"Ne eivät ole ihmisiä, ne ovat tunteettomia tappajia, raakoja ja julmia. Älkää antako kauniin ulkomuodon pettää." Sotamies Jenkins muisteli kersantti Anderssonin sanoja jotka hän oli lausunut ennen lähtöä. Hän ja sadat muut olivat matkalla Trimansiin, kaupunkiin jonka hallinnasta keisarillinen kaarti oli taistellut jo kuukausia eldar joukkoja vastaan. 45. Jalkaväkikomppania oli pidetty reservissä erinäisten muiden komppanioiden tavoin. Jenkins ei kuulunut keisarilliseen kaartiin, hän oli planeetan puolustusjoukkojen jäsen, kuten kaikki muutkin reserviläiset. Jotkut hänen ryhmänsä jäsenistä halusivat liittyä kaartiin ja odottivat taistelua jossa kykenisivät todistamaan taitonsa. He kaikki olivat nuoria, kokemattomia ja innokkaita.
Matka rekan lavalla oli täynnä töyssyjä, meteliä ja odottelua. Rekassa oli kaksi ryhmää, toinen oli kersantti Nicholasin. Rekan katetulla lavalla oli kaksikymmentä miestä, heidän aseensa ja varusteensa. Oli ahdasta ja porottava kesäaurinko ei tehnyt matkasta yhtään helpompaa. Tiestä nouseva pöly tunkeutui silmiin, vaatteisiin ja varusteisiin. He etenivät hidasta vauhtia, joku oli sanonut että kärjessä oli erinäisiä tankkeja johtamassa letkaa. Laajat niittämättömät pellot, karut nummet ja tummat metsät matelivat näkökentän ohitse matkan taittuessa. He ohittivat tuhottuja pumppuasemia, kastelukanavia ja kolhooseja. Kaukaisuudessa kumisivat tykistötulen jyrähdykset.
Kerran matkan aikana rekkajono pysähtyi, kaukaa edestä kuului taistelun ääniä. Tällöin Andersson käski kaikki ulos ja asemiin peltoon erinäisten kymmenien metrien päähän tiestä. He odottivat asemissaan noin puoli tuntia. Taistelun äänet kauempana lakkasivat. Noin puoli tuntia tämän jälkeen he saivat käskyn nousta takaisin rekkoihin. Jenkins eikä kukaan muukaan ollut nähnyt vihollisesta vilaustakaan. He ohittivat myöhemmin pari savuavaa rekkaa jotka oli työnnetty tien sivuun. Muutama palanut ruumis roikkui rekan lavalta, erinäisiä miehiä lojui tien varrella, vihollisten ruumiita ei näkynyt. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Jenkins näki ruumiin mutta hän jäi tuijottamaan loittonevaa näkyä joka pian lipui pois näkyvistä.
"He ovat nyt Keisarin luona. Taistelivat ja kuolivat hänen nimissään. Rauha heille." Kersantti Andersson havahdutti hänet mietteistään. Jenkins kääntyi Anderssonia päin ja näki tämän virnistävän. "Me emme ole vielä innokkaita tapaamaan Häntä vai mitä?" Andersson kysyi. "Joo ei." Jenkins mutisi ja käänsi katseensa laserkivääriinsä. "Sodassa tulee kuolleita, ei mitään sen kummempaa." Andersson jatkoi ja osoitti sanansa muille miehille. Kuului hyväksyvää mutinaa ja sitten hiljaisuus. "Toivottavasti Keisarin luona on ainakin lievästi viileämpää kuin täällä!" Kuului jostakin rekan perältä. Useat virnistivät, jotkut alkoivat nauramaan ja tunnelma keveni hieman. Jenkins aisti kuitenkin että kaikki olivat nyt hiukan hermostuneempia kuin ennen välikohtausta. Matkattuaan useita tunteja, hämärän laskeutuessa, rekka pysähtyi ja kaikki käskettiin ulos. He leiriytyivät taivasalle, asettivat vartiostot ja nukkuivat. Yöllä kuului tykistön ammuntaa, nyt paljon lähempänä.
Aamun sarastaessa kersantti herätti ryhmänsä. "Kuulkaas! Tilanne on seuraava, meidän komppania liittyy hyökkäykseen muiden komppanioiden kanssa ja meistä tulee reservipataljoona 9. Tehtävänä on edetä Trimansin itäpuolelta kaupungin keskustaan, vallata ja ottaa haltuun vihollisen puolustamat asemat. Samaan aikaan kaarti iskee täydellä voimalla kaupungin pohjoispuolelta. Meidän komppania on kärjessä joten tullaan näkemään taistelua. Vihollisella ei pitäisi olla vahvoja joukkoja alueella, mutta valmiit asemat kuitenkin. Huolto on hommannut meille a-tarvikkeita ja muonaa. Jokaiselle kaksi lipasta, kaksi sirpalekranaattia ja aamiaispakkaus. Ottakaa ne mukaan ja syökää rekoissa, lähdetään välittömästi."
Tarvikkeita oli tuotu rekalla. Puiset laatikot lojuivat maassa ja niiden luona hääri muutama kuski. He aukoivat laatikoita sorkkaraudalla ja valvoivat että jokainen sai sen mitä oli luvattu. Aamiaispakkauksista tosin näki etteivät ne millään riittäisi koko komppanialle ja komppanian kapteeni käski puolikkaat annokset. Ammuksia oli tarpeeksi, kranaatteja oli ehkä joka toiselle.
"&%@# Eiks näitä pitäny olla enemmän?" kysyi joku jonossa.
"Turpa kiinni, kärkikomppaniat saavat eniten kaikkea." Vastasi toinen kuskeista ja jatkoi. "Perässä tuleville jää ehkä yksi ekstralipas ja jäävät kokonaan ilman kranaatteja ja ruokaa."
"&%@# Huolto pelaa." Vastasi kysyjä ja poistui kantamuksineen.
Jenkins sai kaksi kranaattia, lippaat ja jakoi ateriansa Gibsonin kanssa.
Rekan meteli peitti vaivoin tykistötulen räjähdykset kaupungissa. Matkaa oli vielä muutama kilometri ja sitten he syöksyisivät ulos ja lähtisivät etenemään. Jenkins hikoili. Andersson oli kertonut että erinäisten tykistöpatterien pitäisi pitää vihollisen päät alhaalla sen aikaa kun heidän pataljoona etenisi.
Trimans oli läänin pääkaupunki, yksi suurimmista koko planeetalla, se oli ollut satojen tuhansien ihmisien koti. Kerrostalot, kirkot, varastot ja tehtaat olivat raunioina, asukkaat kuolleita tai evakossa. Vuosisataiset rakennukset pyyhitty maan kamaralta muutamien viikkojen aikana. Eldar oli hyökännyt varoittamatta, antamatta mitään syytä teurastukselle ja tuholle. Se oli hyökännyt rauhanomaisen ja syrjäisen agri-maailman kimppuun täysin ilman provokaatiota tai sodanjulistusta.
Räjähdys tuntui kuuluvan aivan vierestä. Vaistomaisesti Jenkins painautui rekan lavan pohjalle. Oltiinko jo kaupungissa? Osuiko heihin? Jenkins hengitti kiivaasti. Korvat olivat lukossa, kaikki äänet kuulostivat etäisiltä ja vaimeilta. Hän aukaisi silmänsä ja käänsi päätään. Muutkin makailivat rekan pohjalla. Olivatko he elossa? Kaikki näytti liikkuvan hitaasti, kuin veden alla. He olivat varmaan pysähtyneet. Rekkaan oli varmasti osunut. Ilmassa haisi palava polttoaine. Savua. Liekkejä rekan etuosassa. Tykistökranaattien jylinä kuulosti etäiseltä. Jenkins näki kuinka Gibson nousi istumaan. Hän katseli ympärilleen, virnisti ja hänen kasvoistaan pystyi lukemaan sanat: Katos perhanaa, selvittiin siitä.
Jokin lensi ulos Gibsonin rintakehästä. Se jatkoi matkaansa rekan kuomun läpi. Viheltävä ääni seurasi sitä. Useita reikiä ilmaantui rekan pressuun ja Gibsonilta irtosi vasen käsivarsi ja jokin osui häntä päähän. Irronnut raaja tipahti lattialle. Metallinen kiekko oli leikannut osittain läpi hänen kypärästään ja painautunut syvälle hänen ohimoonsa. Gibson tuijotti epäuskoisena irronnutta kättään ja kaatui maahan. Hänen toverinsa oli kuollut.
"ULOS! ULOS! ULOS!" joku karjui. Huuto herätti Jenkinsin todellisuuteen. Ympärillä muut ryntäsivät ulos rekasta. Jenkins meinasi jäädä jalkoihin tavoitellessaan kivääriään rekan lattialta. Kuului kimeä viheltävä ääni ja jotkut kaatuivat lattialle kiekkojen silpomina. Jenkins hyppäsi alas rekan lavalta ja kaatui jonkun maassa makaavaan ruumiiseen. Laserkivääri lipesi hänen otteestaan. Hän kompuroi pystyyn ja nosti aseensa.
"VASEN! VASEN! VASEN!" kuului huuto. Jenkins huomasi joidenkin lähtevän juoksemaan rekan vasemmalle puolelle. Jotkut olivat maissa ja tulittivat oikealle. Savu verhosi rekkaa. Se oli tulessa. Jenkins tulitti sarjaa sokkona oikealle ja lähti juoksemaan vasempaan henkensä edestä. Muut olivat kadonneet savuun. Suussa tuntui kitkerä maku ja keuhkoissa tuntui olevan hiekkaa.
Jenkins ryntäsi ulos savuverhosta. Muutaman metrin päässä suoraan hänen edessään oli hänen ryhmänsä. Se makasi raunioissa ja tulitti oikealle. Heitä oli jäljellä enää viisi. Raskas konekivääri ampui pitkiä sarjoja. Laserkiväärit ampuivat taukoamatta. Kohteena näytti olevan läheisen puoliksi sortuneet rakennuksen rauniot. Ikkunoista näytettiin vastattavan tuleen. Jenkins hypähti maihin kivikasan taakse ja alkoi ampumaan kaksikerroksisen rakennuksen ikkunoita ja muita aukkoja. Vihollisia ei pahemmin erottanut. Kivi mureni ja halkeili ammusten voimasta. "Tukekaa!" ääni huusi. Se oli kersantti Andersson. Toinen ryhmä näytti etenevän rakennusta kohti ja yritti sen valtaamista.
Kolmen miehen ryhmä pääsi rakennuksen vierelle ja heittivät kranaatit sisään ikkunoista. Räjähdyksen jälkeen he ja loput ryhmästä ryntäsivät sisään. Sisältä kuului ammuntaa ja räjähdys. Pian näytti siltä että jotkut yrittivät perääntyä rakennuksesta. Raunioissa liikkui muutamia hahmoja, jotka Jenkins tunnisti eldar kaartilaisiksi. Hahmot liikkuivat nopeasti. Koko Anderssonin ryhmä aloitti tulittamisen pakenevaan eldar joukkoon. Ainakin yksi kaatui kuolleena. Hahmojen kadottua näköpiiristä Andersson ryhmitti miehensä uuteen rintamasuuntaan.
He jäivät makaamaan raunioihin muutamaksi minuutiksi. Vallatusta talosta näytettiin käsimerkein eteenpäin, kolmas ryhmä kärkeen. Jenkins tarkkaili tilannetta ensimmäisen kerran selkeästi. He olivat edenneet jo kaupunkiin saakka. Tykistötuli oli loppunut. Ympärillä oli matalia asuinrakennuksia ja varastoja. Kaikki olivat osittain tuhoutuneet tykistötulen vaikutuksesta. Alueella leijaili mustaa savua. Se oli peräisin palavista rakennuksista Hänen ryhmästään oli kuollut viisi henkeä. Muut ryhmät näyttivät olevan paremmassa kunnossa.
Koska Jenkinsin ryhmä oli toinen, joten se ei edennyt aivan kärjessä. Joukkue liikkui raunioissa hitaasti varmistaen talo talolta ettei niissä ollut vihollisia. Muutaman edetyn korttelin jälkeen edestä kuului taistelun ääniä. Kolmas ryhmä oli saanut tulikosketuksen viholliseen. Jenkinsin ryhmä sai tehtäväkseen hyökätä vihollisen vasempaan kylkeen.
"Kakkonen koukkaa, isketään vihollisen vasempaan kylkeen, kolmonen ja ykkönen sitoo. Ryhmä Eldareita on linnoittautunut 50 metrin päähän tuhotulle magneettijuna-asemalle. Vihreää savua kun ollaan vallattu pääovi." Kersantti Andersson selitti. "Liikutaan nopeasti ja hiljaa." Tämän sanottuaan Andersson lähti juoksemaan johtaen ryhmää perässään vasemmalle, ohittaen erinäisiä osittain romahtaneita varastoja. Juostuaan muutamia satoja metrejä, Andersson vaihtoi suunnan jälleen vihollista kohti niin että ryhmä osuisi asemalle vihollisen oletettuun kylkeen.
Asema oli kaksikerroksinen harmaasta kivestä tehty rakennus. Sen katto oli osittain romahtanut ja muutamat seinät olivat sortuneet tykistökeskityksen aikana. Sitä erotti magneettiraiteesta lastauslaituri joka oli siivottu avoimeksi tulialueeksi niin, että aseman ovista ja ikkunoista oli helppo ampua laiturille. Laiturin jälkeen oli syvennys, kouru jossa magneettijuna tavallisesti kulki. Se toimi hyvänä suojana ja suurin osa kahdesta sitovasta ryhmästä oli sen turvissa, ampuen aseman ikkunoita ja ovia.
Jenkins ja hänen ryhmänsä saapui puuskuttaen aseman vieressä olevan rakennuksen raunioille. Aseman tämän sivun ikkunoissa ei näyttänyt olevan ketään joten Anderron johti ryhmänsä aseman seinustalle. Hän osoitti käsimerkein että kunhan hän ja Mathor olisivat kumpikin heittäneet kranaatit aseman sivuovista sisään, muu ryhmä ryntäisi sisään. Tulitus aseman julkisivulla jatkui taukoamatta.
Kranaatit lensivät kaaressa sisään aseman sivuovesta ja räjähtivät korvia huumaavan kovaa. Ovenrippeet lensivät paineaallon saattelemina ulos ja lähes välittömästi Jenkins ja kaksi muuta syöksyivät sisään ampuen sarjatulta laserkivääreillään. He saapuivat hämärään, leveään käytävään jossa leijaili savua ja jonka seinät olivat täynnä pieniä reikiä sirpaleiden jäljiltä. Käytävä jatkui noin parikymmentä metriä päättyen suuriin parioviin. Ovet johtivat luultavasti päähalliin. Käytävällä oli myös muutamia ovia jotka johtivat sivuhuoneisiin. Levittäytyen välittömästi käytävän reunoille koko ryhmä oli sisällä muutamassa sekunnissa. Käytävä oli tyhjä joten he lähtivät etenemään nopeasti.
Ryhmä saapui ensimmäiselle ovelle joka johti oikealle sivuhuoneeseen. Jenkins kulki etummaisena käytävän oikealla laidalla ja pysähtyi oven viereen. Oven takaa kuului ampumisen ääniä, vihellystä joka kuului kun eldarien aseilla ammuttiin. Muu ryhmä pysähtyi ja Andersson esitti käsin kranaattia tarkoittavan merkin. Jenkins haparoi kranaattia taskustaan, viritti sen ja heitti sen sisään oven raosta. Räjähdys tuntui Jenkinsin luissa asti kun se vavisutti huonetta. Jenkins ryntäsi varmistamaan huoneen, ampuen samalla mutta huomasi että huone oli täysin tuhoutunut ja eldar joka oli ollut ikkunassa, makasi täysin tunnistamattomana ruumiina maassa. Savu, pöly ja kitkerä haju täytti huonetta. Jenkins käännähti ovelle ja näytti kädellään "Selvä". Muu ryhmä lähti etenemään käytävällä. Jenkins huomasi että hän oli kuluttanut jo kaikki lataukset lippaastaan. Hän irrotti lippaan, se kolahti lattialle ja hän alkoi kaivamaan uutta
taskustaan.
Ennen kuin Jenkins oli saanut uuden lippaan aseeseensa, hän huomasi liikettä silmäkulmastaan. Hän käännähti ja näki eldarin syöksyvän häntä kohti pitkä veitsi kohotettuna iskemään! Jenkins kohotti kiväärinsä ja sai vain vaivoin iskun torjuttua. Veitsi iski hänen kiväärinsä koteloon ja viilsi metalliin syvän loven. Eldar oli nopea, se viilsi veitsellä Jenkinsiä käteen ja päähän, vain kypärä pelasti hänen henkensä. Hän ei selviäisi pitkään eldaria vastaan ja kuolisi ellei saisi tapettua vastustajaansa nopeasti. Hän keskitti voimansa yhteen iskuun ja iski voimiensa takaa kiväärinperän eldarin suipon kypärän ilmeettömään naamaan. Kypärä irtosi iskun voimasta eldarin päästä ja eldar paiskautui maahan selälleen. Eldarin veitsi kirposi sen otteesta lattialle. Jenkins valmistautui antamaan viimeisen iskun joka murskaisi eldarin kallon. Sitten hän näki uhrinsa kasvot. Eldar oli nainen, kaunein jonka Jenkins oli koskaan nähnyt. Eldarilla oli mantelin muotoiset siniset silmät ja sen hiukset olivat hopean hohtoiset ja pitkät. Eldarin ja Jenkinsin katseet kohtasivat. Eldarin silmissä paloi uhma. Jenkins epäröi sekunnin. Sillä sekunnilla hänen kohtalonsa oli sinetöity.
Eldar sieppasi veitsensä, nousi ja iski veitsen syvälle Jenkinsin rintaan. Veitsi upposi lähes kahvaa myöten ja veri pulppusi haavasta kun eldar veti veitsen sulavalla liikkeellä irti. Jenkins tuijotti epäuskoisena rintaansa ja eldaria. Laserkivääri putosi hänen käsistään. Jalat pettivät alta. Hän kaatui kiviselle lattialle. Eldar jäi seisomaan hänen ruumiinsa ylle. Jenkins yritti lukea eldarin kasvoja. Oliko niissä sääliä? Halveksuntaa? Vihaa?
Lasersäde osui eldarin vatsaan polttaen läpi panssarin ja räjäyttäen nyrkin kokoisen palan lihaa. Toinen laukaus osui rintaan ja kolmas oikeaan käteen. Eldar hoippui vähän aikaa paikallaan ja kaatui sitten eteenpäin lattialle Jenkinsin viereen. Eldar oli kuollut. Eldarin elottomat, kauniit silmät tuijottivat Jenkinsiä. Jenkinsin näkökenttä alkoi hämärtyä. Viimeiset sanat jotka hän kuuli ennen täydellisen pimeyden laskeutumista olivat kersantti Anderssonin: "Mitä minä kerroin sinulle poika, ne eivät ole ihmisiä, ne ovat tunteettomia tappajia, raakoja ja julmia. Älä anna kauniin ulkomuodon pettää."
40k: Sotamies Jenkins
40k: Sotamies Jenkins
- Egi
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
-
Fire_Heart
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
Näyttää porukalle kelpaavan, mikä on hyvä asia. Lisää tulee jälleen joskus... Kannustuksesta/kritiikistä kiitokset.
Erinäisistä... se että ne hyppäsivät silmille johtui varmaankin siitä että se on vähän harvemmin käytetty sana. Taitaa esiintyä kuusi kertaa tarinassa, johon voi verrata että sana muutamat (tai muutamia) esiintynee tuplasti. Mutta pistetään muistiin.
Erinäisistä... se että ne hyppäsivät silmille johtui varmaankin siitä että se on vähän harvemmin käytetty sana. Taitaa esiintyä kuusi kertaa tarinassa, johon voi verrata että sana muutamat (tai muutamia) esiintynee tuplasti. Mutta pistetään muistiin.
- Egi
No, jos kiinnostaa pari huumorimielessä säädettyä 40k sarjakuvaa niin ne löytyy täältä, voi olla että aukeavat parhaiten 40k:n toista laitosta pelaaville/pelanneille...
- Egi
-
Armageddon
- Viestit: 586
- Liittynyt: Ti 18.06.2002 15:08
- Paikkakunta: Espoo
Noi oli hauskoja!Egi kirjoitti:No, jos kiinnostaa pari huumorimielessä säädettyä 40k sarjakuvaa niin ne löytyy täältä, voi olla että aukeavat parhaiten 40k:n toista laitosta pelaaville/pelanneille...
