Vihreä vyöry, 40k

[Andros]

Vihreä vyöry

”Pojat, listikää ne kaikki”, huusi örkki-sotapomo Dakkamasta ampuen samalla ryöpyn kohti lähestyviä avaruusjalkaväen sotilaita. Sota Antraksella oli jatkunut muutaman kuukauden, kummankaan osapuolen saamatta merkittävää johtoasemaa. Nyt taistelu raivosi pommitusten ravistelemassa kaupungissa. Dakkamastan johtamat örkit taistelivat raivokkaasti keisarin parhaimmistoa vastaan, planeetalle oli lähetetty komppaniallinen Salamanteri jaoston sotureita.


Dakkamasta syöksyi kohti raunioituneen talon antamaa suojaa. Hän tömähti maahan ähkäisten, ja silmäili ympärilleen. Samanlaista kaikki, harmaata tomua, ja hieman isompia betonin palasia. Örkki ryömi eteenpäin rojussa, siirtäen putkia pois tieltään. Hän asettui suurehkon metallinpalasen taakse suojaan. ”Se on ollu varmaa ovi”, sotapomo tuumaili mietteliäänä asetellessaan iso-pyssyään hyvälle ampumapaikalle. Hän huomasi etuviistossa viitisen voimahaarniskaista hahmoa, jotka raivasivat tietä läpi pommituksissa lähes täysin räjähtäneen kirkon. ”Kuolkaa tölkkipojut”, sotapomo ajatteli ampuen samalla tappavan sarjan nyrkinkokoisia luoteja kohti salamantereita. Hahmot heittäytyivät puisten kirkonpenkkien taakse, mutta luoteja ne eivät pysäyttäneet. ”Huudost päätellen, yks varmaan delas”, myhäili sotapomo tyytyväisenä, taputtaen samalla uskollista pyssyään. Sitten hän siirsi tavallista suuremman, raskaaseen nahka-haarniskaan verhotun vartalonsa taas piiloon. Salamanterit sen sijaan hakivat vilkkaasti kunnollista suojaa, etsien samalla ampujaansa.

”Veli Damaskos kaatui”, huusi kirkon rippeissä rämpivä apteekkari muille johto-ryhmän jäsenille, jotka hänen tapaansa etsivät suojaa. ”Keisarin nimeen, mistä ne laukaukset tulivat?”, puuskahti komento-ryhmän johtaja, komentaja Andromas. Tämä tähyili samalla betonilohkareen takaa, käsi voima-kirveensä kahvalla. Samassa hänen lähettimeensä kantautui radiolähetys heidän alukseltaan: ”…Vetäytykää välittömästi, olemme menettämässä kaupunkia, pian örkit saavat teidät piiritettyä. Taistelu laajentunut avaruudessa planeetan lähettyvillä, kutsuimme lisää sotalaivoja…”. ”Ei kuullosta hyvältä”, komentaja ajatteli samalla, kun luodit lävistävät suojattomaksi jääneen lipunkantajan, joka kaatui sirpaleiksi menneen freskon päälle. Lippu rojahti maahan, haljeten kahtia panoksen iskeydyttyä siihenkin. Lipun kohtalon oli kohta kokemassa myös keisarillisten puolustus, vihreän vyöryn jättäessä kaiken alleen.


Inkvisiittori istui aluksensa tutkimushuoneessa, katsellen ääretöntä avaruutta monitorin kautta. Miehen punaisella viitalla varustettu, vanha voimahaarniskansa oli täynnä erilaisia Ordo Xenoksen merkintöjä. Hänen uskollinen kirveensä, kuolleelta örkkipomolta otettu jättimäinen sotavasara lojui pöydällä. Inkvisiittori oli tutkinut sitä toivoen löytävänsä jotain erikoista, mutta oli pettynyt havainneensa sen vain karkeaksi rautavalmisteiseksi aseeksi. Silti hän oli kiintynyt siihen, vaikkei itsekään oikein ymmärtänyt miksi. Samassa paineovi aukesi, ja sisään astui yksi hänen miehistönsä jäsenistä, joka ilmoitti jähmeästi, että hänet oli määrätty Salamanteri komppanian avuksi Antakutselle, joka oli parhaillaan örkki invaasion kohteena. Inkvisiittori haroi sankkaa partaansa, ja nyökkäsi miehelle luvan poistua. Sitten hän kääntyi monitorin puoleen, ja haki tiedot kyseisestä planeetasta ruudulleen.

Orkkien yksinkertaiset avaruushävittäjät parveilivat keisarillisten kömpelöiden sotalaivojen ympärillä. Tykkien välke, ja ohjusten räjähdykset näkyivät Antakuksen pinnalle kuin jättimäinen ilotulitus. Salamantereiden taistelualus suoritti monimutkaisia väistelykuvioita, aseiden kylväessä kuolemaa örkkien lentueeseen. Muualla ei kuitenkaan mennyt niin hyvin, vaan keisarilliset alukset räjähtivät yksi toisensa jälkeen.

”Hävittäjiä kello kolmessa, oikean puoleiset tykit valmiiksi”
”Taisteluristeilijä lounaassa, laukaiskaa ohjukset”
”Otamme vastaan raskasta tulta, suojat täysille”
”Vahinkoja kolmannessa moottorissa, vauhtimme tippui 30 % ”
Salamanterilaivan kapteeni kuunteli huolestuneena miehistönsä ilmoituksia. Komentosilta oli täynnä avaruusjalkaväen sotilaita, jotka istuivat välkkyvien monitorien ja tietopäätteiden vierellä.” Jos kuolemme tänne, ainakin he tekivät parhaansa”, kapteeni ajatteli naputtaen hermostuneena tuolinsa käsinojaa. Komentosillan paineovi suhahti auki, ja sisään asteli kirjastonhoitaja veli Kornelius. Kellertävään kaapuun verhoutunut psyykkeri käveli rauhallisen hillitysti komentosillan läpi, ja asteli kapteenin luo. ”Veli, laivue lähestyy meitä poimusta” mies ilmoitti kuivalla äänellään.
”Alukset näyttäisivät olevan Ordo Xenoksen merkinnöillä varustettu.”, tämä jatkoi. ”Totisesti veli, meidät on pelastettu”, kapteeni vastasi helpotuksesta huokaisten.

Inkvisiittorin laivue tuli esiin poimusta, ja kymmenet hävittäjät, sekä raskaasti aseistettu sota-alus liittyivät ankaraan taisteluun. Säteiden loisteessa örkit räjähtelivät kappaleiksi laivaston edessä. Laivueen komentaja, inkvisiittori Tottenheim haroi mietteliäänä partaansa, kun hän aloitti radio keskustelun salamanteri aluksen kanssa.
”Kiitos keisarille, saavuitte juuri oikeaan aikaan”, aloitti huojentunut kapteeni.
”En ole täällä kuuntelemassa kiitoksiasi, vaan tekemässä pyhää työtäni”, inkvisiittori vastasi liioitellun kylmästi. ”Luullakseni teillä on täällä hieman…ongelmia?”, tämä jatkoi.
Kapteeni oli hetken vaiti, ja sanoi sitten: ”Kai niinkin voisi sanoa”.
Keskustelun päätti huudahdus: ”örkki alukset vetäytyvät, saamme lähetettyä lisäjoukot planeetalle”.


Muutaman kymmenen örkin lauma juoksi varovasti raunioiden keskellä. Jokaisen askelen jälkeen kohosi ilmaan hetkeksi harmaa tomupilvi, joka kuitenkin pian laskeutui takaisin pommitusten turmelemaan maahan. Örkkien valtavat, lommoiset kirveet himosivat tappelua, ja sitä örkit olivat niille etsimässä. ”Näkyykö tölkkipojuja?”, kysyi yksi örkeistä. Se oli muita isompi, ja se kantoi olallaan myös ikivanhaa, ruosteista ohjuspyssyä. ”Ei näy pomo, kaikki on varmaan jo tapettu”, vastasi yksi hahmoista, joka raahasi mukanaan pomonsa ohjus laatikkoa. Isoin örkeistä murahti vihaisesti, kunnes kuuli vaimeaa, alati voimistuvaa kohinaa taivaalla. Se katsahti ylös, ja näki tomuisen ilman seasta myös aluksen joka lähestyi hitaasti raunioitunutta kaupunkia. ”Nyt saadaan tappelua”, eräs örkeistä örähti iloisena. Sitten lauma raivasi tiensä ulos puoliksi sisään räjähtäneestä varastorakennuksesta ja suuntasi juoksunsa kohti juuri laskeutunutta alusta.


Alus laskeutui kahden tuhoutuneen rakennuksen väliin, moottoreiden jylinän säestyksellä. Sen luukku aukesi, ja ulos asteli Inkvisiittori Tottenheim seurueineen. Kaksikymmentä keisarillisen iskujoukon jäsentä puikkelehti ottamaan asemiaan. Tottenheim silmäili ympärilleen. Kaupunki oli palasina, ja hän haistoi ilmassa kuolemaa ja kauhua. Kaukaiset tuskanhuudot kaikuivat hänen korvissaan aseiden paukkeen seuraamana. Hän tiesi, että se mitä kaupungista oli jäljellä kuului nyt örkeille. Inkvisiittori katsoi ranteessaan kiinni olevaa satelliittipaikanninta, ja näki kohteensa olevan muutaman kilometrin päässä, kirkon raunioissa. Salamanteri komentaja oli tarpeellinen, ja häntä ei saanut jättää kuolemaan. Yhden iskuryhmäläisen huuto havahdutti mietteissään olevan Tottenheimin. Pistoolia ja voima-miekkaa kantava, kaljuuntunut kersantti sanoi: ”Herra, örkit lähestyvät meitä kello kuudesta, mieheni ovat asemissa. Meillä on pieni etu, puolustammehan kukkulaa”, tämä ilmoitti asiallisesti. Inkvisiittori nyökkäsi, ja hapuili sotavasaraa selästään.

Örkki lauma kapusi rauhallisesti mäkeä, joka oli sekalaisen romun peittämä. Isoimman örkin, Grishnackin mielestä hiljaisuus oli merkki jostain, jota olisi pitänyt epäillä. Mutta hän ei saanut kaivettua tietoa ulos päästään, ja antoi asian olla. Lauma lähestyi jo kukkulan päällä olevaa raunioitunutta rakennusta, kun ensimmäinen yhteislaukaus iskeytyi örkkien keskelle. Laservasamien välkkeessä viisi örkkiä päästi viimeisen korahduksensa, vajoten elottomana maahan. Grishnack karjahti, ja veti varsi pommin vyöltään, paiskaten sen kohti rakennusta. Onnekkaasti se osui ikkunaan, ja kranaatti räjäytti palan seinää tuhannen säpäleiksi. Tomun seassa näkyi kaksi kuollutta ihmistä, jotka makasivat verisenä betonin seassa. Örkkien ryntäys oli alkanut, ja pistooleillaan tulittaen ne syöksyivät kohti ihmisiä. Ikkunoista näkyvät helvetinkiväärit laukesivat yksi toisensa jälkeen, tiputtaen örkkejä verisenä maahan. Lopulta vain kuusi örkkiä Grishnackin lisäksi pääsi kapuamaan rakennuksen ikkunoista. Sisällä Grishnack oli ymmällään, sillä ihmisiä ei enää näkynyt. Silloin hän kuuli vaimeaa piipitystä, ja katsahti ylös. Kattoon oli kiinnitetty pienehkö välkkyvä esine. Liian myöhään örkki ymmärsi mikä se oli, kun räjähdyksen saattelemana loputkin rauniosta luhistui sisään. Vähän matkan päästä Tottenheim katseli räjähtävää rakennusta, hymähtäen kersantille: ”Örkit, yhtä tyhmiä kuin aina ennenkin”.


Andromas jännitti lihaksensa juoksuun, ja ampaisi matkaan. Hän syöksyi kirkon raunioista, päämääränään läheinen väestönsuoja, joka oli vielä juuri ja juuri kasassa. Laukauksia sateli ympäriinsä, mutta osumat pysähtyivät vahvaan haarniskaan. Komentaja työntyi koko painollaan ruosteista ovea vasten, ja saranat antoivat kirskuen periksi. Se kaatui äänekkäästi pamahtaen, ja nostatti ilmaan pölypilven. Andromas astui sisään, ja silmäili ympärilleen. Kuolleita siviilejä makasi lattialla tomun seassa. Osalta puuttui raajoja, ja joukossa oli niin vanhoja, lapsia kuin naisiakin. Komentaja tunsi alati kasvavaa vihaan tätä Xeno-rotua vasten. Hän havahtui ajatuksistaan, kuullessaan takaansa voimustuvaa askeleiden kopinaa. Nopeasti hän rynnisti syvemmälle väestönsuojaan, saapuen seuraavalle ovelle. Andromas riuhtaisi sen auki, astui sisään ja telkesi oven toiselta puolelta. Hän silmäili ympärilleen, mutta ei löytänyt mitään käyttökelpoista, ja istui lattialle rauhallisesti. Hän kuulosteli tarkasti, ja erotti nyt myös laukauksia. ”Keisarilliset joukot ovat jo perääntyneet, tappelevatko ne nyt keskenään?”, ajatteli komentaja hieman kummastuneena. Laukausten äänet kaikuivat ilmassa vielä noin viiden minuutin ajan. Henkeään pidätellen Andromas kuulosteli, ja havaitsi askelia. ”Äänestä päätellen noin parinkymmenen joukko”, tämä ajatteli perääntyen ovelta. Askeleet kuuluivat nyt jo väestönsuojan sisältä, ja komentaja hapuili kirvestään. Samassa ovi potkaistiin auki, ja Andromas valmistautui kuolemaan taistellen, kun yllättäen kuuluikin huuto: ”Ette kai te ajatelleet inkvisiittorin kimppuun hyökätä?”. Puhuja oli viitalla varustettuun voima-haarniskaan pukeutunut, parrakas mies joka näytti yllättävän hilpeältä tilanteeseen nähden. ”Inkvisiittori?”. ”Tottenheim. Hauska tavata, komentaja Andromas”.

Salamanteri komentaja seisoi nyt taistelualuksensa komentosillalla. Hän piti käsiään huolestuneena selkänsä takana, ja tarkkaili monitorin kautta meneillään olevaa taistelua. Lähipäivien tapahtumat liikkuivat vilkkaana hänen mielessään, olivathan ne olleet äärimmäisen tapahtumarikkaita. Andromas havahtui ajatuksistaan, kun inkvisiittori käveli hänen viereensä. ”Tilanne planeetalla on varsin huolestuttava”, inkvisiittori aloitti varovasti. ”Mieheni tekevät parhaansa, mutta meitä vaivaa resurssipula.”, komentaja jatkoi. ”Tämän planeetan on pysyttävä meidän hallinnassamme”, Tottenheim vastasi. Andromas kääntyi nyt inkvisiittorin puoleen ja puuskahti: ”Salaatteko minulta jotain?”. Inkvisiittorin ilme ei liikahtanutkaan, ja tämä vastasi kylmästi: ”On asioita joita sinun ei tarvitse tietää. Planeetta ei saa jäädä örkkien invaasion alle. Se on ainoa fakta, jota tarvitset.”. Tämän sanottuaan Tottenheim kääntyi, ja käveli pois tuntien komentajan polttavan katseen niskassaan. Tällaisina hetkinä hän vihasi työtään. Tottenheim ei ollut julma mies, mutta hänellä oli käskynsä. Sillä aikaa Andromas tuijotti loittonevaa miestä, ajatellen: ”Minä lähetän veljeni kuolemaan, enkä saa edes tietää miksi?”. Vielä ennen ovia, inkvisiittori pysähtyi hetkeksi, mutta jatkoi sitten matkaansa. ”Olen pahoillani”, hän mutisi itsekseen.

Myöhemmin iltapäivällä inkvisiittori oli kutsunut Andromaksen, ja planeetan puolustusvoimien komentajan tapaamiseen. Heidän oli määrä laatia suunnitelma örkkien varalla. Salamanteri komentaja marssi päättäväisesti pitkin inkvisiittorin laajan aluksen käytäviä. Ympärillä vilisi miehistön jäseniä, ja eri tarkoituksiin tehtyjä robotteja. Andromas astui inkvisiittorin huoneeseen, katsellen ympärilleen. Huone oli pieni, ja yksikertainen. Seinät olivat erinäisten muistomerkkien peitossa, joita Tottenheim oli kerännyt lukuisilta sotaretkiltään. Siinä roikkui niin örkkien kirveitä, kuin eldareiden kehittynyttä teknologiaakin. Huoneen keskellä oli suuri kokouspöytä, jonka äärellä istui kaksi miestä. toinen heistä oli itse Inkvisiittori, samaan vanhaan karmiininpunaiseen viittaan ja harmaaseen voimahaarniskaan pukeutuneena. Tätä vastapäätä istui planeetan puolustusvoimien johtaja, kenraali Konstantins. Hän oli vanhoillinen kiihkoilija, tunnettu miestensä keskuudessa hurskaana paskiaisena, jonka ylistyssanat keisarille olivat ehtymättömiä. Vanhan mallisessa vihertävässä univormussaan, tämä istui ylväänä tuolillaan, kymmenien urhoollisuus mitalien kiillellessä hänen rinnuksillaan. ”Iltaa komentaja, keisari olkoon kanssasi”, Konstantis tervehti. Andromas vain nyökkäsi vastaukseksi, istuen samalla. Inkvisiittorikin hymähti varovaisesti, sillä hän ei vieläkään ollut varma miten Andromas häneen suhtautuisi. ”Kokous on kai valmis alkamaan?”, Salamanteri komentaja kysyi.

”Pyhän keisarimme avulla me puhdistamme typerät örkit, ei siihen suunnitelmia tarvita”, pystyyn noussut Konsantins vauhkosi iskien samalla nyrkkiä pöytään. ”Istu alas”, inkvisiittori lausui rauhallisesti, kohottaen samalla itsensä pois tuolista. ”Pidät siis örkkejä tyhminä, täysin mitättömänä uhkana? Kyllä, örkit ovat typeriä. Mutta yhden asian ne osaavat: taistella. Siihen emme pelkällä pyhällä voimalla kykene näin alimiehitettynä vastaamaan”, Tottenheim jatkoi. Kenraali ei kuitenkaan lannistunut näin helposti vaan jatkoi yhä: ”Olen taistellut usein örkkejä vastaan, ne ovat yksi heikoimmista vastustajista…”, mutta lause jäi kesken kun Andromas liittyi keskusteluun: ”Minä olen nähnyt miehieni kuolevan tämän vihreän ruton tiellä. Tälläkin hetkellä minun veljeni ovat tuolla alhaalla kuolemassa, joten eiköhän nyt keskitytä olennaiseen!”. Vähäksi aikaa koko huoneen valtasi jäätävä hiljaisuus. Sen rikkoi inkvisiittorin lausahdus: ”Minulla olisi ehdotus”.

Jo seuraavana aamuna komentaja Andromas katseli kiikareillaan lähestyvää örkki joukkoa. Noin sadan veljensä, ja monen tuhannen miehen kaarti armeijansa kanssa hänen tehtävänsä oli houkutella suurin osa vihernahoista pois niiden tukikohdasta, johon inkvisiittori sitten johtaisi erikoisryhmänsä hävittämään örkkien johtoportaan ja resurssi varastot. Ilman komentajaa tai ruokaa ei örkkienkään taistelutahto kestäisi kauaa. Joukkojen sijoittelu paikaksi oli valittu vuoristolinnake. Se sijaitsi matalalla vuoren kupeessa. Linnakkeeseen kuului monia vuorten sisään louhittuja bunkkereita, joka olivat täysin miehitettyjä. Vuorille kulki vain kolme polkua, leveydeltään vain juuri ja juuri panssarivaunun kattavia. Polut ylittivät vuorten rinteillä olevan rotkon, kohoten hiljalleen linnakkeen luo. Alapuolella levittyi valtava viidakko, joka kuhisi tuhansien ja tuhansien örkkien lähestyessä ihmisten raskaasti aseistettua linnaketta. Taistelusta tulisi ankara, mutta ilman apua eivät keisarin puolustajat olleet kykeneviä voittamaan lähenevää vyörytystä. Andromaksen oli vain luotettava Inkvisiittoriin.

Vihernahkojen riveissä innostus oli suuri. Viidakko oli kohta ylitetty, ja taistelu olisi valmis alkamaan. Örkkien ensimmäiseen aaltoon kuului suurin osa niiden nopeasta kalustosta, sotakirpuista-ja rekoista. Kun viimeisetkin säteilystä mutatoituneet liaanit oli brutaalisti katkottu pois tieltä, laukaisivat örkit ensimmäisen hyökkäyksen. Lukuisat sotakirput lähtivät kapuamaan pitkin loivasti jyrkkenevää hiekka tietä ylittäessään alhaalla ammottavaa rotkoa. Vuoren rinteellä sijaitsevista bunkkerista alkoikin armoton torjunta tulitus. Kirppu toisensa jälkeen räjähti ottaen osumaa raketinheittimistä ja lasertykeistä. Örkkien vastatuli oli tehotonta, kaataen vain muutaman onnettoman kaartilaisen jotka olivat erehtyneet pitämään päätänsä liian lähellä bunkkereiden suu aukkoja. Pian jäljellä oli vain kasa savuavaa romumetallia, mutta örkit eivät lannistuneet. Suunnaton aalto örkkejä lähti kapuamaan polkua pitkin, sotahuutoja huudellen. Bunkkereissa raskaat konekiväärit avasivat tulen kohti raivoisia hyökkääjiä. Luodit viuhuivat ilmassa, ja örkkien veri levisi kaikkialle. Silti ne vain puskivat väkisin eteenpäin. Örkkien kävelijä alukset seurasivat perässä, syösten raketteja kohti bunkkereita. Pian osa vihernahoista pääsikin kapuamaan linnakkeen luo.

”Suojaan!” kuului kersantin huuto yhdestä bunkkerista. Kaksi örkki kävelijän rakettia lähestyi vinkuen bunkkeria. Valtavan räjähdyksen jälkeen koko bunkkeri luhistui kasaan, vajoten kohti alhaalla ammottavaa rotkoa. Kersantti Rockmires oli vain juuri ja juuri selvinnyt räjähdyksestä syöksyen turvaan vuoren sisälle. Siellä kaartilaiset yrittivät salvata ovia. Vuoren kyljessä olevat bunkkerit olivat evakuoitu, ja viimeiset kaartilaiset valmistautuivat nyt kohtaamaan kuolemansa vuoren sisällä. Romua oli kumottu lattialle, ja kaartilaiset asettelivat nyt asepesäkkeitään niiden taakse. Se ei tulisi tarjoamaan tarpeeksi suojaa, mutta ainakin se viivyttäisi örkkejä hetken. Rockmires käveli yhden tällaisen pesäkkeen luo, ja asettui makuulle raskasta konekivääriä kantavan miehen viereen. Puhetta ei tarvittu sillä molemmat miehet tiesivät tarvitsevansa ihmeen pelastuakseen. Tukien laserkiväärinsä romua vasten Rockmires kuulosteli. Oman sydämentykytyksensä joukosta hän erotti äänen, joka syntyi kun örkit yrittivät murtaa ovea. Vaikka ovi olikin vahvasti panssaroitu antoi se lopulta kuitenkin periksi. Örkit syöksyivät sisään karjuen hirmuisia uhkauksiaan, vain kaatuakseen konekivääri tuleen. Mutta kuin tulva vihernahat taistelivat tiensä kammioon. Kirveitään heilutellen ne syöksyivät pesäkkeiden kimppuun, lahdaten armottomasti niiden takan olleet kaartilaiset. Rockmires nousi pystyyn, ja iski yhtä örkeistä sahamiekallaan. Korahtaen se kaatui maahan, mutta sen paikan otti välittömästi kaksi muuta. Toinen kantoi olallaan hirmuista konekivääriä, toisen käytellessä voimanyrkkiä muistuttavaa kyhäelmää. Voima nyrkillä varustettu örkki hyökkäsi kersantin kimppuun raivoisasti, mutta vikkelä kaartilainen väisti kömpelön iskun kohottaen samalla sahamiekkansa iskuun. Miekka pureutui örkien käteen leikaten sen vaivattomasti kahtia. Otus karjaisi tuskasta, ja lyyhistyi maahan. Toinen örkeistä huitaisi Rockmiresia aseellaan. Kersantti paiskautui ilmaan, tömähtäen pian lattiaan. Veren valuessa hänen suustaan Rocmires valmistautui ottamaan kuolettavan luodin päähänsä, mutta sitä ei tullutkaan. Avaruusjalkaväki oli liittynyt taisteluun komentaja Andromaksen, kymmenen taktisen ryhmän ja muinaisen dreadnaughtin voimin. Salamantereiden pyhät boltterit kaatoivat örkin toisensa jälkeen, muinaisen kävelijän niittäessä vihernahkoja rynnäkkötykillään. Komentaja Andromas jakeli tarkkoja iskuja kirveellään, ja pian örkitkin jo murrettu ja ajettu pakoon. Mutta lisää oli tulossa. Vihreän tulvan syöksyessä sisään lujensivat salamanterit otteitaan bolttereista. Lukemattomat luodit viuhuivat kammion halki ankarissa sarjoissa, mutta vaikka lähes kaikki niistä löysivät kohteensa, ei sekään vielä riittänyt. Jokaisen kaatuneen vihernahan paikan otti kolme uutta, ja hiljalleen örkki linja eteni.

Andromas nilkutti verisenä Inkvisiittorin aluksen käytävällä. Veri valui pitkin hänen haarniskaansa, ja katkennut käsi roikkui elottomana vyötäröllä. Toisen käden pidellessä voimakirvestä, jota Andromas raahasi perässään. Käytävät olivat autioita, ja valot poissa päältä voiman puutteen vuoksi. Hänen rinnallaan käveli kaksi muutakin Salamanteri jaoston jäsentä, komppanian ainoat selviytyjät. Monitorien kautta he näkivät, kuinka heidän oma sotalaivansa lipui hiljalleen kohti planeetan pintaa, sen rungon vavahdellessa örkkien tulituksen voimasta.
Paineovi aukeni suhahtaen, ja Andromas astui Inkvisiittorin huoneeseen. Tottenheim istuikin pöytänsä ääressä, tutkien jotakin muukalaisteknologiaa. ”Sinä jätit meidät kuolemaan”, Andromas kuiskasi käheällä äänellään. Nyt Tottenheim nousi seisomaan, kääntyen kohti haavoittunutta komentajaa. ”Tein tämän vain olosuhteiden pakosta, tämä laite oli pakko saada pois planeetalta!”, inkvisiittori sanoi osoittaen samalla tutkimuspöydällä olevaa esinettä. ”Sinä jätit veljeni kuolemaan vain tämän esineen vuoksi!” Andromas karjahti, iskien nyrkkiinsä pöytään. ”Teidän uhrauksenne oli mitätön tämän laitteen voimaan verrattuna…” Inkvisiittori lausahti. Tämä oli komentajalle liikaa. Raivon vallassa hän syöksyi Tottenheimin kimppuun, iskien tätä kirveellään. Lyönti osui miestä olkapäähän, kaataen tämän lattialle verenpurskahduksen säestämänä. ”Sinä valitsit tuon esineen meidän suunnitelmamme toteuttamisen sijaan? Jätit kokonaisen planeetan kuolemaan, kun yhtä hyvin se olisit voinut pelastaa?”. Komentaja kohotti pistoolinsa, painaen piipun inkvisiittorin ohimolle. ”Tuo Eldar teknologia… Sen sisältämä energia määrä ylittää kaiken mitä olen aikaisemmin nähnyt. Mieti mitä kaikkea me sillä Keisarin nimen voisimme tehdä!” Inkvisiittori parahti epätoivoisesti, juuri ennekuin Andromas painoi liipaisimesta.

Salamanteri komppanian rippeet astelivat ukkoshaukka-luokan kuljetusaluksen luo. Imperiumille he olivat nyt pettureita, jotka olisi eliminoitava.

------------------------------------------------------------------------------------

Jees, mitään en ole vähäänaikaan tänne kyllä kirjoitellut, tässä nyt jotain. Tarinaa on tullut kirjoiteltua kesän puolestsvälistä asti, pitäen todella pitkiä taukojakin aina välillä. Siitä johtuu siis tekstin hajanaisuus.

Kommenttia, kehuja, haukkuja, kritiikkiä, kaikki kelpaa!

[Brood Lordi]

Kiva teksti ja örkki-päällikkö oli hauska alussa , alus kohtaus "vauhti laski 30%" oli myös mieluinen .
Eikä "typerät örkit listitään ilman suunn...." kohtaus ollut myöskään tylsä.


Idea= Hauskuus= Pituus=



Hyvä oli.

[Oberon]

Kyllähän tämän luki, ei siinä mitään. Taistelun alkaessa keskittyminen hiukan jostain systä herpaantui ja piti lukea uudestaan, mutta silti. Mainittakoon vielä, että marsut eivät itse ohjaa aluksiaan, sitä varten on servitoreja Pari kielioppivirhettäkin löysin mutta ei voi valittaa kun omaankin tekstiin niitä eksyy. Peukkua.

[hirttopuu]

ihan hyvä mut mä en oikeen tajunnut kaikkee. oliko päähenkilöinä marsuja(space marinet) örkit oli siis vihollisii mut entä ne salamanterit.... ooh mä menin ihan sekasin, ihan hyvä juoni oli

[Paha Setä]

muinaisen dreadnaughtin voimin. Salamantereiden pyhät boltterit

Heeeei, missä suomennos?

Oikein loistavaa, joskin jotkut suomennokset eivät vain kuulostaneet hyvältä (sotakirput, iso-pyssy), mutta onhan se ymmärrettävää...

Henkilöiden inhimillisyys (?) oli paikoin erittäin hyvin kuvailtu...

”Iltaa komentaja, keisari olkoon kanssasi”, Konstantis tervehti. Andromas vain nyökkäsi vastaukseksi, istuen samalla. Inkvisiittorikin hymähti varovaisesti, sillä hän ei vieläkään ollut varma miten Andromas häneen suhtautuisi. ”Kokous on kai valmis alkamaan?”, Salamanteri komentaja kysyi

Tästä pidin erityisesti...

[totally NooB]

juuh kyllä tämä tarina voittaa ne las kaniini jutut mitä väsäsit ala-asteella
olihan se ihan hauska ja pituutta löyty.

[commander antti]

paras kohta on se ku se war bossi huutaa kuolkaa tölkki pojut

[Drakken]

Kas, ensimmäinen tarina jonka olen vähään aikaan jaksanut lukea loppuun täällä. Sen täytyy kieliä siitä, että pidin tästä "Tölkkipojut" (kaikki kritiikki jota olisin antanut löytyy jo aikaisemmista viesteistä.)

[nakki ukko]

En ole täällä kuuntelemassa kiitoksiasi, vaan tekemässä pyhää työtäni

Tuo oli ihan niin kuin dawn of warissa. Ja tuo juttu että inkvisiittori etsii planeetalla artifactia eikä kerro siitä kapteenille . Oli tuo kiva tarina mutta lopusta en pitänyt. Se ei ollut minun makuuni.

[Purola]

[/quote]Hänen uskollinen kirveensä, kuolleelta örkkipomolta otettu jättimäinen sotavasara lojui pöydällä

Uskollinen kirveensä, jättimäinen sotavasara

Ihan kelpo luettavaa, mutta tuo kohta painoi mielessä koko ajan [/b]