monologi

[Jurpo]

Ihan vain tällainen pikainen monologi. Puhuja on kaaosjääkärilegioona Yöruhtinaiden pääkirjastonhoitaja Damien.

Olen kulkenut läpi galaktisen pimeyden. Olen nähnyt kauhuja, jotka sulattavat mielen ja ruhjovat ruumiin tavalla, jota ei samaa kokemusta jakamaton pysty ymmärtämään. Olen taistellut lukemattomia vihollisia vastaan ja voittanut ne kaikki, mutta vain yhtä minä pelkään.

Olen ollut Itäisillä Reunoilla silloin kun kammottava Parviäly saapui suunnattoman pimeyden ylitse. Kohtasin ne kaikki ja peräännyin, sillä harkinta on suurinta rohkeutta. Olen kohdannut nämä olennot, joiden viekkaudelle emme mahda mitään. Vaikka koko galaksi yhdistyisi sitä vastaan, emme voisi tehdä muuta kuin hidastaa väistämätöntä. Parviäly on ulottumattomissamme, mutta voimme silti pitää sen aisoissa ikuisuuden ylitse.

Olen kulkenut Kauhun Silmässä ja sotinut lukemattomien luonnonlaeista piittaamattoman paholaismaailman pinnalla. Olen neuvotellut itse Arkkipetturi Abaddonin ja Petturiprimarkki Perturabon kanssa, mutta silloinkaan en pelännyt. Olen nähnyt, kuinka mutaatio leviää taisteluveljien keskuudessa kuin kulkutauti, mutta sekään ei minua pelottanut. Olen kokenut tuskan, minkä voi kokea vain siinä syntynyt.

Olen oppinut ymmärtämään, että ihmiskunta on tuomittu tuhoon. Olen oppinut, että kaikki yrityksemme ymmärtää tätä galaksia ovat tuomittuja, sillä vieläkään emme ymmärrä itseämme. Olen kulkenut Pyörteen pimeimmissä syövereissä ja kohdannut siellä asuvat kauheudet. Nämä kauhut eivät kuitenkaan minua pelottaneet, sillä tiesin niiden olevan suoraan meistä itsestä johtuvia.

Olen nähnyt Astronomicanin valon ja kuullut siinä palavien sielujen tuskan. Sen uumenissa olen nähnyt olennon, joka suunniteltiin täydellisyyteen ja ihmiskunnan yhdistäjäksi, mutta joka epäonnistui surkeasti tehtävässään. Olen oppinut tuntemaan inhimillisen heikkouden, epäuskon ja vihan, jotka lopulta estivät meitä varautumasta pahimpaan.

Kerran uskoin, että me olisimme oikeutettuja tietämään galaksin salaisuudet. Nyt kun tiedän totuuden, toivon että en koskaan olisi uskonut moiseen tyhmyyteen. Olen polttanut kaiken, mitä vuosituhansien ajan keräsimme, toistimme, ylitimme, unohdimme ja lopulta ymmärsimme. Olen kulkenut ikuisessa pimeydessä, kuunnellut demonien huutoja ja kirjannut heidän sanojaan. Olen päättänyt kirjoittaa kirjan, yhden kirjan joka määrittäisi kaiken. Ihmiskunta on ehkä tuomittu ja emme koskaan voi ymmärtää syytä siihen, mutta ehkä voimme ymmärtää, miten meidät on kirottu.

Olene oppinut ymmärtämään, että vain yhtenäisyydellä voimme voittaa, sillä uhka jonka tiedämme meitä uhkaavan ei ole ulkoinen. Se ei ole katoava Eldar tai brutaali Orkoidi. Se ei ole Tau, jonka mahdollisuus on suuri, vaikka voima pieni. He ehkä kykenevät pisimpään vastarintaan, sillä epätoivo ei ole heidän ruumiiseensa uponnut. Kauhu, joka meidät tuhoaa ei ole galaktisen pimeyden ulkopuolella odottava Parviäly, sillä nekin vielä oppivat tuntemaan sen tunteen, joka jo hiipii sielujemme uumenista esille.

Olen nähnyt Todellisen Vihollisen, suuren saakuli, joka nauraa pilkallisesti mitättömyydellemme, jota luulemme tietämättömyydessämme suuruudeksi. Olen nähnyt, kuinka vihollisen suunnitelmat toteutuvat. Olen nähnyt, kuinka vihollisemme kutsui kaukaisen liittolaisensa meitä hämäämään. Näen kuinka ne aikovat tätä pettää ja ennen kaikkea näen sen viestin, jota vihollinen meille kertoo. Mutta meille ei puhuta, koska se pitäisi meitä arvokkaina tai vihaisi meitä. Se puhuu meille vain koska me emme merkitse, emmekä koskaan tule merkitsemään sille mitään ja se haluaa meidän tietävän sen.

Vihollisemme suunnitelmaa emme voi ymmärtää, mutta ehkä me voimme sitä vaikeuttaa. Haluan suuresti uskoa tähän ylellisyyteen mihin meillä ei ole varaa - toivoon, mutta ennen kaikkea haluan antaa viestin viholliselle. Ihmiskunta voi olla pelkkä mitätön tomuhiukkanen galaksin pimeydessä, mutta tämä pölyhiukkanen aikoo arvostaa sitä mitä sillä on ja elää. Voimme olla jo kuolleita, mutta me emme aio alistua kuolemaamme. Vihollisemme voi olla kaikkivaltias, mutta kaikkivaltiaskin voi olla erehtyväinen, sillä se pieni kipinä joka sai esi-isämme tarttumaan luuhun on yhä olemassa.

Olen nähnyt galaksin kauhut ja ihmisen julmuuden. Olen nähnyt maailmojen kaatuvan sisäänpäin ja märkivän omassa tuhossaan. Olen nähnyt hyviä aikomuksia, joiden ansiosta kokonaiset planeetat pyyhkiytyivät muinaisten esi-isiemme tasolle. Olen nähnyt julmia aikomuksia, joiden ansiosta kokonaiset planeetat pyyhkiytyivät muinaisten esi-isiemme tasolle. Olen nähnyt suuria voittoja, joiden avulla vihollisemme on tullut vahvemmaksi, mutta olen nähnyt myös rohkeutta. Olen nähnyt vastarintaa siellä missä sitä ei pitänyt olla ja tappioiden myötä syntyvän nöyryyttä taistella vihollista vastaan.

Vaikka näen orjuuden, näen samalla arvokkuutta. Vaikka näen vihollisemme pilkkaavan yrityksiämme vastustaa, näen samalla hänen yllättyvän voimastamme. Näen edessämme suunnatonta tuhoa, mutta samalla näen pelastuksemme siemenet. Vaikka näen pelkoa, näen samalla päättäväisyyttä. Olen nähnyt nämä kaikki ja eniten minä pelkään sitä tosiasiaa, että emme tiedä, mikä näkemästäni pitää paikkansa.

[Drakken]

Bravo!

Pidin monologistasi kovasti.
Kirjoitusvirheitä en etsinyt, mutta 1 onnistuin löytämään. (tämä on anteeksi annettavaa )

Tunnelma oli kohdallaan ja hyvin osuvia suomennoksia käytit.
En pistä pahaksi jos Sotuun ilmestyy useampiakin tämän tasoisia monologeja.

-Drakken

[High king Godric]

Tämä monologi iski kuin miljoona volttia! Tai, no ei nyt sentään kun kerta täällä vielä jatkan naputtelua. Jatka ehdottomasti samaan malliin tämmöisiä lukee mielellään, tulee GW:n salaliittoteoriat (hyvässä mielessä) mieleen.

[Heretic]

tämä iski pikkasilla impacteilla aivoihin,tämän tasoisia monologeja ei aivan joka päivä näe.
jatka samaan malliin

[Skrixqueek]

ohhoh.

olin jättää lukematta,koska oli 'kytkoota, mutta luin kuitenkin kommentit ja olen iloinen, että luin ne, sillä ne saivat minut lukemaan itse tekstin. se oli oikein laadukasta. ei käynyt pitkäksi lukea. hienoa työtä.

[Dru Perim]

Jep. 40K-universumin ja Kaaoksen olemus on tuotu erinomaisen hyvin esiin. Vain monologin nimi puuttuu.


- Dru Perim

PS. Pieni pilkunviilajani ei vain millään pysynyt piilossa ja melkein pystyin olemaan mainitsematta pilkkuja. Melkein. Eli yksi verbi per lause ja erotetaan muista lauseista pilkuilla - helppoa ja vaivatonta.

[Merrywinds]

Jiihaa! Tämähän oli mainiota luettavaa. Sopivan "ankea" tunnelma, ja kerronta oli erinomaista. Tosiaan muutama tällainen kerronta ei olisi yhtään huonoa täälläpäin;)

[Scoundrel]

Hieno monologi ja upeasti kirjoitettu. Tunnelma sopivan synkkä, mutta mukana toivonkipinöitä. Teksti sopii 40k-maailmaan, mutta en olisi odottanut kaaoslordilta noin filosofista otetta. Erityisesti pidin viittauksesta Kubricin Avaruusseikkailuun (esi-isä ottaa luun käteen).
Enkä paljon pidempiä tarinoita jaksa lukeakaan, yleensä ovat huonompiakin.