Ja eeppinen runoelmamme jatkuu (ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ...).
Aukeavat helvetin portit
Kun kuu on mustista mustin
Pimeys viittanaan, valo tikarinaan
Yösiiven kantamana
Lipuvat tyttö ja Paholainen
Kuoleman kutsuessa
Kohoaa kädessään päätön risti
Henkien metsässä joku surmataan
Jättäen jälkeensä äänen kesyttömän
Maalaistytön huudon
Joka koodilla pahuutensa piilottaa
Etelän Ristin tähtikuvion ollessa merkki
Päivän kääntyessä yöksi sen nähdä voi
Livahtamassa pois
Uudestaan ja uudestaan
Putoamassa yli maailman reunan
Kuin vaikutuksesta kirouksen pahan
Ja roskajoukko ottaa hallitsijan kruunun
Kruunun okaisen
Tätä saan olla itse todistamassa
Tehdessäni karninaalisynnin
Ikuisella matkallani takaisin paratiisiin
Kun rakkauden vuoksi kuolen
Hulluutta peläten
Silmä se niin paha on
Silmä, jonka tuijotus on täynnä puhdasta petosta
Ja sen käsi, joka kehtoa keinuttaa
Aina näennäiseen kuolemaan asti
Keskellä kivimuodostelman
Uudelleensyntyen
Mutta vain pitääkseen itsensä lämpimänä
Kun pimeys yrittää tukahduttaa
Sihisee ihollasi viiva polttava
Joka jo olemassaolollaan saa kirkonmiehen häiriintyneeksi
Jonka elämä roskaan verrattavaa on
Ja vain nolla on sankari
On se luku huoran sen
Itse rouva pahuuden
On hän yksi lapsista meren
Tuomittu kuolemaan nuorena
Miekasta ritarin neonloisteisen
Jolle sana on yksinäisyys
Ja silloin erottuu väli Taivaan ja Helvetin
Se kajastaa toimomuslähteen pohjalta
Jonka pinnalta astelee pois hän
Liian myöhäänkö? Ken tietää
Mutta virheen paikata voi koneella ajan
Jos tietokoneen jumala siihen antaa siunauksensa
Sillä mielipuolisuuden herrahan
Ei koskaan unohda isiemme syntejä
Jälkeen kaiken sen kuoleman
Ja maasta saapuneiden kirjeiden
Jotka kuulonäkörikoksista kertovat
Ja lopulta vain, haudattuna elävältä
Olen minä
