Elikkäs tämmöisen halusin kirjottaa nyt tänne.
____________________________________
Kapteeni Wilice Ianward oli majatalossa siemailemassa oluttaan. Ianward oli kääpiöksi harvinaisen pitkä ja nopea, siksi hänestä olikin tullut kai yksi armeiansa parhaimpia ampujia. Hänellä oli myös harvinaisen pitkä parta. Hän piti selässään aina asettaan, nytkään ei ollut poikkeus. Se oli valtakunnan hienoimpia ja parhaimpia kivääreitä. Hänen ympäriltään kuului koko ajan kovaa meteliä ja sotasuunnitelmien miettiminen tuli koko ajan vaikeammaksi. Majatalon pihalla oli lähes 2000 miestä nukkumassa ja keräämässä voimia huomiseen kovaan taisteluun vihernahkoja vastaan.
Vihernahat olivat ilmestyneet kyliin ja kaupunkeihin ja tuhonnet kaiken ja taas kadonneet pois. Kellään ei ollutkaan ajatusta miten he tuon tekivät, mutta jotkut luulivat sen johtuvan heidän komentajastaan. Hänestä ei tiedetty paljoa mutta yleisessä tiedossa oli että hän oli Kaaoksen armeiasta omien raiskauksesta erotettu mahtava maagi. Hän oli löytänyt vihernahat keskellä aavikkoa ja hän oli haastanut vihernahkojen pääshamaanin kaksintaisteluun. Taistelu oli ollut lyhyt ja maagi oli ollut niin voimaisa että hänestä tehtiin oitis heidän suur päälikkönsä. Mutta hänestä Ianward ei nyt huolehtinut, vaan siitä miten pääsee nopeiten päihin ja sammuu tuolilleen.
Huomenna kaikki sotilaat olivat heränneet ennen Ianwardia.
Hän heräsi vasta kun apupäälikkö toi hänelle aamupalaa. Apupäälikkö kertoi myös ettei vihernahoista ollut tietoakaan. Ianward kiitti, hätisti hänet pois ja alkoi pukeutua. Kohta hän meni ulos käymään ja huomasi että kaikki sotilaat olivat pesulla, vain pari vartijaa oli enää paikalla. Hän käveli ympäriinsä ja yhtäkkiä kuuli kauheaa mörinää etelästä päin. Hän juoksi sinne ja näki kun vartijan lävisti nuoli ja toisen magai ohjus räjäytti.
- Ei helvetti! Huusi Ianward ja nappasi aseensa kainaloon...
Semmonen oli se osa ja kommentteja nyt tänne näin![/img]
Kääpiöiden Sotakomppanian tarina Osa 1
Kääpiöiden Sotakomppanian tarina Osa 1
"I Speak Spanish to God, Italian to Women, French to Men, and German to My Horse"
- Charles V
http://fi4.gloryoffellowland.com/?ref_a=asdius
- Charles V
http://fi4.gloryoffellowland.com/?ref_a=asdius
-
DeathWizard
- Peliporukkavalvoja
- Viestit: 785
- Liittynyt: Su 24.07.2005 15:24
- Paikkakunta: Pudasjärvi
No kirjoitusvirheitä tuolla näytti vilisevän. Myöskään örkit eivät ikinä alistuisi jonkun kaaoksen maagin alaisiksi vain sen takia että mokoma olisi tappanut näiden shamaanin. Todennäköisesti sen vaatiessa mokomaa se teurastettaisiin heti.
Tarina oli myös lyhyt ja jotenkin... kuollut. Se oli sitkasta lukemista. Tapahtumat myös etenenivät liian nopeasti ja joitain epäkohtiakin näkyi (peseytyvätkö kääpiöt ennen taistelua ja miten helvetissä kääpiöt eivät huomanneet tuhansia örkkejä lähistöllä?). Ja kaaoksen armeijasta ei eroteta. Jos et miellytä kaaospomoa sinut tapetaan.
Hyvänä vinkkinä sanoisin että tutustu kyseisien armeijoiden fluffiin ennen kuin kirjoittelet tarinaa välttääksesi asiavirheitä. Lue myös tekstisi läpi ja korjaa kirjoitusvirheet. Ne vähäntävät lukunautintoa rankasti. Laita myös ympäristön kuvauksia ja tarkempaa hahmokuvausta. Ianwardista en taida tietää muuta kuin että hänellä on pitkä parta, hän on tavallista kääpiötä pidempi ja nopeampi ja hän kantaa aina asettaan mukanaan, kuten kaikki kääpiöt ja soturit.
Siinä nyt ensi alkuun rakentavaa kritiikkiä. Tästä ei kannata pahastua.
DeathEdit:/ Niin ja käytä kirjakieltä slangin sijasta.

-Mikäpä pahan tappaisi?
No ne oli tietysti armahtavaisia kaaokseja(semmoset on syntyny bretonnian kodeissa) Ja sitten ei todellakaan kääpiöt voinu huomata kun ne teleporttaa
"I Speak Spanish to God, Italian to Women, French to Men, and German to My Horse"
- Charles V
http://fi4.gloryoffellowland.com/?ref_a=asdius
- Charles V
http://fi4.gloryoffellowland.com/?ref_a=asdius
-
DeathWizard
- Peliporukkavalvoja
- Viestit: 785
- Liittynyt: Su 24.07.2005 15:24
- Paikkakunta: Pudasjärvi
Ei vain lukea, vaan muista myös kommentoidaDeathWizard kirjoitti:Koita kuitenkin kirjoitella monipuolisempaa ja pidempää tekstiä ensi kerralla ja lue muiden tarinoita.
Mukana Sotavasaran foorumeilla jo kymmenen vuoden ajan.