Örkkipäällikkö Grumgokin Sotaretket
1. luku
Örkkipäällikkö Grumgok katseli joukkojensa etenemistä ratsunsa, isokokoisen sotasian selästä. Ratsu oli kantanut hänet suurelle, laakealle kivelle, josta hänellä oli hyvät näkymät eteenpäin, koska edessä oleva maa vietti alaspäin. Hän katsoi oikealle ja vasemmalle, eteenpäin ja taaksepäin. Joka puolella näkyi vihernahkoja. Suurin osa oli tavallisia örkkejä, mutta myös hiisiä oli paljon. Ratsuväkenä hänellä oli hiisien sudenratsastajia, örkkejä jotka ratsastivat suurilla sioilla, sekä myös joitakin villiörkkejä, jotka olivat nousseet sikojen selkään. Peikkojakin hänellä oli jonkin verran, muttei kovin paljon. Ne olivat suurin osa tavallisia peikkoja, mutta myös muutamia kivipeikkoja oli mukana. Hänen joukoissaan marssi myös jalkaisin olevia villiörkkejä, sekä suuria mustaörkkejä, jotka oli haarniskoitu raskailla panssarilevyillä, niin että haarniskaa näkyi enemmän kuin niiden tummanvihreää ihoa.
Grumgok oli itse pukeutunut mustaörkkien haarniskoita kevyempään haarniskaan. Siinä oli edessä ja takana metallilevyt, jotka oli kiinnitetty hihnoilla toisiinsa olkapäiden ja vyötärön kohdalta. Olkapäitä suojaamassa hänellä oli metallilevyt ja käsissään hänellä oli paksut, pitkävartiset nahkahanskat. Jalkoja suojaamassa Grumgokilla oli metalliset säärisuojukset, jotka suojasivat myös polvia, mutta niiden valmistustavan ansiosta ne eivät rajoittaneet hänen liikkumistaan. Muut ruumiinosansa hän oli verhoillut nahkaan tai jättänyt paljaaksi. Päässään hän piti kypärää, jonka poskisuojukset ulottuivat hieman leukaa pidemmälle suun ollessa kiinni. Kypärän sivuilla oli melko lyhyet, alaspäin kaartuvat sarvet. Kädessään hän piti yksiteräistä kirvestä, jonka varsi oli niin pitkä, että kirvestä saattoi käytellä kaksin käsin. Grumgok oli kuitenkin tavallista vahvempi örkki ja pystyi käyttämään kirvestään myös yhdellä kädellä, joskin silloin iskun teho laski. Vyötärölleen hän oli vyöttänyt karkeatekoisen miekan, joka roikkui siinä paljaana. Ratsunaan hänellä oli harvinaisen isokokoinen sotasika, jonka otsaan oli leuan alta kulkevilla hihnoilla kiinnitetty metallilevy. Metallilevyn keskellä oli julma piikki, jonka oli tarkoitus tuoda lisää tehoa sian hyökkäyksiin.
Grumgok oli kerännyt joukkojaan kauan Pahamaiden alueella, kunnes oli arvioinut vahvuutensa riittäväksi ja aloittanut marssinsa Mustantulen Solan kautta Keisarikuntaan. Hän piti yllä nopeaa marssimistahtia, mikä sai monet vihernahat nurisemaan johtajan selän takana. Grumgok ei yleensä välittänyt tästä ja jos joskus välittikin, se ei koskaan auttanut valittajien asiaa.
Silloin hänen ratsunsa röhkäisi, viestittäen ratsastajalleen jonkun tulosta. Grumgok vilkuili ympärilleen, kunnes hänen katseensa osui pieneen joukkoon hiisiä, jotka olivat selvästi tulossa puhumaan hänelle. Hän käänsi ratsunsa ja laskeutui sen selässä alas kiveltä, jääden odottamaan lähestyviä hiisiä. Hiidet eivät uskaltaneet tulla kovin lähelle suurta sikaa ja sen ratsastajaa, vaan pysähtyivät vähän matkan päähän päälliköstään. Grumgok hyppäsi alas ratsunsa selästä ja kaikki hiidet ottivat askeleen taaksepäin.
”Mitäs te pakoilette, ´äh? Näyttäis silt et te tuitte puhuu mulle, mut pidätte kuiteski turpanne kii. Mithäs pelii tää tämmöne o, ´äh?” Grumgok sitten kysyi möreällä ja käskevällä äänellään.
Hiidet seisoivat hetken hiljaa, kunnes rohkein niistä uskaltautui varovasti ja kunnioittavasti sanomaan:
”Päällikkö, marssitahthi on liian nopee, ei me jaksetha näi lujaa tahtii. Örkeillä on pitkät jalath, örkit jaksaa, mut hiisil on lyhyeet jalat, hiiset ei jaksa. Voitasko me nii ku vähä hiljentää?”
”Ja mä anthasi hitaitte luuserie määrätä tahi?” Grumgok karjui. ”Kuinks te luulette mun saanee tä roskasakhin tänne asti, jos mä oisin antanu ain hithaimppie määrätä tahdi, ´äh?”
Hiidet juoksentelivat kauhuissaan sinne tänne Grumgokin vielä karjuessa, mutta Grumgok sai kuitenkin yhtä epäonnista hiittä niskasta kiinni ja nosti sen ilmaan. Hiisi rimpuili ja sätki, mutta sillä ei ollut enää pakomahdollisuuksia.
”Kattokaa tarkkaa ny kaikhi!” Grumgok karjui roikottaen hiittä ilmassa. ”Näi mä tee kaikille, jotka tulee vinkuu mu etee turhist asioist!”
Tämän huudettuaan Grumgok iski kiljuvan hiiden pää edellä polvisuojukseensa. Hiiden pää murskaantui ja aivonesteet ja veri roiskui joka puolelle. Grumgok nosti hiiden ilmaan kaikkien nähtäväksi ja antoi lämpöisen, tuoreen veren valua nahkahanskaansa pitkin lihaksikkaalle käsivarrelle. Käsivarrella valuva veri toi hänen mieleensä taistelun ja hän alkoi janota sitä yhä enemmän, hän halusi taas tuntea sen nytkähdyksen ja sen rusahduksen minkä viholliseen iskeytyvä kirves sai aikaan, hän halusi taas tuntea vihollisen lämpöisen veren kasvoillaan ja ihollaan ja hän halusi nähdä taas vihollisen kärsivän.
Grumgok viskasi hiiden ruumiin siihen suuntaan mistä se oli tullut ja nousi sikansa selkään. Silloin läheltä alkoi kuulua rääkymistä ja kiljumista ja paljastettavan metallin kalisevia ääniä. Grumgok kääntyi nopeasti äänen suuntaan ja kartoitti hetken tilannetta, kunnes alkoi nauraa möreää ja rohisevaa naurua niin että kuvottava örkkisylki roiskui suusta. Hänen heittämänsä kuollut hiisi oli osunut lähellä olevaan hiisiyksikköön ja törmännyt siinä oleviin hiisiin. Tielle osuneet hiidet olivat horjahtaneet taaksepäin ja muut olivat luulleet toisten tönivän heitä. Tilanne oli kehittynyt jo tappeluksi, jossa hiidet purivat, hakkasivat ja kuristivat toisiaan. Monia kaatui kuolleena maahan ja pian maa hiisien alla ja vieressä muuttui verestä punaiseksi.
Lopetettuaan naurunsa Grumgok huomasi tilanteen muuttuneen vakavaksi tappelevien hiisien kiskoessa muita hiisiä mukaan rähinään. Hän kannusti sikansa liikkeelle ja ratsasti kohti lähellä olevia sioilla ratsastavia örkkejä. Hän jakeli niille käskyjä ja kuultuaan ne örkit näyttivät hyvin yllättyneiltä mutta iloisilta. Grumgok ratsasti takaisinpäin örkkien laskiessa keihäänsä tanaan ja kääntyessä kohti riiteleviä hiisiä. Örkit kannustivat ratsunsa laukkaan ja kiljuen ne lähestyivät hiisiä. Örkkien ratsastaessa hurjaa vauhtia yhä lähemmäs riiteleviä hiisiä, osa hiisistä huomasi huomasi vaaran, mutta jäi kauhun lamaannuttamana vain seisomaan paikoilleen. Siinä samassa örkit jo paiskautuivat päin rähisijöitä ja örkkien keihäät ja niiden ratsujen valtava elopaino pyyhkivät maahan melkein kaikki hiidet. Örkkien rynnäköityä kohteensa läpi ne pysähtyivät ja katsoivat taakseen. Kymmenisen hiittä seisoi keskellä kuolleita ja runneltuja lajitovereitaan kauhuissaan. Örkit eivät kuitenkaan halunneet jättää mitään kesken vaan lähtivät jahtaamaan hiisien pakenevia rippeitä ja hakaten lopulta ne kaikki maahan.
”Jatkakaa marssii, liikettä ny!” Grumgok karjui nähtyään örkkien saaneen työnsä päätökseen.
Ja niin örkkipäällikkö Grumgokin vihernahat jatkoivat pitkää marssiaan kohti Keisarikuntaa.
Pyydän anteeksi jos löydätte kirjoitusvirheitä, olen ne kyllä parhaani mukaan yrittänyt pois karsia. Ja tosiaan, olen juuri aloittanut FaBan enkä ole vielä ihan täysin perillä sen maailmasta, joten annatteko mahd. fluffilliset virheet anteeksi, joita tuskin vielä tässä osassa näkyy. Eli siis jatkoa on tulossa joskus jos jotakuta kiinnostaa. Ja kommentoida tietenkin saa.
klonkkuedit:Lukijoiden pyynnöstä black orcit löivät muita örkkejä turpaan ja niiden nenä aukesi.
