Tarina Paul Kalastajasta

[arska_a]

En ollut kirjoitellut johonkin aikaan ja näin koulunalun kunniaksi päätin verestää ala-arvoisia taitojani. Olin jo hetken pohtinut tarinaa, jossa joku olisi tuomittu teloitettavaksi ja hänmietiskelisi miten ja miksi oli joutunut tähän tilanteeseen. Normaali skaven tyylisi ei tietenkään sopinut, sillä eihän niillä mitään teloituksia kovin paljon varmaan ollut. Ei, keisarikuntalainen tähän tarvittiin. En ole kovinkaan paljon perehtynyt Keisarikuntaan ja sen fluffiin, lähin kohtaaminen on Slayer kirjoissa. Joten sinä joka tätä luet! Kirjoita kommentti! Pieni tai iso ihan sama. Kunhan kirjoitat. On nimittäin hermoja raastavaa kun ei tiedä mitä mieltä väki on tarinasta. Oho. Tulipa kirjoitettua paljon kommentteja. Parasta siis lopettaa ja antaa työn puhua.


Tarina Paul Kalastajasta

Istun Narborgin sellissä, kovalla kivilattialla, selkä nojaten ikkunan vastapäiseen seinään. Maa on saastainen ja ainoa valo tulee ikkunasta, jonka paksut rautakalterit kertovat yritteliäimmällekin pakoon yrittäjälle, ettei pako ainakaan sitä kautta tule onnistumaan. Ulkopuolelta kuuluu kovaäänistä huutoa ja loukkauksia. Aina välillä nimeni mainitaan, aivan kun en jo tietäisi, että minuahan siellä kirotaan. Palataanpa siihen miksi olen täällä. Tosiaan, minähän olen syytön. Olen täällä ilman syytä. Tiedän jo, ettei mahdollisuutta selittää ole enää. Minua syytetään Marcus von Groftungin surmasta. Miten se on mahdollista? No, minä olin sopinut hänen kanssaan suuresta kalaerästä. Eilen olin menossa hänen luokseen lyömään kaupat lukkoon. Hänen suuri asuntonsa oli kuitenkin tyhjä. Ajattelin, että hän on myöntänyt palvelijoilleen vapaapäivän ja kävelin sisään. Olin ennenkin käynyt hänen talossaan, joten mahtavat koriste-esineet ja kauniit taulut eivät tehneet minuun niin suurta vaikutusta, kuin ensimmäisellä kerralla, kun jäin typeränä töllistelemään ympärille, kunnes hänen palvelijansa ohjasi minut herran työhuoneeseen. Muistin yhä reitin ja arvelinkin, että hän oli työhuoneessaan lukemassa, tai tekemässä jotain muuta hänen kaltaisensa hienonherran vapaa-ajanviettomuotoa. Unohtaen etiketin avasin hänen jykevän, tammipuisen ovensa ilman koputusta ja näin jotain todella järkyttävää. Näin Marcus von Groftungin polvistuneena takan eteen pienelle pöydälle jolla oli mitä okkulttisemman näköisiä rituaaliesineitä. Keskeyttäen epämääräisen mutinansa hän kuuli tuloni ja käänsi nopeasti katseensa minuun. Kiljaisin pelosta, kun näin takkatulen loimussa hänen ennen niin rauhallisten, jalomuotoisten kasvojensa vääristyneen hirveään irvistykseen. Lisäksi hänelle oli ilmestynyt otsaan loistava, punainen kaaoksenmerkki. Viha silmissä kiiluen, hän nosti kätensä ilmaan ja alkoi mumista jotakin minulle tuntemattomalla kielellä. Hänen käsiensä ympärille alkoi heti kiertyä outoa, kirkkaansinistä sumua. Aavistelin hänen valmistelevan jotain taikaa, siksi nappasin vyölläni kantamani kalanperkausveitsen ja pistin Groftungia rintaan. Hän karjaisi ja lyyhistyi maahan. Samalla hän Selvästikin tarkoituksella hän tyrkkäsi pienen pöydän kumoon niin, että sillä olleet esineet lensivät takkaan. Maassa maatessaan hän aloitti mutinan uudestaan ja sama sumu alkoi ilmestyä uudestaan. Peloissani viilsin hänen kurkkunsa auki. Mutina loppui ja sumu katosi. Kaaoksenmerkkikin katosi kuin upoten otsan sisälle. Ehdin vain huokausta helpotuksesta kun ovesta paukkasi sisään kaupunkimme vartiosto huutojen johdattamana. Yrtin selitellä heille mitä oli tapahtunut, mutta eivät he minua uskoneet. Kukapa uskoisi, että kaupungin varakkaimpiin ja anteliaimpiin kuulunut mies olisikin kauhea kaaoksenkätyri. Niinpä minut vietiin selliin ja tässä sitä ollaan. Neuvosto pohtii juuri rangaistustani, mutta tiedän jo mitä tuleman pitää. Minua ei uskota, ja murhasta seuraa aina joko suuret verirahat joita minulla ei ole tai teloitus, useimmiten hirttäminen.

Yhtäkkiä vartijat paiskasivat sellini oven auki ja toinen karjaisi: “Ylös siitä! Sinut on tuomittu hirtettäväksi heti, ja meidän on määrä viedä sinut hirttopaikalle” Nousin ylös maasta, lähdin kahden riuskan vartijan valvovien siansilmän alla kohti ulko-ovea. Kansan huudot kuuluivat yhä kovempaa. Ymmärsin, että heitä, sillä Groftung oli yksi kaupungin suurimmista kuluttajista ja rakastetuimmista hahmoista. Astuessani ulos sain niskaani kivisateen ja pari ylikypsää vihannesta. Vaikka osa ammuksista osui vartijoihini eivät he sanoneet mitään vaan vakavina taluttivat minua kohti torin keskellä olevaa tammea. Tammessa roikkui köysi, jonka päähän oli sidottu jämäkän näköinen hirttosilmukka. Nyt kävelimme ihmismassan sisällä ja kiroukset alkoivat käydä korvahuumaaviksi. “Puukkojunkkari!” kuului jostain kun toisaalta kuului vanha, kimakka kirkaisu “Murhaaja!” Ympärillä näkyi tuttuja kasvoja, jotka olivat kuitenkin kaikki vihaisia tai katsoivat minua inhoten. Yksikään ei näyttänyt edes pikkuisen säälivältä. Väkijoukko alkoi avautua lähempänä tammea ja näin tyhjän tynnyrin köyden alla. “Tumma Turgonin Tukintyräytys” luki tynnyrissä. Pieni hymy nousi huulilleni. Parasta olutta mitä koko Narborgissa myytiin. Ainoastaan “Vanha Puunkaataja” myi sitä. Mukava ajatella, että hänelle oli valittu alustaksi koko Narborgin rakastetuin tynnyri. Samalla keksin mikä olisi viimeinen toivomukseni. Sitä kun ei ollut tapana evätä.

Pääsimme viimein puun juurelle. Se näytti suuremmalle ja tummemmalle kuin yleensä. Hassua miten en tuntenut pelkoa. Varmaankin Sigmar valoi minuun varmuutta sillä olin tehnyt oikein. Pian pääsisin tutustumaan hänen suuriin saleihinsa, ehkä tapaisin edesmenneen vaimoni…
Ajatukseni keskeytyi, kun neuvoston harmaapäinen päämies Mikael Hirvenpää saapui luokseni. Hän sai viittilöityä väkijoukon hiljaiseksi. Sitten hän kääntyi puoleeni ja sanoi vahvalla, kovalla äänellä, jotta väkijoukon perimmäinen sopukka kuulisi. “Paul Kalastaja! Sinut on tuomittu hirtettäväksi. Onko sinulla vielä jotain sanottavaa puolustukseksesi?” tiesin, ettei millään sanomallani ole merkitystä. Päätin kuitenkin sanoa sen mikä oli totta. “Marcus von Groftung oli kaaoksenpalvoja. Kun saavuin hänen asuntoonsa, hän oli pitämässä kaoottisen pakanallista rituaalia. Huomatessaan minut hän yritti hyökätä kimppuuni magiankeinoin, mutta sain lyötyä häntä veitselläni. Mutta kuollessaan hän työnsi pakanalliset rituaalivälineet takkaan ja hänen kaoottiset kuviot katosivat hänen kasvoistaan”. “Heh! Niin varmasti!” Hirvenpää naurahti. “Sama tarina kuin viimeksi. Olisiko viimeistä toivomusta ennen kuin päädyt roikkumaan narunpäästä, ellet sattumalta ole löytänyt pussillista kultarahoja verirahaksi” “Tahtoisin Vanhan Puunkaatajan erikoisen, kaupunkimme historian suurimman pukinsarven täynnä Tummaa Turgonin Tukintyräytystä, parasta juomaa mitä varmaan kukaan meistä kukaan on maistanut. Siihen rahani vielä riittävät”, muutamat kasvot vaihtoivat ilmeensä vihaisesta miettiväiseksi ja sitä kautta myöntäväksi. Vanhan Puunkantajan omistaja, Peter Kaukometsä korotti äänensä: “Itse suostun pyyntöön. Ei se oluttani huononna, että kuolemaantuomittu pitää sitä viimeisen pyyntönsä arvoisena, vaikka sen arvo pieni onkin”, ympäriltä kuului myöntävää mutinaa. Olin näkeväni vanhan Hirvenpään kasvoilla hymyntapaisen ja hän totesi: “Pyyntö hyväksytään. Kaupunki maksaa puolet juomasta, hyvän tavan mukaan”.

Kaukometsä kiiruhti majataloonsa ja pienen ajan perästä saapui sarvi täynnä herkullista mallasjuomaa. Hän ojensi sen minulle, joka annoin hänelle puolet sen hinnasta. Rahapussukkani keveni huomattavasti, sillä Vanhan Puunkantajan erikoinen oli varmasti paras tapa nauttia tämä tumma juoma. Pukinsarven kerrottiin lisäävän juomaan oman, mielenkiintoisen makuisen säväyksensä ja väitettiin siitä juomisen pidentävän ikää. “Minun ikääni se ei kyllä enää ehtisi pidentää”, ajattelin hymyillen kun nostin sarven huulilleni. Maittava neste valui pikkuhiljaa kurkkuuni ja ympäristö oli hiljaa kuin suorittaisiin jotain pyhää menoa. Vaikka tämä sellainen oli omalla tavallaan. Viimein viimeinen pisara siirtyi sarvesta kurkkuuni ja nostin sen huuliltani. Pienelle parralleni oli valunut muutama tippa, mutta muuten olin juonut varsin mallikkaasti. En ollut muistanut kuinka hyvälle tuntui juoda tuollainen määrä olutta. En ollut juonut Erikoista kun kerran elämässäni, silloin kuin tulin täysi-ikäiseksi. Juhlissa olin saanut sarven sisällön alas vain hyvää tuuria ja seuraavana aamuna oli kankkunen kuin sepän moukari. Kankkusta ei ainakaan tällä kertaa tarvitsisi pelätä. “Olen valmis”, sanoin Hirvenpäälle joka nyökkäsi ja kutsui paikalle papin. Pappi toteutti nopeasti siunaukset ja antoi puolestani pyynnöt Sigmarille sieluni puolesta. Palkaksi annoin lähes loput pussini rahoista kolehtiin ja kipusin tynnyrin päälle. Vartija pujotti karhean köyden kaulaani. Se hiersi ikävästi kaulaa, mutta eiköhän se lopu samalla kuoleman mukana. Pappi mutisi vielä jotain vasaranmerkkiä piirrellen ja kansa pidätti henkeään. Näin Hirvenpään nyökkäävän minulle vakavana. Sitten hän alkoi merkin vartijalle, joka kävi sitomassa käteni solmuun, “Kaikenvaralta”, hän kuiskasi. Sitten hän noustessaan laski kolmeen ja potkaisi kevyesti tynnyrin pois altani. Tunsin köyden painon kukullani enkä voinut olla hiukan potkimatta siinä roikkuessani. Väkijoukko tuijotti minua hiljaa, eikä kuulunut ääntäkään. Näkymä alkoi sumeta pikkuhiljaa ilman ehtyessä enkä nähnyt enää selvästi. Hämärän keskeltä avautui valo, kuin ovi. Huiskuttiko joku siellä minulle? Näinkö paikan jonne olin menossa? “No kohtapa se nähdään”, ajattelin ja suljin silmäni. Paul Kalastaja oli kuollut.

[Dead Maniac]

Aika koskettava tarina, tosin odotin hieman pidempää pohjustusta Paulin teloitukselle. Ja loppu oli kovin koruton, odotin siltäkin jotain odottamatonta pelastusta, mutta köysi teki tehtävänsä. Selvästikään ei huonoimmasta päästä.

[Karl Van Dieter]

Hieno tarina, ja koskettava. Sääli, ettei Sigmar pelastanut Paul-parkaa, joka sentään tappoi Kaaoksen kätyrin. Itse kanssa jäin ehkä kaipaamaan jotakin pohjustuksessa syille, miksi Paul oli vankilassa, mutta hyvä oli noinkin.

[arska_a]

Tajusin vastikaan, että tarinassa kuulostaa aivan siltä, että Paul puhuisi itselleen. Tällöinhän hän saattaa olla mielenvikainen. Ja kaikki kaaoksenpalvoja jutut saattavat olla vain hänen oman mielensä tuotosta! HArmittaa etten tajunnut tuota aijemmin niin olisin voinut tapattaa Paulin rikoksesta josta kuuluukin tappaa. Tällöin tarinasta olisi saatu synkempi ja täten minusta parempi. Toivottavasti saan hyödynnettyä ideaa tulevaisuudessa...