Lyhyt välikohtaus

[daider]

Seuraava tarina sijoittuu kronologisesti väärin suhteessa siihen, miten olen mariinitarinoitani julkaissut ja antaa spoilereita tuleviin tarinoihin. Toivottavasti kelpaa siitä huolimatta.

Planeetta Dagorin utuisen ilmakehän halki syöksyi kymmenen tummaa hahmoa. Ne olivat pudottautuneet korkealla lentävästä Ukkoshaukasta ja kiitivät nyt ilmavirtojen mukana alaspäin. Painovoima veti heitä jatkuvasti alaspäin mutta he eivät vielä käynnistäneet hyppyreppujaan.
He olivat Mustan Kaartin, Coraxin Poikien eliittiryhmän, jäseniä. Kaikki heistä olivat pukeutuneet Metsästäjä-mallin haarniskaan, reliikkeihin Suuren Ristiretken ajalta. Niitä oli jäljellä koko Imperiumissa muutamia kymmeniä, suurin osa Coraxin jälkeläisten käytössä. Jokainen panssari oli koristeltu pyhin kirjoituksin ja kuvin. Jokainen mariini, joka oli niitä joskus käyttänyt, oli jättänyt muiston itsestään siirtääkseen osan itsestään. Nyt taivaalla matkaavat mariinit eivät olleet panssareidensa ensimmäisiä käyttäjiä, eivät edes kymmenensiä, vaan olivat saaneet panssarinsa lahjaksi kun heidät oli valittu Mustan Kaartin jäseniksi. Ainoat henkilökohtaiset koristeet panssareissa olivat Pyhien Riittien symbolit. Jokainen Mustan Kaartin jäsen oli läpäissyt vähintään kaksi Riittiä ja niinpä jokaisen rakettireppuun oli kiinnitetty massiiviset metallisiivet, jotka kääntyilivät ilmavirran mukana tasaten lentoa, sekä turkisviitta. Muutamat heistä olivat lisäksi pukeneet rintapanssarinsa päälle musta-valkoisen viitan, merkki kolmannesta Riitistä.

Ryhmän johtaja, Romer, nautti vapaapudotuksen tunteesta. Siitä, kun ilmavirta piiskasi häntä ja ympärillä näkyi pelkkiä pilviä ja maan pinta pilkahteli välillä jossain kaukana alhaalla. Hänen kypäränsä näytössä vilisi taktisia lukuja, jotka kertoivat hänelle heidän olevan oikeassa suunnassa ja juuri sopivassa korkeudessa. Voxin kautta hän kuuli jo määränpäässä tapahtuvaa radioliikennettä, avunpyyntöjä ja huudettuja käskyjä. Romer naurahti itsekseen ja avasi sitten ryhmän sisäisen vox-kanavan. ”Musta Kaarti, lentokuvio Delta-A kymmenessä sekunnissa.” Hänen ei tarvinnut katsoa sivuilleen, sillä hän tiesi ryhmänsä toimivan koulutuksen mukaan, levittäen lentokuviota jotta rakettireppujen suihkuilla olisi enemmän tilaa.
Romer laski hiljaa mielessään kymmenestä alaspäin ja päästyään nollaan hän käynnisti reppunsa kyberlinkin kautta. Kymmenen rakettireppua syttyi yhtä aikaa ja pian mariinit kiisivät halki Dagorin pilvipeitteen. Romer tarkkaili lukuja kypäränsä näytöllä. He saavuttaisivat kohteen kahdessa minuutissa tavallisella matkanopeudella.
Nähdäkseen paremmin kohteensa hän kallistui alaspäin ja vajosi pilvipeitteen alle, hänen tovereidensa seuratessa perässä. Päästyään pilvien alapuolelle he näkivät edessään kohteensa. Matalan kukkulan, jonka rinnettä valaisivat räjähdysten liekkipilvet. Siellä, vellovan vihollismeren keskellä, olivat heidän mariiniveljensä piiritettyinä.

”Tarkennus.” Romerin käskystä kypärän näyttö lähti tarkentamaan kukkulaa kohti. Pian hän erotti jo selviä hahmoja, musta-valkoisia mariineita taistelemassa puolikaaressa kukkulan hätäisesti kivistä kasatun barrikadin takana. Heidän yläpuolellaan pienellä kielekkeellä makasi ryhmä tarkka-ampujia, nuoria mariinikokelaita jotka saivat tulikasteensa tässä epätoivoisessa taistelussa. Orkkien lauma vyöryi puolustajia kohti valtoimenaan, satoja vihernahkoja jotka vähät välittivät edestään kuolevista tovereista. Massan taakse oli sijoitettu tulitukiasema, josta karkeat tykit ja rakettipatterit syytivät kuolemaa kukkulan rinteille, haavoittaen yhtä pahasti orkkeja kuin mariineita. Romer lukitsi tähtäimen yhteen tykeistä ja nimesi kohteen. Vihreä sana ”Alpha” ilmestyi leijumaan näyttöön tykin viereen. Hän jatkoi tätä nimeten muutkin tykit samalla tavalla ja alkoi sitten tarkkailla vihollismassaa etsien pääkohdetta, nimeten matkalta muutamia joukosta selvästi erottuvia kohteita myöhempää huomiota varten. Lopulta hän löysi etsimänsä. Keskellä vellovaa massaa marssi massiivinen hirviö. Se oli lähes pyhän Kaiken-tuhoajan kokoinen, mutta paljon karkeampi. Sen selkään oli kiinnitetty valtava moottori, joka sylki taivaalle mustaa savua liikuttaessaan mekaanisia raajoja, jotka vahvistivat orkkilordin voimia entisestään. Orkkilordi komensi joukkojaan karjumalla ja tehostaen sanojaan kirveensä iskuilla, heristäen toisessa kädessään valtavaa konetykkiä. Romer hymyili itsekseen pedon riehumista, lausui sanan ”Omega” ja valaisi viimeisen kohteen.
”Romer muulle ryhmälle, tuhotkaa kohteet Alphasta Myyhyn. Minä jututan puolustajien johtajaa.”
Romer kiihdytti vauhtiaan ja lensi yli taistelukentän. Hänen takanaan muu ryhmä lähti kaartamaan alaspäin kohti tykistöpatteria. Hänen kiitäessään yli vihreän lauman useat orkit huomasivat hänet ja yrittivät ampua karkeilla aseillaan hänet alas. Hätäisesti ammutut laukaukset lentelivät kuitenkin minne sattuu ja Romer pääsi laskeutumaan puolustajien luokse vaivatta. Hän sammutti reppunsa ja nosti siivet pystyasentoon tarkkaillen linjaa. Etulinjassa mariinit tulittivat hyökkääjiä vaivautumatta sen kummemmin tähtäämään, jokainen luoti osuisi kuitenkin johonkin viholliseen. Linjan takana apoteekkari hoiti pahiten haavoittuneita ja yritti päättää kuka heistä voisi tarvittaessa liittyä linjaan takaisin. Useita kuolleita oli vedetty taemmaksi, heidän vierellään liian vakavasti haavoittuneet tekivät parhaansa taistelun hyväksi lataamalla lisää ammuksia lippaisiin. Romer aukaisi komentokanavan ja puhui voxiin.
- Kersantti Kyvar, raportoikaa.
Yksi linjassa seisseistä, kersantti Kyvar lähti astumaan taaksepäin, jolloin Romer karjaisi voxiin.
- En antanut lupaa poistua linjasta! Raportoikaa!
- Sir olemme lukittu taisteluun, kersantti vastasi anteeksipyytävään sävyyn ja palasi paikalleen. Hyökkäyksemme epäonnistui ja meidät on ajettu mottiin. Kuolleita on ainakin kuusi, ehkä enemmän.
- Miksi hyökkäyksenne epäonnistui?
- Aliarvioimme vihollisen määrän, emme päässeet hyökkäämään suoraan heidän johtajansa kimppuun ja meidät uhattiin saartaa. Siksi peräännyimme näihin asemiin ja olemme taistelleet tässä jo tuntikausia.
- Mitkä ovat käskynne vahvistuksille?
- Sir, en ole kutsunut vahvistuksia koska en tiennyt oliko niitä saatavilla.
- Vahvistukset ovat täällä nyt. Mitkä ovat käskynne?
- En osaa sanoa, sir. En tiedä teidän vahvuuttanne. Vihollisen tykistö…
- Vihollisen tykistö on jo kuollut! Ettekö osaa seurata tilannetta taistelussa? Mitkä ovat käskynne!
- Sir, en tiedä! Kyvar huusi takaisin. En tiedä tilannetta, en tiedä miten minun pitäisi toimia!
- Kersantti Kyvar, otan teidän paikkanne johtajana!
Tämän sanottuaan Romer vaihtoi voxin kanavan yleiselle kanavalle ja antoi kuulutuksen.
”Tämä on luutnantti Romer. Otan komentooni puolustusjoukon. Keskittäkää tulitus itsestänne kohde Omegan suuntaan.”
Hän syötti omat kohdetietonsa pukunsa kautta yleiseen kiertoon ja näki kuinka mariinit linjassa käänsivät aseensa kohti orkkilordia. Johtajansa edessä tulvivat vihernahat leikkautuivat palasiksi murhaavassa ristitulessa, mutta jokaisen kuolleen tilalle astui kaksi uutta. Romer vaihtoi kanavaa uudestaan.
”Musta Kaarti, kohde Omega, syöksyisku nyt!”
Käskyn annettuaan hän ampaisi itsekin ilmaan samaan aikaan kun taistelukentän toisella laidalla yhdeksän muuta Kaartilaista nousi ylös tykistön savuavilta raunioilta. Orkit yrittivät taas ampua näitä uhkaavia saalistajia mutta turhaan. Romer kaarsi kohti kohde Omegaa ja näki orkkilordin raivoavan alaisilleen. Se ei kiinnittänyt liiemmin huomiota Romeriin tai hänen tovereihinsa, keskittyen ennemmin raivaamaan tietään kohti puolustajien linjaa huolimatta satunnaisista luodeista, jotka räjähtelivät sen panssarin pinnassa.
Kun Coraxin Pojat olivat saaneet Metsästäjä-panssarit haltuunsa, jaoston teknomariinit olivat tehneet niihin varsin erikoisen asennuksen, joka teki niistä tehokkaita rynnäkkömariineiden varusteita. Jokaisen panssarin jalkoihin oli asennettu petolinnun jalkoja jäljittelevät metallijalat. Ne näyttivät olevan vain koristeita, mutta todellisuudessa niiden sisälle oli asennettu samanlainen voimakenttägeneraattori kuin voimamiekkoihin.
Romer ja hänen toverinsa käynnistivät nyt nuo generaattorit ja siniset salamat alkoivat tanssahdella puvun varpaiden pinnalla.

Päästyään sopivaan kulmaan orkkilordin yläpuolelle mariinit lähtivät yksi kerrallaan syöksymään alaspäin. Ennen kuin heidän vihollisensa kerkesi tajuta mitä oli tapahtumassa, se oli jo menettänyt useita kiloja lihasmassaa. Karjuen kirouksia orkkilordi käänsi konetykkinsä kohti hyökkääjäänsä, mutta samassa uusi hyökkääjä repi kynsillään palasiksi sen piipun, jolloin seuraava laukaus räjäytti loput aseesta vieden mukanaan suuren osan orkin nyrkistä. Karjuen kirouksia orkkilordi heilautti kirvestään laajassa kaaressa ja onnistui osumaan yhtä hyökkääjistä suoraan rintakehään. Karkeatekoinen kirves puri pelkällä voimalla mariinin panssariin, ja ennen kuin tämä kerkesi huomata mitä tapahtui, orkki oli jo vetänyt hänet alaspäin voittaen hyppyrepun työntövoiman puhtaalla lihasvoimalla. Lopulta mariini oli niin alhaalla, että orkki pystyi nappaamaan sen toisella kädellään kiinni. Vaikka vihollisen piteleminen haavoittuneella kädellä sattui siihen, se ei välittänyt. Ympäröivät orkit vetäytyivät hieman, sillä ne tiesivät johtajansa haluavan hoidella vihollisensa yksin.

Orkkilordi valmistautui purkamaan vihansa kiinni jääneeseen saaliiseensa, kun äkkiä tunsi pistävää kipua selässään. Se käänsi päätään ja näki uuden hyökkääjän laskeutuneen suoraan niskaansa. Ympäröivien orkkien laukaukset kimpoilivat vaarattoman oloisesti pois sen rintapanssarista samalla kun mariini katsoi vihollistaan suoraan silmiin. Samalla sen jalkojen kynnet pureutuivat syvemmälle orkin panssariin, ja kun se muutaman sekunnin päästä ampaisi taivaalle, se vei mukanaan suuren kappaleen panssaria liikuttavaa moottoria. Orkkilordi yritti heristää sille nyrkkiään, mutta tajusi samassa etteivät sen mekaaniset raajat enää suostuneet liikkumaan. Edellinen isku oli hajottanut täysin hydrauliikan. Se yritti turhaan pakottaa raajansa liikkeelle pelkällä raa’alla voimalla, mutta uusi uhka syöksyi sen kimppuun. Uusi mariini laskeutui kädelle, joka piteli edelleen kirveeseen jumittunutta mariinia ja nopealla liikkeellä katkaisi käden ranteesta. Ennen kuin kukaan kerkesi reagoida mitenkään, mariinit ampaisivat taivaalle.

Romer katsoi korkeuksista alaspäin kohti saalistaan. Orkkilordi oli lamautettu, mutta kaukana voitetusta. Silti hän katsoi parhaaksi keskittyä vaarallisempiin kohteisiin, sillä orkkien joukoissa liikkui vaarallisen paljon pienempiä johtajia, jotka saattaisivat pitää moraalin kasassa johtajan kuoleman jälkeen. Hän aukaisi oman ryhmänsä kanavan ja antoi käskyn nousta korkeammalle ja alkaa etsiä potentiaalisia varajohtajia. Hän itse jäi leijumaan paikalleen katsoen kuinka puolustavien mariineiden tulitus alkoi viimein saavuttaa orkkilordin. Tämä karjui raivoissaan alhaalla samalla kun ympärillä hääräävät mekaanikot kuorivat sen päältä panssaria. Se oli liian raivoissaan huomatakseen, kuinka armeija sen ympäriltä oli katoamassa kuolettavaan tulitukseen. Lopulta se repäisi itsensä vapaaksi ja nappasi lähimmän aseen maasta jäljellä olevalla kädellään. Romer katsoi hymyillen, kuinka hänen vihollisensa karjui taivaalle heristäen karkeasti taottua kirvestä. Tällä hetkellä häntä uhkasivat enemmän johtajaansa ympäröivät mekaanikot ja niiden kokeelliset aseet. Hän oli joutunut todistamaan orkkimekaanikkojen tuhoisien keksintöjen tehoa liian monta kertaa, eikä aikonut menettää henkeään varomattomalla hyökkäyksellä. Hän nappasi vyöstään muutamia kranaatin ja lähti loivaan syöksyyn kohti yhtä mekaanikoista. Tämä vastasi lähestyvään uhkaan nostamalla imperiumin plasmatykistä viritetyn aseensa ja ampui muutaman varomattoman laukauksen taivaalle. Ensimmäinen laukaus meni useita metrejä ohi, mutta toinen osui suoraan Romerin olkapäähän. Kipu iski hänen kranaattikäteensä ja hammasta purren hän pakotti itsensä heittämään räjähteet kohti ampujaa. Hän oikaisi lentonsa välittömästi ja näki, kuinka hänen alapuolellaan kranaatit räjäyttivät mekaanikon aseineen, saaden aikaan ketjureaktion muiden mekaanikkojen hullujen keksintöjen räjähtäessä. Kipu hänen olkapäässään tuntui murhaavalta, mutta hän pakotti itsensä olemaan välittämättä siitä ja etsi katseellaan orkkilordin. Räjähdyksen ja pölypilven hälvettyä hän löysi sen, kömpimässä pystyyn selvästi taistelunhaluisena.

Ennen kuin orkkilordi pääsi nousemaan jaloilleen, Romer syöksyi sen niskaan ja upotti jalkojensa kynnet sen niskaan. Orkki karjui ja yritti huitoa ylöspäin kohti vastustajaansa, mutta sen iskuasento oli huono eivätkä iskut horjuttaneet hyökkääjää. Romer jatkoi puristamista, painaen itseään alaspäin. Pikkuhiljaa kynnet alkoivat purra orkin paksuihin niskalihaksiin ja lopulta orkin taistelutahto loppui. Sen lihakset veltostuivat, jolloin kynnet pureutuivat sen niskasta läpi leikaten pään irti. Romer hypähti maahan kaatuvan vihollisensa selästä ja nosti sen ylös karjuen uhkauksia ympäröiville orkeille.

Orkit, joista suurin osa oli kuollut tai haavoittuneet pahasti mekaanikkojen räjähdettyä, miettivät mitä tehdä johtajansa kuoltua. Suurin osa niistä tunsi jo suurta halua paeta hakemaan lisää joukkoja, mutta osa tunsi tarvetta taistella loppuun asti. Näistä rohkein lähti syöksymään kohti vihollista, joka oli selvästi haavoittunut vakavasti taistelussa heidän pomoaan vastaan. Mariini vastasi kömpelöön hyökkäykseen lyömällä orkkia heidän johtajansa päällä. Raskaan pään osuma heitti orkin maahan, ja ennen kuin se kerkesi nousta ylös, mariini lävisti sen jalkansa voimakynsillä. Tämä oli tarpeeksi muille orkeille, jotka aloittivat täyden perääntymisen, huudellen juostessaan kirouksia mariineille.

Romer katsoi orkkien pakoa ja kääntyi sitten katsomaan olkapäätään. Plasmalaukaus oli purrut olkasuojan läpi lihaan asti ja hän näki oman luunsa haavasta. Larramanin solut olivat jo hyydyttäneet verenvuodon, mutta haava oli niin pahalaatuinen, että hän uskoi sen aiheuttavan apoteekkareille harmaita hiuksia. Hän siirsi kaapuaan siten, että se peitti haavan ja lähti kävelemään kohti puolustusasemia. Hän käveli yli orkkien raatojen ja katsoi, kuinka hänen toverinsa laskeutuivat taivaalta barrikadin luo ja alkoivat käskyttää joukkoja suoja-asemiin.

Kun Romer pääsi joukkojen luokse, Mustan Kaartin jäsenet olivat jo järjestyneet puolikaareen häntä odottamaan yhdessä puolustajien ryhmänjohtajien kanssa. Romer katsoi ensin omia joukkojaan. Useat heistä olivat haavoittuneet, pahiten Ender, johon orkkilordi oli osunut kirveellään. Hänen panssarinsa oli pahoin vahingoittunut ja usean lommon ympärillä näkyi myös kuivunutta verta. Puolustajien ryhmänjohtajat olivat vähintään yhtä pahasti vahingoittuneet, yksi heistä oli jopa menettänyt toisen kätensä kyynärpäästä alaspäin.
- Apoteekkari, raportti tappioista. Romer komensi.
- Sir, kuusi kaatunutta joista yksi kokelas, he ovat palanneet Jaokseen. Useita haavoittuneita, joista muutamat tulevat tarvitsemaan siirrännäisraajoja. Alle neljännes on taistelukuntoisia.
- Kersantti Kyvar, miten selitätte tämän fiaskon?
Kyvar seisoi hetken hiljaa, otti sitten kypärän päästään, veti veitsensä esille ja astui Romerin eteen.
- Voitto ei tarvitse selityksiä, tappio ei salli niitä.
Tämän sanottuaan hän ojensi veitsensä Romerille. Romer tarttui veitseen ja asetti sen vasten kersantin otsaa. Hän viilsi kuusi tasaista haavaa otsaan. Kyvar värähti viilloista, mutta yritti parhaansa mukaan olla näyttämättä kipua. Romer katsoi kuinka veri valui pitkin mariinin likaisia kasvoja, odotti hetken kunnes haavoista vuotanut veri hyytyi ja ojensi sitten veitsen takaisin Kyvarille.
- Siirrätte joukkonne selustaan huollettavaksi ja jäätte odottamaan uusia käskyjä. Jos haluatte, voitte luovuttaa asemanne jollekkin toiselle ryhmänjohtajalle. Voitte poistua.
Kyvar kumarsi lyhyesti ja lähti muiden ryhmänjohtajien kanssa ohjeistamaan joukkoja. Romer katsoi hänen peräänsä ja viittasi muut ryhmänsä jäsenet lähemmäksi.
- Kertokaa mielipiteenne, Romer aloitti käyttäen ryhmänsä radiokanavaa.
- Taistelivat kurinalaisesti, tottelivat käskyjä, hyvää ainesta kaiken kaikkiaan, Ender kommentoi.
- Suunnitelma epäonnistui nuoruuden innostuksen vuoksi, Zeelot jatkoi.
- Kyvar epäilee kykyjään, Pedar sanoi väliin, uskoisin että hän siirtää osastonsa johtajuuden jollekkin toiselle ryhmänjohtajalle.
- Todennäköisesti, Romer vastasi, mutta toivon että niin ei käy. Hän otti ensimmäisen tappionsa vastaan hyvin ja oppi tänään paljon. Toivottavasti hän vain ymmärtää oppimansa.
- Kuten eräs nimeltä mainitsematon paikalla olija? Pedar kysyi kyynisesti.
Romer ei vastannut heti, vaan otti kypäränsä päästään ja pyyhki hikeä otsaltaan. Hänen otsaansa koristavat arvet tuppasivat jomottamaan taistelujen jälkeen. Zeelot katkaisi lopulta hiljaisuuden kysymyksellään.
- Romer, mitä luulet Alheimenin ajatelleen, kun aloitti tämän maasodan?
- En tiedä. En ole varmasti ainoa, joka olisi mieluiten viruspommittanut tämän kivikasan autioksi ja käyttänyt joukkoja tehokkaampiin taisteluihin.
- Kuulin, että on lähettänyt kolme ryhmää Nephenten mukaan suoraan Kaaoksen Silmään, Ender jatkoi. Ikään kuin meillä olisi varaa hajaannuttaa joukkojamme entistä pahemmin.
- Olen varma, että hänen toimissaan on jokin suurempi syy taustalla. Romer sanoi ja katsoi taivaalle.
Illan hämärtyessä hän näki, kuinka taivas tummui, auringon valon vaihtuessa avaruuden pimeyteen. Näin lähellä Kauhun Silmää tähdet eivät enää näkyneet, vaan kohta taivas värjäytyisi sairaan violetiksi. Jopa Romerin kaltainen veteraani tunsi olonsa levottomaksi näin lähellä sitä.
- Toivon vain että hän kertoisi syynsä meillekin.

[Nazgúl]

Mainiota tekstiä. Tykkäsin ja paljon. Hieman häiritsi kappalejakojen vähyys, mutta ne eivät itse tarinan lukemista vaikeuttaneet. Kaiken kaikkiaan mainio tarina, jolle toivon jatkoa.

[jubadu]

Hyvä tarina, kivaa luettavaa. Eikä edes kirjoitusvirheitä ym. pahemmin näkynyt. Tulemmeko näkemään vielä lisää?

[daider]

Lisää tulee kunhan saan kirjoitettua valmiiksi muiden töiden ohella.