Kokemuksia Foundrysta?
Kokemuksia Foundrysta?
Jeppis jee, tällä kertaa on kysymyksessä tämä miniatyyrivalmistaja Foundry.
Nyt uuden edition kunniaksi ajattelin vähän uudistaa Empirevalikoimaani, ja fiksun näköiset hilparimiehet ovat puuttuneet valikoimastani jo oman aikansa. Toisekseen, kun nyt aloitin armeijan pienimuotoisen uudelleenmaalauksen Altdorfin väreihin, on melkein kivempaa maalata uunituoreita ja nättejä nappeja noiden vanhojen ja kuluneiden sijasta. Lisäksi, metalli on aina kivempaa. Nuo muoviset miekkamiehet ovat varsin päteviä, mutta hilparit ovat toista maata.
Foundry tarjoaakin aika tajuttoman nättejä figuja Keisarillisille kenraaleille komennettavaksi. Noista ainakin oikealla olevat Ren4/5 Mercinary Pikemen at ready ovat sen verta kauniita, jotta ei niitä voi vastustaakaan. Kaiken lisäksi yksikköpakkauksina eivät näytä kovin kalliiltakaan.
Mistään en kuitenkaan löytänyt tarkempaa tietoa noiden settien suuruuksista. Sana kuuluu, jotta paketti nappeja maksaa sen ja sen verran, ja erikoistarjouksena kolme pakettia saa hintaan 34e ja niin edelleen, mutta kuinka paljon nappeja paketissa sitten tulee? Kuva näyttää kahdeksaa, mutta siihen en mene sokeasti luottamaan.
Toisekseen, ainahan se on hyvä varmistaa muilta ennenkuin menee ja tilaa ulkomailta yhtään mitään. Onko kukaan tilannut Foundrylta mitään? Kaiken näköiset kokemukset figujen kokoskaalasta verraten GW:n empiremiehiin kuljetuksiin ja vastaaviin otetaan mielellään vastaan. Olisi aikakin meikäläisenkin tehdä tarkempi inventaario kaikesta krääsästä mitä tuonne pöydän nurkkiin on kerääntynyt, keksiä lisää fiksua säilytystilaa tavaroille ja päästä eroon turhista tavaroista. Mariinit nyt ainakin joutavat aika äkäiseen poies...
No, se siitä. Kaikki tarinat Foundrysta kelpaavat.

Sotataidosta löytyy ainakin jonkin verran foundryn nappeja, jos ulkomailta tilaaminen pelottaa.
http://www.warhammer-empire.com/compone ... pic,6724.0 , tuolla empire-figujen vertailua muiden valmistajien nappeihin, taitaapi siellä muutama foundrynkin olla.
http://www.warhammer-empire.com/compone ... pic,6724.0 , tuolla empire-figujen vertailua muiden valmistajien nappeihin, taitaapi siellä muutama foundrynkin olla.
- Dead Maniac
- Viestit: 496
- Liittynyt: Ke 12.07.2006 00:34
- Paikkakunta: Mänttä-Vilppula
- Viesti:
Itse ostin Sotataidosta(conissa) Foundryn Street Violence-sarjan figuja, 14 €:n blisterissä tuli 5 kappaletta. Noilla linjoilla varmaan aika monessa satsissa.
Time waits for no slave.
Kääntyneet kaartilaiseni:
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... p?p=638449
Kääntyneet kaartilaiseni:
http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... p?p=638449
Foundry on helppo. Foundry on nopea. Foundryn pikemanit ja useimmat muutkin linjat ovat skaalaltaan yhteensopivia GW:n järjellisemmän metallin kanssa. Figujen lukumäärä täsmää kuvien kanssa. Unit dealissa tulee kolme samaa pakettia. Pikemanien mukana ei tule seipäitä. Foundryn myymät wire spearit ovat hyvin pelkistettyjä. Muualta saa parempia. Itsekin voi tehdä. Jos tarvitset jostain tietystä figusta kuvia, voin ottaa. Minulla on se melko suurella todennäköisyydellä, mukaanlukien commandit.
Lienen joskus postannut jotain tällaista ennenkin, siksi tiivis yhteenveto.
Lienen joskus postannut jotain tällaista ennenkin, siksi tiivis yhteenveto.
Peikkojen äly on hitaanlainen ja ne epäilevät kovasti kaikkea mikä on niille uutta.
Foundryt on kivoja. Itse olin yllättynyt kun heittäviltä roomalaisiltani puuttui keihäät, mutta ne saattoi melko helposti tehdä sopivan paksuisista klemmareista ja green stuffista.
Koko vertailua ohessa. Kuten yleensä valmistajan tuotekirjossa vaihtelee minusta figujen koko hieman. Roomalaiset ovat minusta hieman pienempiä, kun taas uudemmat viikingit taas jo hiukan isompia.
Omani oon ostanut sotataidosta ja fantsusta. Foundryn ukot sisältävät lyijyä eli materiaalinia ne ovat hivenen pehmeämpää kuin GW:n ukot. Eli niitä ei kannata maistella saati antaa pikkuveljen pureskella.. Pakettien ukkomäärä vaihtelee. Stanu ukkoja voi olla kahdeksankin, kun taas joissain blistereissa vain viisi. Kannattaa vertailla kuvia kuten Dolmot laittoi.

Gravity is a myth, the Earth sucks too
Kuuluisin Foundryn maalareista lienee Kevin Dallimore. Hällä on melkoisesti kuvia netissä.
Trivian tynkää: Foundryn on perustanut Bryan Ansell, joka on myös aikoinaan perustanut Citadelin.. joka myöhemmin 80-luvulla yhdistyi Games Workshopin kanssa. Hän omistaa Foundrysta käsittääkseni edelleen yli puolet.
Trivian tynkää: Foundryn on perustanut Bryan Ansell, joka on myös aikoinaan perustanut Citadelin.. joka myöhemmin 80-luvulla yhdistyi Games Workshopin kanssa. Hän omistaa Foundrysta käsittääkseni edelleen yli puolet.
Gravity is a myth, the Earth sucks too
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Lisää triviaa: Sekä Foundryn että Citadelin figut tuotettiin aikanaan samassa pajassa. Monet skulptaajista ovat tehneet työtä molemmille firmoille (ja lisäksi Black Treelle), tämän huomaa joidenkin figujen selkeistä yhtäläisyyksistä.fho kirjoitti: Trivian tynkää: Foundryn on perustanut Bryan Ansell, joka on myös aikoinaan perustanut Citadelin.. joka myöhemmin 80-luvulla yhdistyi Games Workshopin kanssa. Hän omistaa Foundrysta käsittääkseni edelleen yli puolet.
Foundryn figujen skulpti ja valujälki on paikoin kyllä yhä 80-lukulaista verrattuna joihinkin nykyisiin firmoihin.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Foundryn kama kannattaa ehdottomasti ostaa Horde -diileinä, jolloin käytännössä saa 10 blisterin ukot (50-80, riippuen sarjasta) 109 eurolla. Blisterit on hordessa satunnaisia, eli siellä tulee jonkin verran tuplia. Voit yleensä luottaa saavasi yhden jokaista erilaista ja satunnaiset tuplat päälle.
Henk.koht. olen sitä mieltä, että paikalliset jälleenmyyjät ampuvat itseään jalkaan, kun eivät noita tarjoa.
Lisäksi joulunaikaan tulee todennäköisesti vielä alennuskampanja, jolloin Hordeja saa vieläkin halvemmalla, erityisesti jos kukkaro kestää ostaa enempi. Ne on halvimmillaan luokkaa 240 egee / 3 hordea.
Web-palvelusta voi tsekata, kunhan oppii ensin navigoimaan siellä. Kaikki on periaatteessa WYSIWYG siellä.
Ainiin, se ainoa tenkkapoo: Foundryn figut tulee pääsääntöisesti ilman keihäitä (koska lyijykeihäät sukkaa). Teräskeihäitä saa ostaa erikseen (n. 80-160 kpl blisterissä 14 egee) tai voi tehdä vaikka katuharjan harjaksista, messinkitangosta (saa askarteluliikkeistä) tms.
Ja Hundred Years War -sarjahan sopii Bretonniaan kuin nenä päähän.
Postejahan ei tarvi maksaa, kun tilaa vähintään 8 blisterin edestä kamaa. Luottokortti tarvitaan.
Suosittelen varauksetta.
P.S. Halvempiakin toimittajia on, mutta makuasiat on aina makuasioita. Minun mielestäni esim. Old Gloryn hinta näkyy kyllä laadussa.

//Mx
Mikä minusta ole aina huono asia. Makuasia, mutta BTD:n kääpiö muskettisotureiden retro look on varsin hauska. Vieläkun jostain saisi vanhoja GW:n keihäillä varustettuja 80-luvun kääpiöitä.. alkais käppänä army olla kasassa.The Captain kirjoitti: Foundryn figujen skulpti ja valujälki on paikoin kyllä yhä 80-lukulaista verrattuna joihinkin nykyisiin firmoihin.
Btw, lisäsin muutaman uuden kuvan koko vertailuun.
Gravity is a myth, the Earth sucks too
No, osa niistä skulpteista on 80-luvulta. Oikeassa maailmassa lorica segmentatan stailaus ei muutu kolmen vuoden välein.The Captain kirjoitti: Foundryn figujen skulpti ja valujälki on paikoin kyllä yhä 80-lukulaista verrattuna joihinkin nykyisiin firmoihin.
Valujälki ei ole aina ihan priimaa, mutta pääsääntöisesti ihan hyvää. Lisäksi metalli on vielä vanhaa perinteistä lyijy/tinaseosta, jonka putsaaminen on IMHO olennaisesti helpompaa kuin näiden uusien sikakovien lyijyttömien seosten...
//Mx
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Totta, mutta skulptaajat oppivat paremmiksi. Jotkut niistä.maxxon kirjoitti:No, osa niistä skulpteista on 80-luvulta. Oikeassa maailmassa lorica segmentatan stailaus ei muutu kolmen vuoden välein.The Captain kirjoitti: Foundryn figujen skulpti ja valujälki on paikoin kyllä yhä 80-lukulaista verrattuna joihinkin nykyisiin firmoihin.
Kyllä, tykkään minäkin lyijymetallista. Sitä vain ei passaa pudotella - yksi squattini sai melkoisen lommon päähänsä suistuttuaan pöydän korkeudelta lattialle...Valujälki ei ole aina ihan priimaa, mutta pääsääntöisesti ihan hyvää. Lisäksi metalli on vielä vanhaa perinteistä lyijy/tinaseosta, jonka putsaaminen on IMHO olennaisesti helpompaa kuin näiden uusien sikakovien lyijyttömien seosten...
Eikä minun ollut tarkoitus pelotella. Pääosin olen ollut hyvin tyytyväinen Foundryn tuotteisiin. Joskus vain sapettaa, kun on ostanut blisterin jonkin tietyn figun takia, ja sitten juuri se figu on uudelleenkäytetty uudenvuodentinana ennen blisteriin pakkausta.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Foundryn sarjojen kokoerot juontaa juurensa niiden ikään -- vanhemmat Perryjen tekemät ovat pienempiä ja uudemmat mm. Mark Copplestonen tekemät isompia.Huru-ukko kirjoitti:Tuosta kokoerosta vielä semmoinen että, roomalaiset olivat pienempikokoisia, kuin ihmiset nykyään ja viikingit taas tietääkseni melko pitkiä. Näin tuo kokoero figuissa voisi olla jopa realistinen juttu, vaikka vahingossa.
Ikävää on, että jotain diskrepanssia esiintyy sarjojen sisällä -- uudet muistaakseni Shane Hoylen skulptaamat legioonalaiset "army-collectionissa" ovat selkeästi isompia kuin Perryjen tekemät alkuperäiset.
Oikeasti ihmiset olivat ennen pienempiä huonomman ravinnon takia -- kaikissa kulttuureissa. Erityisen dramaattisesti tämän näkee japanilaisten keskipituuden kasvussa sodan jälkeen.
Roomalaisten historiankirjoituksissa barbaareista, erityisesti germaaneista puhuttiin mahtavina karbaaseina, mutta on epäselvää onko kyseessä vain propagandataktiikka jossa ylistämällä vihollisen mahtavuutta samalla korostetaan omaa voittoa niistä -- kukapa nyt haluaisi kehua voittaneensa läjän jotain avuttomia luusereita?
Siitä valujäljestä vielä: Minulla on eteen tullut äijiä, joista on saanut flashia poistella oikein urakalla ja kourat porata auki keihäitä varten, mutta yhtään oikeasti käyttökelvotonta ei ole osunut kohdalle -- ja mulla on niitä joku reilu tuhat ukkoa kaiketi.
Kaikkein surkein juttu on kuitenkin se, että Foundryn tuotekehitys käytännössä tyssäsi kokonaan muutama vuosi sitten, kun sieltä lähti parhaat skulptaajat omille teilleen. Ilkeiden huhujen mukaan Bryan Ansell pitää putiikkia auki vain voidakseen kirjata tappiot vähennyksinä verotukseen.
//Mx
Kyllähän sitä nykyaikanakin kokoeroja on. Valtion leivissä omassa komppaniassa oli porukkaa 160cm ja 200cm välillä, sellainen parin päänmitan ero. Ettei yhden armeijan kaikkien jamppojen täysin samanmittaisia tarvitse olla.Huru-ukko kirjoitti:Tuosta kokoerosta vielä semmoinen että, roomalaiset olivat pienempikokoisia, kuin ihmiset nykyään ja viikingit taas tietääkseni melko pitkiä. Näin tuo kokoero figuissa voisi olla jopa realistinen juttu, vaikka vahingossa.
S.
Totta. Yhdessä armeissa on mukavaa kun on vaihtelua. Lievänä ongelmana itse pidän sitä kun lännen rosvoni (Black Scorpion) ovat päätä pidempiä kuin seriffini (Artizan & Foundry). Sinänsä aika hauskalta se näyttää kun pienet yrittää pitää pintansa isoja vastaan varsinkin meleessä. Isoilla Miehillä on myös näköjään parempi noppatuuri..Clavos kirjoitti:Ettei yhden armeijan kaikkien jamppojen täysin samanmittaisia tarvitse olla.
Nonii nyt kaikki kääpiökenraalit provosoituu. Siihen suosittelen Heresyn katos mun aseen kokoa kääpiötä.
Viimeksi muokannut fho, Ke 20.09.2006 14:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Gravity is a myth, the Earth sucks too
Itseasiassa uusimpien tietojen mukaan, osassa pohjoiseurooppaa oli keskiajalla paikoin kohtalaisen hyvin ravintoa jotta ihmiset saattoivat olla varsin pitkiä. Tarkoitan nimenomaan viikinkejä. Tiedän, että keskiaika on hyvin pitkä ajanjakso. Mainittakoon tämä tällaisena sivuhuomautuksena. Kehitys voi tehdä edestakaista liikettä. Nykyään tosiaan ravinnon saanti on ihan eri luokkaa, kuin silloin. Viittasin siis kommentillani tähän tietoon.
Mutta se nyt oli sellaista juttua. Hain vähän niinkuin mutkan kautta realismia noihin mittakaava eroihin, mutta selittelyksihän se tietysti menee.
Mutta se nyt oli sellaista juttua. Hain vähän niinkuin mutkan kautta realismia noihin mittakaava eroihin, mutta selittelyksihän se tietysti menee.
Luumumehu on soturien juomaa