Runo sodasta

[Aacheron]

Niin, tämä ei ole suoraan yhteydessä miniatyyreihin, mutta kun sota on Warhammer-pelien tekosyynä, niin kai tämä käy.


Sota

Oli muinoin profeetta parrakas, kertoi hän surusta ja onnesta, elämästä ja kuolemasta
Mut' tapahtui kerran, et' sankar' uljas kiiltävine haarniskoineen, profeetan majaan asteli
Ei olisi tämä muutoin ollut paha kohtalo ritarin, mut' sankar' uljas ei ollutkaan niin uljas
Hän köyhiä potkiskeli ja rikkaita nuoleskeli, hän rappiolla eli kuin katala piru Perkeleen

Tästä ties' viisas profeetta, ja kirouksen uljaan ritarin päälle langetti
Jossei tämä tapojaan parantaisi, tämä pian korppikotkia syöttäisi
Mut' sankari kiiltävine haarniskoineen profeetalle nauraa purskahti
"Ei mua voiteta milloinkaan, oon kuolematon!" kuului soturin sanat

Ja täten sankari kotiin ratsasti, kuningastaan tervehti
Aseveljilleen hän kertoi, vanhan profeetan kirouksesta
Heistä kolme kalpeiksi muuttuivat, viisi alleensa laskivat
"Kukaan ei profeetan kirouksesta selvinnyt ole", he kertoivat

Mut' ritari meidän sankari, hän koreasti heille naurahti
"Ette kai te usko sit' sananhelinää, sit' hölynpölinää?
Oletteko ritareita uljaita kuninkaan, vaiko matosia maan?"
Tähän muut ritarit vaieta vaikenivat, ja katseitansa laskivat

- - -

Ja oli koittanut sodan aatto, viholliset tuhansissaan tulivat
Mut' suuri kuningas urhea, ritareihinsa uljaisiin hän luotti
Oli pian aamunkoi, ja teräksen kiilto pian veren alle jäisi
Ei kukaan pelännyt, ei kukaan itkenyt, ei kukaan paennut

Heilui miekka kaaressa verisessä, löi kirves miestä maahan
Kolisi kilpi vasaran alla, murskautui panssari tykinkuulan e'essä
Helvetintuleen kaikki ratsastivat, sodan lihamyllyyn hyppäsivät
Kukaan takaisin ei tullut, kaikki kaatuneita nykyään ovat

Ja niitä kaatuneita surra ei, ei tapettuja muisteta missään
Ei sadussa, ei kirjassa, ei muistomerkissä laisinkaan
Niiden verinen tarina olkoon ikiajoiksi hiljainen
Ihmisen tappaessa veljiään, sodaksi sitä ristitään

- - -

Kun aurinko jälleen nousee, ja maa kultaisessa valossa kylpee
Toivon tuli kauan sitten sammunut on, vain savu jäljelle jäänyt
Vain sodan syvät arvet jäljelle jäänet, jäljet veriset surmasta
Miekat haarniskat, kilvet kypärät, veressä kaikki kylpeneet ovat

Haihtuva muisto kaukaisesta kauhusta, sankari kuoleva
kentällä makaa, verinen ilmestys kuin sodan jumala
"Tästä en hengissä selvinnyt, kirottu olkoon profeetta!
Hän mulle kuolon langetti, hän kärsiköön ikuisesti..."


Ja näin, oppi perille mene ei:
Kärsimys synnyttää kärsimystä,
kuolema kuolemaa kutsuu
Sota - ihmiskunnan suuri pahe

[Rokottaja]

Ei huono ei. Sotaa onnistuit kuvaamaan oikein ytimekkäästi.
Mie en kyllä pystyisi mitään runoja vääntämään.

[Skavengeneral]

Bravo. *taputtaa käsiään yhteen* Tuo oli kyllä hieno taidonnäyte (runoilu ei ole minun alaani). Tämä oli kyllä jotain täysin erilaista. Ja kyllä tuon runon voisi aivan hyvin liittää warhammeriin (ainakin suurimmalta osin).

[Aacheron]

Ei huono ei. Sotaa onnistuit kuvaamaan oikein ytimekkäästi.

Kiitän. Minulla oli kyllä inspiraatiota... yhtye nimeltä Bolt Thrower.

Mie en kyllä pystyisi mitään runoja vääntämään.

Sitä minäkin aluksi luulin... Jos löytää oivan kohteen, josta on syviä (tai edes keskisyviä) tunteita, niin kannattaa vain heittää sanat paperille (tai .txt:lle). Kyllä siitä hyvää syntyy. Itsekin tein aluksi ihan hirrrveitä runontekeleitä, joita voittivat korniuudessa vain TVn saippuaoopperasarjat...