Henryn ratsastaessa kaupunkiin hän mietti kaikkia tapoja miten hän tappaisi mustahuppuisenmiehen. Saapuessaan kaupungin porteille vartijat tutkivat Henryn tavarat läpikotaisin, mutta hänellä ei ollut mitään tulliksi kelpaavaa, rahat Henry oli piilottanut saappaaseen, eikä kiväärin kantamiseenkaan vartijat mitään estettä löytänyt, vaikka kovin miettivät.

Nyt pitäisi löytää Munkki Feng, nimi viittaisi, että häntä pitäisi etsiä luostarista.
”Anteeksi, mutta tiedättekö missä täällä on Sigmarin luostari”, Henry kysyi vastaan tulleelta arvokkaan näköiseltä naiselta.
”Luostari on aivan kaupungin luoteispäässä, muurien vierellä”, nainen vastasi kohteliaasti.
”Kiitos tästä”, Henry sanoi koruttomasti.
Henryn matkan siis tuli jatkua luoteeseen, hän käänsi kaakin pään kohti luodetta ja lähti ahtaalle kadulle. Kadulla oli paljon räsyisissä vaatteissa pyörivää roskasakkia, jokaisella näkyi olevan jonkinnäköinen ase, tikari, yksinkertainen pistooli taikka miekka. Henry oli sitonut ruokasäkin ja kiväärin hevosen kyljille, mutta nyt Henry otti aseen olalle jotta jokainen näkisi sen varmasti. Täällä tulisi olla varuillaan, nämä miehet eivät välittäisi jos joku ottaisi hänet hengiltä. Henry pysähtyi hetkeksi yhteen pimeään nurkkaan ja alkoi lataa asetta, hän oli tehnyt sen ennenkin. Varmalla tavalla Henry mittasi ruutia oikean määrän ja laittoi panoksen ja nahkatilkkeet pitämään panoksen paikallaan. Nyt Henry voisi jatkaa matkaa, kyllä edes joku turva pitää olla tällaisella kadulla.

Henry oli puolessavälissä kujaa kun kujaan alkoi yhtyä lisää pienempiä kujia, niitäkin harvakseen, mutta lisääntyvä ihmismassa sai kulkemisen hidastumaan koska hevoselle ei juuri jäänyt tilaa liikkua. Pian hän pääsikin pois ruuhkasta, mutta kuja kapeni entisestään. Enää ei ollut kuin muutama kolmisenkymmentä jaardia kun varjosta astui hänen eteensä sama mies joka oli ollut päivää ennen kerjuulla, tällä kertaa hänellä oli kupin sijasta kädessä tikari ja päässään typerännäköinen hiippalakki.
”Mitäs kivaa sulla tossa säkissä on”, mies sanoi lipevästi ja vahvisti sanomaa nuolemalla tikarin terää. Mies ei ollut nähnyt Henryn kivääriä ja sen Henry käytti hyväksi yllättämällä miehen vetämällä kiväärin selästä.
”Mitäs kivaa sulla on pään sisällä”, Henry sanoi lipevästi ja vahvisti sanomaa osoittamalla aseella miehen päähän. Kumpikaan ei tehnyt hetkeen mitään, vain odotti. Pian Henry kuitenkin näki sellaista joka sai hänen päänsä tykyttämään raivosta.

Mies jolla oli mustakaapu päällään ja käyrä miekka kupeella käveli kadulle. Henryn lihakset jännittyivät, hän nosti piippua muutaman tuuman ja pieni nykäys käsivarren lihaksissa sai sormen vetämään iskurin taakse ja jänteiden kiristyvän kun toinen sormi veti kireästä liipaisimesta. Iskuri, jossa oli kiinni pieni piikiven palanen, löi vasten kiillotettua iskupintaa, kipinät jotka tästä lensivät, ohjaantuivat kiväärin ruutipesään sytyttäen ruudin. Ruudin syttyessä syntyi valtava paine joka sai raskaan lyijy kuulan sinkoamaan piipusta mahtavan räsähdyksen saattelemana ja aseen pitelijän tippuman ratsunsa selästä. Kuula oli jo matkalla kun Henry osui maahan, kuula pyöri ilmassa rihlojen voimasta, kuula läpäisi Henryä uhkailleen miehen hiippalakin, heittäen lakin maahan, mustapukuisenmiehen viitan pieluksen, takin alla olleen huonokuntoisen ihon, jänteväksi treenatun olkalihaksen katkaisten muutaman jänteen, olkaluun murskaten nivelen. Luuhun osuessaan kuula hajosi osiin jotka tuhosivat olan muita lihaksia ja solisluun. Kuulan palaset jäivät sisälle olkaan. Veri alkoi pulputa haavasta.

Henryä uhkaillut mies alkoi nauraa.
”Et osunut minuun edes tältä matkalta ja tipuit vielä itsekin pois hevosesi selästä…”, miehen naurun lopetti hänen takaansa kuulunut tuskan vaikerrus.
”Koita arvata kumpaan minä tähtäsin”, Henry sanoi haastaen.
”Samapa tuo, jospa nyt antaisit säkin ja kiväärin minulle”, mies sanoi uhkailevalla äänellä. Henry ei jäänyt miettimään vaan nousi seisomaan salaman nopeasti ja löi kiväärin perällä nivusiin ja miehen taipuessa kaksinkerroin, Henry antoi toisen iskun niskaan. Mies tippui maahan tajuttomana, Henrylle tuli aikaa kiivetä hevosen selkään, kun Henry oli jo kiivennyt vaivalloisesti hevosen selkään, hän kuuli takaa huudon:
”Pysähdy! Tämä on Görenburgin vartiosto! Me vaadimme sinua tiputtamaan aseen ja antautumaan!” Henry ei halunnut joutua hirteen ennen kuin oli toteuttanut isävainaansa viimeisen toiveen. Hän kannusti kaakkinsa raviin, talloen mustapukuisen miehen hevosen kavioiden alle. Vartijat ampuivat pistooleillaan Henryä, mutta eivät osuneet edes lähelle.

Henryn ravatessa kaupungin kaduilla ihmiset väistyivät tieltä, mutta Henryllä ei ollut hajuakaan mitä hänen tulisi tehdä, vartijat etsivät häntä ja hän ei ole edes löytänyt Munkki Fengiä. Henry hyppäsi alas hevosen selästä ja läimäytti hevosta lujasti takamukselle, hevonen lähti pillastuneena hurjaan laukkaan. Kun Henry olikin arvioinut vartijat lähtivät hevosen perään luullessaan hänen olevan vielä ratsailla. Henry juoksi kadulta erkanevalle sivukujalle ja piiloutui oviaukon varjoihin lataamaan aseen uudelleen. Ruutia ei riittäisi enää kuin maksimissaan yhteen lataukseen, kuulia ja tilkkeitä kyllä riitti, mutta ruutia ei Henry ollut ottanut mukaan tarpeeksi. Kaikki varusteetkin oli jäänyt hevosen selkään. Hän lähti hitaasti kävelemään kujaa pitkin, Sigmarin temppeliin tuskin enää on menemistä joten Henry päätti yrittää Fengin etsimistä muualta.

Henrylle alkoi jo tulla nälkä ja jano, olihan viimeisestä ateriasta jo päivän verran. Hän etsiskeli katseellaan mahdollisia kojuja, hänen yllätyksekseen seinästä roikkui kyltti jossa luki ”Naurava Pää”, se näytti juuri sellaiselta räkälältä johon hänen tulisi mennä, siellä ei välitettäisi asiakkaiden taustoista. Kapakka oli sisältä vielä huonompi kuin ulkoa. Lattia oli peittynyt kuivasta törystä, osa pöydistä oli hajalla ja yksikään tuoli ei ollut tasapainossa. Osa asiakkaista makasi lattialla tiedottomina ja toiset nojasivat pöytään niin huonossa kunnossa, että pelkkä puhuminen olisi suoranainen ihme. Tiskin takana seisoi pönäkkä, punertava kasvoinen mies joka hinkkasi likaista lasia vielä likaisemmalla rätillä.
”Olemme odottaneet sinua Henry”, mies tiskin takana sanoi.
”Tuota… Mistä tiedät kuka olen?” Henry vastasi epäröiden.
”Sillä ei ole väliä, tule tapaamaan Munkki Fengiä” Mies sanoi samalla kun aukaisi oven tiskin vierestä. Oven takana ovat rappuset, rappuset veivät alaspäin.

Nyt Henry ainakin oli päässyt lähemmäs tavoitettaan, Munkki Fengin tapaamista. Rappuset vaihtuivat jossain vaiheessa käytäväksi, käytävä oli hyvin valaistettu soihduin ja kynttilöin. Baarimikolla näkyi vyöllä takin alla selvästi pistooli ja tikari. Pian käytävä vaihtui taas rappusiin, tällä kertaa ylöspäin. Rappusten yläpäässä oli vankka tammiovi, baarimikko otti avaimen vyöltään ja kiersi sitä lukossa, lukko kirskahti vähän ja aukesi sisäänpäin. Sisällä oli suuri sali johon oli aseteltu paljon pöytiä vierekkäin ja niiden äärellä suuri määrä miehiä ja naisia, jokainen kirjoitti tai luki kirjettä. Salin päässä oli viis ovea, kaikki niistä olivat samanlaisia, jykeviä, tammisia ja vahvistettu raudalla. He kävelivät keskimmäisen luo ja baarimikko koputti. He odottivat hetken kunnes sisältä kuului myöntävä ääni:
”Sisään”

”Olenkin odottanut sinua Henry, mutta myöhästymisesi voidaan ymmärtää. Asia on hoidettu, sinua ei enää etsitä, mutta mies jota ammuit, jäi henkiin, olen sitäkin koettanut korjata lähettämällä agentin hänen perään.” Mies sanoi. Hän oli vanhahko ja hänen parta ja hiukset olivat jo vaalenneet lähes valkoisiksi. Mies näytti olevan vetreässä kunnossa ikään nähden
”Oletko sinä Munkki Feng?” Henry kysyi epäröiden.
”Siksi minua kutsutaan”, vanha mies vastasi.
”Tämä on vähän outoa, mutta isäni kuoli aikaisemmin tällä viikolla ja hän käski minun tulla sinun puheillesi ja sanoa että, minä jatkan siitä mihin isäni jäi”, Henry selitti nopeasti.
”Tosiaan, niinhän minä sinun isäsi kanssa sovin, sinun tulisi jatkaa siitä eteenpäin kun isäsi kuolee, voit muuten laitta tuon aseen syrjään, muistatko muuten miten isäsi kuoli, jos saan kysyä?”
Henry ei ollut edes muistanut kantavansa asetta, hän asetti aseen pöytää vasten.
”Mies tummassa kaavussa kävi tappamassa hänet, hän iski isää useita kertoja mahaan käyrällä miekalla”, Henry sanoi nieleskellen.
”Tuo ei kerro vielä kamalasti, mutta minulla on syytä olettaa, että hän kuului Mustan Korpin- klaaniin”, Feng tuumi.
”Miksi se mies tappoi isäni?” Henry kysyi. Mies piti taukoa, aivan kuin miettimiseen.
”Kaipa sinun pitää tietää mihin olet ryhtymässä, isäsi oli salamurhaaja ja palkkatappaja. Isäsi metsästi erästä tiettyä klaania, se klaani tappoi sinun sukulaiset; isäsi, äitisi, isovanhempasi…” Munkki puhui.
”Ei voi olla totta! Ei isäni tappanut ketään, hän oli kaupparatsu, ei muuta!” Henry huusi täyttä kurkkua.
”Kuinka monella kaupparatsulla on kääpiöiden tekemä kivääri? Tiedätkö mikä sinun isäsi oikea nimi oli? Mistä tavallinen kaupparatsu sai rahat sinun koulutukseen?” Feng kysyi tyyneesti.
Kaikki tämä piti paikkansa, kummallista kyllä Henry ei tiennyt isänsä nimeä, hän oli vain, isä. Tai tuo kivääri, sellaiset maksavat enemmän kuin heidän tila. Tai koulu, se vasta tyyristä on, mutta siihen voisi olla varaa muutenkin. Kaipa tuo kaikki on totta, vaikka vaikea sitä on uskoa.
”Mutta jos tuo on totta, mikä sai hänet loukkaantumaan.”
”Hän epäonnistui viime tehtävässä, joku vartija osui pistoolilla.” Feng tuumisi.
”Aiotko sinä jatkaa isäsi jalanjälkiä?” Feng kysyi.
”Ei kai minulla ole muita vaihtoehtoja. Mitään sukua minulla ei ole tai ystäviä, joten kyllä”, Henry tuumisi, enää ei ole paluuta.
”Loistavaa, lähdet huomenna Nipponiaan koulutukseen.”


Jatkoa tarina oli tähän http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... hp?t=46824 , mielellään kommenttia peliin.

[Chaplain Lufianus]

Mistäs tästä, hienoa kirjoitusta, joten lisää vaan.

[Heretic]

hyvä stoori..........toi Henry on kyllä pirun onnekas....eka kapakka ja heti onnestaa

[Wexi]

Minua tämä ei erityisemmin hetkauttanut, asiat hyppivät liialti. Muuten kyllä hyväät tekstiä.

[Goblin fan]

hyvä stoori..........toi Henry on kyllä pirun onnekas....eka kapakka ja heti onnestaa

Se oli järjestetty;)

Minua tämä ei erityisemmin hetkauttanut, asiat hyppivät liialti. Muuten kyllä hyväät tekstiä.

Itse asiassa, kun luen tämän itse, siltä vaikuttaa. Korjaan touta hyppivyyttä ensi stoorissa.