Uuden demonikirjan myötä saatiin sankareita, jotka omaan yksikkötyyppiinsä liitettyinä antavat erinäisiä boonuksia. Eritoten otan esille Tzeenchin heraldin antaman 4+ wardin omalle yksikölleen.
Otetaan tilanne, jossa esimerkiksi Dragon Princet ovat rynnäköineet Heraldin johtamiin Horroreihin. Kirja sanoo sivulla 34, että iskut lyödään Initiative-järjestyksessä, eli ritarit löisivät sääntöjen mukaan ennen kaakkejaan, eli ritarien iskut heitettäisiin ja poistettaisiin mahdollisista haavoista modelit, jonka jälkeen tulisi konien vuoro heittää omat iskunsa?
Edellisellä kirjansivulla sanotaan, että hyökkäyksiä voi jakaa rivimiesten ja sankareiden välilä, jos tilanne siihen oikeuttaa.
Tilanne: Prinssit rynnäköivät, ritarit lyövät ensin ja haltiapelaaja päättää iskeä kahdella ritarillaan heraldia tapon toivossa. Loput 3 ritaria lyövät horroreita.
Kysymys: Heitetäänkö kaikki iskunopat samaan aikaan? Voiko haltiapelaaja heittää ensin iskut sankariin siinä toivossa, että Heraldi saataisiin nurin, jolloinka Horroreiden wardi tippuisi huonommaksi? Vai viskotaanko saman initiativen omaavien hahmojen hyökkäykset yhdessä läjässä kohdistusten jälkeen?
Fleeaukseen liittyvänä kysymys tilanteesta, jossa pelaaja rynnäköi vastustajansa pitkässä rivissä olevaan yksikköön, esim ampujiin, sivustasta. Ampujat julistavat reaktioksi Fleen. Sääntökirja sanoo, että paon julistava yksikkö pivottaa keskikohtansa ympäri katsomaan suoraan pois rynnäköijästä ja liikkuu pakenemisliikkeensä verran.
Kyseisessä tilanteessa, suorittaako ampujayksikkö jättimäisen wheelin keskikohdan pysyessä paikallaan, vai kääntyvätkö ampujat paikallaan, jolloinka he pakenisivat jonossa? Mikäli ampujat eivät kykenisi kääntymään paikallaan wheeliä tehdessään, esim. pöydän reunan tullessa vastaan, tuhoutuuko yksikkö automaattisesti? Omiin yksikköihinsä osuessaan, ampujat menisivät omiensa läpi ja aiheuttaisivat paniikin?
Klosiksen lyömis- ja heittojärjestys kysymys + fleeauksesta
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Re: Klosiksen lyömis- ja heittojärjestys kysymys + fleeauksesta
Se, että hyökkäyksiä voi jakaa, ei muuta sitä järjestyssä, missä hyökkäykset resolvataan. Esimerkissäsi siis kaikki DP:t löisivät simultaanisti parempaa wardia vastaan. Jos heraldi kupsahtaa näihin hyökkäyksiin, horroreilla on huonompi wardi konien hyökkäyksiä vastaan.Jukkis kirjoitti:Otetaan tilanne, jossa esimerkiksi Dragon Princet ovat rynnäköineet Heraldin johtamiin Horroreihin. Kirja sanoo sivulla 34, että iskut lyödään Initiative-järjestyksessä, eli ritarit löisivät sääntöjen mukaan ennen kaakkejaan, eli ritarien iskut heitettäisiin ja poistettaisiin mahdollisista haavoista modelit, jonka jälkeen tulisi konien vuoro heittää omat iskunsa?
Edellisellä kirjansivulla sanotaan, että hyökkäyksiä voi jakaa rivimiesten ja sankareiden välilä, jos tilanne siihen oikeuttaa.
Jos tämä olisi mahdollista tehdä toisin, emmekö heittäisi aina noppia yhden kerrallaan ja katsoisi, kuoliko vihollisen velho jo tämän jannun hyökkäyksiin, vai tarvitseeko vielä seuraavankin lyödä velhoa?
Yksikkö pyörii (pivot) keskipisteensä ympäri, ei tee turn maneuveria (s. 19). Jos kyseinen banaanimanööveri aiheuttaa oman yksikön läpi kulkemista, väittäisin sitä seuraavan normaalisti paniikkitestin (s. 49). Pöydänreunaan, enemy unittiin tai impassable terrainiin törmääminen vaatii ehkä enemmän pähkimistä, mutta melkein kyllä väittäisin, että yksikkö tuhoutuu.Fleeaukseen liittyvänä kysymys tilanteesta, jossa pelaaja rynnäköi vastustajansa pitkässä rivissä olevaan yksikköön, esim ampujiin, sivustasta. Ampujat julistavat reaktioksi Fleen. Sääntökirja sanoo, että paon julistava yksikkö pivottaa keskikohtansa ympäri katsomaan suoraan pois rynnäköijästä ja liikkuu pakenemisliikkeensä verran.
Kyseisessä tilanteessa, suorittaako ampujayksikkö jättimäisen wheelin keskikohdan pysyessä paikallaan, vai kääntyvätkö ampujat paikallaan, jolloinka he pakenisivat jonossa? Mikäli ampujat eivät kykenisi kääntymään paikallaan wheeliä tehdessään, esim. pöydän reunan tullessa vastaan, tuhoutuuko yksikkö automaattisesti? Omiin yksikköihinsä osuessaan, ampujat menisivät omiensa läpi ja aiheuttaisivat paniikin?
Kiehtovaa kyllä breikkaava unitti suorittaa juurikin Turn maneuverin (ks. s. 40) poispäin isoimmasta vihollisesta. Ei kai kukaan odottanutkaan johdonmukaisuutta?
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.